Aihe: Grandaddy - Sumday
1
Lähikauppias
24.06.2003 23:20:40
 
 
Terve.
 
Ajattelinpa vain kertoa teille, että kyseinen levy on aivan tajuttoman hyvä.
 
Sain sen tänään postissa ja oon ehtinyt kuuntelemaan vasta 2 kertaa läpi, mutta aika todella todella hyvältä kuulostaa. Kauniita melodioita. Ja kun Grandaddyn aiempi tuotanto on aina välillä tuntunut välillä vähän tylsältä, niin nyt ei tuntuisi olevan sitä ongelmaa.
 
Hianoo.
Jorgos
25.06.2003 00:37:34
 
 
Hyvä levy on. Ainakin kymmnen kerran kuuntelun jälkeen sen uskaltaa sanoa, vaikka hieman kokeellisempaa matskua odotinkin - hieman Flaming Lips suuntaan.
 
Grandaddy on loisto yhtye.
jim
25.06.2003 08:13:31
Mä taas olen todella pettynyt. En ole tosin kuunnellu vasta kuin muutaman kerran, mutta tuntuu vähän siltä, että Grandaddy tais jäädä yhden albumin ihmeeksi.. tosin se Software Slumpkin oli aika epätasanen.
Lähikauppias
02.07.2003 15:10:13
 
 
Kun nyt samoilla vesillä liikutaan, niin ihan sama juttu muuten Sparklehorsen kahden edellisen levyn keskinäisessä vertailussa. Molemmat loistavia tai vähintään erittäin hyviä, mutta good morning spider oli pykälän verran rohkeampi ja sitä kautta rikkaampi.
 
Itse asiassa en ole koskaan kuullut It's a Wonderful Lifea kokonaan, ainoastaan noin puolet biiseistä. Sinänsä ne ovat mielestäni tähän mennessä olleet parempia kuin monet Good Morning Spiderin biisit. It's a Wonderful Life onkin hankintalistan kärkipäässä heti kunhan rahaa riittää. Hyvä levyhän tuo Spiderkin on, ei siinä mitään. Mutta siltä vaan löytyy esim. Sick of Goodbyes, joka on mielestäni käsittämättömän ällöä pseudokantria.
parinc.
02.07.2003 18:00:56
Itse asiassa en ole koskaan kuullut It's a Wonderful Lifea kokonaan, ainoastaan noin puolet biiseistä. Sinänsä ne ovat mielestäni tähän mennessä olleet parempia kuin monet Good Morning Spiderin biisit.
 
no niinhän ne on. itseasiassa jokainen wonderful lifen biisi on hyvä. se kai siinä mättääkin... spider on niin helvetin hajanainen, mutta kuitenkin yhtenäinen paketti. Just kun luulee Linkousin eksyneen täydellisesti, ilmestyy pilkahdus neroutta takavasemmalta.
 
It's a Wonderful Life onkin hankintalistan kärkipäässä heti kunhan rahaa riittää.
 
CDONilta pitäs lähteä halvalla. Muistaakseni 10e korvilla.
 
esim. Sick of Goodbyes, joka on mielestäni käsittämättömän ällöä pseudokantria.
 
hitto, sehän on mun suosikkeja ;)
krushing
02.07.2003 20:58:46
 
 
hitto, sehän on mun suosikkeja ;)
 
pseudo-kantrista tuli mieleeni että kuunnelkaapas flaming lipsin fight test -ep! siinä on pari mainiota vetoa, mm. radioheadin "knives out" ja kylien "can't get you out of my head" (!). sekä loppukaneettina "thank you jack white (for the fiber-optic jesus that you gave me)". mainiota, sanon ma.
 
ja grandaddyn sumday on tosiaan aika mainio levy. i'm okay with my decay.
Lähikauppias
03.07.2003 09:16:42
 
 
kylien "can't get you out of my head" (!) ja "thank you jack white (for the fiber-optic jesus that you gave me)"
 
