Kitarat: soittaminen ›

Niin, että mitä muita asteioita kannattais treenata kuin tuo perusblues?

Niin, että mitä muita asteioita kannattais treenata kuin tuo perusblues?
 
Mulla ei ole skaaloista paljonkaan hajua, mutta ainakin SRV hyödynsi miksolyydistä moodia soitossaan.

Ite tykkään yhdistää doorista moodia blues pentatoniseen. Antaa ajottain mukavan säväyksen. Aika yleistä taitaa tämä olla tunnettujenkin miesten keskuudessa.

Yleensä bluesissa käytetään asteikoista mollipentatonista, duuripentatonista, miksolyydistä ja doorista. Siltikin; mikä tahansa ääni voi jossain tilanteessa toimia kromaattisena johtosävelenä.

"Robben Ford"-asteikko: 1,b3,4,5,6,1

Siltikin; mikä tahansa ääni voi jossain tilanteessa toimia kromaattisena johtosävelenä.
Nii ja kohta koko soitto kuullostaa joltain tupakkajatsilta! Pysyttele vaan peruspluussissa ,tuskimpa se Lightnin Hopkinskaan mitään miksolyydisiä kikkaili! jau, TILUrocK!
 
(apua)

Kannattaa ehdottomasti opetella muitakin skaaloja kuin tämä blues-skaala. Perus blues-kierrossahan käytetään I7, IV7 ja V7 -sointuja. Noihin käy kaikkiin miksolyydinen (duuriskaalaan verrattuna 1, 2, 3, 4, 5, 6, b7). Siitä voisi olla hyvä lähteä, että opettelee käyttämään ja vaihtamaan lennossa I, IV ja V-asteen miksolyydistä moodia ja sitten välillä viljelee mausteeksi sitä blues-skaalaa. Näin blues-sooloihin saa eloa ja tällainen antaa heti vaikutelman, että soittaja tietää mitä tekee. Jos haluat kuulla miltä tuon tyylinen soitto kuulostaa, käy kirjastosta lainaamassa mikä vain Robben Fordin levy. Tyyppi joka reagoi sointuihin mutta niin, ettei kipaleet mene hemmetinmoiseksi munanjatke/happojazziksi.

Yleensä bluesissa käytetään asteikoista mollipentatonista, duuripentatonista, miksolyydistä ja doorista. Siltikin; mikä tahansa ääni voi jossain tilanteessa toimia kromaattisena johtosävelenä.
 
Noista asteikoista en osaa hirveästi kommentoida, mutta tuo viimeinen tapaus on ilmeinen monien kitaristien soitossa. Esim. T-Bone Walker, Charlie Christian, Kenny Burrell, BB. King, Hollywood Fats ja Duke Robillard. Hyvin harvat soittajat ovat kiinni siinä perinteisessä "blues-skaalassa", onko se nyt sitten se mollipentatoninen.
 
Mutta useimmat eivät varmasti ole arsenaaliaan laajentaneet skaala-ajattelun avulla. SRV varmasti hyödynsi sitä miksolydistä, mutta kommentti olisi varmasti ollut tyyliin "mikä ihmeen mikseri?". En sano, ettei skaalojen treeni ja osaaminen olisi hyödyllistä, mutta bluesissa on todella paljon muita elementtejä, joiden hallinta on ehkä olennaisempaa, joten niiden kimppuun kannattaa noista skaaloista mahdollisimman pian siirtyä(enkä puhu nyt mistään kliseisestä, määrittämättömästä "fiiliksestä").
 
Myös eräänlainen sointu-ajattelu on tyypillistä, eli soitetaan esim. IV ja V sointujen arpeggioita ja kromaatisia nuotteja näistä "bokseista". Sama päteen dim ja aug sointuihin ja säveliin, joita viljellään paljon sinällään tai esim. 7-sointujen päälle. (ehkä joku teoriaan perehtynyt voi selittää nuo paremmin). Näiden käyttöä voi kuulla usein juuri alussa mainitsemieni soittajien ja monien muiden soitossa. Näkisin siis monipuolisen kuuntelun vähintään yhtä olennaisena osana bluessoiton monipuolistamista kuin uusien skaalojen opettelun.

Olen soveltanut jopa dodekafonian oppeja bluesjamittelussa.

