Aihe: Biisin ylöskirjoittaminen ripulinkaltaisessa inspiksessä
1 2
Juntunen
11.12.2005 12:38:50
 
 
Terse.
 
Semmosta piti kysymäni, että miten kirjoitatte/muuten tallennatte biisinne ylös silloin kun äkillinen ripulinkaltainen inspiraatio iskee? Ja puhun nyt siis tilanteesta, milloin mitään instrumentteja ei ole saatavilla käpisteltäväksi. Esimerkiksi töissä, koulussa luennolla tai bussissa.
 
Itse en ole vielä oppinut käyttämään pikkunauhureita/sanelukoneita vaikka nykykännykässäni sellainen onkin. Vuosien saatossa mulle on kehittynyt omanlaiseni notaatio millä rustaan biisin kasaan paperille varsin pikaisesti. Käytän monesti kalenterini takaa löytyvää vuosiruudukkoa (sitä mihin jotkut naiset kirjoittelee jotain kuukautiskiertoja), koska siitä löytyy valmiit ruudut tahteja tai vaikka kahdeksasosia varten.
 
Ensimmäisenä pistän ylös fiiliksen / sinnepäin olevan temmon. Tähän käytän tuttuja biisejä. Voin vaikka kirjoittaa että "fiilis täsmälleen sama kuin Kingston Wallin The Real Thingin saksofonisoolon taustoissa".
 
Seuraavaksi lähden yleensä liikkeelle komppien tai ylipäänsä tahtien merkkaamisesta. Käytän vähän rumpunuotiston kaltaista menetelmää, missä basari tulee alaviivalle, virppa keskelle ja haikat/ridet ylös. Näyttää kutakuinkin tältä:
 

HH|-|-|-|-|-|-|-|
SD----X--x----X-|
BDx-------x-x---|

 
Erilaisia painotuksia ja haamuiskuja merkkailen vähän vaihtelevalla menetelmällä. Monesti käytän esimerkiksi haikassa lyhempiä ja pidempiä viivoja merkkaamaan painotuksia.
 
Muita soittimia merkkaan kahdella eri tavalla riippuen onko riffi miten "riffi" vai koostuuko kenties vain peräkkäisistä soinnuista. Riffeissä käytän yleensä tabulatuureja, joissa kirjoitan vain tarvitsemani kielet. Sointupohjaisissa jutuissa kirjoitan sointuja tahtien sisälle aivan normaalisti tyyliin:
 

| Dm7 | % | Cmaj7 | ..

 
Vaikeinta on yleensä kirjoittaa bassokuviot tai mieleen juolahtaneet laulumelodiat. Kirjoitan nekin yleensä tabulatuurien kaltaisesti. Olen tässä jonkinverran kehittynyt ja osaan usein kirjoittaa melodian aivan suoraan miettimällä kitaran kaulalta nuotteja.
 
Vaikeammissa tapauksissa mietin melodioita kahden nuotin pätkissä, ja yritän tunnistaa nuottien välisiä intervalleja. Yleensähän tämä onnistuu varsin helposti, mutta joskus täytyy miettiä intervallia pidempäänkin ja laskea mielessään oktaaveja. Joskus turvaudun johonkin tuttuun biisiin. Huomaan esimerkiksi, että laulumelodiassani on toisinpäin sama intervalli kuin Smoke On The Waterin intromelodian kahden ensimmäisen nuotin intervalli. Sehän on varsin helppo tunnistaa tabulatuurimuotoon. (Edellä mainittu esimerkki on kyllä jo helppo kirjoittaa suoraankin, mutta idea on sama.)
 
Koko prosessi on yleensä jumalattoman kiireellinen, koska biisiä tulee päästä kokoajan eteenpäin, ja ei ole vielä introakaan kerennyt kirjoittaa. Täytyy keskittyä melko intensiivisesti hyräilemään biisiä päässä.
 
Millaisia kokemuksia teillä?
Uudistettu DianWEB
kivi
11.12.2005 13:34:23 (muokattu 11.12.2005 13:35:09)
Mahdollisimman vähiin pitää karsia se muistiinkirjoittaminen. Kyllä mä saatan yhden tahdin mittaisen "painotuskuvan" piirtää, ihan nuotteina (yhdelle viivalle), jos on joku jännä jako biisin koukkuna, mutta muuten mulla tahtia erottaa pystyviiva, ja tahdin sisäisiä vaihtoja pilkku, pysäytetyt nuotit ja tauot on piste ja/tai taukomerkki. Melodialinjat ylös- ja alaspäin mä piirrän sellaisella sahaviivalla, ihan kuin portaat ylös tai alas.
 
Sitten mä vain naputtelen tahtia siellä ruuhkabussissa ja kirjoitan sanoja muistiin niin kauan kunnens biisi on valmis (tuollaisissa tilanteissa mulla tulee aina sävel ja sanat samalla kertaa), ja yleensä se biisi sitten kans on niin valmis, että yllättävän vähän muutoksia tulee ennen julkaisemista. Kyllä se suurempi voima tietää, mitä tekee, kun se antaa äänensä soida mun kautta.
:-)
 
Sanelukone on kyllä ihan ehdoton. Olispa se aina mukana. Joskus olen myös sännännyt lähimpään soitinkauppaan kirjoittamaan sovituksen muistiin (mä tarvitsen jonkun soittimen avuksi, muuten muistilapuista ei tulkitse alkuperäistä ideaa kaikilta virheiltä itse pahakaan).
 
