Lyriikka ›

Minusta on kornia, että yleensä ne, jotka väittävät tekniikan ja kaikenlaisten sääntöjen olevan rektaalista ja turhia niin eivät
ole omienkaan sanojensa mukaan viitsineet niitä harjoitella.
 
"Sinä lähdit pois" -kertosäe on tuskin ns. riimitön sen takia,
että Sinnemäki ei osaisi riimittää. Se on tuollainen siksi,
että sanoittaja halusi ja OSASI tehdä siitä tuollaisena toimivan.
 
Sama pätee kaikessa tekemisessä. Jos jäljittelee ajattelematta pidemmälle ja tekee johtopäätöksiä ("ei mitään riimejä tarvita, kunhan latoo sanoja niinku mieli tekee kun kerran Sinnemäkikin") niin ei kyse ole siitä, että OSAA tehdä jotain tietoisesti, saati että osaa tehdä hyvin.
 
Onpa uskottavaa taiteellista vapautta jos se perustuu laiskuuteen.

Eipäs unohdeta sitä seikkaa, että kaikkea teknisyyttä ja riimeilyä tärkeämpää on tekstin sanoma. Mielestäni on olennainen seikka, että tekstittäjällä on jotain sanottavaa. En nyt välttämättä tarkoita mitään maailmanparannus juttuja, vaan sitä että teksti on eräällä tavalla aitoa.

Hyvää tietoa joo, mutta minen ainakaan rupea ottamaan neuvoja siitä, miten sanani teen. Sama ku olis ohjeet "kuinka luoda musiikkia/taidetta". Riimeistä näissä kyllä on ihan käteviä juttuja. EI siinä mitn.

JESH!!Tätähän mä olen aina kaivannu:)*kiitti Pusu& Hali palkkioksi

Yleisesti ottaen suomalaiset biisien tekstit ovat mielestäni aika hyviä - Matista ja Teposta CMX:ään ja Kotiteollisuuteen. Ja tosihelmiä on pilvin pimein.
Meillä on suomenkielessä yksi vahvuus: Meiltä puuttuvat englanninkielen perusklisheet "Shake it, Baby" t ja vastaavat.
Kellekään ei tulisi mieleenkään tehdä biisiä ainoina sanoina: "Ravistele sitä, anna mulle lisää, ooh sootkuuma, tuukkultatuu".(Nyt joku tietysti heti tekee moisen)
Kuvitelkaapa rock-video, jossa savuisella lavalla kova karju huutaa:" LetŽs rock and roll!" Kuulostaa ihan normaalilta? Englanninkieltä äidinkielenään puhuvalle tuo karju huutaa:
"Keinukaamme ja rullatkaamme!" Siinä on se ero :o)
Englanniksi voi sanoittaa kuinka typerästi hyvänsä, ja menee läpi.
Harmillisinta on kuulla niin usein tekstejä, joita ei selvästikään ole ajateltu loppuun, vaan on tyydytty suunnilleen ensiversioon. Hyvään kokonaisuuteen on jäänyt karseita kömpelyyksiä. Tai sitten suomi-räppäreitä, jotka pistävät sanojen määrän kaiken muun edelle, ja polottavat kuin eivät ymmärtäisi koko kieltä: painottavat ja jakavat sanoja aivan idioottimaisesti.
Seonnihankar Seetakuun Nella.

Toisesta esimerkistä käytetään nimitystä parirakenne:
 
Jo Karjalan kunnailla lehtii (puu)
jo Karjalan koivikot tuuhet(tuu)
Käki kukkuu siellä ja kevät (on)
vie sinne mun kaiho pohja(ton)
 
..ite taidan tehä noi biisit jotenkii tollee
www.outofbreath.tk

perusteilla sanoituksen
valmistelen aloituksen
tattaa taitaa lapsettaa
turha tätä puolustaa
 
oletko huonoja riimejä nähnyt
kuluneita kyllä
kaikkia et kai ymmärtänyt
toisiin ei ajatus yllä
 
kaunista kieltä on suomemme sointi
joskus tuo aivan unohtuu
vaikeampi taiturointi
kuin kielistä moni muu
 
sanoja halusin taitella nyt
kun tänne oon kerran eksynyt
ehkä ei ollut asiaa
mut suomen kieli kunniaan!!! :)
 
