Laulaminen ›

Viime laulutunnilla erään biisin korkeampia kohtia harjoitellessa opettaja käski kuvittelemaan kevyttä tuoksua, eli kuin olis hauras kukkakimppu nenän alla. samaan syssyyn se puhu pehmeän kitalaen nostamisesta. Alkujärkytyksessäni en tajunnut siis tätä, että pitäisi siis "avata nenäontelo" ennen laulun ulos päästämistä, tarkoitti siis että korkeat äänet tulee vaivattomasti kun avaa nenäontelot. Mutta liittyykö toi kitalaki tohon mitenkään, vai käsitinkö ihan väärin. Ja mitä siellä kropassa nyt tapahtuu, kun ne nenäontelot avataan? miltä tuntuu? ja pitääkö tämä tehdä joka kerta kun hengittää sisään..? Ja pitääkö kitalakea pitää koko ajan laulaessa ylhäällä? Viisaita neuvoja odotellessa..

Viime laulutunnilla erään biisin korkeampia kohtia harjoitellessa opettaja käski kuvittelemaan kevyttä tuoksua, eli kuin olis hauras kukkakimppu nenän alla. samaan syssyyn se puhu pehmeän kitalaen nostamisesta. Alkujärkytyksessäni en tajunnut siis tätä, että pitäisi siis "avata nenäontelo" ennen laulun ulos päästämistä, tarkoitti siis että korkeat äänet tulee vaivattomasti kun avaa nenäontelot. Mutta liittyykö toi kitalaki tohon mitenkään, vai käsitinkö ihan väärin. Ja mitä siellä kropassa nyt tapahtuu, kun ne nenäontelot avataan? miltä tuntuu? ja pitääkö tämä tehdä joka kerta kun hengittää sisään..? Ja pitääkö kitalakea pitää koko ajan laulaessa ylhäällä? Viisaita neuvoja odotellessa..
 
Ero popjazz -laulutavan ja klasarityylin välillä on se, että klassisessa kitapurje (ei laki - noin oli varmaan vaan helpompi selittää) on ylhäällä. Ymmärtääkseni. Ensimmäinen oivallukseni klassisilta tunneilta. Sen jälkeen en kuulostanut enää siltä miltä olin aina laulaessa kuulostanut, vaan pääsin paljon helpommin korkealle, koska soitin oli ns. viritetty jo valmiiksi vähän korkeammalle.. Ääsh. Huono vertaus. Soitinta oli vaihdettu. Niin radikaalilta ero tuntui aluksi koko ikänsä kevyttä tyyliä käyttäneelle.
 
E: Koeta nostaa korvasi ylös. Siitä se lähti ainakin minulla.

Mutta liittyykö toi kitalaki tohon mitenkään, vai käsitinkö ihan väärin. Ja mitä siellä kropassa nyt tapahtuu, kun ne nenäontelot avataan? miltä tuntuu? ja pitääkö tämä tehdä joka kerta kun hengittää sisään..? Ja pitääkö kitalakea pitää koko ajan laulaessa ylhäällä? Viisaita neuvoja odotellessa..
 
kitalaki on yhtä kuin kova kitalaki ja pehmeä kitalaki eli kitapurje. kun kitapurje nousee, ääni pääsee resonoimaan myös nenän ontelostossa kurkun lisäksi, jolloin äänen yläsävelspektri monimuotoistuu ja äänen saundi muuttuu täyteläisemmäksi, vähemmän tunkkaiseksi, myös matalilla sävelillä > nousevat sävelkulut ja korkeammat sävelet helpompi laulaa kun ääntä ei enää tarvitse "sijoittaa" perusääneen nähden muualle. jos ääni ei resonoi nielussa ja rinnassa ollenkaan vaan ainoastaan nenässä, ääni on pistävä ja "terävä" ja kuulostaa ylävireiseltä. pelkkä nielusaundi taas kuulostaa usein alavireiseltä ja "raskaalta" - ikäänkuin äänen syntymekanismiin kuluisi puolet laulajan fyysisistä voimista. nenäsaundi kuulostaa siltä kun laulajalta puhkeaisi pian verisuoni päästä.
 
balanssi löytyy hakemalla. se, mitä tarvii hakea, riippuu perusäänestä ja hengitystekniikasta. mulla ei ensin resonoinut missään ja ääni oli pieni. sitten käytiin nenäsaundin kautta raskaassa nielusaundissa ja nyt alkaa hengitystekniikan vakioitumisen myötä pikkuhiljaa saundi tasapainottua eikä tarvitse joka äännähdystä miettiä, ylimenoilla ja ääriäänillä lähinnä.
 
jos askarruttaa, kysy opettajalta. nauhoita tuntejasi, niin kuulet eron. omassa päässään sen harvemmin kuulee, varsinkin jos vahingossa onnistuu.

