Yleistä keskustelua musiikista ›

Adressin allekirjoittajia on, uskokaa tai älkää, noin 950. Osoitan neuvottomuuteni julkisesti -- mihin nuo kaikki laitetaan?
 
Ööh...laittaa vaan Wordilla nimiä kehysten sisään ja tulostaa tavalliselle A4:lle?
 
Sitten sitoo laput yhteen ja laittaa adressin väliin...

Osanottoni läheisille ja tuttaville. Jonkun sanan ehdin miehen kanssa vaihtaa täällä foorumilla kuten myös viime elokuun miitissä. Uh huh.

Adressin allekirjoittajia on, uskokaa tai älkää, noin 950. Osoitan neuvottomuuteni julkisesti -- mihin nuo kaikki laitetaan?
 
Aivan loistava juttu. On täällä vaan hienoa porukkaa.

Aivan loistava juttu. On täällä vaan hienoa porukkaa.
 
Näin on!

Surullinen juttu kertakaikkiaan. Ikinä en muista että nimim. "Dumb" olisi syyllistynyt minkään, bändin, soittajan, tai Mnetin käyttäjän haukkumiseen, (mikä on aika harvinaista tällä foorumilla tuossa ikäluokassa), ja kirjoitukset pysyivät muutenkin äärimmäisen tiukalla asialinjalla, joka ei suinkaan onnistu kaikilta.

Nimien keruu adressiin on päättynyt. Nimiä tuli yhteensä 966 (yhdeksänsataakuusikymmentäkuusi) kappaletta.

Äh, etusivun keikkakalenterissa lukee että Orangin keikka ke 23.11. Vaan eipä taida olla. Mutta olisi jos..

Nimien keruu adressiin on päättynyt. Nimiä tuli yhteensä 966 (yhdeksänsataakuusikymmentäkuusi) kappaletta.
 
Aivan valtava määrä!
Todella hienoa että on näin upea yhteisö-henki tällaisenakin surullisena aikana.

Todella surullinen uutinen vaikken miestä tuntenutkaan. Vaikuttaa hienolta tyypiltä ja todella intomieliseltä muusikolta.
 
Lepäile rauhassa.

Nimien keruu adressiin on päättynyt. Nimiä tuli yhteensä 966 (yhdeksänsataakuusikymmentäkuusi) kappaletta.
 
Tuo on kyllä mahtava homma.

Liikaa tekstiä että jaksaisi lukea kaiken... sitä paitsi kaikki on jo sanottu.
 
Paitsi tämä.
 
Mä suhtaudun asiaan ristiriitaisin tunnelmin. Mun ekoja muistikuvia miehestä on kun 04 liedossa joku ruttaa kornin blindia ja järkeilin että siinä on hyvä piisi, kiva että joku on senkin opetellut.
 
Mä arvostan kaikkia muusikoita jotka jaksavat tai pystyvät enemmän tai eritavalla kuin minä, Kornin saundimaailmaa en koskaan ole tajunnut toisintaa. Mies jäi täten mieleen.
 
Liedossa 05 mulla paloi proput vain puoleen musanettiä ja aloin vakavissani harkita lauantai-iltana poistumista.
 
Mä en tiedä enkä muista oliko hänen kanssaan tapeltu musanetissä, About kaikkien muiden kanssa kyllä.
 
Siitä mahdollisuudesta huolimatta, tero hymyili ja kertoi että jos tarvitsen kyytiä, turkuun pääsee kyllä. Kuittasin että hulluko olet kun täällä selvinpäin olet. Ja kiitin.
 
Ja ainahan se hyvmyili. Varmasti myös osallistuessaan toimintaan joka oli minulle hyvin vahingollista ja surullista... tai olisi ollut jos olisin ollut tästä tietoinen sen tapahtuessa. Mistä on tarkalleen ottaen kyse, se olkoon mun ja teron välinen asia.
 
