Kitarat: soittaminen ›

Onko opettelu nykyään liian helppoa?
 
Mielestäni soitonopettelu ei ole nykyisin sen helpompaa tai vaikeampaa kuin aikaisemminkaan. Soitonopiskelijan itse täytyy edelleen opetella se mekaaninen sormityö aivan kuten aikaisemmin. Tietoa soitonopettelun tueksi on nykyisin kyllä aivan eri tavalla saatavilla kuin vaikkapa vain n. 10 vuotta sitten kun itse aloitin soittoharrastukseni. 90-luvun puolessavälissä internetin tarjoamat mahdollisuudet eivät olleet niin yleisesti käytettävissä kuin nykyisin ja kitaralehdissä ei ollut niin hyvää soittomateriaalia (tabulatuurit+CD:t) kuin hieman myöhemmin alkoi olla. Mielestäni Total Guitarin kaltaiset CD:n ja hyvät tekniikkaa käsittelevät artikkelit + tabulatuurit sisältävät lehdet eivät olleet vielä 90-luvun alussa ja puolivälin tienoilla niin yleisiä kuin vuosituhanneen vaihteesta alkaen. Pelkästään internetin tarjoamat mahdollisuudet antavat alkuun pääsyyn helposti tietoa nykyisin paremmin kuin vielä n. 10 vuotta sitten. Tiedon saanti on siis helpottunut, mutta itse soiton opettelu on yhtä helppoa tai vaikeaa kuin aikaisemmin. Minusta tämä ei ole huono asia. Jos minulla olisi aikakone ja voisin palata takaisin aikaan ennen omaa aloittamista veisin mukanani nämä nykyiset tietolähteet - tai ainakin osan niistä.:)

En tiedä soiton opettelemisesta, mutta musiikin luonne ylipäätään tuntuisi muuttuneen kun kuuntelee naavapartojen höpinöitä. Tai sitten vain heillä herra aika on kullannut muistot.
 
Suhtautuuko musiikkiin eri tavalla kun sitä tungetaan joka tuutista? Arvostaako musiikkia niin paljon kun jokainen Pentti Perusjamppa voi warettaa netistä mitä musiikkia haluaa? (lopulta on niitä soittolistahirviöitä, joilla ei ole mitään tunnearvoa, lähinnä peniksenvertailua soittolistan pituuden muodossa. Typerä ilmiö sekin) Tuntuuko idolit jumalaisemmilta, kun heidän näkemisensä on isomman vaivan takana ja harvinaisempaa? Nykyään keikatkin saa ladattua (tai jotkut kuulemma myös ostavat) netistä näppärästi.
 
Itse olen kateellinen ihmisille, joihin isänsä soittama Jimi Hendrix iski kuin miljoona volttia ja musiikin päälle ymmärsi jo pienestä pitäen. Itse rupesin kuuntelemaan musiikkia vasta joskus yhdeksän vanhana, eikä musiikki ole ollut minulle koskaan niin iso juttu, kuin se tuntuisi olevan joillekkin.
Samalla tavalla edellä mainittu Pentti ei opi arvostamaan musiikkia. Sehän on ilmaista ja näppärästi ladattavissa!
 
Uskoisin, että suurien musiikin parissa kasvaneiden starojen kultainen aikakausi alkaa olemaan ohi. Voiko kenellekkään kasvaa niin suurta kulttimainetta enää? Musiikista katoaa hohto ja se on aina vain ylituotetumpaa ja valmiiseen muottiin valettua.
Kunnioitetaanko oikeita muusikkoja - jotka ovat todella kasvaneet musiikin parissa, ammentavat elämänhalunsa ja tekevät todella töitä musiikin eteen - enää niin paljon tulevaisuudessa/nykyään, kun jokainen on oman makuuhuoneensa ynkkä?
 
Meni vähän aiheen ohi, mutta menkööt.
 
