Aihe: Uusi trankku vai käytetty putki?
1 2
Jööhannes
06.12.2005 19:04:23
Näistä olenkin jo lueskellut ja kirjoitellut täällä aiemminkin, mutta joulu alkaa olla tässä jo lähellä, ja pitäisi osata päättää millaisia tavaroita pukilta ruinaan. Kuuntelumahdollisuutta minulla ei ole kun asun täällä korvessa, joten yritän saada aiheesta tietoa mahdollisimman paljon. Ja jos ääninäytteitä löytyy joltain kamoilta, niin olisi tietenkin positiivista.
 
Transistorinupeista Peaveyn Supreme XL vaikuttaa puheiden perusteella melkoisen hyvältä peliltä. Itse asiassa siitä ei ole kuulunut kuin pelkästään positiivista palautetta. Käytettynä on taas pyörinyt melkein samaan hintaan Marshallin JCM 900 (4100 Dual Reverb) -nuppeja. Mutta niistä taasen on kuulunut myös negatiivista palautetta. Mutta suurin osa on kuitenkin sitä mieltä että putket voittaa poikkeuksetta transistorit tappelussa. Mutta siitä en minä tiedä.
 
Pitänee myös sanoa, että metallimäiskettähän sitä tulee soiteltua, joten saundit sen mukaan. Jos hyväsaundisia levyjä pitää listata, niin niiden kärkipäässä on Panteran Cowboys From Hell ja Vulgar Display of Power. Myös Kreatorin Violent Revolutionilla on kivan räkäiset saundit, vaikka poikkeaakin Panterasta melkoisesti.
 
Irrallisena särönä minulla on Ibanezin Smash Box, jota olen ainakin tähän asti käyttänyt. Kaapiksi olen katsellut hintaluokan alapäässä olevia behkun kaappeja, 412H ja -S.
 
Jos pystytte vertailemaan ja kertomaan näiden nuppien saundeista niin se olisi jees. Ja tietenkin myös muita laitteita saa suositella ja ehdotella, varsinkin sellaisia, millä pääsisi lähelle esimerkkilevyjen äänimaailmaa.
 
..että kiitoksia. :)
Eikö päivä luista? Tuntuuko kaikki menevän pieleen? Ei hätää, sillä meillä on ratkaisu. Painat vain tuota pientä nuotin kuvaa ylläolevan kirjoituksen ylänurkasta, ja saat päätähuimaavaa masennuslääkettä joka lopettaa kaikki vaivasi!
JAM
06.12.2005 19:28:04
Noista panteran levyistä tuli vaan mieleen että kannattaisko harkita myös tätä Randallin transistorinuppia:
http://www.thomann.de/thoiw3_randal … 100g2_gitarrentopteil_prodinfo.html
 
Sitä on kehuttu aika paljon ja eikös nuo levyt ole juuri nauhoitettu tuollaisella nupilla?
Jotkin päivät elämme... zombeina
Eki79
06.12.2005 19:34:15
Joo, tuo Randallin nuppi toimii. Ostin ite Saksan Tuomon kaupasta pari kuukautta sitten, sillon hinta oli 279e. Lähtee Panteraa, muuta siitä ei sitte lähekkään :)
Clean-kanavaa en ole ees kokeillu, varmaan ihan hyvä.
JAM
06.12.2005 19:40:50

Halvalla oot saanu. Eikö siitä saa muuta käyttökelpoista säädettyä kuin pantera-soundia vai oletko soittanut pelkästään sellaisilla säädöillä?
Jotkin päivät elämme... zombeina
Jööhannes
06.12.2005 20:04:41 (muokattu 06.12.2005 20:05:42)
Noista panteran levyistä tuli vaan mieleen että kannattaisko harkita myös tätä Randallin transistorinuppia:
http://www.thomann.de/thoiw3_randal … 100g2_gitarrentopteil_prodinfo.html
 
Sitä on kehuttu aika paljon ja eikös nuo levyt ole juuri nauhoitettu tuollaisella nupilla?

Hmm, kiitoksia vinkistä! Tämä laittoikin vähän suunnitelmia uusiksi. :) Kuuntelin tuolla nupilla soitetun ääninäytteen A New Level -biisistä, ja hyvältähän se kuulosti. Netistä myös lueskelin, että tuon nupin kanssa olisi hyvä olla jokin irrallinen ekvalisointipedaali, jolla saisi lisättyä hieman ylä-ääniä.
 
Kun tuo nuppi on nyt noin halpa, niin budjetista jäisi sen verran yli että voisi harkita myös kalliimpaa kaappia. Nuo Behringerinkin kaapit on varmasti hyviä hintaansa nähden, mutta olisiko joku kaappi juuri tuon nupin kanssa parempi?
Eikö päivä luista? Tuntuuko kaikki menevän pieleen? Ei hätää, sillä meillä on ratkaisu. Painat vain tuota pientä nuotin kuvaa ylläolevan kirjoituksen ylänurkasta, ja saat päätähuimaavaa masennuslääkettä joka lopettaa kaikki vaivasi!
Rinneto
06.12.2005 20:46:11 (muokattu 06.12.2005 20:47:57)
Jokin hyvä 2x12 kaappi tyyliin Framus tai Marsu. Huonoon kaappiin ei kannata sortua, sillä se pilaa hyvänkin nupin saundin.
 
