Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Keikkapaikat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Torvi (Lahti)
1 2 3 4 5
rijnswand2
13.06.2005 16:09:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Auki viikonloppuisin kolmeen. Paikka on legenda. Itselläni on vain positiivisia kokemuksia Torvesta. Tämän vuoden keikat on jo buukattu, pitää olla ajoissa liikkeellä. Talon PA:t on kelvolliset, omia ei kannata raahata, ellei ole erityistä syytä. Ruokaa on saanut joka kerta. Muutenkin jäänyt sellainen olo, että muusikkoa kunnioitetaan, vaikkei olisikaan kuuluisa, kunhan osaa hommansa.
 
www.torvi.com kertoo loput sen verran kattavasti, ettei tähän tarvitse enempää lisätä. Ajattelin vaan kertoa nuoremmillekin, että tällainen paikka on olemassa, muuthan sen jo tietääkin(?)
 
leka
13.06.2005 18:15:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aina löytyy yleisöä joka nimenomaan kuuntelee bändejä. Baareista parhain.
 
Ainiin, vartin sisälläolon jälkeen vaatteet haisee kuin olisit ollut koko illan ja yön baareissa. Eli tämä on savuinen rokkiluola sanan varsinaisessa merkityksessä.
 
Keikkojen saannissa auttaa että on hyvää kaveria Jartun (bändivastaava) kanssa.
 
JAZZ OUT WITH YOUR ASS OUT!
out of breath
26.10.2005 21:23:37
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

torvi=parhautta
 
Only one way to say it, so I'll say it!
jjylli
27.10.2005 20:20:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

4.11. ollaan siellä keikalla. jarttu on kingi
 
Diablero
03.11.2005 01:42:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Torvi on ihan ykkönen
 
Omat ruumiintoimintoni hämmästyttävät minua VIELÄKIN joka päivä
Skebameizi
11.11.2005 09:32:29
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Torvessa on hauska soittaa ja yhtä hauska ryypätä, iso kolmonen 3e, iso nelonen 3e. Make your choice ;)
 
Say one more word, I double-dare you, BRING IT ON!
ilarj
13.11.2005 20:00:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mistäs ton torven keikkavastaavan yhteystiedot saa?
 
mr_b
13.11.2005 22:44:36
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mistäs ton torven keikkavastaavan yhteystiedot saa?
 
http://www.torvi.com saattaa auttaa.
 
I'm thinkin' about my doorbell
LNA
16.11.2005 23:57:17
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuka esittelee mut Jartulle?
 
Tacere's new promo-CD "Eras - Reveries" out now!
Life's a beach and then you dive.
Deathrace King
17.11.2005 19:31:37
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

On kuulemma tosi haluttu keikkamesta. Ensi tammikuun keikkoja buukattiin viime keväänä, heh. Yks Lahtelainen bändi lupas järkätä meidät sinne, kun vedittiin yhdessä Lappeenrannassa. Menee kuulemma väkisinkin ensi syksylle. Tällaista tungosta ei kyllä taida olla missään muualla!
 
Niin ja kysehän oli sitten viikonloppukeikoista, viikolle varmastikin pääsee lyhyemmmällä varatusajalla.
 
Ei ressiä, RÄSSIÄ!!! www.chaoscreation.net
leka
19.11.2005 09:47:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuka esittelee mut Jartulle?
 
minä. tänään mennään
 
JAZZ OUT WITH YOUR ASS OUT!
BigPapa
30.11.2005 11:29:44
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Torvi on hyvä,muutaman kerran tullut vedettyä.Harmi ettei Rokki-Make ole enää huutamassa.
 
Kitaroita pitää soittaa.Ne tykkää siitä.
jjylli
30.11.2005 19:15:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Torvi on hyvä,muutaman kerran tullut vedettyä.Harmi ettei Rokki-Make ole enää huutamassa.
 
vau mä olin jo unohtanu ton legendaarisen hahmon
 
leka
30.11.2005 22:40:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

vau mä olin jo unohtanu ton legendaarisen hahmon
 
R.I.P.
 
muutenki nuo vanhat hämyt on käyny vähiin. ennen ne oli siellä joka ilta... turoakaan ei oo näkynyt pitkään aikaan.
 
JAZZ OUT WITH YOUR ASS OUT!
Diablero
01.12.2005 01:53:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ne pari kertaa kun on käynyt niin on ollut aina joku vanha alkkistunut patu huutelemassa soundchekin aikana :D
Aika huvittavaa
 
Omat ruumiintoimintoni hämmästyttävät minua VIELÄKIN joka päivä
Ankh
05.01.2006 23:05:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Torvi on mahtava paikka soittaa. Intensiivinen, todella.
 
pooki
14.01.2006 19:24:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ne pari kertaa kun on käynyt niin on ollut aina joku vanha alkkistunut patu huutelemassa soundchekin aikana :D
Aika huvittavaa

 
Jep. kuulostaa tutulta. Mutta ihan mukava paikka soittaa kuitenkin.
 
Sorrow
05.04.2006 00:52:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvä paikka soitteluun ja juopotteluun. Aivan oma tunnelmansa...
 
Bobana
05.04.2006 09:33:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Legendaa tässä mestassa on kyllä monenkin baarin edestä. Tunnelma aina katossa. Jarttu säätää kaikki kohdalleen ripeän asiantuntevasti tuossa tuokiossa.
Bändin työteliäisyyttä arvostetaan eli tänne ei todellakaan kannata mennä seisoskelemaan kädet taskussa... Ja näinhän sen pitäisi ollakkin.
 
Ainut miinus on se kun ei ole kunnollista bäkkäriä. Tai on huone mutta viimekskin oli täynnä tavaraa jottei sekaan meinannu mahtua. Eli tämä on miinuksena heille jotka haluavat rauhoittua omissa oloissaan ennen vetoa. Niille taas jotka viihtyvät baarin puolella niin tuota ongelmaa ei ole.
 
Kaiken kaikkiaan hyvä mesta ja ennenkaikkea kokemisen arvoinen keikkapaikka.
 
Sex, choppers and rock´n roll!!!
Malakias
05.04.2006 10:12:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ennen vanhaan Torvessa ei ollut minkäänlaista lavaa.Ei toki sitä nykyistä postimerkkiäkään voi oikein lavaksi kutsua, mutta aiemmin siis ei ollut mitään koroketta tai kaidetta.
Melkein samassa kohdassa soitettiin ja mieleenjäänyt yksityikohta oli,että jengi kulki vessoihin sananmukaisesti "lavan" läpi.
Kyllä siinä sai olla tarkkana kun piti seurailla myös sitä poispäin tulevaa liikennettä. Ja asiaahan helpotti huomattavasti se,että Torven perusasiakas on yleensä todella selvinpäin ja skarppi...
 
It's allways too Loud
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «