Aihe: Ylistänpä jälleen Microcubea
1
efunkelist
06.12.2005 21:43:20
 
 
Kävin heittämässä extrana eräällä keikalla pari biisiä. Lyhyestä varoitusajasta johtuen mulla ei ollut backlineksi keikalle muuta kuin microcube joka mikitettiin viiskasilla - ja toimi hiton hyvin! Soitettiin bluusrokkia joten pytystä stack-mallinnos, gainit täpöille ja säröä/volaa annostelin stratocasterin hanasta. Pöydästä kun ei riittänyt kitaralle kaikua niin sitäkin onneksi sai rolandin linkkarista.
 
Mikä hauskinta, kuinka usein voi lähteä keikalle siten että kitara on laukussa ja loput kamat PAPERIPUSSISSA?! :D (mukana siis vain mcube, muuntaja sekä kitarapiuha ja limsapullo)
 
Tietysti soundi oli ohuehko, mutta ei se yhteissoitossa vaivannut kun mukana oli toinenkin kitaristi, basisti ja kiipparisti. Yleisön puolelta tuli kiitosta niin svengistä kuin hyvistä soundeista (eipä ne mitään kamoista tiedä mutta ei tarvitsekaan - nehän välittää vain siitä mitä saa). Ja toinen kitaristi kadehti roudaukseni kepeyttä etenkin kun soundissa ei ollutkaan niin suurta puutetta kuin odotettiin ;)
 
Ainoa todellinen puute oli se että monitorointia sain vain laulajan monitorista kun omaan ei ollut resursseja eikä se microcube paljoa höngi parilla tuumalla ja watilla.
 
Keikka meni hyvin, soitto kulki ja homma svengas - hyvää fiilistä potentoi suorastaan absurdi stäkkini:
http://www.niskahiki.com/fin/skebarointi/mcube.htm
stenel
06.12.2005 21:46:49 (muokattu 06.12.2005 21:47:40)

Tietysti soundi oli ohuehko, mutta ei se yhteissoitossa vaivannut kun mukana oli toinenkin kitaristi, basisti ja kiipparisti

 
Hyvä kitarasoundi on bändisoitossa ohut(jotta se ei peitä liiaksi muita soittimia, erityisesti bassoa).
Ben_D
06.12.2005 22:10:15 (muokattu 06.12.2005 22:35:27)
 
 
Mä nauhotin joskus (kun mulla vielä oli Microcube) midirumpujen ja basson päälle toisen rytmikitaran niin, että mikitin Microcuben käyttäen SM-57:aa, joka oli viistosti kartioon nähden. Mallinnuksena muistaakeni Rectifier.
 
-> http://www.cs.helsinki.fi/u/jhentila/crystal.mp3
 
EDIT: Niin ja kitarana Dean 79V ja mikkinä Seymour Duncan JB.
Ocean Boulevard
06.12.2005 22:26:16
On se mikrokuutio aika peli. Nyt puolen vuoden soittelun ja kokemuksen kartuttamana jotenkin hieman nuhaiselta se kuulostaa. Mutta se varmaan johtuu noista Squierin mikeistä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)