Bänditoiminta ›

amatoori bandi= ei saa aluksi lavalle...mutta ei sen jalkeen saa pois lavalta.
ammattilaisbandi=saa helpisti lavalle ja helposti pois.
 
Mä vähän korjaisin: Sitä ammattilaisbändiä ei tahdo saada lavalle, mutta pois ne saa helposti.

Miellä oli just tänään eka keikka, tosin soitettiin meidän koulun ysiluokille, semmonen pienimuotonen häppeniinki kesken koulupäivän. Ei meinannu millään mennä lavalle, jännitti perkeleesti mutta kun avausbiisi The Game polkastiin käyntiin ni ei jännittäny ei yhtään. Oli mahtava fiilis hevitellä siellä lavalla. Siinä vaiheessa jännitys iski kun selvis että minä joudun laulamaan Kotiteollisuuden Minä Olen biisin. Ihan hyvin se kuulema meni, omasta mielestäni laulu meni päin persettä.
 
Ei, sieltä ei tosiaankaan halunnut lähteä pois kirveelläkään.

Miellä oli just tänään eka keikka, tosin soitettiin meidän koulun ysiluokille, semmonen pienimuotonen häppeniinki kesken koulupäivän. Ei meinannu millään mennä lavalle, jännitti perkeleesti mutta kun avausbiisi The Game polkastiin käyntiin ni ei jännittäny ei yhtään. Oli mahtava fiilis hevitellä siellä lavalla. Siinä vaiheessa jännitys iski kun selvis että minä joudun laulamaan Kotiteollisuuden Minä Olen biisin. Ihan hyvin se kuulema meni, omasta mielestäni laulu meni päin persettä.
 
Ei, sieltä ei tosiaankaan halunnut lähteä pois kirveelläkään.
 
heh, aika viimetinkaan tapahtuu laulajan valinta, mutta mikäs siinä.

Eka keikka oli kovin pienimuotoinen tossa muutama päivä sitten, mutta kyllähän se silti jännitti jonkin verran, kun ei oltu harjoteltu pariin viikkoon bändin kanssa yhdessä. Jännitystä helpotti kuitenkin psyykkinen itsetyöstö tyylillä "ei tällä keikalla oo mitään väliä, tällanen pieni setti vaan.. soita vaan niinku treeneissäkin...". Ei jäänyt elinikäisiä traumoja ja hyvin meni.

No omalla kohallani eka keikka jännitti siihen malliin että istuttiin ensin basistilla kahvia hörppien, ja alettiin fundeeraan et mites toi ilta tost sujuu, jonka jälkeen juoksin huussiin ja sieltähän ne kahvit tuli takas ranskalaisten ja lihapullien kera. Nii toi jännitys on vissiin kaikilla aika yksilöllistä mutta sen sanon et juokaa pojat/tytöt vichyä ennen keikkaa ni ette ainakaa byyttaa.

Soois sitten tänään eka keikka...Ilmeisesti n. 150 henkeä ainakin tulossa. Raportoin sitten miten meni:)

No vielä ei jännitä eka keikka kun vasta on näillä näkymin 31.3 Ja tänään vasta liityin ko. bändiin. :)

Ei jännittänyt eka keikka, alkoholin syy? Lähivuosina varmaan pitäisi laulaa livenä, se jännittää jo.

eka keikka jännittää niin, että meinaa pyllystä tulla

Eka keikka jännitti aivan helvetisti, jos lasketaan esiintyiminen koulun juhlassa. Viimeisellä keikkalla, joka oli siis aivan kunnon keikka, ei jännittänyt oikeastaan yhtään, tuli jopa panostettua lavaesiintymiseen.