...En sano, ettei skaalojen treeni ja osaaminen olisi hyödyllistä, mutta bluesissa on todella paljon muita elementtejä, joiden hallinta on ehkä olennaisempaa, joten niiden kimppuun kannattaa noista skaaloista mahdollisimman pian siirtyä(enkä puhu nyt mistään kliseisestä, määrittämättömästä "fiiliksestä")...
 
Olen täysin samaa mieltä. Joku kyseli tällä palstalla taannoin jotain muuta soitettavaa itselleen syystä, että blues-skaalan sahaaminen oli alkanut kyllästyttämään. No aivan varmasti alkaa kyllästyttämään minkä tahansa sahaaminen loputtomiin. Kannattaa kuunnella mahdollisimman paljon erilaista bluesia eri aikakausilta ja yrittää saada ahaa-elämyksiä kuunteluelämyksistä. Sooloja ei varmaankaan kannata yrittää opetella yksi yhteen, koska parhaimmassa tapauksessakin saavutuksena on vain hyvä imitaatio. Suosittelen levyjen mukana jamittelua, sieltä ne soittoasemat, vibratot, venytysten suunnat ja tarkkuus sekä asteikot pikku hiljaa valkenevat - toivottavasti. Niin ja komppaamaan kannattaa opetella myös.

Periaatteessa bluesiin tarvitsee vain yhden hybridiasteikon, jossa on yhdistettynä mollipentatoninen, duuripentatoninen, bluesasteikko, miksolyydinen, overtone/lydian augmented (melodisen mollin 4. moodi) ja doorinen, jos näin vaikeasti haluaa ajatella. Käytännössä ei kannata välttämättä ajatella niin vaikeasti, vaan ajattelee vaan että olennaisimpia säveliä on soinnussa esiintyvät 1., 3., 5., 7., 9. ja 13. sävel ja muut ovat vaan maustesäveliä sinne väleihin. Asteikko on siis rakenteeltaan 1, 2, b3, 3, 4, #4/b5, 5, 6 ja 7. A:sta ajateltuna A, H, C, C#, D, D#/Eb, E, F# ja G. Nuo ovat niitä ääniä joita kannattaa viljellä ja niistä yrittää rakentaa fraaseja. Alottaa vaan siitä että soittelee niitä soinnun (7- tai 13-soinnun) ääniä A, C#, E, G, H ja F#, ja yrittää ruveta soittamaan noita muita ääniä väleihin sillä tavalla että ne johtavat niihin soinnun säveliin. Loppujen lopuksi tulos on se että kaikki 12 säveltä löytävät tiensä fraaseihin.
 
Samat asiat löytää, vaikka ei miettisi asiaa sen teoreettisemmin, kun vaan kuuntelee mainioita bluessoittajia, kuten SRV, Robben Ford, Eric Clapton, B. B. King ja monet muut, ja jazz-soittajia jotka soittavat paljon blues-pohjalta kuten Charlie Parker, Dizzy Gillespie, Sonny Rollins, Cannonball Adderley, Jim Hall ja sadat muut. Sitten vaan yrittää kuulostaa samalta kuin nuo ja jättää pois ne jutut jotka kuulostavat tyhmiltä ja keksii niiden sijaan itse juttuja, jotka kuulostavat paremmilta.
Jeah, bluesrokjazz.

Ite tykkään yhdistää doorista moodia blues pentatoniseen. Antaa ajottain mukavan säväyksen. Aika yleistä taitaa tämä olla tunnettujenkin miesten keskuudessa.
 
Juu, Henkka tätä käytteli aika ahkeraan. Tykkään.

Mielestäni ongelma on tää skaala-lähtöinen ajattelu. Vaikka myöhemmin on helpompi analysoida joku asia ja hahmottaa se tollaisella skaalalla, niin väitän, että useinmiten, kun soitetaan niin ei ajatella niinkään skaalaa, vaan enemmänkin itse sointua.
 
Tää on se, mikä monella on mielestäni ongelma hahmottaa, eli IMO semmoista yleispätevää 'hybridi'-asteikkoa ei kunnolla olekaan, joka toimisi kaikkiin kolmeen sointuun tuoden niistä just ne oleelliset tehot esiin. Periaattessa siis tää sama idea, kuin jazzareiden lontooks hienosti ristimä 'playing changes' hössötys, eli reagoidaan ja mennään soinnun mukaan. Eihän se toimi Autumn Leavesiinkaan kauhean hyvin, että vetelee vaan sitä luonnolista mollia koko homman läpi, vaikka siinähän se koko kierto menee.. Samaa lähtökohtaa soveltavat mielestäni noi mainitut heebot, joiden soitto kuulostaa 'hyvältä' ja melodiselta, Robbenit, Carltonit, Piipparit, SRV:t, ym. Ja itseasiassa, sama sointu-lähtöinen ajattelu kyllä tulee esille myös noilla delta-ukoilla, varsinkin avoimilla vireillä toi 'soinnunmukainen' touhuilu oli aika helpostikin saatavilla.
 
