Kitarat: soittaminen ›

Uudessa Soundissa oli Giant Robotin Arttu Tolosen mainio kolumni kitaransoitosta. "Kitaransoiton sietämätön typeryys" -teksti keskittyi yksinkertaistetusti ongelmaan, joka syntyy, kun teknisen osaamisen tavoittelu vie voiton kaikesta muusta.
 
Juttu oli mielestäni hyvä. Pidän itse kovin teknisestä soittamisesta ja pyrin kyllä tällä(kin) osa-alueella paremmaksi soittajaksi. Toisaalta tekniikkaharjoitukset on mulle harjoituksia ja suurimmaksi osaksi soitan itselleni (teknisesti) "helppoa" musiikkia.
 
Tunnistin kolumnista itseni, varmaan moni muukin. Kasarimusa on mulle tärkeää ja hienoa, ja täten voin jatkaa helposti teknistä soittamista. Toisaalta rautalanka/rockabilly -innostukseni auttaa välillä kuuntelemaankin, mitä soitan, jos homma lähtee käsistä.
 
Pointtini tähän jaaritukseen on se, että miten tekniikan/musikaalisuuden kehittäminen olisi mahdollista pitää hyvin tasapainossa. Miten te sen teette?

Omalla kohdalla noiden kahden tasapuolinen kehittäminen tapahtuu käytännössä pitämällä harjoitukset erillään, seuraavasti:
Käytän yleensä talomme kitaroista joko omaa sähkistäni tai isäni teräskielistä. Jälkimmäinen on alakerrassa helposti seinää vasten nojaamassa, ja aina välillä otan sen syliini, kaadun sohvalle selälleni ja kytken aivot pois päältä. Musikaalisuuden kehittämistä, vapaata soittoa.
Tekniikan kehittäminen pitääkin sitten tehdä "asiasta tehen", koska sähkis on omassa huoneessani yläkerrassa. Laiskana miehenä minun pitää siis olla motivoitunut juuri tekniikan opiskeluun, jotta jaksan kivuta portaat ylös. Täydellistä!

En lukenut tuota artikkelia, mutta jos pitäisi aivan pähkinänkuoreen tiivistää oma musiikillinen ohjenuorani, se kuuluisi: "soita korvilla, älä sormilla", eikä vähiten siksi, että pidän omaa teknistä osaamistani perin vaatimattomana - paikoin suorastaan rajoittavana tekijänä.
 
Käytännössä yllä mainittu ajatus pitää sisällään sen, että soittamisessa olisi ensisijaisen tärkeää keskittyä ilmaisemaan itseään eli soittamaan sen, mitä päässään kuulee. Toisinaan hyvin tekniikkapainotteista musiikkia kuullessani herää väkisin ajatus siitä, kuka oikeasti haluaa ostaa levyllisen sormiharjoituksia sekä ihmetys siitä, liikkuuko tällaisten muusikoiden päässä oikeasti mitään, vai onko kaikki kineettinen energia todella keskittynyt pelkkiin sormenpäihin. Sormet eivät tee musiikkia, sormien arvo soitossa on puhtaasti välineellinen - jos musiikillisia ideoita ei ole, parhaatkaan sormet eivät synnytä mielekkäitä tai mielenkiintoisia tuloksia. Sen sijaan jos pää on pullollaan hyviä biisejä, on tekniikka hiottavissa riittävälle tasolle suhteellisen lyhyessä ajassa. Mielestäni tekniikka ei ole musiikkia, vaan pelkkä apuväline musiikin saattamiseen korvilla kuultavaan muotoon.
 