Kieli poskella, elkää loukkaantuku. Tahtoo sanoa, että suomen kieli on kaunis kieli ja vaikea. On hienoa lukea täällä upeita sanoituksia. Lahjaakkuuksia löytyy. Kirjoittakaa ihmiset ihmeessä, juuri sellaista tekstiä, mikä itsestä lähtee. Väkisin ei mikään liiku, ei edes ajatus.....

Kieli poskella, elkää loukkaantuku. Tahtoo sanoa, että suomen kieli on kaunis kieli ja vaikea.
 
Heh! Tuohan oli hyvä.
 
Lyriikkaa ei saa tosiaan ottaa vakavasti, vaikka vakavasti sen otammekin. Otetaan silleen oikealla tavalla vakavasti.

Itsellä kun on tuota kirjoitus taustaa jo jokunen vuosi niin sille jollekin aiempana voisin sanoa ettei se ole niin vaarallista jos alkuperäisidea hämärtyy.. Tämä silloin kun tämä hämärtyminen tapahtuu niin että tekstin dramaturgia kokonaisuudessaan selkenee.
 
Itseä eniten häiritsevät radiosta kuultavat oudot ristiriidat joita kirjoittaja ei ole tiedostanut, esim. kertojan mailmankuvan vaihtuminen kesken stoorin jne. jotka viittaavat siihen että sanoittajalle ei ole itsellekään ollut selvää mitä on ollut kirjoittamassa.
 
Sillä perusteella etä halutaan säilyttää teos sellaisena kuin se tulee päästään ainoastaan siihen että teksti jää huonoksi jos se on huonona syntynyt.
 
Rytmisten rakenteiden hiominen antaakin oivan tilaisuuden samalla katsastaa olisiko tekstiin mahdollisesti eksynyt dramaturgisiakin suden kuoppia.
 
Muutos ei ole koskaan pahasta jos se parantaa lopputuotetta.
 
----
 

 
Sinänsä tuosta sanoittamisen tekniikasta. Itsellä on tapana kirjoittaa niin että ensin kirjoitan tekstin vaiston ja intuition varassa ja sitten tarkastan että tavut täsmäävät eksistentiaalisesti. Vaisto ja nuottikorva huolehtii siis niistä kahdesta muusta ja viimeinen läpikatsaus vain tarkistaa että rytmitykset todella ovat oikein (jos korvalta olisi jotain jäänyt huomaamatta).
 
Tällainen metodi minulla siis. Tällä tavoin olen mielestäni päässyt teksteissäni sellaiselle tasolle että tekniikasta on alkanut tullut enemmän työväline ja laadun tae kuin rajoite.
 
Esittäjien on vaikea saada lopputuotetta kuulostamaan kamalalta kun tavut edes on laskettu eikä virheille ole jätetty erillistä toleranssivaraa.
 
Lisäksi teksti jää paremmin päähän soimaan kun rytmitykset ovat oikein vaikka sehän on tietysti sivuseikka niin auttaa se ainakin solistia silti.

Lyriikoiden kirjoittamisessa ei mielestäni tarvitse noudattaa tiukasti mitään sääntöjä, mutta vain siinä tapauksessa, että kirjoittajalla on niin vahva tyyli ja kielen hallinta, että hyvää jälkeä syntyy ilmankin.
Näitä sääntöjä vastaan usein protestoivat eniten ne, joilla ei selvästikään ole kielen tajua. He eivät edes näe mitään outoa teksteissä, jotka useimpien mielestä ovat totaalisen amatöörimäisiä ja tahattoman koomisia.
 
