Aihe: Destruction
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13
elbowski
15.11.2005 19:45:55
Eipä muuten (ikävä kyllä) taideta nähdä. Rahat on tiukassa taas pikku-ihmisellä.
 
Noh, keikkoja tulee.
Why don't you take some responsibility? You're pointing fingers and blaming everybody
Shudder to think if I lived like you, they would be shaking too if they only knew
Deathrasher
15.11.2005 20:24:57
Melkoinen keikka oli.
 
After All
 
Nimestä päätellen osasin odottaa jonkin sortin melodeathpower - meininkiä, mutta osoittautuikin ihan positiiviseksi yllätykseksi. Biisit kulkivat ja kyllähän bändi meikäläisen sai jo pittiin heittäytymään näin illan alkuun. Slayer - coveroinin alkaessa päässä kuului pari naksahdusta ja meininki oli mahtava.
 
Deathchain
 
Deathchain on meikäläiselle vähän sellainen 60/50 bändi, mutta livenä bändi hoiti hommansa takuuvarmasti. Kaikki hitit soitettiin ja potki oikein mukavasti. Itseä kun piti säästellä illan pääesiintyjää varten, niin en ole nyt aivan varma siitä, että jäikö Chaos Wartech soittamatta? Kuitenkin, hyvä veto.
 
Candlemass
 
Doomin suurelta nimeltä osasi odottaa paljon ja aluksi bändi ei kyllä ottanut muukansa niin lainkaan. Setti kuitenkin parani loppua myöten, niinkuin noilla nyt yleensä on tapana tehdä :P Vakuuttava veto ja bändin tuotantoa menee kyllä hankintalistalle. SEVEN SILVER KEYS!
 
Destruction
 
DESTRUCTION! Bändi tarjosi juuri sitä mitä odotettiin ja vähän enemmänkin. Sellaiset biisit kuin CURSE THE GODS & BESTIAL INVASION saivat ainakin meikäläisen riehumaan moshpitissä hyvään malliin. Mitä tästä enään voi sanoa. THRASH TILL DEATH!
 
Kuten tuossa ylempänä tuli jo mainittua, niin pitissähän sitä tuli vaikutettua miltei koko illan ajan ja meno oli kokoajan infernaalisen kova! Kiitos mukana olleille!
sagnakateih
15.11.2005 20:59:15 (muokattu 15.11.2005 20:59:31)
Meikä ei voi kuin allekirjoittaa Deathrasherin postauksen.
 
Torstaina uudestaan? ;-)
ozz3
15.11.2005 21:08:20 (muokattu 15.11.2005 21:09:09)
Noh, keikkoja tulee.
 
Kyllä ja nyky-trendin mukaan vieläpä hevi-bändeille runsainmitoin.
 
Itselle jäi tuo pittimeininki vähän kaukaiseksi eilen kun on tämä ranne ollut vähän heikossa kunnossa, mutta eihän se toki Candlemassin aikana muistunut...
Killed by death MegaMan Club #009 - Shadow Man |THV-klubi #6
Ben_D
15.11.2005 21:11:54
 
 
Kiva nähdä, että kasvamassa on uus sukupolvi thrashpäitä.
Ben_D
15.11.2005 21:41:37 (muokattu 15.11.2005 21:42:48)
 
 
sama fakta oli aina edessä: Mike soitti melkoisen reippaasti päin persettä. Alkoi jo vähän häiritä kun joka biisissä homma leviää käsiin milloin missäkin kohdassa. Ilmeisesti liikaa tullut pössyteltyä... .
 
Ikävä kyllä olen huomannut saman homman muutamalla liveäänitteellä. Ei mitään kauheen timmiä kitaransoittoa. Jopa meikäläinen pystyis vetäseen ne tolla tarkkuudella ;)
 
kova levy Infernal Overkill oli, haha! Mike kyllä käski meikää ostamaan Inventorin ja väitti paremmaksi kuin IO:ta. Epäilen kyllä tuon väitteen järjellisyyttä, mutta levyn saatan silti hommata vielä jonain päivänä.
 
Olen samaa mieltä. Inventor Of Evil pyyhkii Infernal Overkillilla laittiaa.
Aegis
15.11.2005 22:17:25
Ikävä kyllä olen huomannut saman homman muutamalla liveäänitteellä. Ei mitään kauheen timmiä kitaransoittoa. Jopa meikäläinen pystyis vetäseen ne tolla tarkkuudella ;)

Noilla liveillä ne mokat on olleet sellaisia mitä kaikille sattuu joskus, mutta nyt oli oikeasti homma ihan hukassa. Se on ihan järjetön sääli jos täysin jäljittelemättömän tyylin kehittänyt kitaristi pilaa itsensä ruohon polttelulla.
Als ik een vis was dan zouden auto's ramen hebben en zelfs rendieren zouden neuken in een aquarium.
Deathrace King
15.11.2005 22:39:39
 
