Roots ›

Otsikoinnissa tapahtuneen hämmentävän näppisvirheen takia tässä tiivistelmä jo käydystä Jimmy Reed -keskustelusta:
 
Kenkkunen:
Jimmy Reed se oli varsinainen ränttätänttä -mies. Miksikään varsinaiseksi kitaravirtuoosiksi tätä jo nuorella iällä soittamaan oppinutta herraa ei kai voi tituleerata, mutta yhdeksi bluesin suurista nimistä kuitenkin. Reedin musiikkia voisi varmaan kuvailla juopuneen rennoksi boogieksi. Parempaakaan kuvausta en tähän hätään keksinyt. Viinahan se taisi miehen hautaan sitten viedäkin. Äijän soittotyyli oli joka tapauksessa kohtalaisen yksinkertainen ja se on varmasti vaikuttanut moniin rock'n'roll -kitaristeihin, kuten Chuck Berryyn.

Covereitahan Reedin biiseistä on tehty vaikka kuinka, jokainen on varmasti joskus kuullut esim. biisit Baby what you want me to do, Big boss man ja Bright lights, big city. Reedin tyyli on varmasti ollut myös esikuvana Berryn lisäksi esim. Slim Harpolle ja tietysti Rollareille ja muille brittibändeille. Puolivirallisten tahojen (Blues News) mukaan ensimmäinen brittiblues -levytys on cover Jimmy Reedin Take out some insurancesta, esittäjänään kukas muu kuin the Beatles..

Itselläni ei ole kuin yksi tupla-ceedeellinen Reedin musiikkia, mutta kyllä siitäkin jo saa hyvä kuvan hänen musiikistaan. Pitäisi perehtyä tarkemmin, eihän tämmöiseen peruskauraan koskaan kyllästy.
 
---------------------------
Blue Moon:
Musiikillisiä linkkejä Mississippistä kotoisin olleesta ja Chicagoon sittemmin muuttaneesta Reedistä on helppo vetää Slim Harpoon ja muihin Excellon levyttämiin Louisianan miehiin, joskaan ei kaiketi voi olla aliarvioimatta myöskään Lightnin' Slimin vaikutusta heihin. Salama-Slimin ensi-Excellohan ilmestyi vain hiukan Reedin ensimmäisen Vee Jayn jälkeen.

Jokatapauksessa Jimmy Reedin vaikutus oli merkittävä niin mustalla kuin myös valkoisella puolella, sillä toistakymmentä Reedin levytystä nousi Billboardin Pop-listalle. Vastaavaan saavutukseen ei ole monikaan bluesartisti yltänyt.

Käsittääkseni Eddie Taylorilla oli iso rooli Jimmy Reedin saundissa, mieshän soitti (lähestulkoon?) jokaisella miehen Vee Jay - levyllä. Charlyn kuuden CD:n Jimmy Reed - boxin mukana tulevista sessiografioista paljastuu nimimiehiä Reedin levyjen taustalta ja jämäkkä ränttä-tänttä-saundi saattoi koostua esim. kolmesta kitaristista mutta basistia ei ollut monilla levyillä lainkaan.

Reedhän yritti ensin levyttämään Chessille mutta päätyi kuitenkin vastaperustetulle Vee Jaylle. Siellä sopivaa saundia ja tyyliä kuulemma haettiin pitkään. Reed yritti studiossa kaikenlaista osaamaansa, kunnes "High And Lonesomen" kohdalla lopulta natsasi.

Reedin alkoholiongelman selityksenä oli muistaakseni epilepsia, jota Reed yritti pitää kurissa viinan voimalla. Vai olikohan se niin, että epilepsia jäi pitkäksi aikaa diagnosoimatta alkoholiongelman takia, koska kohtauksia luultiin jonkinlaisiksi juoppohulluuskohtauksiksi. Saatuaan myöhemmin sopivamman lääkityksen Reed pääsi alkoholista eroon ja oli elvyttämässä katkolle päätynyttä uraansa uudelleen, kun pumppu (?) petti. Tämäkin huikan hatarien muistikuvieni mukaan, kun lähdeaineistoa ei juuri nyt ole käden ulottuvilla. Korjatkaa ja täydentäkää puutteita!

Harpistina Reed suosi usein harpun yläpäätä ja taisi soittaa paljolti puhaltamalla.
 
---------------------------------
blyysi:
Mielestäni CC.Adcock sanoi hyvin, että Jimmy Reed teki bluesia, joka oli samalla poppia. Sama pätee Slim Harpoon. Bluesia, välillä raakaakin, mutta todella melodisia juttuja myös. Kuitenkin eroaa tavallaan esim. Muddystä

Eddie Taylor oli tosiaan todellinen oikea käsi ja on totta, ettei monissa biiseissä ole kuin Reed ja Taylor kitarassa sekä rummut taustalla. Myös Reedin vaimo hääri sessioissa kuiskaten Jimmylle sanoja, koska tämä ei ilmeisesti osannut lukea. Bluesin ja kitaran ystäville myös Eddie Taylorin soolokama on todella suositeltavaa.
 
--------------------
kenkkunen:
Slim Harpon "I'm a king bee - The early Swamp-Blues classics " (Ace) kansiteksteissä Paul Jones (?) niminen toimittaja kirjoittaa: "Thirty-something years ago, as the British R&B boom was gathering pace, Slim Harpo was 'too pop' for me." Ja jatkaa selityksellä, että bluesin piti olla villiä, likaista ja raakaa jne.