P.S. Nuorihan minäkin olen, en minä wanhasta musiikista Oikeasti mitään tiedä. Niin ja en wareta, joku roti sentään.

Hyvä kirjoitus Rocco (kirjoituksen perusteella olisi kyllä arvannut iäksi > 17 ;)
 
Vastatakseni aiheeseen, kitaransoiton opiskelu todellakin on nykyään mielestäni helpompaa. Opetusta ja materiaalia on paljon paremmin saatavilla kun esim. silloin kun itse alotin (vaikka sitä aiemmin tietysti vieläkin vähemmän). Tekisin kaiken soitonopiskeluni täysin toisin nykytiedolla, jopa pelkkä muusikoiden.net muuttaisi kaiken.
 
Jos tämä nyt kuulostaa siltä että tämä kehitys on paha asia, niin ollaan kyllä luultavasti vaan vanhoja katkeria pieruja jotka ei vaan tajuu :)

Eihän mikään ole sen hienompaa kuin heittää vinyyli soimaan ja strato käteen. Niin ne biisit opetellaan.

Guitar prolla istuskellessa tulee aika paljon opeteltua biisejä. Sen verran hidasta ainakin mulla toi korvakuulolta opettelu.
 
Olisihan se varmaan kehittävämpää treenata biisejä korvakuulolta, niin että kaikki sävelkorvat ja "melodiatajut" sun muut kehittyisi paremmin. Oon vaan vähän laiska ja kärsimätön ihminen (ja tuskin ainoa sellainen).

Samat asiat täytyy jokaisen laittaa kuntoon jos aikoo oppia kitaraa soittamaan hyvin - nykyisin vaan ei tarvitse kulkea sokkona pimeydessä, vaan on huomattavan paljon enemmän ohjeita siitä, mitä ne asiat ovat. Tämähän on täysin luonnollista ja kaikessa muussakin kehittyvässä tekemisessä ilmenevä asia, osaavathan nykyarkkitehditkin suunnitella taloja aivan eri tasolla kuin 1300-luvun arkkitehdit. Klassisessa musiikissa on myös havaittavissa että se, mitä 1700- tai 1800-luvulla pidettiin vaikeana tai jopa mahdottomana, on nykyään täysin normaalia. Paganinin aikalaiset pitivät kapriiseja mahdottomina soittaa, nykyisin jotkut alle 10-vuotiaat tenavat tulittavat niitä menemään, eikä lopputulos edes välttämättä kuulosta miltään marsunpuristelulta. Em. kaltainen on myös välttämätöntä, koska muuten musiikki ja soitto junnaisi paikoillaan ja kuolisi lopulta pois - tai sitten jokainen sukupolvi löytää samat asiat uudelleen missä ei siinäkään ole oikein järkeä.
Vaikka kehitys kehittyy, huomaan jatkuvasti ihmetteleväni ihmisten sisälukutaidottomuutta ja kyvyttömyyttä informaation etsimiseen ja käyttämiseen. Tiedon valtatie on turvonnut kuin naapurin Irma, mutta silti kerta toisensa jälkeen joku 15v. kitaristi kysyy "mitä tarkottaa sviippaus" tai "miten mä saan (tähän joku ajan hengen mukainen trendibändi) saundin" ja kerta toisensa jälkeen kuulen hevibändien löytävän samat oiottuihin trioleihin perustuvat melodiat samojen 3 tai 4 soinnun päälle soitettuna. Loppujen lopuksi tuntuu siltä, että vaikka tietoa ja taitoa on enemmän tarjolla, vaatii ihan saman verran potentiaalia ja musikaalisuutta oppia käyttämään niitä kuin ennenkin. Nähtäväksi jää, lisääntyykö lahjakkuuden määrä äärettömiin vai onko kasvussa ylärajana se hetki, jona kaikki tietyllä hetkellä olemassa olevat lahjakkaat ihmiset käyttävät lahjojaan.

Titorille plussa, asiaa.

