Kitarat: kitarakamat ›

ööö, tota, eiks KORKEAPAINE-ruiskussa ole vähintään kymmenien kilojen paine.
Normaalisti ruiskuissa on max muutaman kilon paine
 
Korkeapaine ja korkeapaine hyvä paine on tuollaiset 6 baria, joka on yleinen ns: verkostopaine mutta jo 3-4 bar:ia riitää.
 
Ongelmahan on tietenkin se ettei paineilmaa ole normaalisti saatavilla, joten yleensä on tyydyttävä spray-maaliin ja harjoitteluun tai tehtävä työ jossakin harrastajien työpajassa, joka on paras vaihtoehto.
 
Tiedänpä tehdyn niinkin että valmiina spray-pullona hankittu TV-yellow maaliseos on tyhjennetty paukkupullosta maaliruiskuun ja tehty työ ruiskulla, jaa että miksikö? Oikea sävy ja seos, mutta parempi jälki.
 
Jos tuo kitara on tehty telalla jälki on hatunnoston arvoista näyttää kuitenkin siltä että se on myös siklattu ja lakattu. Tele on myös oikein nätti.
 
Mitenkäs ne ennen muinoin sai kiiltävät maalipinnat, kun ruiskuista ei oltu kuultukaan?
 
Kyllä maaliruiskuja on ollut kauemmin kuin sähkökitaroita (ja ehdottomasti kauemmin kuin paukkupulloja), mutta ennen sitä vaikkapa flyygeleiden lakatut sileät kiiltävät pinnat olivat upporikkaiden herkkua, maalarimestarit olivat arvostettuja herroja, mutta kyllä sileän pinnan saa pensselilläkin, mutta se vaatii aikaa huollellisuutta ja siklaustaitoja.
 
Kyllä spraylläkin saa erittäin hyvän pinnan, mutta se tosiaan vaatii harjoittelua, samoin saa pensselillä.
 
Siinä se pointti juuri olikin, ruiskulla homma sujuu helpommin ja valumien vaara on paljon pienempi ja pinnasta tulee parempi. Jos maalaa kitaraa ensimmäistä kertaa ja kitaralla on edes jotain arvoa ruiskulla onnistuu todennäköisemmin. Maalaamisessa epäonnistuminen on yleensä onneksi korjattavissa, reunanauhallisten kitaroiden kanssa täytyy tietenkin ensin harkita mitä tekee, liimakaulaiset ovat myös hieman hankalampia, mutta ei Telen tai Straton lankku ole kuin palapuuta, jota voi hioa ja maalata mielinmäärin niin kauan että jälki miellyttää.
 
Ja faijan autotallikin käy erittäin hyvin, siellä ei sitten saa käyskennellä ovet selällään, ja kannattaa kostuttaa lattiat aina ennen maalausta.
 
Totta, mutta lakkaus saattaa kyllä tuottaa ongelmia, lakkaus on muutenkin paljon tarkempaa hommaa kuin maalaaminen.
 
Tahdon vain sanoa, että hyvään tulokseen pääsee montaa eri tietä, jotkut ovat pitkiä ja kivisiä, jotkut helppoja/helpompia.
 
Monesti harrastelijan laatu on huomattavasti parempaa kuin "ammattimiehen" työn jälki, vaikka työolosuhteet ja työkalut eivät välttämättä huippua olekkaan.
 
Harrastajalla ei ole onneksi suurinta rajoittavaa tekijää pelissä: eli aika ei maksa - ammattilainen joutuu aina ajattelmaan sitä paljonko tästä kertyy laskutustunteja ja saako homman budjetin puitteissa valmiiksi. Ei ammattimaalari tarvitse pensselin, siklin ja hiontarvikkeiden lisäksi välttämättä mitään muita työkaluja, eikä maalarin vehkeet kalliita ole (paitsi hyvät pensselit), amatööriä hyvät välineet auttavat enemmän.
 
Asenne, asenne, se ratkaisee paljon.
 
Jyrki
 
Totta, sitä minäkin koitin tuossa aikaisemmin sanoa, kitara ei ole oikea kohde aloittaa maalaamisen harjoittelua, mutta kyllä sen saa onnistumaan kun on vaan huolellinen.
 
Muuten vaimo ei oikeastaan ole siskonkumminkaima, näin vanhempana miehenä voin kertoa että niitä näkee melko paljon ja tulee joskus kummankin työjuttujakin juteltua.
 
Ei kitaroiden maalaamiseen tarvita konservoijamestaria, ne tekevät sellaisia juttuja ettei sitä usko jos ei näe - vai mitä luulette ovatko presidentinlinnan valtiosalin marmoripylväät marmoria? Ei - rapattuja, tasoitettuja, käsin marmoroituja ja kiiltäväksi lakkattuja ne oikeasti ovat - ei sitä oikein tajua vaikka viiden sentin päästä katsoisi, kiveltä se näyttää.
 
Ammattilaisia on monenlaisia, mutta olen oppinut yhden asia, niiden neuvot ovat usein hyviä.