Aihe: Bändi harjoittelee liikaa
1
-J
11.07.2003 13:09:13
Onkos muiden bändeillä ollut sellaista ongelmaa, että harjoiteltuaan tiettyä keikkaa varten, tietyn ohjelmiston, tulee viime metreillä vastaan ongelma, että biisit eivät enää kuljekkaan halutulla tavalla. Eli samoja biisejä harjoiteltu päivästä toiseen, jolloin on tapahtunut mahdollista 'yliharjoittelua'. Toisinsanoen tutut, aikaisemmin hyvin kulkeneet biisit alkavatkin tökkiä.
Meidän poppoolla lienee tämän kaltaisia ongelmia.
Ei teillä kellään sattuis oleen näkkileivän palaa takataskussa. Mulla meni kurkkuun jotain karvasta eikä se lähde pois!
tony.wirtanen
11.07.2003 13:16:35
 
 
Meillä oli vähän saman kaltainen ongelma taannoin; keikkaa tuli suhteellisen aktiivisesti ja oli kuin myös treenattava. Jotenkin katosi inspiraatio väsäillä uusia biisejä ja kun treeneihin ei tullut uusia biisejä alkoi treenit maistua ... *ummm* .... well, ei viehättänyt treenaaminen ensinkään.
 
Pidettiin 2 vkon tauko treenaamisesta jne - olimme kuin 'uudesti syntyneitä'. Taas oli treenit yhtä juhlaa ja biisit kulki paljon paremmin (vaikkakin samalla rutiinilla).
 
Nyt ollaan pidetty 3-4vkoa taukoa meistä johtumattomista syistä ja alkaa vähitellen olemaan hieman turhautunut olo. ...mut se *jipijipi* -osio on siinä, että tänään saadaan oletettavasti uusi treenis! :)
Ei keikkailu oikeesti oo niin vakavaa. Ei tehdä kivistä tiedettä. Ehkä mokaat, ehkä et. So not. Tsänssit on kuitenki fifti-sixti. ;) - www.the2short.tk
jogo3000
11.07.2003 14:29:01
 
 
On kyllä jotain tehty oikein jos alkaa tuntua, että treenejä on liikaa. Siihen pitäisi pyrkiä.
 
BTW, olen kuullut, että esim. Immortal treenaa useita tunteja joka päivä. Siksipä he ovat yksi tiukimmista livebändeistä päällä maan.
I'm a whiskey rock'n'roller.
-J
11.07.2003 18:15:31
Onhan tuo varmaankin totta. Itseasiassa aikaisempien projektien yhteydessä on huomattu, että kämpällä heikosti kulkeneet biisit ovatkin menneet keikoilla sangen kohtalaisesti. Johtunee todennäköisesti siitä, että keikalla keskittymiskynnys on huomattavasti korkeampi, jolloin enää ei tule tiirailtua niin paljon kämpän seinällä vilistävää hämähäkkiä, tms, vaan keskitytään olennaiseen.
 
Jokatapauksessa, plussaa räpsähti koko revohkalle asiallisista vastauksista!
Ei teillä kellään sattuis oleen näkkileivän palaa takataskussa. Mulla meni kurkkuun jotain karvasta eikä se lähde pois!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)