Rocko: Hyvin paljon samaa mieltä kanssasi.

No heitänpäs minäkin mielipiteeni sekaan. Taustaa: joskus parikymmentä vuotta sitten opiskelijanplanttuna soittelin kitaraa parissakin bändissä. Sitten tuli muka kaikenlaista muuta tärkeämpää (opiskelu, työ, vaimo, lapset, yms.) ja rokki jäi. Siis se tavallinen tarina. Nyt kaduttaa, kun en heittänyt nuoruutani hukkaan. Kohtalotovereitani on Suomessa on varmaan ainakin 100 000 ...
 
Asiaan. About vuosi sitten teini-ikäinen poikani kiinnostui soittamisesta, ja minäkin kaivoin stratoni kaapista. Rupesin vähän seuraamaan musiikkimaailmaa taas kerran, ja mitä näenkään: valtava kopiointivimma on vallannut kaikki. Jokaisen kaupan lehtihyllyssä on ainakin 10 erilaista kitaralehteä, jotka ovat väärällään tabulatuureja ja artikkeleita kuinka voit soittaa jonkin biisin täsmälleen samoin kuin sejase bändi silläjasillä levyllä.
 
Keskustelupalstat netissä ovat täynnä kirjoituksia siitä millä soittimilla ja laitteilla saa soittaa mitäkin musiikkia ("bluesiin sopivat vahvistimet ovat fender bassman ja twin reverb", "Vox sopii rautalankaan ja kitarapoppiin", "jazzia pitää soittaa hiotuilla kielillä", "ESP on hevikitara").
 
Kitara- ja vahvistinvalmistajat julkaisevat kilpaa reissue-, vintage-, ym. versioita menneiden vuosikymmenten tuotteistaan. On jopa vintage-pedaaleja! Olen nähnyt Helsinkiläisessä musiikkiliikkessä kuhmuille potkitun 20 vuotta vanhan Tube Screamerin, joka maksoi 500 euroa! Vanhojen stratojen soundin hakemisesta on syntynyt oma tieteenalansa, jossa 'akateemikot' kiistelevät mikrofonien käämilangan paksuudesta ja ruuvireikien lukumäärästä. Ns. mallintavissa vahvistimissa 2000-luvun digitaaliteknologian viimeisiä huippusaavutuksia käytetään jäljittelemään 1960- ja 70-lukujen vahvistinsoudeja.
 
Onko rock musiikkina kuolemassa? Tällainen taaksepäin katsominen on pysähtyneisyyden merkki. Vielä 80-luvulla kaikki olivat innoissaan mitä uutta voisi keksiä. Musiikki oli menossa jonnekin. Missä nyt syntyvät uudet soundit, jos koko teollisuus keskittyy kopioimaan vanhaa?
 
(Täsmennys: tietenkin vanhana pieruna minä diggaan vintage-soundeja, ja monet nykypäivän tuottesta ovat hyviä ja käyttökelpoisia, mutta kyllä tässä nostalgisoinnissa on mopo lähtenyt käsistä pahan kerran. Esim. Led Zeppelin oli hyvä bändi ja Jimmy Page kova kitaristi, mutta ei se tarkoita että kaikki mitä hän teki oli jotenkin kuolemantonta ja ylimaallista. Lehtiä lukemalla näin voisi silti kuvitella.)

Nähtäväksi jää, lisääntyykö lahjakkuuden määrä äärettömiin ...
 
Meinaatko tosiaan että lisääntyy? Joskus tuntuu siltä että tyhmyys vaan lisääntyy. "Tulosta" kyllä tehdään nykypäivän enemmän tehokkailla työkaluilla, mutta mä en kutsuis sitä lahjakkuudeksi. Ei tu mieleen edes yhtään entisajan suuruuksien veroista säveltäjää.