Joku täällä aikanaan sanoi: "tosimies ei soita kitaraa vaan musiikkia". Tätäkin ajatusta kannattaa soveltaa, joskin se ulottaa ajatuksen vielä pidemmälle: musiikki itse on tärkeää eikä se rajoitu edes yhteen tiettyyn soittimeen - parhaat musiikilliset ideat eivät tunne instrumenttirajoja: ne on mahdollista toteuttaa usealla eri soittimella ilman, että niistä katoaa punainen lanka.

kaadun sohvalle selälleni ja kytken aivot pois päältä. Musikaalisuuden kehittämistä
 
Minä näkisin musikaalisuuden (jos sitä ylipäätään on) kehittymisen nimen omaan aktiivisena tapahtumana, joka EDELLYTTÄÄ kovaa työtä ja omistautumista - asioihin paneutumista sekä ideoiden jalostamista ja yhdistelyä - jotain mikä ei ainakaan minulta onnistu aivot poiskytkettynä. Sen sijaan sormiharjoituksia voin tehdä aivot narikassakin vaikka televisiota katsellen - se kun on täysin mekaanista puuhaa.
 
Lienemme täysin päinvastaisia luonteita.

Minä näkisin musikaalisuuden (jos sitä ylipäätään on) kehittymisen nimen omaan aktiivisena tapahtumana, joka EDELLYTTÄÄ kovaa työtä ja omistautumista - asioihin paneutumista sekä ideoiden jalostamista ja yhdistelyä. Se ainakaan minulta onnistu aivot poiskytkettynä. Sen sijaan sormiharjoituksia voin tehdä aivot narikassakin vaikka televisiota katsellen - se kun on täysin mekaanista puuhaa.
 
Kyllä mielestäni tekniikkatreenikin keskittymistä vaatii, mutta musikaalisuuden kehittäminen tosiaan vielä enemmän. Samaa mieltä olen siis. Tuo vaatimustaso "saattaa" olla yksi syy, miksi on helpompi olla sorminäppärä. Kuuntelua ja nuotintamista olen itse harrastanut musikaalisuutta kehittäessä. Yritän nivoa uudet ideat vielä samaan ympäristöön, jossa olen tottunut soittamaan (eli omaan katsantooni otelaudasta, soinnutuksesta jne.). On se raskasta.
 
Ei sillä, edelleenkään en hyvää tekniikkaa väheksy.

"soita korvilla, älä sormilla"
 
HOhoho!! repesin! :D
 
no niin..öö. minä soittelen tekniikkaharjoituksina lähinnä etydejä ,jotka ovat siitä käteviä ,että niistä kehittyy sorminäppäryyden/nopeuden lisäksi se itse kappaleen tuntemus.
Joten ,mulla tätä tiluttelu-ongelmaa ei taida enää olla. Klasarilla on niin paljon houkuttelevampaa soittaa jotain kaunista ja melodista kuin vaan tilutella täysiä ,että soittokin pysyy sitä mukaa asiallisempana. ymmärsittex. eise mitää en määkää :D

Edelliseen lisätäkseni, hyvä tekniikka ei missään nimessä ole huono asia, varsinkaan jos musiikilliset ideat sellaista edellyttävät. Asioiden kuitenkin pitäisi pysyä tasapainossa: jos musiikillinen sisältö on lähinnä asteikon sahaamista edestakaisin ja sen varjolla tekniikkaa (eli yleensä nopeutta, vaikka itse miellän tekniikan paljon muuksikin) kehitetään fysiikan lakeja uhmaten, ollaan menossa väärä pää edellä puuhun.
 
Ja on totta, että tekniikkaharjoituksiakin on haastavuudeltaan monenlaisia. Kuitenkin, niin kutsumani "saavutetun tekniikan ylläpitävät" harjoitukset eli ns. perustreenit eivät yleensä ole niin haastavia, etteikö niitä voisi tehdä vaikka sitten leffaa katsellessa - kunhan menevät ensin lihasmuistiin ja "selkärankaan".

En tiedä Giant Robotia/Arttu Tolosta enkä ole lukenut artikkelia, mutta kuulostaa aika loppuunkalutulta aiheelta. Pitää varmaan käydä lukaisemassa.. voi olla mielenkiintoinen, mutta voipi olla myös täynnä samoja vanhoja kliseitä..
 