Sanojen väärä painotus, joka etenkin hiphopissa on tosi yleistä, ei todellakaan ole mikään tyylikeino, vaan pelkkää osaamattomuutta tai laiskuutta. Suomalainen rap nyt on niin lapsenkengissä vielä, että useimmat kirjoittajat/esittäjät haluavat vain briljeerata sillä, kuinka paljon ja nopeasti saavat sanoja suustaan. Mielestäni rap on kielen ja rytmin
liitto. Kieltä ei saisi vetää viemäristä vain siksi, että sen
trimmaaminen voi viedä pirusti aikaa. Englanninkielisen poljennon hakeminen vie helposti metsään, koska suomessa
sanojen paino on ensimmäisellä tavulla. Suomenkielelle on kehitettävä suomalainen tyyli.
Vielä esitysvaiheessa voi pienillä yksityiskohdilla (esim. etulyönti tai jälkilyönti) rytmittää tekstiä niin, että kuulijalle syntyy vaikutelma, että esittäjä oikeasti ymmärtää tekstin.
 
Riimit sinällään eivät ole mikään autuaaksi tekevä asia, mutta ilman niitä tekstin sujuva rytmitys vaatii todella paljon
hiomista ja tyylitajua.
Eppujen "rocknaivistiset" riimit (...asiat hyvässä jamassa -
pupukuvioita pyjamassa...jolloin en - elä tolloillen) ovat
mielestäni usein mukavia, koska ne ovat hoopoudessaan
jollain tavalla yllätyksellisiä, mutta samalla laadukasta suomea.Tämä "komiikka" on selvästi tarkoituksellista, siinä se oleellinen ero!
 
Runsaasti esimerkkejä kömpelyyksistä, jotka tuntuvat
aiheutuneen vain puutteellisesta kielitajusta, löytyy esim. Neumannin (Dingo) teksteistä. Kauniissa, runollisissa säkeissä on välillä uskomattomia tökköjä sammakoita.
 
Omien tekstien lukeminen kriittisesti on erittäin vaikeaa. Niille
on monella tapaa sokea. Kavereiden "joo-oo...ihan kiva"
arvostelut taas eivät hyödytä ketään. Jostain pitäisi löytyä ulkopuolisia, jotka myös kykenevät perusteltuun kritiikkiin.

Meiltä puuttuvat englanninkielen perusklisheet "Shake it, Baby" t ja vastaavat.
 
Onhan meillä "mitä ikinä teet, mihin ikinä meet".

Hmm, pakko kai tähänkin on jotain mainita, toistan varmasti edellisiä. Mielestäni tekniikka on tässä asiassa sivuseikka. Tärkeää on se että lukee paljon sanoituksia, runoutta, kirjallisuutta ylipäätänsä ja tulkitsee sitä. Mikä itselle on ollut vaikeinta on kliseiden välttäminen, olen valitettavasti huomannut että kuka tahansa pystyy kirjoittamaan tällaista Technicolor ja Negative tyylistä paskaa. Itselle antoisinta on ollut seurata arvostamiensa artistien käyttämiä sanoituksellisia koukkuja ja tyyliä. Eli käytännössä eri tapoja ilmaista yksinkertaisia asioita. Oli kieli mikä tahansa, niin kyllä se sisältö ja muoto on aina lingvistisen oikeaoppisuuden edellä.

Oon ite soittanut 7 vuotta kitaraa ja aloin sit laulaan ja tekeen omia biisejä eikä o ikinä mitään tavu pelleilyjä tarvinnu harjotella. Oon saanu tarjouksiakin niistä mun biiseistä mut en saa kertoo että keltä enkä kyllä myynyt koska mun biisejä laulan vain minä.
Sellainen on hyvä sanoittaja joka pystyy tekemään biisin aiheesta kuin aiheesta. Liiat säännöt rajoittaa luovuutta ja tekee musiikista matematiikkaa joka taas johtaa siihen että kaikista biiseistä tulee pikkuhiljaa sieluttomia kaavoja missä ei oo sanoman kanssa mitään tekemistä.