Kiitoksia.

nauhoita tuntejasi, niin kuulet eron. omassa päässään sen harvemmin kuulee, varsinkin jos vahingossa onnistuu.
 
Jep. Tallenne kertoo puolueettoman totuuden. Tossa on yksi syy, minkä takia olen ajatellut ihan kotiin hankkia tollasta kohtuuhintaista studiomikkiä sekä klassista kitaraa varten.

Tuntuu muuten painuvan kieli alaspäin, tai ennemmin kuopalle tota tehdessä? haittaako vai pitäiskö sekin pitää mahdollisimman rentona? Kurkkua en jännitä..

Tuntuu muuten painuvan kieli alaspäin, tai ennemmin kuopalle tota tehdessä? haittaako vai pitäiskö sekin pitää mahdollisimman rentona? Kurkkua en jännitä..
 
kieli mahdollisimman rennoksi, työnna vaikka alahampaita vasten kevyesti ettei mene nielun tukkeeksi.

Kovaa kitalakeahan ei tieteskään voi nostaa, mutta nenän voi avata ja poskipäät aktivoida pienellä kulmakarvojen kohotuksella. Silmät siis auki, se vaikuttaa soundiin tyylistä riippumatta... usein liikaa haetaan eri tyylien eroja ja unohdetaan se, että niissä on paljon yhteistä.

Kovaa kitalakeahan ei tieteskään voi nostaa..
 
mutta "pehmeän kitalaen" voi.

Eikös se pehmeä kitalaki ole soft palate,siis tuo "http://images.google.fi/imgres?imgu … lla:fi-FI:official_s%26sa%3DN"

Eikös se pehmeä kitalaki ole soft palate,siis tuo "http://images.google.fi/imgres?imgu … lla:fi-FI:official_s%26sa%3DN"
 
Näin sen loogisesti näkisin.

Kiitoksia näistä! etenkin toi kulmakarvojen kohotus auttaa paljon! Ja tässähän tää on muutenkin lähteny toimimaan tuo kitalaki...

Meneekö tuo kitapurjeen nouseminen (ei tietoinen nostaminen) silloin ihan oikein, kun silmäluomien alle tulee pienet pussit vai onko homma mennyt jo överiksi? Kurkku tuntuu kyllä avonaiselta.
 
On tuo oma ilme kaksiviivaisessa ainakin sen verran hurjan näköinen, että ymmärrän hyvin miksi monet sopraanot laittavat korkeissa nuoteissa simmut kokonaan kiinni (tenoreilla olen toisinaan nähnyt ennen korkeaa nuottia sellaisen nopean "pupillit ylös" -liikkeen).

Silmistä en tiedä, mutta monesti näkee hyvällä laulajalla että suu on kuin musta luola, koska se on niin avattu, eli kurkku ja nielu auki sekä kieli pois edestä. Huono laulaja taas näyttelee (pepsodent) hampaitaan, ja sihisee lähinnä.

Meneekö tuo kitapurjeen nouseminen (ei tietoinen nostaminen) silloin ihan oikein, kun silmäluomien alle tulee pienet pussit vai onko homma mennyt jo överiksi? Kurkku tuntuu kyllä avonaiselta.
 
On tuo oma ilme kaksiviivaisessa ainakin sen verran hurjan näköinen, että ymmärrän hyvin miksi monet sopraanot laittavat korkeissa nuoteissa simmut kokonaan kiinni (tenoreilla olen toisinaan nähnyt ennen korkeaa nuottia sellaisen nopean "pupillit ylös" -liikkeen).
 