 
Ääh. Ei se minusta mitenkään erikoisen huonosti soittanut. Ainahan Mike vähän on härvännyt. Ja eiköhän se viinanjuonti enemmän siihen soittoon vaikuta kuin pössytely. Nämä miehethän ei tunnetusti kuppiin sylje. Sitäpaitsi yhdellä skeballa ne mokatkin kuuluu selvemmin. Kova metal mies se Mike on ja hyvä kitaristi.
Ei ressiä, RÄSSIÄ!!! www.chaoscreation.net
sagnakateih
15.11.2005 22:46:41 (muokattu 15.11.2005 22:47:40)
On se toki hyvä kitaristi. Ja asiahan oli niin, että äijät pääsivät juuri laivan kautta taksiin ja sieltä lavalle. Menohan vain alkoi parantua loppua kohden. Sääli kyllä, Schmier ja Sifringer taitaa molemmat olla kovia ruohonpolttajia.
thrashmetallisti
15.11.2005 22:52:15
 
 
Schmier ei kai ole. Mitä väliä. Kuka sitä nyt ei olisi joskus? En huomannut Miken kitaroinnissa suuria virheitä. Sitäpaitsi siihen eturiviin Schmierin bassosärö peitti kaiken kitaran lähes, aivan hirveän "kirkuva" sirinä kuului. Ei helvata. Kyl siihen tottui. En tie miltä kuulosti taakse. Mielestäni soittivat ihan jees silti. Eivät olleet kyllä niin vedossa kuin aina. Olosuhteet varmasti vaikuttivat. Onneksi keikkatilanteessa ei thrash-yhtyeellä soiton tarkkuus ole tärkeintä. Meininki oli kova.
Thrash till death! Thrashia Porista www.mikseri.net/polluted
Helvetinpartaterä
16.11.2005 00:31:36 (muokattu 16.11.2005 00:34:00)
 
 
Oli kyllä helvetin hyvä keikka. Ainoa, mikä vähän ketutti oli normaalia äkäisempi järkkäri. Heti kun vähn surffasi, niin tuli niskalenkkiä ja tukasta repimistä. Niskalenkin vielä ymmärrän, eihän sitä nyt ketään sinne lavalle haluta, mutta ei siitä tukasta olisi tarvinnut repiä. Muttajoo turhapa tuollaisesta on itkeä.
 
PS: Schmier tuli myös tavattua baarin puolella. Mukavalta hepulta tuntui, kesti jopa känniääliöiden kehut. :)
Manavava! "I'm gonna rip your head off and shit up your neck!"
Executioner
16.11.2005 17:25:25
 
 
Illan kruunasi vielä After Allin rumpalin tapaamisen kautta syntyneet tapahtumat, kuten Schmierin ja Messiahin tapaaminen ja reissu backstagelle. Harmillista kyllä että väsymys oli aivan järjetön ja englanninmongerrus kovin ala-arvoista, mutta Marc ja Kevin (After all) saivat matkaansa Nailgunnerin ja Kevin myös Marttyyrioperaation levyt ja Executioner keräili vielä nimmarit ja valokuvat Destructionin ukoilta.
 
Jeah, mukavaa oli. Backstagella meiät juotettiin ja ruokittiin. Tämä otetaan joskus uusiksi :)
 
Niin, tässä vielä noita kuvia tapaamisista.
 
http://img.ii2.org/ksdnbz_b.jpg
http://img.ii2.org/cucslx_b.jpg
http://img.ii2.org/ynyqp1_b.jpg
http://img.ii2.org/eca23t_b.jpg
Marttyyrioperaatio: Teloittaja saapuu -demo kuunneltavissa!
orjake
18.11.2005 20:16:05 (muokattu 18.11.2005 20:17:36)
Hitto mäki oisin halunnu backstagelle :-/
"No matter how beautiful a girl is, she still shits." -Dave Mustaine
ozz3
19.11.2005 14:25:16 (muokattu 19.11.2005 14:30:07)
Killed by death MegaMan Club #009 - Shadow Man |THV-klubi #6
MV
19.11.2005 15:45:31
wätless
Deathrasher
20.11.2005 11:17:33
Hienoja kuvia kyllä. Mahtaakohan videoita tulla vielä lisää? Niitä kaivattaisiin. :)
sagnakateih
20.11.2005 18:43:24
Hienoja kuvia kyllä. Mahtaakohan videoita tulla vielä lisää? Niitä kaivattaisiin. :)
 
Juu. Videoita lisää. :-)
Destructor
22.12.2005 11:10:41
Destruction veti kyllä omasta mielestäni aika paskan keikan. Johtuu varmaan siitä että uudet biisit on 85% kuraa. Candlemass taas oli hyvä, ei tainnut miellyttää hirveästi kovia Deathchain-trashereita, eihän siinä oo kovaa junttausta/blastia/revitystä/rässäystä/fiilistelyä/mättöä/örinää. HAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHHAHAAHH.
I KNOW I'M GOOD BUT HEAVY METAL IS EVEN BETTER!!!
samuxul
22.12.2005 12:07:23
 
 
Itse en päässyt katsomaan nosturin keikkaa. Destructionin olen tuskassa kyllä nähnyt ja hyvä meininki siellä.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)