Itse olen viimeksi tablatuureista jotain katsonut n. 8-9 vuotta sitten, sen jälkeen pyrkinyt pelkästään korvakuulolta opettelemaan. Guitarpro tuli joskus katsastettua, mutta enpä siinä mitään niin ihmeellisen "helpompaa" sen säädöissä huomannut, jotenkin aina tuntunut luontevammalta suoraan korvakuulolta opetella.

Voisin sanoa että jonkun Guitar Pro:n hommaaminen on mulle liian hankalaa. Ei jaksa... helpompi kun panee levyn pyörimään ja plokkaa siittä. Eikä se oo niin justiin..

Meinaatko tosiaan että lisääntyy? Joskus tuntuu siltä että tyhmyys vaan lisääntyy. "Tulosta" kyllä tehdään nykypäivän enemmän tehokkailla työkaluilla, mutta mä en kutsuis sitä lahjakkuudeksi. Ei tu mieleen edes yhtään entisajan suuruuksien veroista säveltäjää.
 
En mä itsekään siihen välttämättä usko, mutta eipä olisi varmaan satoja miljoonia vuosia sitten ensimmäisenä mutalammikosta maalle astelemaan sattunut sammakkoeläinkään ajatellut jälkeläistensä joskus kirjoittelevan tällaisille foorumeille, tai eipä varmaan Beethovenkaan ajatellut Kuutamosonaattinsa tulevan parin sadan vuoden päästä raiskatuksi siihen aikaan täysin tuntemattomilla soittimilla ja vieläpä nuorten miesten toimesta (R2:lle ja Requiemille terveisiä). Kuka meistä tietää mihin puhtaasti biologinen kehitys (evoluutio) ja ihmiskulttuurin luomien apuvälineiden helpottama elämä johtaa kehityskaarellisesti? Tutkimuksien mukaan älyllinen keskiarvo kohoaa hitaasti (ihmisiällä mitattuna) mutta varmasti, ja voisi olettaa sen tarkoittavan koko aivorakenteen kehittymistä. On oletettavaa että se ilmenee myös erikoislahjakkuutena esim. musiikin saralla.
Säveltäjistä sen verran, että nyt on aika raju trendi menossa noiden värisäveltäjien ja muiden modernistien kanssa - perinteisen musiikkikäsityksen arvohierarkia on päätetty kyseenalaistaa ja se on johtanut nykyaikaisen taidemusiikin inflaatioon yleisön keskuudessa. Jonkinlaisia perinteisen musiikin arvojen renessanssia on kuitenkin jo havaittavissa esim. lapsinero Jay Greenbergin (2004 12v, 5 sinfoniaa sävellettynä ja esitettynä) ja muiden uuden aallon säveltäjien keskuudessa. Greenbergistä on sanottu:
 
"We are talking about a prodigy of the level of the greatest prodigies in history, when it comes to composition. I am talking about the likes of Mozart, and Mendelssohn, and Saint-Sans."
Sam Zyman, composer
 