EDIT: Eikun. Unoha tuo äskeinen. Tuolla rahallahan saat rakennettua oikein Harley Benton Full Stackin :).
Jööhannes
06.12.2005 20:52:02
EDIT: Eikun. Unoha tuo äskeinen. Tuolla rahallahan saat rakennettua oikein Harley Benton Full Stackin :).
 
Jeps, sitä oon itekin miettiny. Vain paras on kyllin hyvää minulle. ;)
Eikö päivä luista? Tuntuuko kaikki menevän pieleen? Ei hätää, sillä meillä on ratkaisu. Painat vain tuota pientä nuotin kuvaa ylläolevan kirjoituksen ylänurkasta, ja saat päätähuimaavaa masennuslääkettä joka lopettaa kaikki vaivasi!
McNulty
06.12.2005 20:56:11
Tuttavalla on juurikin Randall RG100 nupikka ja sen alla Ibanez 4x12" Toneblaster... Kovasti hän on sitä Ibanezin 2x12" Toneblasteria ostamassa, kenties joulun jälkeen saa hankittua. Siinä on riittävästi vaihtoehtoa kotisoittelusta isommallekin lavalle.
Eye Of Horus - Official muusikoiden.net firestarter & instigator. Panzergeneral bonecrusher!
saha
07.12.2005 15:41:58
http://www.thomann.de/thoiw3_randal … _head_gitarrentopteil_prodinfo.html
 
Tuommonenki on olemassa. Kovasti haluaisin informaatiota.
>-)))> #2
Punttisika #5
"kuuntelette musaa jossa porukalla on kireetä nahkaa munien ympärillä ja sanotte jotain kaulaliinaa noloksi." -pliksu
Roitto
07.12.2005 16:18:26
Eikös Dime soitellu Warheadilla?
Oma mielipiteeni on että trankku. Helppo käyttää ja huoltaa
Mutta kaiken A ja O on kuitenkin hyvät biisit. Pelkällä paskanhajulla ei eteenpäin pääse.
P2
07.12.2005 16:20:40
Helppo käyttää ja huoltaa
 
Käyttää ehkä, mutta huoltaa ei, piirilevyvahvistimien korjausta tehdään aika vähän. Point-to-point -vahvistimet ovat yleensä niitä helpoimmin huollettavia.
JAM
07.12.2005 16:32:38
Eikös Dime soitellu Warheadilla?
 
Myöhemmässä vaiheessa, mutta panteran alkuaikoina soitteli randallin nupilla, joka oli näiden uusien rh-sarjalaisten edeltäjä. Korjatkaa joku jos olen väärässä.
Jotkin päivät elämme... zombeina
-Prokitaristi-
07.12.2005 16:53:31
Trankku kotisoittoon, putki kaikkeen muuhun ;)
Rinneto
07.12.2005 18:12:15
Trankku kotisoittoon, putki kaikkeen muuhun ;)
 
Näimpä.
Rapido
07.12.2005 19:23:51
Käytettyä suosittelisin. Oman arsenaalin, Engl Thunder nuppi ja Marsun 4x12 1960A lead series kaappi maksoivat käytettyinä yhteensä 1070 euroa. Jos käytettyjä alkaa ettimään, niin kärsivällisyys on hyvä kaveri siinä hommassa.
E-Doorisen tiluttaminen ei ole vastoin monien parempaa käsitystä sen sivistyneempää kuin A-Harmonisen mollin tiluttaminen. -Minä itse
Volle
07.12.2005 19:54:51
Trankku kotisoittoon, putki kaikkeen muuhun ;)
 
Mulla on mennyt viime aikoina niin, että (laina)trankku keikoilla ja putki kaikkeen muuhun. :)
Nam.
Jucciz
07.12.2005 19:56:09
putki kaikkeen
kalamies#11 >-)))>
« OSTAKAA! · räpellystä »
re infecta
07.12.2005 19:59:49
(offtopic: Kun kerran Marsuista on puhetta, niin mietin olisiko Hammerfallin Crimson Thunderillakin Marshall komppisoundin takana? Mikähän vahvistin tarkemmin?)
Jööhannes
07.12.2005 21:05:47
http://www.thomann.de/thoiw3_randal … _head_gitarrentopteil_prodinfo.html
 
Tuommonenki on olemassa. Kovasti haluaisin informaatiota.

Niinpä minäkin. :) Kai nyt joku on tuolla soitellut?
Eikö päivä luista? Tuntuuko kaikki menevän pieleen? Ei hätää, sillä meillä on ratkaisu. Painat vain tuota pientä nuotin kuvaa ylläolevan kirjoituksen ylänurkasta, ja saat päätähuimaavaa masennuslääkettä joka lopettaa kaikki vaivasi!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)