Yleistä keskustelua musiikista ›

Joku tyyppi nimeltä Les Paul on joskus sanonut jotenkin näin:
"I've found that people hear as much with their eyes as with their ears.."
 
Eli kuinka tärkeää livekeikoilla on itse bändin/artistin musiikki? Vai onko se live-esiintyminen, lavakarisma jne. tärkeämpää? Miten paljon bändien/artistien kannattaisi miettiä live-esiintymistään, mitä keikoilla kannattaa tehdä ja mitä ei?
 
Tästä jos saisi vaihteeksi pientä keskustelua aikaan..

Mun mielestä lavashow on nykyään huonolla tasolla. Pelkällä pyrotekniikalla ei ihmeitä saada aikaan (80- luvusta lähtien..) Kyllä etenkin rock-bändien pitäis osata duunata siellä lavalla vaikka hiekkalinnaa samalla kun soittelee.. ymmärsikö kukaan?

Kyllähän lavakarisma on helvetin tärkeä osa live-esiintymistä. Jos aletaan puhua vaikkapa jostain Alangon Ismosta, niin siinähän meinaavat ylisanat loppua kesken. Itselläni on erittäin hyvä muisto eräästä TikTakin keikasta. En periaatteessa voi sietää bändiä, mutta tyttöjen upea lavakarisma ja hyvä meininki saivat minutkin hyppimään ylös alas muun massan mukana.
 
Gimmelin keikalla minua lähinnä vitutti ja yritin bongata niitä Ushman paljonpuhuttuja viiksiä.

Gimmelin keikalla minua lähinnä vitutti ja yritin bongata niitä Ushman paljonpuhuttuja viiksiä.
 
HAHAHAHAHHAAHHAHAH!
 
edit: Toivottavasti pyGmi ei lyö

Kyllähän bändiä jolta lavakarismaa löytyy on huomattavasti mukavampaa katsoa kuin bändiä jossa jäsenet seisovat jäykkinä lavalla. Bändin näkeminen livenä kuitenkin eroaa musiikin kuuntelusta kotona juuri sillä tavalla, että bändin lavamenosta ja lavakarismasta saa mahtavat fiilikset.

Japanissa on ihan oma genrensä, Visual Band, johon kuuluu suuressa määrin juuri ulkoinen olemus ja lavaesiintyminen. Ei sillä, onhan näitä lännessäkin, mutta siinä määrin ei.
 
Itselleni se musiikki on kyllä tärkeämpi, mutta uskon, että keikoilla käymiseni voisi lisääntyä kunnon shown myötä.

Lavashowhan on yli puolet live-keikasta! Tottakai musiikillisesti ja soitannollisesti on pyrittävä parhaaseen, mutta bändin täytyy elää!!
Oliko kukaan katsomassa ja kuuntelemassa Kool & the gangia imatralla?

Ongelma; miten bändi oppii esiintymään, jos sillä ei ole keikkoja?
 
Vetelin tän noiden muiden hyvien keskustelujen esimerkkinä, eli kuinka tärkeää on antaa jannuille keikkakoemusta.
 
Lavashowta nyt varmaan voi treenata samalla kun soittoakin, mutta esiintyminen ei synny ilman esiintymiskokemusta (paitsi tietty jollain superlahjakkailla).

Jos näyttää siltä että bändi nauttii soittamisesta ei isompaa liikehdintää tai rekvisiittaa tarvita. Ja vielä jos musiikki on hyvää niin se on siinä.
Tulee mieleen Hellacoptersit Lutakossa viime syksynä ... pienet rokkikliseet esiintymisessä eivät häirinneet yhtään ja musiikki oli ihan vitun tuikkaa. Vielä kun paikka on pieni ja bändi 5 metrin päässä niin mitä sitä enempää vois vaatia ...

Jos näyttää siltä että bändi nauttii soittamisesta ei isompaa liikehdintää tai rekvisiittaa tarvita. Ja vielä jos musiikki on hyvää niin se on siinä.
Tulee mieleen Hellacoptersit Lutakossa viime syksynä ... pienet rokkikliseet esiintymisessä eivät häirinneet yhtään ja musiikki oli ihan vitun tuikkaa. Vielä kun paikka on pieni ja bändi 5 metrin päässä niin mitä sitä enempää vois vaatia ...
 
Kyllä kyllä. Homma toimii myö äkäseen itseään vastaan. Hyvänkin vedon voi pilata aivan naurettavilla eleillä ja etenkin v*tun huonoilla välispiikeillä (niitä on myös syytä vähän miettiä etukäteen!).

Eli kuinka tärkeää livekeikoilla on itse bändin/artistin musiikki? Vai onko se live-esiintyminen, lavakarisma jne. tärkeämpää? Miten paljon bändien/artistien kannattaisi miettiä live-esiintymistään, mitä keikoilla kannattaa tehdä ja mitä ei?
 
Nyt tuli vaikea...
 
Toisaalta musiikki on mulle keikoilla yleensä se ykkösjuttu. Toisaalta taas hyvä meininki ja asenne voi pelastaa muuten heikon esityksen. Todennäköiseti valitsen kuitenkin hyvää musiikkia paskalla lavashow:lla kuin päinvastoin. Jos musa toimii levyllä, ei se livenäkään tarvitse ympärilleen mitään kummempaa teatteria, kunhan tyypit eivät seiso kuin tikut paskassa tai lauo typeriä läppiä.
Silti, ovathan kaikenmaailman videoscreenit ja valoshow:t mahtavaa katseltavaa aina välillä.
 
