Aihe: Parasta antia muusikon suusta?
1 2 3
K.A.P.V
04.07.2003 00:31:03
 
 
Kaverin tokaisema: Mustat niinku neekerin hampaat.
Herra koettelee muttei hylkää.
k1mm0
04.07.2003 00:51:06
Joo, Hynyseltä lähtee hyviä.
Eikös ne joskus kauhistuttanut ihmisiä siellä MTV3n chat show ohjelmassa..

 
Joo, ne on kahesti ollu siellä. Ensimmäisellä kerralla niille tultiin koko ajan sanomaan, että älkää pojat kiroilko. Toisella kerralla ne oli populassa, jossa sai kiroilla. Ainakin siellä populassa ne joi myös viinaa, siitä ensimmäisestä vierailusta en ole kuullut muuta kuin MP3-version, mutta päissään ne sielläkin oli. Sen huomasi puheesta.
 
Jouni Hynynen on verbaalinen nero. Kuunelkaa vaikka Kotiteollisuuden lyriikoita. Myös minun allekirjoitus on lähtöisin k.o. nerolta.
 
Totta, Hynysen sanoitukset on parhaita. Helvata, kun osaisi itse sellaisia tehdä. Jarin motto olisi myös hyvä allekirjoitus: "Olen sitä mieltä, että rumpu on lyömäsoitin. Kuten myös ihminen."
Jos paska ei haise niin se on pilaantunutta.
Rikke
04.07.2003 01:05:13
Kaveri oli kitara tunnilla, siellä sitten harjoiteltiin kitaran viritystä. Tähän kaveri sanoi opettajalle "En mä mitään viritystä tarvii, mä soitan rokkii!".
"I love the funk, I'm loyal to the funk, I am the funk." -Flea
unijoni
04.07.2003 11:13:24
erään bändin motto:
-me olemme kuin porno, huonoimmillammekin parasta.
 
-miehen pitää olla ruma.
PekkaRii
04.07.2003 11:18:08
Eikös Remulla ollu näitä muitakin studio-ohjeita äänittäjille/tuottajille "Lisää Lennonia" tai "Lisää ammetta"
 
Äänittäjät oli kuulemma näön vuoksi pyöritelleet jotain potikoita.
Pitää olla maha tai selkäranka näkyy
booster
04.07.2003 11:20:04
En muista kuka muusikko joskus muinoin esitteli pedaaleitaan, kertoi että tuossa on Hendrix-pedaali, tuossa chorus, ja sitten yhdestä:
"mä en tiedä mikä tää on mutta se on täysillä."
Kitarakamakaavio
Wanted:
Strato (Fender, Yamaha, Squier) T:reen alueelta
Keinokuorma
Super Overdrive tai Blues Driver
Piirakka
04.07.2003 11:29:32 (muokattu 04.07.2003 11:30:14)
Flea on näemmä joskus sanonut että: "I love the funk, I'm loyal to the funk, I am the funk."
 
Onhan tossakin vitsiä..
 
Remuhan joskus tohkeissaan selitti että:"Mä olen itse keksinyt kaikki komppini, näitä ei joku Fuckn neekeri osais edes soittaa.."
 
Jäykkä-ranne Aaltoselta aika .. kommentti.
Bonham
04.07.2003 12:37:47
"Elämä on laiffii"
 
Älkää ampuko mua:)
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Karlsson
04.07.2003 12:58:03
Remuhan joskus tohkeissaan selitti että:"Mä olen itse keksinyt kaikki komppini, näitä ei joku Fuckn neekeri osais edes soittaa.."
 
Hoho, kyllä se "brutaali totuus" tulee Remun suusta.
Tajuuks muuten kukaan ylipäätänsä sen puheesta mitään?
I can´t believe it´s not music!
Bluesmies
04.07.2003 16:23:49
Remuhan joskus tohkeissaan selitti että:"Mä olen itse keksinyt kaikki komppini, näitä ei joku Fuckn neekeri osais edes soittaa.."
 
Jäykkä-ranne Aaltoselta aika .. kommentti.

 
Tää oli ihan kuningas!!
Mullontele.
noir
04.07.2003 16:33:41
Kaveri oli kitara tunnilla, siellä sitten harjoiteltiin kitaran viritystä. Tähän kaveri sanoi opettajalle "En mä mitään viritystä tarvii, mä soitan rokkii!".
 
Tulee mieleen päinvastainen tilanne musiikintunnilla:
 
Oppilas: Viddu nää koulun kitarat on ihan epävireessä!
Opettaja: Njää... se on rokkivire!
Knowledge is power, France is bacon.
laite
04.07.2003 19:20:47
Kaveri oli kitara tunnilla, siellä sitten harjoiteltiin kitaran viritystä.
 
Hoho. Kuinka kaveri virittyi?
 
Niin. Tiedän. Anteeksi.
Mitä? Teurastan!
Rikke
05.07.2003 02:00:42 (muokattu 05.07.2003 13:31:02)
Hoho. Kuinka kaveri virittyi?
 
Eipä sen jälkeen tunneilla käyny, lopetti kitaran "soiton" ennenkun varsinaisesti alotti. Ehkä parempi niin.
"I love the funk, I'm loyal to the funk, I am the funk." -Flea
Saami
05.07.2003 03:01:07
Martti Servolta tuli taukoamatta aivan hillitöntä läppää Norpan yöradiossa pari päivää sitten.
Rikke
05.07.2003 13:30:08 (muokattu 05.07.2003 13:30:37)
Eipä sen jälkeen tunneilla käyny, lopetti kitaran "soiton" ennenkun varsinaisesti alotti. Ehkä parempi niin.
 
Mitä mä nyt taas kämmäsin. voe helevata.
"I love the funk, I'm loyal to the funk, I am the funk." -Flea
Zed
05.07.2003 14:12:25
 
 
Olisikohan ollut Frank Zappa, joka taustoja äänitettäessä opasti jotakin soittajaa seuraavin sanoin: "Vedä vähän semmoisella fiiliksellä, että olet aamulla paistamassa kananmunia, ja sit alkaa aurinko paistaa."
Yngwie - A legend in his own lunchtime
reijoteppo
05.07.2003 14:26:58
Tom Waits oli opastanut kitaristi Marc Ribottia jotakin kappaletta äänitettäessä, että : "Play this like midget´s Bar-mitzvah".
Ja oma suosikkini; "Play like your hair is on Fire!"
Cletus Awreetus
05.07.2003 22:29:49
"Tää slide liukuu kuin rasvattu apina"
"Jos ei osaa tiluttaa, niin mitä vitun järkeä on soittaa kitaraa??!"
"Robbie Williams Queenissa? No, onhan sillä samanlaiset elämäntavat kuin Freddie Mercurylla"
 
tämmösiä olen kuullut...
Tosimiehet tiluttavat, ja paljon!!
kyänäino
06.07.2003 18:21:40
"kyllä huonoinkin keikka kotiolot voittaa."
 
Dizzy Gillespie oli Suomessa keikalla, säestäjänään UMO (ehkä?). Bändi oli virittämässä soittimiaan reenien alkajaisiksi, kun DG keskeytti virittelyn sanoen "It's good enough for jazz."
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)