Nerothan tunnustetaan harvoin omana aikanaan, johtunee ihmisten epävarmuudesta omia mielipiteitään kohtaan, myös auktoriteettien kohdalla ja lisäksi nykyään musiikissa on niin paljon enemmän kenttää jolla toimia, että neroja on yhä vaikeampi havaita. On mulla ainakin omat vankat suosikkini joita en välttämättä vielä pidä neroina, mutta jotka saattavat lähivuosien töillään ehkä jopa päästä pisteeseen jossa voisin muuttaa arvostustani vielä piirun verran korkeammalle. Eikä niitä neroja nyt loppujen lopuksi niin älyttömästi ole ollut koko maailmanhistorian aikana - Bach, Mozart ja Beethoven, jota osa pitää vaan todella rajuna työnarkomaanina, osa taas kaikkien aikojen suurimpana sinfonikkona ja nerona, ovat ainoat kaikkien tunnustamat nerot. Lisäksi on sitten erinäinen määrä niitä, joita pidetään äärimmäisen tärkeinä ja taitavina, mutta joille kaikki eivät ole valmiita antamaan neron statusta - (ei missään erinäisessä järjestyksessä sitten) kuten esimerkiksi Schubert, Tsaikovski, Vivaldi, Palestrina, Liszt, Chopin ja Sibelius.
Viimeisen sadan vuodenkin aikana on ollut taitavia säveltäjiä, joita pidetään nerokkaina, mutta joiden arvoa auktoriteetitkaan eivät ole kertoneet vielä kaikelle kansalle. Ja kansa tunnetusti ei osaa itse päättää. Mm. Prokofiev, Webern, Schönberg, Stockhausen, Shostakovits, Stravinski ja Berg kuuluvat tähän joukkoon. Miten olisi siis lopulta mahdollistakaan että nykypäivän musiikintekijöistä joku julistettaisiin neroksi ja nostettaisiin arvoon arvaamattomaan kun paljon suuremman elämäntyön tehneet, jo kuolleet säveltäjätkin ovat harkinnan alla?
Ajan ilmiöt ovat moninaiset, olen toisaalta onnellinen että olen seuraamassa tilannetta tällä hetkellä, jolloin murrosvaihe, eriytyminen ja laaja-alaisuus ovat kasvaneet lyhyessä ajassa hämmästyttävää vauhtia.

Mietin tässä miten helppoa nykyään on opetella soittamaan kitaraa. On kaikenmaailman guitar prot, pacemakerit, earmasterit yms. yms. Esim. guitar prolla nähdään suoraan kuinka biisi menee, (no toisaalta onhan aina ollut tabeja muutenkin) tempoa pystyy hidastamaan ja soittamaan näin mukana.
Itse ainakin muistan kun ennenvanhaan täytyi istua stereoiden edessä kitaran kanssa ja kuuntelemaan jonkin riffin monen monituista kertaa läpi ja opettelemaan sen hitaasti. Saati soolot sitten. Nopeista pätkistä oli todella vaikea saada selvää miten ne menevät.
Istuvatko nykyään nuoret kitaristi useita tunteja/päiviä stereoiden edessä kuunnellen yhtä biisiä kuinka se soitetaan. Vai istutaanko nykyään tietokoneelle ja opetellaan tunnissa parissa biisi läpi.
 
Onko muiden "kokeneimpien" kitaristien mielestä tämä totta. Onko opettelu nykyään liian helppoa?
 
Prot soittaa nuoteista.

Hoho! "earmaster" .. repesin..
 
Mitäs huvittavaa siinä on?

...Tutkimuksien mukaan älyllinen keskiarvo kohoaa hitaasti (ihmisiällä mitattuna) mutta varmasti, ja voisi olettaa sen tarkoittavan koko aivorakenteen kehittymistä...
 
Esität paljon väitteitä mutta et lähteitä: ei uskalla uskoa.
 
Parantuneet elinolosuhteet ovat pidentäneet ihmisten keskimääräistä elinikää muutamalla kymmenellä vuodella muutamassa sadassa vuodessa. Köyhissä olosuhteissa ei tehdä tänäkään päivänä tiedettä eikä yleensä mitään muutakaan yleismaailmallisesti merkittäväksi katsottua. Pelkät parantuneet elinolosuhteet ovat näin aiheuttaneet huomattavaa ihmisen "älyllistä kehitystä". (Kasvaahan se kukkakin kauniimmaksi kun lannoittaa). Mikä loppujen lopuksi on mitäkin voi olla vaikeasti tutkittavissa oleva asia kun vastaavia tietoja ei ole olemassa esim. parisataa vuotta siten eläneistä ihmisistä. IMHO.

Esität paljon väitteitä mutta et lähteitä: ei uskalla uskoa.
 