Noniin, keikka takana päin ja hyvät on fiilikset...Vasta viimeisessä biisissä alkoi tunarointi (creeping death-cover)...En pysynyt kunnolla tahdissa ja astuin piuhan päälle------>lähti irti koko kepistä:)
 
Ei oikeastaan edes jännittänyt ollenkaan...Yleisö oli vain aika paska;)

Ensimmäinen keikka totta vie jännitti, mutta silloin toisaalta oltiin niin pieniä ettei sellaiset nykyään vähän jännittävät jutut oikein silloin vielä osannut jännittää. Olinkohan jotain 10-11 vuotias.. Keikka oli koulun juhlasalissa, vieläpä oli isot PA-kamat ja kaikki kun rumpalin faija oli toimitusjohtajana Starlikellä. Musa oli kyllä niin omaperäistä, että perus-kellaribändi-kliseistä oltiin touhun kanssa ihan yleensä ottaenkin kaukana :)
 
No joo, silloin pienempänä jännitti just joku että tuleeko kämmejä tai miten soitto yleensä sujuu. Nykyään musiikillista itsevarmuutta on reilummin ja jännitys on yleensä vaan siinä että miten tulee porukkaa tai minkälainen meno on tms. Bändisoitostakin saa nykyään sellaista vapaata iloa irti, että ei ole niin väliäkään meneekö kaikki ihan nappiin, pääasia että itsellä on hyvä fiilis. Sitten pitää vaan ajatella sitä yleisöäkin ja se voi vähän painaa jos esimerkiksi tuntuu että illan keikkaa varten ei ole oikein tehty promootiota tai vastaavaa.
 
Mutta sellaista lapsuusajan "kädet tärisee"-jännitystä ei ole juuri viime vuosina tullut, paitsi ehkä jossain erityisissä jutuissä just ja just vähäsen. Mä en itse henkilökohtaisesti oikein diggaa sellaisesta jännityksestä. Mukavampaa että voi rauhassa keskittyä mahdollisimman hyvän keikan vetämiseen ilman mitään älytöntä paniikkitärinätilaa heh.
 
Tuossa menneenä perjantai-iltana oli muutes allekirjoittaneen ensimmäinen miksaus/äänimieskeikka. Live-musaa bändin voimin ja siellä välissä muutama sananen :P Työympäristö oli poikkeuksellisen ystävällinen ja avoin, että sinällään mitään pelkoa ei ollut. Välillä vaan huomasi kuinka oikeasti hieman jännitti, kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen kerta ihan yksin live-pöydän takana. Onhan sitä muunlaisia äänijuttuja tullut tehtyä, että ei nyt ihan kuiviltaan oltu liikenteessä. Kiitos vaan asianomaisille, olin itse ainakin kohtuullisen tyytyväinen työnjälkeen niillä runsailla eväillä mitä annettiin. Vastaisuudessa tulee kerran pari kuukaudessa viihdyttyä samanlaisten tilaisuuksien äänimiehenä.

Tuntuu, että kun pitää laulaa bändissä ha vetää välispiikit ja semmoset, niin se lisää jännitystä, vaikka siittä pidänkin. Jos soittais pelkkää kitaraa tia bassoo, niin kuvittelen, että silloin tuskin jännäis yhtään.
 
Mun jännitys on kyllä yleensä semmosta latautumista hieno tunne, kun ennen keikkaa on lataus päällä, sit keikalla on mahtava fiilis ja lavalta pois kävely on vaikeeta, kun tärisee niin vitusti. AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHHH..............

Noniin, keikka takana päin ja hyvät on fiilikset...Vasta viimeisessä biisissä alkoi tunarointi (creeping death-cover)...En pysynyt kunnolla tahdissa ja astuin piuhan päälle------>lähti irti koko kepistä:)
 
Hehe. No seuraavan kerran muistat varmaan kiepauttaa sen piuhan olkahihnan takaa. Ja ostat hihnalukot samalla (~10€).

Itselläni ei jännitys enää vaivaa häiritsevästi. Olen bändissä laulaja, joten joudun katsomaan yleisöä silmiin ja panostamaan esiintymiseen paljonkin. Olen bändistämme selvästi äänekkäin ja vähiten ujo, mikä näkyy ja kuuluu lavalla hyvällä tavalla.
 
