Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Nothingilla on paremmat mutta kyllä ne tässäkin erityisen julmat on.

Nothingilla ne ovat kyllä huomattavasti veltommat ja löysemmät. Vaikka kitarat on viritetty helvetin matalalle, bassoa tai murinaa ei kokonaismiksauksessa ole nimeksikään. Catch 33:lla tilanne on onneksi toinen.

jotenkin kaikki kuulostaa selkeämmältä. Nothingissa on enemmän pörinää. C33:lla saa koko ajan hyvin selvää mitä soitetaan

Ollaanpa sitä ronkeleita ja sitäpaitsi Nothingin soundit ovat ainakin omaan korvaan hyvin erottelevat eikä se muuttu mössöksi missään vaiheessa...

Näyttipä muuten Kats Thöötitriitä jo tänään paikallisen Anttilan hyllyssä notkuvan. Pakkohan se oli mukaan ostaa ja kovan letun/biisin ovat taas saaneet aikaan. Omalla kohdallani tuntuu Meshu toimivan paljon paremmin näitten pitkien ja eeppisten teosten kanssa kuin ns. "perusbiisien".

Näin tota C33:ta jo viime viikolla ainakin Free Recordsissa ja Swampissa. Olisi tarttunut varmasti mukaan jos olisi ollut yhtään rahaa. Nyt odotellaan että rahaa ilmestyy.
 
Tampereella siis näin.

Näin tota C33:ta jo viime viikolla ainakin Free Recordsissa ja Swampissa. Olisi tarttunut varmasti mukaan jos olisi ollut yhtään rahaa. Nyt odotellaan että rahaa ilmestyy.
 
Tampereella siis näin.
 
Swamppiin sain lahjakortin koten kipinkapin lätty hakemaan, vaikka aluksi olin todella skeptinen, on levy muuttunut jokaisella kerralla aina vain paremmaksi, ei ole kyllä toista yhtä julmia riffejä tekevää bändiä, kiitos ja kumarrus.

Varsin keskinkertaiseksi tuo Catch 33 lopulta jäi, vaikka kuinka koetin uskoa puheisiin Meshuggahin parhaasta albumista ja varsinkin sen hitaasta avautumisesta. Ajatuksenahan yksi pitkä kappale on erittäin mukava ja siinä on onnistutukin tapauksissa, joita en enää lähde mainitsemaan, sillä olen samat nimet maininnut jo ihan liian monta kertaa tällaisissa tapauksissa.
 
Joka tapauksessa Catch 33:a ei vaivaa mikään yksittäinen asia, vaan laajemmat yksittäiset elementit. Sen puudutta keskitempoisuus pyrkii ilmeisesti luomaan jonkin sortin hypnoottisuutta, mutta siinä ei valitettavasti onnistuta kuin hetkittäin, vaikka tummat tunnelmat hetkittäin hienoille tasoille nousevatkin. I:lla miellytti sen rumpupainotteisuus ja rytmikkyys, mutta Catch 33:lla nämä puolet ovat hieman taustalla ja kitarat nousevat tämän takia hieman liiankin keskeiseen rooliin siihen nähden, miten vähän niillä on keskimäärin tarjottavana. Ainakin albumin seitsemän ensimmäistä raitaa menevät jatkuvasti puoliksi ohi korvien, ollen sitä perus Meshuggah-keskitempo-riffittelyä vailla lopullista dynaamisuutta, joka uupuu varsinkin rummuista läpi koko albumin. Jos albumi olisi pullollaan samaa materiaalia, jota sen raitojen puolesta ensimmäinen puolikas edustaa, voisi tilanne olla hyvinkin surullinen.
 
Onneksi tilanne paranee sentään loppuaan kohden ja raidoissa 7-13 liikutaan parhaimmillaan oikein hyvissä väännöissä, joissa keskitempoisuuskaan ei häiritse ja pääseehän se tempo hieman nousemaankin hetkittäin. Mind's Mirrors, In Deathit, Personae Non Gratae, Dehumanization ja Sum nostattavat kappaleen tasoa selkeästi, mutta tämä ei riitä loppujen lopuksi, sillä mihinkään järisyttäviin mittasuhteisiin ei ylletä missään vaiheessa. Catch 33:n parhaiksi puoliksi jäävät loppujen lopuksi yksittäiset osaset pitkästä kappaleesta, Jensin aina vain parantuvat laulut ja parhaimmillaan napakan kierot riffit. Harmi että vastapainoksi kokonaisuus ei toimi niin millään ja muutenkin mukana on pieniä heilahteluja eri osasissa.
 
Niinhän siinä sitten kävi, että vaikka odottelin albumilta kovasti varsinkin pirteän ja räväkän rumpupainotteisen I:n ja ennakkohehkutuksen ansiosta, ei Catch 33 täyttänyt näitä odotuksia. Albumi tulee varmasti jakamaan mielipiteitä ja omani jää selkeästi keskirintamalle, jolloin Catch 33 jää selkeästi DEI:n, Chaospheren ja I:n jalkoihin. Harmillista, mutta totta.

