Aihe: Marshall Jackhammer & Blues Breaker II, ensitunnelmat
1
JuSu
06.12.2005 14:11:41
Moe!
 
Eilen tarttui Espoon Musiikista otsikonmukaiset pöristimet matkaan, tässä vähän maistiaisia.
 
Testilaitteistona pikkuinen Laney LC15R -putkicombo ajettuna Hughes&Kettner 4x12" -kaappin (Greenbackit).
 
Molemmat vehkeet on rakennettu varsin tukevan tuntuiseen metallikoteloon. Paristonvaihto on hiukan hankalaa, sillä luukku on suljettu ruuvilla, jonka tosin kääntelee auki vaikka viiden sentin kolikolla. Potikat tuntuvat laatuisilta, samoin kytkin. Miinusta Jackhammerin tuplapotikosta, joita on isompisormisen on varmasti vaikea käännellä. Lisäksi potikoiden asentoa ei välttämättä nopealla vilkaisulla havaitse. Plussaa komeasta ulkonäöstä.
 
Soundipuolesta, ekaksi BB II. Laitteessa on kaksi modea (Boost ja Blues), säätiminä tone, gain ja volume. Boost moodissa vehje tuuppaa pihalle moodin nimen mukaisesti buustattua signaalia, gain ja tone nappulat eivät vaikuta, ainoastaan volumella säädetään boostin voimakkuuta. Yliohjausta riittää, sillä cleanille säädetty Laney kiepahti rosolle kohtuullisillakin volumenupin asennoilla. Toimii varmasti hyvin jo valmiiksi rosolla olevan vahvistimen 'ylivaihteena'.
 
Blues -moodin aiheuttama ensireaktio oli, että onpas tunkkainen. Tonenappula säätää manuaalin mukaan vain trebleä, mikä tuntuukin pitävän paikkansa, mutta säätövara ei ole kovin suuri. Tone täysin aukikin on soundi tumma.. Mutta niinpä kai on tarkoituskin. Toisen tunkkainen on toisen pehmeä ja kermainen. Laitteen perussoundi on kuitenkin lämmin ja miellyttävä, kunhan hetken totuttelee. Gainia riittää tarvittaessa laulaviin bluesleadeihin ja raskaampaankin rock-jyristelyyn, jos vain soundi miellyttää. Isommilla gaineilla soundiin tulee selkeästi lisää särmää ja terävyyttä.
 
Ylipäätään Blues Breaker on oikein hyvä ja monipuolinen säröpedaali. Hyvä roots -miehen perustyökalu. Laitteessa on myös true bypass -kytkentä, joten pois päältä ollessaan ei vaikuta signaaliin mitenkään.
 
Sitten Jackhammer. Myös Jackhammerissa on kaksi moodia, Overdrive ja Distortion. Säätiminä lisäksi Volume, gain, treble, bass sekä contour -säätö, joka on siis lähinnä parametrinen keskialueen säätö.
 
Kuten jo etukäteen osasin varautua, niin bassoa vehkeessä piisaa, ja oikein huolella. Bassopotikalla kuitenkin jytinät saa kuriin, eikä säätämisen jälkeen perussoundi ole mitenkään bassokorostunut. Muutenkin sävynsäätimet ovat monipuoliset, tästä purkista saa ruttua moneen makuun.. ja riittävästi.
 
OD -moodi pyrkii manuaalin mukaan esiintymään JCM-800 -sarjan hengessä. Lopputuloksen autenttisuudesta voidaan ollaan montaa mieltä, mutta selkeästi samalla pallokentällä ollaan. Vääntelin vehkeestä mukavaa brittidraivia, gainit maksimissa soundi oli mielestäni oikein maukas, sopiva raskaampaan rockiin. Parasta, mitä näistä kahdesta pedaalista sain ulos.
 
Distortion -moodiin en isommin tutustunut, varsinkin kun jo OD -puolelta löysin oivallisen rähinän. Distortion -osasto meni vähän överiksi jopa mulle, joka oikeasti tykkään paljosta säröstä. Tältä osastolta löytänevät metallimiehet omimpia soundejaan, parametrisen keskialuesäädön ansiosta sen kuopan saa juuri siihen mihin haluaakin. Ja gainia todellakin riittää.
 
Ylipäätään Jackhammerissa en kovinkaan paljon tutustunut sen ominaisuuksiin pienemmillä gaineilla, mutta OD -moodissa gain -potikka kaakossa tämä pedaali kyllä on joka sentin arvoinen. Tykkään. Paljon.
 
JuSu
I'm afraid of the candle but live for the flame.
Artist
06.12.2005 14:24:12

Soundipuolesta, ekaksi BB II. Laitteessa on kaksi modea (Boost ja Blues), säätiminä tone, gain ja volume. Boost moodissa vehje tuuppaa pihalle moodin nimen mukaisesti buustattua signaalia, gain ja tone nappulat eivät vaikuta, ainoastaan volumella säädetään boostin voimakkuuta. Yliohjausta riittää, sillä cleanille säädetty Laney kiepahti rosolle kohtuullisillakin volumenupin asennoilla. Toimii varmasti hyvin jo valmiiksi rosolla olevan vahvistimen 'ylivaihteena'.
 