Sinänsä olennainen juttu, mutta nostan hattua jos kaveri on saanut siihen jotain uutta näkökulmaa.

Riippuu ihan siitä mistä roikkuu, eli tietyt genret vaativat hyvää tekniikkaa, toisia voi soitella miten vaan.

Riippuu ihan siitä mistä roikkuu, eli tietyt genret vaativat hyvää tekniikkaa, toisia voi soitella miten vaan.
 
Antaisitko saman tien vaikka viisi esimerkkiä kummastakin?

Pointtini tähän jaaritukseen on se, että miten tekniikan/musikaalisuuden kehittäminen olisi mahdollista pitää hyvin tasapainossa. Miten te sen teette?
 
En kyllä tunnista tällaista ongelmaa omissa soittotouhuiluissani, mutta läheltä liippaa se ajatukseni että ei kannata soittaa mitään mitä ei periaatteessa pystyisi laulamaan itse - vähän sama asia kuin että soittamansa jutut pitäisi oikeasti kuulla mielessään.
 
Pitää saada ilo irti selkeistä perusasioista, kuten siitä että oma soitto istuu kulloiseenkin tilanteeseen. Hyvä rytmiikka on enemmän kuin tärkeää. Kun kuuntelee monipuolisesti musiikkia, niin ajan kanssa herkistyy arvostamaan kaikenlaisia pieniä hienouksia erilaisissa musiikeissa ja soittotavoissa.
 
Elämyksien saaminen suoraan musiikista lienee yksi avain. Jotkut saattavat kokea musiikin korkeintaan välillisesti - tyyliin "treenaan tätä, jotta muut pitäisivät minua taitavana". Samahan se on mitä soittaa, jos kokee sen aidosti.

Antaisitko saman tien vaikka viisi esimerkkiä kummastakin?
 
En jaksa ruveta miettimään kymmeneen, mutta periaatteessa kaikki missä tempo on nopea vaatii hyvää teknikkaa. Omalta kiinnostusalueelta brasilialaiset chorot, bluegrass ja keltti sekä klasari, josta tietysti löytyy helppoa ja vaikeata. Helpoista tulee ekaks mieleen normaalit laulutempoiset poppibiisit ja muut hitaat laulelmat.

Pointtini tähän jaaritukseen on se, että miten tekniikan/musikaalisuuden kehittäminen olisi mahdollista pitää hyvin tasapainossa.
 
Jucciz selitti tämän hieman pidemmästi eli soittaa vain sitä, mitä haluaa kuulla. Kyllä se tekniikka tulee harjoiteltua sitten jossakin vaiheessa, että sen musikaalisen idean saa ulostettua.

No joo.. lukaisin kolumnin. Hauskasti/hyvin kirjoitettu, mutta siinä oli täsmälleen ne jutut, mitä oletinkin. Juntusen kuvat siinä vieressä olivat mielestäni antoisampia!
 
Valtavirran musiikkilehteen oikein hyvä kolumni(siihenhän se on tarkoitettukin, pointsit vaan kirjoittajalle!) mutta uskoisin kaikkien kitaristien lukeneen/kuulleen nuo joskus sinänsä aiheellisetkin lorut aika monta kertaa.

Eihän tuota ongelmaa ole kuin jazz ja hevijätkillä. Ohjeeni on: kuunnelkaa parempaa musaa.

Fiilis ratkaisee.
 
Okei, tukeudun vain tähän koska en osaa soittaa paskan vertaa.

"soita korvilla, älä sormilla"
 
Jucciz siteeraa Ynkkää! xD

Tekniikka on riittävän hyvä sitten kun voi soittaa kaiken mitä haluaa.

Tekniikka on riittävän hyvä sitten kun voi soittaa kaiken mitä haluaa.
 
Komppaan.
 
Lukematta itse artikkelia tuosta topikin referaatista tulee mieleen, että artikkelin kirjoittaja on tiirannut asioita pelkästään omalla periskoopillaan.