Itsekin ensikuulemalta ajattelin että tämähän on vain I:n keskitemporiffien kierrätystä. Mutta nyt toisella kuuntelukerralla alkaa pää aukeamaan... Jotenkin vaan nämä riffit rullaavat NIIN letkeästi eteenpäin, tässä on sellainen jatkuva groove päällä että oksat pois! Jotain pieniä rikkovia elementtejä olisi kaivannut (kuten I:n puolivälissä tuleva 4/4-junttapätkä, joka on muuten yksi hienoimmista kohdista, vaikka niin yksinkertainen onkin).
 
Sanoitukset taas ovat silkka timanttia, loistavaa pseudofilosofista lätinää. (Tämä oli siis postiivinen kommentti).

In death is death 2:55->
Levyn paras kohta

Nostanpa tämän.
En tiedä hevistä mitään, mutta tämä on aivan helvetin hienoa musiikkia. Ovatko yhtyeen muut levyt yhtään samanlaista?

In death is death 2:55->
Levyn paras kohta
 
Näin on.
 
Myös Entrapmentissa 0:32-> lähtevä kohta on aivan loistava.

Nostanpa tämän.
En tiedä hevistä mitään, mutta tämä on aivan helvetin hienoa musiikkia. Ovatko yhtyeen muut levyt yhtään samanlaista?
 
Jos kuuntelet niitä muita levyjä, niin tunnistat kyllä heti että kyseessä on Meshuggah.

Nostanpa tämän.
En tiedä hevistä mitään, mutta tämä on aivan helvetin hienoa musiikkia. Ovatko yhtyeen muut levyt yhtään samanlaista?
 
Eiköhän tuo edellinen täyspitkä Nothing ole kaikista samankaltaisin, eli hitaampaa ja raskaampaa jyrää. Chaosphere taasen on nopeampaa ja aggressiivisempaa mutta kuten tuossa jo todettiin bändin soundin ja ennenkaikkea polyrytmisen ulosannin tunnistaa heti.

Nostanpa tämän.
 
Pari päivää sitten sain vasta hankittua tän C33:n vinyylinä. Nyt kuunnellut sitä pelkästään ja niinkun joku täällä sanoikin, alun biisit on vähän sinnepäin. Mind's Mirrorista eteenpäin aivan mahtavaa kamaa. Tykkään ihan hulluna, täytyy niitä alkupään biisejäkin kuunnella jos vaikka nekin iskisi.
 
Ainoa haitta tossa vinyylissä on että ei pysty kuuntelemaan koko levyä putkeen ja In Death - Is Death on jaettu jännästi levyn eripuolille.

Joo itsekin sain levyn eilen ja täytyy sanoa, että mielestäni Catch 33 on helkkarin hyvä lätty. Levy lähtee täysillä käyntiin ja jatkaa pitkälti samoilla linjoilla koko ajan. Mitä nyt pienet happojamit vedetään väliin =)
Kahdeksannen raidan kohdalla meno kiihtyy entisestään. Ainoa miinus on seitsemäs "kappale" eli MindŽs Mirrors mikä on mielestäni aika kuraa. Muuten levy on täynnä hienoja riffejä ja taiturimaista musiikkia. Rummutkaan eivät häiritse pätkääkään. Saundit ovat muutenkin aikas kohdallaan läpi levyn. Kitarat kuulostavat Nothingia huomattavasti pehmeämmiltä.
Hyvä levy siis. Yllätyin positiivisesti, koska muilta levy ei niin suuria kehuja ole saanut. Täytyy kuitenkin sanoa, että I ja Chaosphere ovat mielestäni vielä kovempia lättyjä. Ensi levyltä voikin odottaa sitten vaikka mitä. Meshuggahilla on vielä paljon sanottavaa...!

Hankin levyn ja olin positiivisesti yllättynyt. Kun tätä levyä kuuntelee tietäen että on konerummut, tajuaa miten tärkeätä Meshuggahissa on kitarat. Itseäni ei kyllä häiritse pätkääkään konerummut, vaikka alunperin ne tuntuivat vastenmieliseltä ajatukselta ja yleisön huijjaamiselta.

Ainoa miinus on seitsemäs "kappale" eli MindŽs Mirrors mikä on mielestäni aika kuraa. Muuten levy on täynnä hienoja riffejä ja taiturimaista musiikkia.
 
Minulle tuo Mind's Mirrors oli Shedin ohella ainoa kappale joka jäi edes jotenkin mieleen. Mielestäni C33 ei oikein missään vaiheessa nouse järin kiinnostavaksi tekeleeksi. Akimanin arvostelu Sonos Metallicoksen nettisivuilla on aika yksi yhteen minun mielipiteeni kanssa. Plussaa siitä ettei Meshuggah ole lähtenyt kaupallistamaan tai selkiyttämään soundiaan tai musiikkiaan, mutta samalla se on pitkä miinus koska nykyisellään koko yhtye on oman suuntauksensa ja maneeriensa vanki. Samat koukeroiset riffit jauhavat sitä samaa ja Kidman murisee päälle totutulla tavallaan mutta se ei herätä minkäänlaisia tuntemuksia. Jo Nothing oli niin tukahduttavan tasapaksua tuuttausta että huonon jälkimaun sekin jätti. I-ep:llä Meshuggah paranti huomattavasti ja ep:n pituisena riffimyrskynä I toimii paremmin kuin koko levyn mittainen C33, joka on yksinkertaisesti sanottuna mitäänsanomaton levy. Meshuggahin pitäisi keksiä jotain uutta ja vähän äkkiä.

Chaosphere on nyrkki. Nothing on alasin.