Aihe: Säröpedaalit/overdrivet
1 2 3
Härski
08.12.2005 19:20:04
Kyllä kiinnostaa.
meitu
08.12.2005 21:32:03 (muokattu 08.12.2005 21:32:38)
 
 
Ostin tuossa vähän aikaa sitten SD1:n käytettynä ja siinä on sellainen hämminki että vaikka särö on pois päältä niin silti kuuluu sellainin hiljainen särö siellä puhtaan soundin taustalla. Kellään samanlaista ongelmaa, mistähän se johtuu? Ja tärkeimpänä: Miten siitä pääsee eroon kotikonstein?
Ne jotka soittaa, ne tietää.
pekkaautio
08.12.2005 21:36:16
Säröpedaalia tarvitsisin putkivahvarin eteen, lähinnä sellaiseen kevytrosoiseen soundiin. Vahvarista tulee yhdestä kanavasta puhtaat ja toisesta kanavasta raskaammat säröt. Tällä hetkellä kevyempiin säröihin on Bossin joku ovardrive/distortion, mutta ongelmana siinä on että se hukkaa kaiken alapään ja on jotenkin aneeminen kompatessa. Ajattelin sitten siirtää sen sooloja boostaamaan ja hankkia kevyempiä komppisäröjä varten toisen säristimimen. Ongelmana onkin sitten että minkälaisen. Ehdotelkaas jotain hyviä säristimiä, joita kannattaisi lähteä kokeilemaan. Plussaa, muttei välttämätöntä olisi vähintään 2 alueinen eq, kun tuo pelkkä tone säädin tuntuu aika rajoittuneelta.
 
Yx keinohan on modauttaa tuo SD-1 Uraltonella, jos et itse halua sitä tehdä. Ei maksa maltaita ja alapäätä tulee. Mutt kannattaa kyllä ensin miettiä bändin kokonaissoundia. Kitarasoundista tulee kyllä tuhdimpi, mutt saattaa kilpailla sitten basson kanssa samoista äänentaajuuksista.
mab_
08.12.2005 22:00:49
Kyllä kiinnostaa.
 
Tämä nyt ei ole mikään ihmetemppu, tuolta sivuilta löytyy tarkemmin tietoa: http://www.robertkeeley.com/audio6l6/sd1mods.html
 
Tuolla sivulla on tehty vähän isompi modaus mutta itse vaihdoin tuosta vain nuo C2 ja C3 kondensaattorit 0.1 uF metallifilmikondensaattoreihin.
Piirilevyynhän on merkitty nuo C2 ja C3, helppoa kuin jään teko.
Jos joku innostuu tekemään tuon koko modauksen olisi mukava kuulla ero vanhaan.
Aki
09.12.2005 00:06:34
 
 
Vox Cooltron Bulldog. Vaikken pedaaleja enään käytäkään, on toi ollut harkintalistalla ja vakavasti.
Ostakaa mun Ibanez Roadstar II RG200 '86!!
rosberg
09.12.2005 09:20:30
Tämä nyt ei ole mikään ihmetemppu, tuolta sivuilta löytyy tarkemmin tietoa: http://www.robertkeeley.com/audio6l6/sd1mods.html
 
Tuolla sivulla on tehty vähän isompi modaus mutta itse vaihdoin tuosta vain nuo C2 ja C3 kondensaattorit 0.1 uF metallifilmikondensaattoreihin.
Piirilevyynhän on merkitty nuo C2 ja C3, helppoa kuin jään teko.
Jos joku innostuu tekemään tuon koko modauksen olisi mukava kuulla ero vanhaan.

 
pakko ostaa taiwanilainen ja kokeilla. mulla on alkup. japsi jostain vuodelta nahkakypärä ja sehän pelaa kuin karpaasi kamoissa.
ostan fender-straton jossa floikka tai vastaava hässäkkä. miel.jpn.
ministeri
09.12.2005 10:46:12
 
 
itselläni on ennestään ts-9 ri modattuna...ei tyydytä mun komppisoundi vaatimusta. Häiritsee juuri tuo samainen botnen katoaminen. Eilen kävin testaamassa marshallin bluesbreakerin ja bossin blues driverin. Päädyin siihen että Boss blues driver tulee itselleni joululahjaksi. OLi miellyttävän luonnollisen kuuloinen ja mahdollinen säätää erittäin pieneksi särön määrä. suosittelen kokeilemaan. Myös rocktronin austin gold overdrive kannattaa tsekata. Se on vieläkin läpinäkyvämpi...melko omaperäisen kuuloinen od.
rosberg
09.12.2005 13:43:27
mulla on styrkkarissa sellaset soundit, että ei komppeihin kaivata mithään. käytän tota ts:ää vain kun haluan tuntea laavan virtaavan kuumissa suonissani!
ostan fender-straton jossa floikka tai vastaava hässäkkä. miel.jpn.
Idiootti
27.12.2005 17:31:46
Vastaanpa itselleni, jos joku muukin pedaalia etsivä saisi jotain iloa tästä:) Kävin kokeilemassa muutamaa purkkia, mitä lähimmässä musaliikkeessä sattui olemaan, tässä kokemuksia muutamasta.
 