Blues -moodin aiheuttama ensireaktio oli, että onpas tunkkainen. Tonenappula säätää manuaalin mukaan vain trebleä, mikä tuntuukin pitävän paikkansa, mutta säätövara ei ole kovin suuri. Tone täysin aukikin on soundi tumma.. Mutta niinpä kai on tarkoituskin. Toisen tunkkainen on toisen pehmeä ja kermainen. Laitteen perussoundi on kuitenkin lämmin ja miellyttävä, kunhan hetken totuttelee. Gainia riittää tarvittaessa laulaviin bluesleadeihin ja raskaampaankin rock-jyristelyyn, jos vain soundi miellyttää. Isommilla gaineilla soundiin tulee selkeästi lisää särmää ja terävyyttä.
 
Ylipäätään Blues Breaker on oikein hyvä ja monipuolinen säröpedaali. Hyvä roots -miehen perustyökalu. Laitteessa on myös true bypass -kytkentä, joten pois päältä ollessaan ei vaikuta signaaliin mitenkään.

 
Itselläni oli ennen tuommoinen BB2. Tykkäsin kyllä kovasti. Bluespuristille siinä oli varmaan liikaa gainia, mutta kyllä sillä oli kiva vedellä hardrockia. Varsinkin soolosoundiin kyseinen peli oli oikein pätevä, eikä ainakaan mun mielestä yhtään liian tunkkainen, vaikka tummasoundinen onkin.
Tavallaan harmittaa, että tuli aikanaan vaihdettua pois.
Some folks like water, some folks like wine, but I like the taste of straight strychnine!
JLM
06.12.2005 15:29:32
 
 
Eka pedaalini oli toi joitakin vuosia sitten toi Jackhammer. Silloisen Fenderin trankkukombon kanssa sillä sai ihan kivasti lisää iloa särösoundeihin. OD-puolta käytin itsekin oikeastaan pelkästään. Distortionin puolella soundi oli jotenkin aina liian lattana ja turhan mössöinen. Myin pedaalin hankittuani uuden vahvistimen koska totesin, että suuri osa ajasta kului nuppien vääntelyyn eikä soittamiseen. En siis kummallakaan vahvarilla oikein löytänyt pedaalista sellaista soundia johon olisin ollut ihan viimeisen päälle tyytyväinen. Olisi mielenkiintoista kokeilla Jackhammeria uudestaan, jos vaikka mieli olisi muuttunut.
 
.... Mitä tästä opimme? Älä ikinä myy pedaaleita :)
Les Fender
06.12.2005 15:51:57
Ylipäätään Blues Breaker on oikein hyvä ja monipuolinen säröpedaali. Komp. Niihin nuppeihin on mulla tehty viilalla pienet kolot ja tippa mustaa malia niin näkee missä asennossa nupit on.
LP '57 Classic Plus humppareilla +BB II on kyllä aika kermaista säröä.
Kitara tykkää kun sillä soitetaan!!
JuSu
06.12.2005 19:46:24
Testilaitteistona pikkuinen Laney LC15R -putkicombo ajettuna Hughes&Kettner 4x12" -kaappin (Greenbackit).
 
Ja sitten pieni varoituksen sana koskien edellistä kirjoitustani.
 
Tulin kotiin ja testailin ko. pedaaleita sillä erotuksella aiempaan, että 4x12" kaappi vaihtui combon omaan 10" elementtiin ja volumet tipahtivat makuuhuonetasolle.
 
Blues Breaker II ei ollut asiasta isommin moksiskaan, mutta erityisesti Jackhammer kyllä sai siipeensä. Matalilla volumeilla ja pienellä kaiuttimella Jackhammerin muhevuus oli samoilla asetuksilla lähes tiessään.
 
Yritän sanoa sitä, että volumella ja muilla laitteilla on merkitystä. Ei pidä kuvitella, että mikään pedaali kuulostaa samalta putket kuumana hohkaavan putkivahvistimen ja 4x12" -kaapin kautta treenikämppävolumella ja toisaalta 10 wattisella trankkuharjoituscombolla hissukseen makuuhuoneen nurkassa.
 
JuSu
I'm afraid of the candle but live for the flame.
oiva tumpeloinen
06.12.2005 21:44:47
Paljonkos muuten Pete noista rokottaa?
JuSu
06.12.2005 21:50:51
Paljonkos muuten Pete noista rokottaa?
 
Maksoin yhteensä 135 euroa, listahinta taisi olla 79 euroa/kpl...
 
JuSu
I'm afraid of the candle but live for the flame.
JuSu
07.12.2005 07:34:53
Mahtuuko sulla oikeasti sormet vääntämään niitä Jackhammerin paskoja potikoita?
 
Ei... =) Siitä vehkeelle miinusta jakelinkin. Etusormi - peukalo -otteella nupin ylä- ja alareunasta vääntäen vähän kerrallaan. Mutta kyllä mulla se keskinuppi kääntyy ilman, että ulkokehä lähtee mukaan...
 
plus se, että se kuulosti samalta kuin minun vanha VS65R säröillä :)
Parempiakin säristimiä olen tuohon rahaan kyllä nähnyt.

 
Ahaa. Lienee makuasioita, ja ainakin Jackhammerin soundi riippunee aikalailla muista vehkeistä, huomasin (ja näin muistan netistä lukeneeni muidenkin havainneen).
 
Korvat käyttöön, jos osto häämöttää!
 
JuSu
I'm afraid of the candle but live for the flame.
kyseinen
07.12.2005 12:23:08
Kiitos tästä jutusta - ei kukaan olisi testannut/omistanut Marshall Guv'nor 2:sta?
mettän peikko
07.12.2005 18:50:24
ei kukaan olisi testannut/omistanut Marshall Guv'nor 2:sta?
 
Mulla on tuo. Muuten hyvä mutta se eq on aikas huono.
north state aika miehen savuke
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)