Jaa-ah. Oman opetukseni (sekä omien oppilaitteni suhteen että oman opettajani) tavoitteena on, että voimakkaat ilmeilyt, ns. turpajumppa, jätetään mielellään pois. Olen nähnyt taitavan laulajan laulavan kolmeviivaisia pianissimossa täysin rennoin kasvoin, ilman kulmakarvojen kohottamisia tai silmien sirrilleen menemisiä. Tämä laulajatar oli Eglise Gutierrez. Silti näin, että jotain hän aukaisee - suunsa sisällä. Hän nosti pehmeätä kitalakea samaan aikaan kun leuka putosi pois "tieltä" taaksepäin ja hieman alaspäin. Mutta ei kuitenkaan niin, että suu olisi ollut apposen auki. Tämän "noston" pystyi erottamaan vain, kun pääsin seuraamaan häntä vierestä. Katsojat tuskin huomasivat yhtään mitään. Kyseisellä laulajattarella oli niin briljantti tekniikka, että ulospäin näkyi kasvoilla vain rauhaa, minkään äänen eteen ei tarvinnut irvistellä tai kiristellä mitään. Ääni soi äärimmäisen kauniisti ja vapaasti kauttaaltaan, ja koskaan en ole kuullut Savonlinnassa sellaisia huutomyrskyaplodeja ja nähnyt ihmisten aplodeeraavan seisaaltaan, niin kuin viime kesänä. Jotain siinä täytyi silloin olla oikein.
 
Vastaus kysymykseesi: uskon, että tekniikan ei tarvitse näkyä ulospäin outoina ilmeinä. Uskon, että hyvä tekniikka ei näy naamaruttuina/turpajumppana/alati ylhänä olevina kulmakarvoina/tms.. Tämä siis vain minun mielipiteeni. Tuntuu, että jotkut suorastaan hakevat sellaista lauluilmettä: "katsokaa, nyt laulan todella kovaa ja korkealta ja tosissani". Mielestäni oli ihastuttavaa katsella Egliseä, jonka ylä-äänet olivat vain niin helpon näköisiä ja kuuloisia, ikään kuin niitten eteen ei olisi tarvinnut tehdä mitään... Siinäpä olisikin tavoitetta... Mielestäni se, että pystyy laulamaan korkealtakin rauhallisin kasvoin antaa mahdollisuuden ilmaista kasvoilla jotain muuta. Ts. jos sinun täytyy aina irvistää jollain tavalla saadaksesi tietyn korkean äänen, vaikka kappale olisikin kepeä ja iloinen, ilmaiset kasvoillasi ihan päinvastaista, kuin mistä laulat. Sen sijaan jos pystyt laulamaan vaivattomasti korkeita ääniä irvistelemättä, voit ottaa siihen päälle vaikka mitä ilmeitä, eivätkä ne haittaa laulusuoritustasi. Tässä minun (idealistinen) ajatusmaailmani laulamisesta. Kun on nähnyt sen onnistuvan yhdellä, uskon, että se on mahdollista myös muillakin.

Fifi, ymmärrän täysin pointtisi rentoudesta ja kaiken turhan ilmeilyn poisjästöstä. Olen ihan samaa mieltä!
 
Tosin täytyy sanoa, että miesten ja naisten tavoissa tuottaa korkeita ääniä on eroa. Kun olen esimerkiksi katsellut Youtubesta tenoreiden ilmeitä korkeissa nuoteissa (b1->), kyllä naamasta näkee, että operaatio ottaa koville (tuotettu ääni voi silti olla kultaa). Enkä itse asiassa, samoissa korkeuksissa, vääntele naamaani sen enempää (luulisin).
 
Lähinnä yritän vain siirtää päivittäin tekemäni kolmen oktaavin sireenin (n. Eb-eb2) - aka tenori"testin" - oppeja itse laulamiseen. Tuo tekemäni sireeni nimittäin päättyy aika hurjaan ääneen ja ilmeeseen, mutta hyvältä se tuntuu, ja koska ylöspäin meno (ja kitapurjeen nosto?) tapahtuu niin nopeasti, en ehdi puskemaan ilmaa tai muutenkaan sabotoimaan sitä tietoisella toiminnalla ja ajattelulla. Tässä mielessä uskon, että juuri tuo animaalinen ääni näyttää minulle tien luonnolliseen ja kauniimpaan laulantaan.
 
Probleemini on siis siinä, että noiden oikeiden lauluäänten (h1->) kanssa tuntuu _välillä_, että kurkku on jotenkin ahdas (ongelmaa ei ole puhtaiden nasaaliäänteiden, kuten mm, ng, kanssa) ja että ratkaisu löytyisi juuri tuon kitapurjeen _oikeaoppisesta nostosta_ (+ oikeanlaisesta rentoudesta). En myöskään usko, että ongelmani olisi enää puskeminen tai (todella) huono tuki, koska noissa nuoteissa tuntuu pikemminkin siltä, että ilma virtaa minuun päin.
 