Jäänkö minä kaipaamaan? En. Se ei ole teron vika. En usko että jäisin kaipaamaan omaa äitiäni ja jotteivat minut paremmin tuntevat vääräleukailisi niin totean samaan hengenvetoon etten ole varma surisinko tai kaipaisinko ketään vaikka sitten kuinka väärin perustein poismenevää, edes kaikkein läheisimpiäni. Kuolema koittaa kaikille enkä ole koskaan kerennyt pysähtymään muistamaan kuolleita.
 
Tämä ei kerro heistä tai heidän arvostaan mitään.
 
Jäänkö minä suremaan? En. Mutta olen nähnyt ja kokenut vierestä kuinka paljon hänen poismenonsa on sattunut, ja kuinka suuresti häntä surraan. Minä en menettänyt läheistäni, tai ystävää, edes puolituttua. Ja se suru on tuntunut loputtomalta.
 
Mutta maailma menetti aidosti välittävän suurisydämisen ihmisen jota moni jäi niin kovin kaipaamaan. Se ei ole koskaan oikein sillä sellaisia ihmisiä maailma tarvitsee lisää, ei vähemmän.
 
Tero, iso käsi sulle kaikesta hyvästä mitä sait aikaan, anteeksianto kaikesta pahasta, ei muistella pahalla vaikka intressit menikin vähän ristiin ja tsemiä jameihin. Toivottavasti sulle on taivaspaikka pelattu, sen varmasti oisit ansainnut.
 
Kunnioituksella ja muistoa vaalien, Markku Nissinen

Aika hyvä esimerkki tuo Markku, siitä että joitain ihmisiä kuolema ei pahemmin sureta.
Minua ei juurikaan läheisten poismeno ole koskaan kauaa kalvanut, mutta Teron tapaus on kummitellut mielessäni useamman päivän. Johtuen kai Teron nuoresta iästä ja siitä kuinka asiaa käsitellään julkisesti täällä m.netissä.
 
Siis kun asiasta puhutaan ja tuntoja tilitetään niin kyllä siinä pistää miettimään että kuinka väärin voi asiat olla.
 
Vanhainkodit on täynnä satavuotiaita mummoja jotka eivät ymmärrä yhtään missä ovat eivätkä tiedä omaa nimeään. Makaavat vaan vuoronumero kädessä ja odottavat kuolemaa useita vuosia. Sitten käy rysähdys elämäniloa ja nuoruutta täynnä olevan hienon ihmisen kohdalla ja se on sitten menoa.
 
Tuntuu siltä että jumala on vain ilkeä lapsi.

R.I.P

Tuntuu siltä että jumala on vain ilkeä lapsi.
 
Tälläiset tapaukset vain vahvistavat uskoani siitä että mitään jumalaa ei ole...

Aivan loistava juttu. On täällä vaan hienoa porukkaa.
 
Tässä haluaisin tuoda esiin että juuri Tero on ollut se yksilö hienosta porukasta joka muistetaan - jos kyseessä olisi ollut joku muu, eikä varsinkaan niin ystävällinen kuin Tero, niin mahtaisiko asian laita olla toisin? Ikäviä ihmisiä ei muistella, mutta hienoja tapauksia hehkutetaan kyllä.
 
"Kun synnyit maailmaan, vain sinä itkit. Kun lähdit maailmasta, kaikki muut itkivät"
 
Ottakaamme siis esimerkkiä Terosta: elämä on elettäväksi joten miksi hassata sitä kyynisyyteen? Osoittakaamme ystävällisyyttä ja rakkautta kaikkiin lähimmäisiimme. Jatkuvasti, koko ajan - ei vain jouluna.
 
Sappy, eh? Mitä tuohon Jumalakysymykseen tulee, ehkä Tero onkin itse paremmassa paikassa nyt? Ja onhan Tero tehnyt valtavan työn maan päällä: saanut sijansa yli tuhannen ihmisen sydämessä ja pysäyttänyt näiden ihmisten arkisen puurtamisen edes hetkeksi, miettimään sitä kuinka katoavaa elämä on. Se on arvokasta, toivottavasti tuo pieni pysähdyksen hetki ei keltään myös koskaan unohdu - Lähtö voi tulla kelle tahansa, koska tahansa.
 