Kyllähän sitä sanotaan, että hyvät biisit muistaa, mutta mulla on muutakin ajateltavaa.
;-)
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
kivi
11.12.2005 16:37:40 (muokattu 11.12.2005 17:19:43)
Ei vaan viiti julkisella paikalla alkaa siihen hoilaamaan rumpukomppeja ja säröskeboja. =)
 
Jaa, se on sun ongelmasi (mä kyllä soitin viime viikolla S-Marketin vihannestiskiltä aikamoisesta tungoksesta vastaajaani tallettaakseni rivit "Liity Suomenlinnan pasifistikerhoon / Kustaanmiekkaan, ja paskotaan pyssyyn / rikotaan tykit ja samaan syssyyn / tartutaan käpyyn tai tammenterhoon" vaikka sen jo suuni avattuani aivan käyttökelvottoman huonoksi huumoriksi havaitsinkin).
:-)
 
Tarviiko biisi muuta kuin laulumelodian, eikö se kaikki tuu äänittäessä heti selväksi jo siitä painotuksesta, noin niinku rivien välistä?
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
Juntunen
11.12.2005 17:10:55
 
 
Tarviiko biisi muuta kuin laulumelodian, eikö se kaikki tuu äänittäessä heti selväksi jo siitä painotuksesta, noin niinku rivien välistä?
 
Niin, en tiedä. Itse kun en sanoituksia juurikaan tee ja laulumelodiatkin hoitaa lopulliseen kuosiinsa vokalisti, niin tulee enempi keskityttyä noihin taustoihin. Yleensä ne laulumelot on mulla vaan eräänlaisia "sivutuotteita".
Uudistettu DianWEB
JCM
11.12.2005 22:21:09
 
 
Kännykkä, paperilehtiö, on kovia sanoja, ja mahdollisimman pian pyrin saamaan sen äänenä talteen, muuten unohtuu.
 
Koitan myöskin tehdä mielessäni jonkinlaisen muistisäännön ellei muistiinpanovälineitä ole mukana, ja toistelen päässäni niin paljon että pääsen laittamaan sen muistiin.
Grazy Mama & Daddy Ritchie
Blood Rockers
"..tää oli ihan suunniteltu juttu!"
Teijo K.
11.12.2005 22:33:34
 
 
Sanelukone on kyllä ihan ehdoton. Olispa se aina mukana.
 
Miulla on kännykässä sanelukone, nyt kun vielä tulisi se biisi-idea niin olisin valmiina tallentamaan sen kuin partiopoika. :)
Munsta.
kivi
12.12.2005 00:09:45
Miulla on kännykässä sanelukone, nyt kun vielä tulisi se biisi-idea niin olisin valmiina tallentamaan sen kuin partiopoika. :)
 
-Ai ku olis piano... ai ku olis piano... ai ku olis piano...
 
-No, tossa on. Joko loppui?
 
-Ai ku osais soittaa... ai ku osais soittaa... ai ku osais soittaa...
 
:-)
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
alanko
12.12.2005 10:02:41
Kerran oon käyttäny kännykän nauhuria, kun töihin pyöräillessä tuli biisi päähän. Hirmunen tuulen suhina sieltä ääninäytteestä kuuluu taustalta, mutta biisi tuli talletettua. Tosin ei siitä koskaan oikein sen enempää tullutkaan, kun ei se loppujen lopuksi toiminutkaan biisinä. Mutta valmiina ollaan kun seuraava kuningasidea päähän putkahtaa. Ja yhteen aikaan kun bussilla kuljin paljon töihin oli pikkuvihko aina taskussa ja siihen oli hyvä raapustella, kun ruuhkabussissa ihmisiä katseli. Lähinnä sanoituksia siis. Ja niistä on joitakin tullut jopa käytettyä.
tähtivaeltaja
12.12.2005 11:45:27
"fiilis täsmälleen sama kuin Kingston Wallin The Real Thingin saksofonisoolon taustoissa".
 
Noita tulee vedettyä..! Aika järjettömän kuuloisia ulkopuolisen luettavaksi, ne oudoimmat. Mutta yleensä ei tartte tallennella. Kun se juttu soi päässä, se soi niin vahvana, ja mukana on paljon tunteita ja kuvia, sen muistaa.
Ja sitten kertaa sitä uudestaan ja uudestaan päässä, jää vielä paremmin muistiin, tai pää keksii jotain musavideon kohtauksia ihan itsestään. Ja se näyttää ulkopuolisesta varmasti siltä että olisin kovastikin hajamielinen tai jumissa.
'Why do you necessarily have to be wrong just because a few million people think you are?' -Frank Zappa
Teijo K.
12.12.2005 12:12:37
 
 
-Ai ku olis piano... ai ku olis piano... ai ku olis piano...
 
-No, tossa on. Joko loppui?
 