Tänä vuonna kymmenisen keikkaa vaihtelevan kokoisille yleisölle soittaneena voin antaa muutamia vinkkejä.
 
Nykyisin aloitamme aina settimme parin minuutin pituisella instrumentaalisella introbiisillä, jonka olemme joskus treeneissä improvisoineet ja sovittaneet sittemmin keikkakuntoiseksi. Se on loistava paineenpurkaja ainakin minun kohdallani. Intron aikana yleensä istuskelen bäkkärillä tai seisoskelen yleisön joukossa ;) Sitten kun tulen lavalle, on bändi jo valmiiksi lämpimänä, eikä minun tarvitse spiikata muuta kuin ensimmäisen kappaleemme nimi. Siitä lähtee sitten raivokas lavaesiintyminen.
 
Kokeilkaa siis toki itsekin tätä ajatusta mielessänne.
 
Jokaisella on varmasti omia pakkoliikkeitä ennen lavalle nousua. Älkää huolestuko niistä, ja jääkö ajattelemaan ja jännityksissä harmittelemaan niitä. Harvempi vie sormien naksauttelua tai epämääräistä naputtelua lavalle saakka. Joten naksutelkaa vaan.
 
Viimeiseksi tärkein: tunne olevasi illan odotetuin artisti. Sillä hetkellä, kun olet lavalla soittamassa, ota sellainen asenne, että sinä olet maailman paras juuri siinä kappaleessa ja juuri sillä estradilla, jolla seisot. Kaikki muut on ihan huonoi, tai ainakaan ne ei oo siellä lavalla.

Olen keikkaillut, mutta viimeisestä on varmaan 10 vuotta. Nyt kun vielä on todettu paniikkihäiriö ja jännittää muutenkin eri tilanteissa, jopa treeneissä, niin se on jo aika rankkaa. Ei voi muuta kuin rentouttaa itseään muutamalla oluella tai siiderillä ja kenties jopa eräillä reseptilääkkeillä. Eipä se soittoon kyllä vaikuta. Enemmän vaikuttaa se jäykkyys ja jopa tunne, että pitää päästä pois, kuin muutaman oluen nauttiminen.
Tätä en suosittele kenellekään, mutta näin asiat menee joskus. Ja joskus se keikka taas tulee eteen. Pelottavaa, mutta ehkä se siitä.

Kyllähän se jännittää, toisaalta samanlainen tunne kuin yläasteen aikaisissa jengikahakoissa.. "Saamari jätkät, jännittää niin pirusti! Nyt näytetään niille mitä osataan *wiiuuuuuauugi + ulinaa*".
 
Sitten astutaan lavalle. "Jes, osaan soittaa melkein". Ja kohta se käsi alkaakin jo toimimaan lähes normaalilla tavalla. Kyllä se siitä aika äkkiä (15sek) laukeaa ja sitten mennäänkin meidän ehdoilla.

Tietysti pitää olla vähän adrenaliininvirtausta että keikka saa tarvittavan energian tunnelman kattoon nostamiseksi : ) mutta liika jännitys saattaa pilata koko keikan, jos sitä ei pysty hallitsemaan...
 
Itseäni jännittää silloin kun olen yksin (pianisti olen) esiintymässä, sillä silloin jokainen silmäpari on kiinnittänyt huomionsa minuun... Bändin kanssa esiintyminen ei ole tuottanut vatsanpuruja lainkaan, ei edes ensimmäisellä keikalla.
 
Suuri yleisö on mielestäni parempi vaihtoehto, kuin jokin pieni intiimi tilaisuus, jossa kymmenen mummon arvostelut kuuluvat kuiskatenkin :P
 
Silloin kun on laulattamassa yli kolmeasataa koulutoveriansa pianon kanssa, niin ei sieltä mölinästä erotu yhtäkään "vittu toi on paska" mielipidettä...

Ensimmäinen keikka tuli bändin kans soitettua perjantaina ja jännitin kyllä kovasti ennen keikkaa, mutta lavalle päästessä jännitys loppui.