Samaa vääntöä kuin vielä nykyisinkin..
 
-------------------
Blue Moon:
Eiköhän tuosta ihan pätevän kuvan saa, sillä hyvin samantyylistä miehen koko Vee Jay - tuotanto oli. Myöskään laatu ei mahdottomasti heittele. Musiikillisesti vaihtelevimmat tuotokset osuivat aivan ensimmäisiin sessioihin, joissa tyyli oli vielä hitusen hakusessa.

Reedin yli vuosikymmenen kestäneen Vee Jay -uran jälkeistä studiomateriaalia en ole tainnut kuulla kuin yhden hyllyssäni olevan singlen ("Cold Chills") verran. Muistikuvieni mukaan single on samantyylistä kuin em. Vee Jayt.

Oliskohan kellään kommentteja Reedin Bluesway - albumeista?
 
--------------------
blyysi:
Adcock oli kyllä itsekin Louisianan miehenä täysin "hullaantunut" Harposta (sekä Reedistä) ja mainitsi oman laulunteonsa tavoitteeksi juuri sen, mihin nämä herrat pystyivät.

Mulle Reed (ja Taylor) oli ekoja esikuvia ja Harpo kolahti (ja kolahtaa) ehkä jopa kovemmin.

Mutta varmasti ehdottoman "Low Down" -kaman ystävät saattavat vieläkin hieman karsastaa näitä.. ja eittämättä karsastivat joskus 60 -luvulla löydettyään vaikka just näiden brittibändien kautta "sen oikean" bluesin.
 
-----------------
Jatkakaa. Kiitos ja anteeks..

ns. Jimmy Reed-shufflekomppi on loppupäässä melko vaikea soitettava. Anson Funderburgh & The Rockets ja Jimmie Vaughan The Fab T-Birdsissä haltsaavat stailin mennen tullen ja ovat sen suurelle yleisölle populärisoineet, tai ainakin Jimmie.

ns. Jimmy Reed-shufflekomppi on loppupäässä melko vaikea soitettava. Anson Funderburgh & The Rockets ja Jimmie Vaughan The Fab T-Birdsissä haltsaavat stailin mennen tullen ja ovat sen suurelle yleisölle populärisoineet, tai ainakin Jimmie.
 
Toi on enemmän kuin totta. Perus-shuffle E:stä tai A:sta on näennäisen helppo, mutta loppupeleissä erottelee jyvät akanoista niin kitaristin kuin muun rytmiryhmänkin kohdalla, kun bluesista on kyse. Kuinka monen baaribändin blues-shuffle kulkee kuten "Riding in The Moonlight" tai "Low Down Woman" Fabbareilla?

Huvittavinta on että useimmat jotka shufflea ei osaa pätkääkään, pitävät sitä helppona komppina.

Huvittavinta on että useimmat jotka shufflea ei osaa pätkääkään, pitävät sitä helppona komppina.
 
Totta ja kunnolla shufflen taitavat rumpalit ovat harvassa.

Totta ja kunnolla shufflen taitavat rumpalit ovat harvassa.
 
Juu, näin on! Ehkä yks tai kaks löytyy:OI
 
ps. Kiitos ekalle vääntäjälle Reed-infoilusta!

ps. Kiitos ekalle vääntäjälle Reed-infoilusta!

Ne olivat siis lähinnä Blue Moon ja blyysi jotka sitä infoa väänsivät. Siirsin heidän kommenttinsa tuohon aloitusviestiin.

Totta ja kunnolla shufflen taitavat rumpalit ovat harvassa.
 
Jimmy Reedin levytyksillä hommaa muuten hoitelee pääasiassa Howlin' Wolfinkin yhtyeestä tuttu Earl Phillips.

Reedin harputtelua kuullaan myös John Brimin kovien aikojen kuvauksella "Tough Times" vuodelta -53, kuten myös sinkun kääntöpuolella "Gary Stomp" (joka ei ole provosoivasta nimestään huolimatta omistettu esim. Gary Moorella, vaan Chicagon lähistöllä sijaitsevalle kaupungille), joka onkin hyvin reedmäinen boogie - instru.
 
Jimmy Reedin jäljittelijöistä vois vielä mainita Tommy Tuckerin, esim. jättihitti "Hi Heel Sneakers" ja "Long Tall Shorty" ja G.L. Crocketin, esim. "Every Goodbye Ain't Gone" ja "It's A Man Down There", joista jälkimmäiselle maestro itse levytti jopa jäljittelijöitään ivaavan vastauslevyn "I'm The Man Down There" vihoviimeisessä Vee Jay - sessiossaan v. -65. Crocketin tuotanto oli muutenkin mielenkiintoista, sillä esim. "Look Out Mabel" (Chief, v. -57, uudestaan Checker v. -65) käy mainiosti vaikka rockabillystä.

Jimmy Reedin levytyksillä hommaa muuten hoitelee pääasiassa Howlin' Wolfinkin yhtyeestä tuttu Earl Phillips.
 
Aivan, mutta kannattaa muistaa, että Albert King aloitti uraansa myöskin Reedin rumpalina.