Tube screamer ei ollut tässä tapauksessa ollenkaan se, mitä etsin. Siinähän on sellainen tunnistettava keskiääntä boostaava soundi, joka kuulostaa kyllä hyvältä joskus, muttei aina. Bad monkey oli iloinen yllätys tuollaisella hinnalla, muttei kuitenkaan sekään se mitä hain. Vähän tube screamerin tapainen soundi, mutta enemmän säätövaraa 2-alueisen eq:n ansiosta. Se mikä ei minulle sopinut oli tässäkin se keskialueboostaus, koska haen mahdollisimman vähän vahvistimen ominaissoundia muuttavaa säröä.
 
Bossin se sininen overdrive, onkohan se blues driver vai mikä, oli sitten jo lähempänä hakemaani soundia, mutta Jekyll ja Hyde kuulosti vieläkin paremmin minulle sopivalta. Paras soundi kokeilemistani pedaaleista oli kuitenkin mielestäni Voxin Cooltronic Big Ben overdrivessä. Mukavan tasapainoinen overdrive, joka ei mielestäni juuri värittänyt vahvistimen soundia, ainakaan minua vähemmän miellyttävään suuntaan. Vehje on vaan melko hinnakas, joten täytyy käydä tutustumassa muiden liikkeiden tarjontaan. Jatkoa siis seuraa.
meitu
23.01.2006 17:28:10
 
 
Kertokaas muuten, kun käytätte sd-1:tä buusterina niin mihin kohtaan ketjua sen sijoitatte? Siis jos ketjussa on muitakin säröspeduja joita tuolla on tarkoitus buustata.
Ne jotka soittaa ne tietää
Jucciz
23.01.2006 17:49:54
Kertokaas muuten, kun käytätte sd-1:tä buusterina niin mihin kohtaan ketjua sen sijoitatte? Siis jos ketjussa on muitakin säröspeduja joita tuolla on tarkoitus buustata.
 
Luultavasti muiden säröpedaalien eteen? :)
kalamies#11 >-)))>
« OSTAKAA! · räpellystä »
meitu
23.01.2006 18:01:18
 
 
Luultavasti muiden säröpedaalien eteen? :)
 
Näin aattelinkin, vähän tyhmä kysymys taisi olla :D
Ne jotka soittaa ne tietää
Jucciz
23.01.2006 18:04:17
Näin aattelinkin, vähän tyhmä kysymys taisi olla :D
 
"Jos haluan että nälkä lähtee, laitanko ruokaa suuhun vai pyllyyn?"
kalamies#11 >-)))>
« OSTAKAA! · räpellystä »
Veco
23.01.2006 18:11:54
Kävin tänään testaamassa Bad Monkeytä, Beheringerin halppis overdrive/distortion -pedaalia ja Zakk Wylde overdrivea. Täytyy sanoa, että Beheringer yllätti positiivisesti, Wylde negatiivisesti. Ylivoimaisesti paras oli kyllä Bad Monkey. Wylde pedaali makso 155e ja tuolla saa kolme Monkeyta. Taidanpa ensi viikolla käydä hakemassa Bad Monkeyn.
Erittäin tosi ison järkyttävän kokoisen valtava.
Aki
23.01.2006 19:25:25
 
 
"Jos haluan että nälkä lähtee, laitanko ruokaa suuhun vai pyllyyn?"
 
Älyttömän hyvä! Näillä nauruilla elää taas aika paljon pidempään! :oD
Loistavaa...
Ostakaa mun Ibanez SZ520 '03!!
Swan
23.01.2006 19:51:07
Milläs tavalla tuon Bad Monkeyn digitaalisuus tulee esille vai tuleeko laisinkaan? Arveluttaa kovin moinen ominaisuus.
DOOOOO NOT WAAAAAAANT!!!11
>-)))> #26
Tori:
Ostetaan Visual Sound Route 66
Fortune
23.01.2006 19:55:24
Milläs tavalla tuon Bad Monkeyn digitaalisuus tulee esille vai tuleeko laisinkaan? Arveluttaa kovin moinen ominaisuus.
 
Analoginen kai tämä purkki on, ainakin manuaalin mukaan.
Look behind you, a three-necked guitar!
Swan
23.01.2006 19:59:10
Analoginen kai tämä purkki on, ainakin manuaalin mukaan.
 
Jaahas, ilmeisesti X-Series, sigupedaalit ja kumppanit ovat olleet mukana mielikuvaa luomassa. Pitänee panna mietintään, kun overdrivea etsin.
DOOOOO NOT WAAAAAAANT!!!11
>-)))> #26
Tori:
Ostetaan Visual Sound Route 66
hjukke
23.01.2006 21:00:10
 
 
Tsekatkaa myös jälleen kerran Barber jos mahdollista.
Tuossa juttua jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan:
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=15&t=112749
"Kunnon pauketta persvakoineen." -Errorist
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)