Liiat säännöt rajoittaa luovuutta ja tekee musiikista matematiikkaa joka taas johtaa siihen että kaikista biiseistä tulee pikkuhiljaa sieluttomia kaavoja missä ei oo sanoman kanssa mitään tekemistä.
 
Riippuu täysin genrestä ja siitä, kenelle biisejä tehdään. Joissain genreissä on kaiken oltava 100% paikallaan tavuiltaan ja niiden painotukseltaan.

on siinä ainakin paljon asiaa jos ei muuta...

Ai niinku siinä biisissä, jossa lauletaan "sudenko rennon", kun tarkoitus oli mitä ilmeisimmin laulaa "sudenkorennon"? Särähtää helvetin pahasti korvaan joka kerta, kun kyseisen biisin sattuu kuulemaan. Onneksi sitä ei tapahdu kovin usein. "Varsin onnistuneesti luotu omintakeista tyyliä" indeed.
 
Olisiko kummelin kappale ja kyseessä se kuuluisa vitsi: Mikä näistä on eläin? -karhunko löysä, ketunko vetelä vai sudenko rento.
 
Voiko ko. kappaleessa ollakin intertekstuaalinen viittaus tähän vitsiin?

Olisiko kummelin kappale ja kyseessä se kuuluisa vitsi: Mikä näistä on eläin? -karhunko löysä, ketunko vetelä vai sudenko rento.
 
Luultavasti kyseessä oli Kaija Koon kappale Viimeinen lento, josta löytyy säe "hän oli vapaa niin kuin on sudenkorento" (painotettuna nimenomaan SU-den-ko-REN-to).
 
Voiko ko. kappaleessa ollakin intertekstuaalinen viittaus tähän vitsiin?
 
Saattaa olla mahdollista, mutta enpä usko. Viimeinen lento on vuonna 1993 ilmestyneellä Tuulten viemää -levyllä. Suunnilleen samoihin aikoihin ilmeisesti on tuo vitsi Kummelissakin ollut - mutta ennen vai jälkeen? Yhtä hyvin on idea vitsiin voinut tulla tuon laulun hassusta painotuksesta...
 
Eikä ole muuten ainoa omituinen tavutus/painotus kyseisen artistin tuotannossa...

Luultavasti kyseessä oli Kaija Koon kappale Viimeinen lento, josta löytyy säe "hän oli vapaa niin kuin on sudenkorento" (painotettuna nimenomaan SU-den-ko-REN-to).
 

 
Saattaa olla mahdollista, mutta enpä usko. Viimeinen lento on vuonna 1993 ilmestyneellä Tuulten viemää -levyllä. Suunnilleen samoihin aikoihin ilmeisesti on tuo vitsi Kummelissakin ollut - mutta ennen vai jälkeen? Yhtä hyvin on idea vitsiin voinut tulla tuon laulun hassusta painotuksesta...
 
Eikä ole muuten ainoa omituinen tavutus/painotus kyseisen artistin tuotannossa...
 
Totta.
 
Itse olen kuitenkin pitänyt kaijakoon painottelua aika kivana tyylikeinona. Sehän oli nimenomaan se asia joka jätti aikanaan sinänsä tavallisen kappaleen: Kuka keksi rakkauden, ihmisten mieliin.
 
Sen jälkeen tyttö ei ole oikein uutta saanutkaan läpi kun sama kika vaan tostuu ja toistuu. Lienee ihastunut tapaansa rytmittää, vähän liiaksikin.
 
Tutkittu tosiasia muuten on että runous ei rappeuta vaan kehittää kieltä. Joissakin murteissamme normaaleista painotuksista poiketaan. Ehkäpä joskus myöhäistulevaisuudessa suomikin on painoton kieli ? :)
 
Normaaleista painotuksista on kiva poiketa tehokeinona, mutta teho häviääjos kikkaa kuluttaa liikaa. Kokonaan laulettua falsettikappalettakin on vähän vaikea kestää vaikka pieninä määrinä sekin on kivaa :)

Miten v*tun kauan kirjotit tota? xDD