Eli monestihan bluesissa on juuri ne kolme sointua, ja useinmiten dominantti-tyyppisiä, eli kaikki kolme on 7-sointuja. I asteen sointuun periaattessa käy noi mainitut pentatoniset, miksolyydinen, overtone ja tietenkin dominanttiseiska arpeggiot. Neljännessä tahdissa voidaan ajatella, että tulee II-V IV asteelle, eli suomeksi jos biisi menee C:ssä, niin ennen F7:aa tulisi Gm7 ja C7 ja tuon C7 päälle vois soittaa vaikka dominanttidimiä, koska sehän purkautuu periaattessa sen (F:n siis) I asteelle.
Kun mennään IV soinnulle niin siihen voi soittaa periaattessa sen dominanttiseiska arpeggion (siis IV asteen), miksolyydisen tai overtonen (ei purkaudu takaisin sen I asteelle... yeah!!!). Sitten V7 soinnulle voikin periaattessa soittaa ihan I asteen duuriasteikkoa (käytännössähän V7 = miksolyydinen, eiks jeah?), soinnun dominanttiseiska arpeggio ja sitten koko liuta muita alt- ym. asteikkoja, koska sehän purkautuu I asteen soinnulle.
 
Joo.. tulipahan sekavasti taas selitetty yksinkertainen ja hieno asia... mutjoo, vähän tolta pohjalta.. hyvää yötä! :).

Mielestäni ongelma on tää skaala-lähtöinen ajattelu. Vaikka myöhemmin on helpompi analysoida joku asia ja hahmottaa se tollaisella skaalalla, niin väitän, että useinmiten, kun soitetaan niin ei ajatella niinkään skaalaa, vaan enemmänkin itse sointua.
 
Olisin just lisänny tän asian:)
 
Asteikkoja lienee parempi ajatella vain eräänlaisina sävelikköinä, säveljoukkoina, joista on mahdollista valita sopivia ääniä jossain tilanteessa. Mut miten se fraasi rakentuu, niin siinähän on enimmäkseen kysymys jonkin soinnun sävelen lähestymisestä.
 
Mut kyllähän asteikkoakin voi ajatella jos se auttaa, täytyy vain pitää erillään käsitteet "diatoninen asteikon soittaminen" ja "asteikko mahdollisena säveljoukkona". Että näin...

Olisin just lisänny tän asian:)
 
Hyvä, en ole siis yksin kärkevien mielipiteiteni kanssa ;).

Asteikkoja lienee parempi ajatella vain eräänlaisina sävelikköinä, säveljoukkoina, joista on mahdollista valita sopivia ääniä jossain tilanteessa. Mut miten se fraasi rakentuu, niin siinähän on enimmäkseen kysymys jonkin soinnun sävelen lähestymisestä.

Totta, mutta käytännössä tota on hirveän vaikea heti alkujaan soveltaa. Varsinkin kun alkuun ollaan totuttu siihen että yksi ja ainoo 'skaala' käy läpi kierron välittämättä soinnusta... Sen takia, itse suosin sitä, että otetaan ne soinnut ensin haltuun, ja sitten pikkuhiljaa laajennetaan tonne asteikkoon ja asteikkoihin, kunnes ei kuulosta bluesilta enää ollenkaan :).

Mut kyllähän asteikkoakin voi ajatella jos se auttaa, täytyy vain pitää erillään käsitteet "diatoninen asteikon soittaminen" ja "asteikko mahdollisena säveljoukkona". Että näin...
 
Toi 'asteikko mahdollisena säveljoukkona' on hyvä, mutta tossa pitää jo sitten aika paljon tietää sitäsuntätä, että osaa jättää oikaet äänet pois, jne... Bluesin soitto on näköjään teoriassakin vaikeata; nythän ei olla puututtu muihin kuin pelkkiin sävelvalintoihin, sitten tulee kaikki soittotekniikat, venytykset, vibrat, jne ;).

Lokrinen