-Ai ku osais soittaa... ai ku osais soittaa... ai ku osais soittaa...
 
:-)

 
Näinhän nää kulkee. :) Kumpaankaan elämäni aikana säveltämään kappaleeseen ei olisi sanelukonetta tarvinnut, senverran simppeliä krunkea ne.
 
No mutta teenhän minä sanoituksia kuitenkin kokoajan ja niitä varten pitää yleensä olla kynä ja paperia mukana. Sitten niitä kertyy toisaalta pöytälatikkoon turhaan lojumaan, pitäisköhän luopua lehtiöstä joksikin aikaa...
Munsta.
kivi
12.12.2005 12:24:53 (muokattu 12.12.2005 12:25:20)
Näinhän nää kulkee. :) Kumpaankaan elämäni aikana säveltämään kappaleeseen ei olisi sanelukonetta tarvinnut, senverran simppeliä krunkea ne.
 
No mutta teenhän minä sanoituksia kuitenkin kokoajan ja niitä varten pitää yleensä olla kynä ja paperia mukana. Sitten niitä kertyy toisaalta pöytälatikkoon turhaan lojumaan, pitäisköhän luopua lehtiöstä joksikin aikaa...

 
Pura ennemmin toisesta päästä - ala tekemään levyjä ja runokirjoja vähän nopeampaan tahtiin tästedes.
:-D
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
Bentley
13.12.2005 13:36:28
 
 
Mä en tiedä mitenkä mä voisin laittaa minkäänlaisia muistiinpanoja ylös omista biisi-ideoistani. Mulla lähinnä tulee aina joku teema / fiilis mieleen ja tiedän just minkälaisen teeman / fiiliksen kyseinen biisi vaatii mutta siihen jääpi sitten ne ideat.
 
Eli mulle ei tuu koskaan mitään melodiaa päähän. Aina kun olen lähtenyt sovittamaan tai säveltämään biisiä niin mulla on mielessä se teema / fiilis ja sit otan instrumentin käteen ja lähden hakemaan tiettyjä melodioita, riffejä ja ties mitä muita joka vastaa sitä alkuperäisideaa.
 
Yhden esimerkin voisi vetää tähän että kerran oli mulla sovitettavana erään artistin kappaleita ja mulla kolisi ne niin helvetisti et piti päästä ehdottomasti jo työstämään niitä. Mulla ei ollut mitään hajuakaa millasia melodioita sinne tuun laittamaan ja millä soittimilla yms. Oli vain ne tietyt teemat / fiilikset päällä niistä kappaleista.
 
Kuukauden ajan mä sovitin joka päivä 16h niitä biisejä ja sain 4 biisiä sovitettua siinä ajassa. Kova työ, mut harmittaa perkeleen kovaa ettei oo tullu toiseen kertaan tuollaista intoa :)
For those who can't be without the music!
Teijo K.
13.12.2005 17:03:36
 
 
Pura ennemmin toisesta päästä - ala tekemään levyjä ja runokirjoja vähän nopeampaan tahtiin tästedes.
:-D

 
Mitä? Eikös yksi sinkku 15 vuodessa olekaan palijoa?
 
:)
Munsta.
kivi
13.12.2005 17:27:30
Mitä? Eikös yksi sinkku 15 vuodessa olekaan palijoa?
 
:)

 
Eikse ollut kumminkin EP? Sehän oli ihan hyvä - tee lisää.
:-)
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
Guitar Hero
13.12.2005 20:41:21
minidisk on kätevä olemassa.
toimii mulla hyvin
Net, kun on kuornevia, ovat välillisesti roipautettuja keesoja.
kuollut_marsu
16.12.2005 14:07:01
Punkkia on helppo kirjottaa, kun läjää vaan sanat sen päässä ryskyttävän kompin päälle ja pistää jotain sointuja siihen, kun pääsee kotiin kitaran ääreen...
Kilju on ihan hyvä ruoka. Pastilli?
midprice
16.12.2005 14:45:37
 
 
Tuo taskussa kulkeva mp3-soitin on osoittautunut hyväksi tässä suhteessa. Siinä kun on sanelukone sisäisellä mikrofonilla.
nooramone
19.12.2005 17:35:51
mäkin yritän kirjottaa jotain rumpunuotin tapasta, ja sitten siihen et missä kohdissa tulee basso ja missä tahdissa kitarariffi, mut en pysty suoraan päässä miettimään että mikä kyseinen sointu tai nuotti on nimeltään tai et missä kohtaa kitaraa soittais. paitsi just et jos on joku tosi tuttu biisi mis on samat soinnut tai jotain sinnepäin..mut sitte ottaa päähän jos ei oo paperii eikä soittimii lähellä!
älä kysy vaan pogoo.
Destructor
23.12.2005 14:20:50
Ite en ''kirjoita'' biisiä ylös, vaan teen FruityLoopsilla rummut ja nauhotan koneelle kitarat ja sitten lähetän bändikaverille. Useiten ne ideat kuitenkin tulee treeneissä ne ideat.
I KNOW I'M GOOD BUT HEAVY METAL IS EVEN BETTER!!!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)