Olin muuten itse eilen pienessä kolarissa, peräänajon uhrina. Henkilövahingoilta säästyttiin, mutta kyllä se säikäytti. Pisti ajattelemaan, entäs jos...?

Olin muuten itse eilen pienessä kolarissa, peräänajon uhrina. Henkilövahingoilta säästyttiin, mutta kyllä se säikäytti. Pisti ajattelemaan, entäs jos...?
 
Mua on kanssa nyt tässä viikon verran jotenkin ahdistanu töissä. Ei paljoa, mutta silleen vähän. Olen nimittäin taksikuski. Ahdistus johtuu varmaan kahdesta asiasta: Se rekka voi osua aina kohdalle. Ja se toinen on se alitajuinen "entä jos olisin vaikka edes JOSKUS puhunut Teron kaa väsymyksen ehkäisemisestä ammattiajossa saadulla syvällä kokemuksen äänellä, enkä siitä miten oon vetäny signaalin efektilaudassani".. Noh, turhaa tommonen jossittelu...

Mua on kanssa nyt tässä viikon verran jotenkin ahdistanu töissä. Ei paljoa, mutta silleen vähän. Olen nimittäin taksikuski.
 
Mä jaksan aina ihmetellä miten taksikuskit ei viitsi käyttää turvavöitä. Kyllä mä taksissa vyötän aina itteni, tehköön kuski miten huvittaa. Mutta moni taksikuski ei ookkaan ajanut satasen vauhdissa nokkakolaria niinkuin allekirjoittanut.

En ole juurikaan pitkään aikaan piipahtanut muusikoiden.netissä, mutta nyt kun näin tämän niin oli pakko kirjoittaa tänne hieman.
 
Olen myöskin Karkkilasta kuten Tero oli. Tunsin hänet jo varmaan viisi vuotiaasta asti kun hänen vaarinsa asui samalla kadulla kuin minä. Jo silloin kun jotain leikittiin tai pelattiin nintendoa, niin hän oli erittäin ystävällinen ja aina täynnä intoa ja hauskoja ideoita.
Myöhemmin sitten tuli harvemmin nähtyä, mutta aina kun hän tuli kadulla vastaan niin tietenkin juteltiin ja vaihdeltiin kuulumiset, oli aina niin mukava kuulla miten hänen Oranki projektinsa pikku hiljaa edistyi ja pääsi pikkuhiljaa pidemmälle.
 
Oli kyllä aika murheen murtama olo kun maanantai iltana kuulin kuolemasta.
Koska olimme jokin aika sitten jutelleet ja Tero kertoi että Oranki oli pääsemässä lämpäämään Apulantaa.
 
On vieläkin aika sekava olo kun ajattelee asiaa. Ei oikeen vain saa sanoiksi niitä tunteita joita on.
 
Lepää rauhassa Tero.

Tälläiset tapaukset vain vahvistavat uskoani siitä että mitään jumalaa ei ole...
 
Ai miten niin? Ainoa hyväksyttävä kuolemako on sitten vanhuuteen kuoleminen?
 
Kyllähän nuoren kuolema aina kirpaisee, sen olen saanut itsekin tuntea tässä vuoden sisällä jo kahdesti. Ja kun nuori lähtee vielä läheltä, ei sitä voi ymmärtää. Itse olen joutunut kuitenkin näinä aikoina tekemään itselleni (ja muillekin) selväksi sen, että kaikkien aika koittaa joskus, tavalla tai toisella. Se vain on ikävä kyllä osa tätä systeemiä, ja yhtä hyväksyttävä asia kuin syntymä.
 
Kaverit ja tutut: puhukaa asiasta paljon, muistelkaa ja kärsikää. Se auttaa. Jos auttaa..
 
nimim. 9kk kaverin kuolemasta, eikä helppoa ole vieläkään