Parantuneet elinolosuhteet ovat pidentäneet ihmisten keskimääräistä elinikää muutamalla kymmenellä vuodella muutamassa sadassa vuodessa. Köyhissä olosuhteissa ei tehdä tänäkään päivänä tiedettä eikä yleensä mitään muutakaan yleismaailmallisesti merkittäväksi katsottua. Pelkät parantuneet elinolosuhteet ovat näin aiheuttaneet huomattavaa ihmisen "älyllistä kehitystä". (Kasvaahan se kukkakin kauniimmaksi kun lannoittaa). Mikä loppujen lopuksi on mitäkin voi olla vaikeasti tutkittavissa oleva asia kun vastaavia tietoja ei ole olemassa esim. parisataa vuotta siten eläneistä ihmisistä. IMHO.
 
Miksi se autoritäärinen perustelu on aina niin tärkeää? Ihmisiähän ne tutkijatkin ovat, samalla tavalla kuin kuka tahansa meistä. Miksi järjellä perusteltu, pohdittu ja havainnoitu asia ei ole uskottavaa - riippuuko se pelkästään siitä kuka aivotyön on tehnyt? Eivätkö ihmiset uskalla luottaa omaan arvostelukykyynsä?
Jos välttämättä lähteitä haluat, niin jossain vuoden sisään ilmestyneessä Tieteen Kuvalehden artikkelissa esitettiin tutkijoiden mielipiteitä ihmisen evoluutiosta (informaatio on ainakin minulle tärkeämpää kuin se, että voin nojata autoritäärisiin lähteisiin ilmestymispäivän tarkkuudella). Tutkijat puoltavat tässä artikkelissa nimenomaan näkemystä siitä että ihmislajin evoluutio jatkuu koko ajan, mutta kehitystä on vaikea havaita koska lajin edustajat tallaavat maata niin häviävän pienen hetken ettei kukaan ehdi tajuta sitä. Homo sapiens on tallustellut maan päällä vasta kymmeniä tuhansia vuosia, se on kosmisessa mittakaavassa säälittävän lyhyt hetki. Maapallon iäksi arvioidaan n. 4,5 miljardia vuotta ja ensimmäisen kalan arvioidaan syntyneen n. 500 miljoonaa vuotta sitten. Ihminen on ollut olemassa uskomattoman lyhyen aikaa ja on silti hävyttömän röyhkeä ja omanarvontuntoinen laji joka yrittää pakottaa maailmankaikkeuden tottelemaan omaa rajallista käsitystään ajasta. Se, että me elämme lyhyen aikaa emmekä ehdi nähdä tarpeeksi selviä muutoksia lajissa, ei oikeuta meitä kieltämään mahdollisuutta siihen että niitä tapahtuu.
On oletettavaa että ihminen kehittyy koko ajan - länsimaisen musiikin nopea kehittyminen ja asema taiteena on saavutettu vasta viimeisten 600 vuoden aikana, sitä ennen musiikki oli alistettu uskonnollisiin käyttötarkoituksiin tai puhtaaksi viihteeksi tavallisen kansan illanistujaisissa. Mitään tuottavaa tai käytännöllistä hyötyä aiheuttavaahan taiteissa ei ole, siksi ne ovat ihmisen ajankäyttö- ja tarvehierarkiassa taka-alalla - kuten esimerkiksi köyhissä maissa vieläkin. Täytyy olla massu täynnä jotta jaksaa käyttää aivoja (aivot ovat muuten eniten energiaa käyttävä elin koko ruumiissa). Kehitysmaiden ongelma on, pikemminkin kuin niissä asuvien ihmisten taiteellinen kehittymättömyys, ihmisen itsekeskeisestä ajatusmallista (ja järkevän ajantappotekemisen puutteesta, paneskeluhan on mukavaa) johtuva lisääntymisnoidankehä, jossa jokainen ihminen yrittää tuottaa niin paljon jälkeläisiä, että takaa itselleen suht miellyttävät elinolosuhteet myös vanhana. Tämä johtaa siihen, että jokainen lajin edustaja joutuu hankkimaan x+(>x) jälkeläistä (jossa x on se määrä, jonka yksilö joutuu välttämättä elättämään - itsensä, puoliso, rampa mummo: tulos on että yksilö joutuu hankkimaan niin monta elättäjää että varmasti ainakin hän säilyy. Tämä varmistuu sillä, että elättäjiä on vähintään hieman enemmän kuin elätettäviä, jotta kustannusylitysvaraus on laskuissa mukana, ts. voi elää hieman leveämmin.). Tämä taasen johtaa siihen että jokaisessa sukupolvessa on enemmän edustajia kuin edellisessä. Ravintoresurssit eivät kuitenkaan lisäänny, jolloin ollaan jatkuvasti siinä tilanteessa että ihmisen täytyy turvata oma selviytymisensä (oikeasti ei täytyisi, mutta altruismi ei kuulu ihmisen aivojen perusrakenteeseen) eikä ikinä päästä länsimaiseen malliin, jossa valtaosan perustarpeet on varmasti tyydytetty - tällöin voi keskittyä taiteiluun.
Voidaanhan ajatella ettei ihminen lajina kehity biologisesti vaan ainoastaan se, että meitä on koko ajan enemmän, antaa enemmän mahdollisuuksia erikoistumiseen, mikä tietenkin on totta, mutta voidaan myös ajatella niin että ihmisissä tapahtuu tietynlaista tiedostamatonta rodunjalostusta/evoluutiota yleisten asenteiden suosiessa sellaisia rodun edustajia joiden kanssa on todennäköistä saada hyvägeenisiä jälkeläisiä - ts. kauniita, älykkäitä ja voimakkaita, näillä kun on parhaat selviytymismahdollisuudet ja mahdollisuudet tuottaa jälleen parempigeenisiä jälkeläisiä. Tällöin jokainen lajin edustaja etsisi parhaimman mahdollisen kumppanin ja tuottaisi jälkeläisiä, joista osaan syntyy geenimutaatioita (hyviä tai huonoja ominaisuuksia lisääviä), ja koska taasen seuraava sukupolvi etsisi parhaimman mahdollisen kumppanin, huonogeeniset karsiutuisivat pois. Näin koko laji kehittyy.
Argh. Kohta ajattelen altruistisesti enkä vastaa enää yhtenkään kirjoitukseen, jotteivät ihmiset joudu kärsimään päivittäisestä maailma-analyysistäni (aika pitkälle ollaan päästy alkuperäisestä aiheesta, kuitenkin niin että oikeastaan sivutaan sitä.).