En tiedä. Ehkä pitää aluksi vain tehdä vähän ylimääräistä naamanvääntelyä, mistä sitten tiputetaan ajan myötä kaikki turha ilmeily pois. Ja nuo nuotit ovat joka tapauksessa tämänhetkisen laulualueeni ulkopuolella, joten ongelman ehtii hyvin korjata kunhan vain keksisin, mistä se tarkkaan ottaen kiikastaa...

Ehkä pitää aluksi vain tehdä vähän ylimääräistä naamanvääntelyä, mistä sitten tiputetaan ajan myötä kaikki turha ilmeily pois.
 
Juuri näin. Uskon vahvasti, että moni meistä oppii niin että ensin tehdään jotain "yli" josta sitten vähennetään, kunnes tämä "tekeminen" ei enää "näy." Turpajumpan ohessa toinen esimerkki on vaikkapa tietyn tyyppisessä hengitysmetodissa esiintyvä "rentoutus", jossa vatsa ihan reilusti vaan "plöpsäytetään" ulos rennoksi fraasien välissä, ettei pääse kehittymään ylimääräisiä jännityksiä - ja sitten kun kroppa uskoo että joskus voi ja kannattaa rentoutua, jättää sen tietoisen plöpsäyttämisen pois. Sama turpajumpan kanssa. Joskus kannattaa hakea jotain teknisiä juttuja ihan naamaa vääntelemällä (koska naaman lihakset on vahvasti yhteydessä niihin lihaksiin, jotka vaikkapa aikaan saavat aikaan "tilan avaamisen" tunteen), ja sitten kun ne "avattavat" lihakset oppii toimimaan niin voi sitä naaman vääntelyä jättää vähemmälle.
 
Varmasti näissäkin on koulukuntaeroja. Ja kaikkihan me ollaan yksilöitä. Mun kohdalla asioiden oppiminen menee useinkin juuri näin että ensin jotain juttua ihan liikaa ja sitten hienosäädetään se itselle ja omalle äänelle sopivaksi.

Uskon vahvasti, että moni meistä oppii niin että ensin tehdään jotain "yli" josta sitten vähennetään, kunnes tämä "tekeminen" ei enää "näy.
...
Joskus kannattaa hakea jotain teknisiä juttuja ihan naamaa vääntelemällä (koska naaman lihakset on vahvasti yhteydessä niihin lihaksiin, jotka vaikkapa aikaan saavat aikaan "tilan avaamisen" tunteen), ja sitten kun ne "avattavat" lihakset oppii toimimaan niin voi sitä naaman vääntelyä jättää vähemmälle.
 
Aivan. Mä yritän just konkretisoida itselleni näitä "salaperäinen hymy" tms. -oppeja, jotka jokainen kuitenkin ymmärtää omalla tavallaan.
 
Mun kohdalla asioiden oppiminen menee useinkin juuri näin että ensin jotain juttua ihan liikaa ja sitten hienosäädetään se itselle ja omalle äänelle sopivaksi.
 
Sama täällä. Itse olen pikku hiljaa oppinut tukemaan ääntäni paremmin ihan vain käsien heiluttelun ja kropan liikuttelun avulla (aikaisemmin yritin seisoa _rennosti_ kuin tatti), puhtaasti Placidoa matkien ja soveltaen. Ja nyt voisin jo - niin halutessani - jättää pahimmat tuulimyllyt pois...

kieli mahdollisimman rennoksi, työnna vaikka alahampaita vasten kevyesti ettei mene nielun tukkeeksi.
 
Tätä en kyllä allekirjoittaisi. Kieli ei saa olla aivan rentona, mutta ei siis nielun tukkeenakaan. Mulle on opetettu hakemaan kielen reunoilla kevyesti ylähampaita. Kun kielen kärki toimii ja reunat ovat hieman ylhäällä, myös kitalaki on ylhäällä ja ääni resonoi paremmin kasvoissa ja päässä.
 
Tässähän voi olla kyllä kaikennäköistä koulukuntaeroa että miten tuota tunnetta haetaan, mutta näin meilläpäin.Auttoi ainakin minua avaamaan nenäontelot ja saamaan saundin pois nielusta ja kurkusta. Lakkasin "alttoilemasta".