Tästäpä juolahti mieleen...
Eikös Sielun Veljet joskus kultaisella 80-luvulla esittänyt Punahilkka-näytelmän keikalla? Ja jengi ei kuulemma hirveästi digannut.

Minä en ole koskaan kiinnittänyt kovasti huomiota bändien lavakarismaan. Aika usein tulee pidettyä silmiä kiinni ja vaan laulettua ihan hurmiossa mukana. En siis osaisi sanoa, mikä bändi esiintyy hienosti tai huonosti, eikä sillä ole minulle niin väliä, jos pidän bändin musiikista paljon. Jos taas menisin vaikka The Crashin keikalle, saattaisin keskittyä enemmän katselemiseen kuin kuuntelemiseen, koska en niin välitä heidän musiikistaan.

Ne, jotka ovat koskaan olleet Bruce Springsteenin keikalla, tietavat miten paljon lavakarisma ja -show vaikuttavat.

Lava karisma / luonteva live esiintyminen syntyy vain keikkailulla. Ei siinä ihmeempiä askelkuvioita tarvi olla muutta rentoa meininkiä ja hiukan fiilistelyä musiikin mukana. Yleisön on vaikea syttyä jos bändi seisoo kuin rautakanget, naamat vakavina.

Vai onko se live-esiintyminen, lavakarisma jne. tärkeämpää?
 
Mun mielestäni tämä silmä/korva-juttu ei ole joko tai-kysymys. Soittaminen on fyysistä touhua, ja sitä fyysistä touhua ainakin itse haluan aistia keikoilla kokonaisvaltaisesti. Nähdä millaisella ponnistuksella se ääni tulee.
 
Hyppiminen on jees jos soittaessa hyppelyttää. Jos taas loikka on osa opeteltua koreografiaa, se näyttää mun mielestäni aika väkinäiseltä ja pöljältä. Tämä siis mun mielipiteenäni. Onhan sitä väkeä, joiden mielestä keikan pitää olla kuin sirkusakti. Tämä heille suotakoon.

kyllä lavalla olijoiden pitää ehdottomasti näyttää yleisölle että ne nauttii siitä soittamisesta. Se ei aina paljoa liikehdintää tarvi että saa keikalla hyvän fiilikseen, mutta mulla ainakin tipahtaa varsinkin jos puhutaan rankemman puoleisesta musiikista keikka fiilis puoleen jos soittajat seisovat kuin jäykät paskat.
 
Hyvä esimerkki siitä miksi lavashowhun kannattaa panostaa. Olin katsomassa the soundsia lutakossa kämppikseni kanssa . emme tienneet bändistä mitään vielä silloin mutta muutaman oluen ottaneena päädyimme kuitenkin keikalle. Lava meininki kyseisellä bändillä on aivan mieletön ja päädyimme pokoilemaan koko keikan ajaksi lavan etuosaan ja seuraavana aamuna herätessämme kämppis ei voinut muuta kuin kävellä levykauppaan ja ostaa heidän levynsä.
 
Jos vielä jotain heitän asiasta niin tärkeintä on kumminkin se että bändi näyttää sen mitä ne musiikillaan haluaa tuoda julki myös esiintymisellään ja tuovat sen vielä uskottavasti.

Esimerkiksi stratovariukselta puuttuu mun mielestä se lava karisma. Oli tosi tylsän näköistä kattoo kun Tolkki seisoo yhdessä paikassa ja soittaa todella eleettömästi.
 
Children of bodomin keikka oli taas ihan eri luokkaa, Laiho liikkui lavalla ja se energisyys kyllä tarttuu katsojiinkin.

Itse kun pitkälti tota improvisointia harrastaa bändien kanssa, niin siinä oikein kerkee miettiä tanssikuvioita. Tosin joskus kyllä pitää pomppia pitkin lavaa kun on niin kivaa.
 
Sitten jos biisit on ..ööh.. opeteltuja, että niitä vaan soittaa läpi, niin miksei siinä jotain showta vois olla. Parasta mielestäni on vaikka katsoa esmes Selfish Shellfishiä. Ei rock mutta show on kokonaisvaltatainen. Samoin toi Hämärä No:5. Niillä on toi show ihan mahtava. Lähemåpänä performanssia kuin rockkeikkaa..

Kyllä kyllä. Homma toimii myö äkäseen itseään vastaan. Hyvänkin vedon voi pilata aivan naurettavilla eleillä ja etenkin v*tun huonoilla välispiikeillä (niitä on myös syytä vähän miettiä etukäteen!).
 
Mulla ainakaan ei oo tällaista tullut vielä eteen, vaikka keikkaa menenkin katsomaan täysin musiikillisistä syistä. Tietenkin festareilla tällainen voi pistää silmään, mutta jos tulee lähdettyä muille keikoille, niin bändien musiikki tuppaa olevan tuttua ja mielestäni hyvää, jolloin lava-akti on toissijainen juttu. Tai sitten en ole vielä tarpeeksi huonoa live-bändiä nähnytkään.
Toki esiintyjien energinen meininki on aina positiivista.
 
Välispiikkejä en oikeastaan muista muita kuin Spartan ja QOTSA:n tämän vuoden provinssirockista. Spartalla meni lähinnä "Thanks very much" joka kolmannen biisin välissä ja QOTSA:lta muistuu mieleen "This song is about doing it... Once, twice, and again, and again, and again, and again, and again..."