Miksi se autoritäärinen perustelu on aina niin tärkeää?.
 
En mä pyytänykään mitään "autoritääristä perustelua" (mitä se lieneekään), vaan kun on tuo koulutus päähän lykätty niin sitä vaistomaisesti on samalla oppinut kavahtamaan kaikenlaisia "mä kuulin juttuja" ja haluaa tietää että kuka niin väittää ja millä perusteella. Yliopistollakin liikkuu kaikenlaisten "tietäjien" kaikenlaisia juttuja, kaikkeen ei voi uskoa.
 
Se, että me elämme lyhyen aikaa emmekä ehdi nähdä tarpeeksi selviä muutoksia lajissa, ei oikeuta meitä kieltämään mahdollisuutta siihen että niitä tapahtuu
 
Ei, mutta ei se myöskään oikeuta väittämään varmasti että ihminen älyllisesti kehittyy. Kuten itse totesit: "emme ehdi nähdä tarpeeksi selviä muutoksia".

born to bloose: hyvä kirjoitus, oli helppo taas nyökytellä mukana.
 
John Titor: Puhut vuosimiljoonista ja evoluutiosta niinkuin ne olisivat aukottomia faktoja, joita kohtaan ei voisi esittää minkäänlaista kritiikkiä. Ehkä ihmiskunnan synnystä ei ole viisasta jauhaa kitaransoiton opettelua käsittelevässä ketjussa kovin laajamittaisesti.