Nämä olen kuullut radiosta muutamaan otteeseen. Flaming Lips ei niin hirveästi minuun ole iskenyt, lukuun ottamatta Yoshimi Battles the Pink Robots -biisiä. (Itse levyä en sen enempää ole kuullut)
parinc.
03.07.2003 10:35:58
Flaming Lips ei niin hirveästi minuun ole iskenyt, lukuun ottamatta Yoshimi Battles the Pink Robots -biisiä. (Itse levyä en sen enempää ole kuullut)
 
ai ai ja ai, ota nopeasti kuunteluun ainakin Soft Bulletin -levy. Yoshimi oli viime vuoden parhaita, mutta bulletin on parempi. Flaming lipsistä päästään aika mukavasti Polyphonic Spree:hen - jos FL uppoaa, niin tuostakin luulisi saavan jotain irti. Varsinkin livenä toimi loistavasti.
krushing
03.07.2003 11:19:36
 
 
ai ai ja ai, ota nopeasti kuunteluun ainakin Soft Bulletin -levy. Yoshimi oli viime vuoden parhaita, mutta bulletin on parempi. Flaming lipsistä päästään aika mukavasti Polyphonic Spree:hen - jos FL uppoaa, niin tuostakin luulisi saavan jotain irti. Varsinkin livenä toimi loistavasti.
 
mulla menee nuo levyt toisinpäin, mutta helvetin hyviä levyjä molemmat.
tollo
03.07.2003 12:17:56
 
 
Soft Bulletin on tosiaan aivan järkyttävän hieno levy (ja noi koverit ihan hillittömiä !). Klassikko jo syntyessään. Yoshimia ei oo vielä.....
Sumdaykin on ostoslistalla.
Grandaddystä:hän päästään jouhevasti Eels:iin. Ootteko kuullu uutukaista Shootenannyä?
krushing
03.07.2003 13:41:51
 
 
Soft Bulletin on tosiaan aivan järkyttävän hieno levy (ja noi koverit ihan hillittömiä !). Klassikko jo syntyessään. Yoshimia ei oo vielä.....
Sumdaykin on ostoslistalla.
Grandaddystä:hän päästään jouhevasti Eels:iin. Ootteko kuullu uutukaista Shootenannyä?

 
kuulin pari biisiä shootenannyä ja kuullosti...no, aika pirun tylsältä. en tiedä pitäiskö hakea soulseekistä koko levy ja tsekata, mutta näillä eväillä en lähtis ostamaan...
parinc.
03.07.2003 14:10:28
kuulin pari biisiä shootenannyä ja kuullosti...no, aika pirun tylsältä.
 
no ne biisit mitä oon kuullut antaa ymmärtää, että nanny menisi souljackerin ohi. mutta en oo kyllä koskaan erityisemmin ihastellut eelsiä. hyvä ja mielenkiintoinen bändi, muttei vaan jotenkin osu omalle kohdalle. kovasti oon kuullut kehuja siitä taannoisesti Helsingin keikasta, olikos se nyt toissa syksynä...?
tollo
03.07.2003 15:29:21
 
 
kovasti oon kuullut kehuja siitä taannoisesti Helsingin keikasta, olikos se nyt toissa syksynä...?
 
Tais olla toissa syksy. Jep, kieltämättä ei ole todellakaan parasta Eelsiä toi uutukainen, kun vertailukohtana on vaikkapa sellanen timantti kuin Electro Shock Blues. Mutta ihan kohtalainen levy kuitenkin, enemmän sellasta tarinankerrontaa.....
Lähikauppias
09.07.2003 14:54:44
 
 
Kertokaapas minulle kaikki tietonne seuraavanlaisesta asiasta:
 
Viime viikonloppuna kuulin joltain kivalta pikku poppitytöltä, että Grandaddyn levy-yhtiö olisi jossain vaiheessa käskenyt heppuja tekemään levyn, kun ei ole pitkään aikaan tullut. Tämän jälkeen bändi olisi mennyt kotistudioonsa ja nauhoittanut albumin parissa päivässä, hirveässä humalassa ja pöllyssä, ja että albumi olisi tämän jälkeen julkaistu eri nimellä (yllätys, yllätys).
 
Onko kellään mitään tietoa, mikä tämmöisen levyn nimi voisi mahdollisesti olla?
 
Valitettavasti en saanut asiasta enempää tietoa, sillä tyhmä ja ruma kaverini tuli sitten siihen ja keskeytti minut ja tyttösen sanomalla innoissaan "Viddu vähä hianoo, sä yrität iskeä mun kaveria!" yms., mistä hämmentyneenä lähdin pää kumarassa takaisin pöytääni.
parinc.
09.07.2003 17:28:38
Tämän jälkeen bändi olisi mennyt kotistudioonsa ja nauhoittanut albumin parissa päivässä, hirveässä humalassa ja pöllyssä, ja että albumi olisi tämän jälkeen julkaistu eri nimellä (yllätys, yllätys).
 
No huhhuh! Jos tuo pitää paikkaansa, niin aika mystisen hyvin tuo salaisuus on säilynyt. grandaddy oli (etenkin sophtwaren julkaisuvuonna) meikäläiselle niitä isoimpia juttuja, ja aika yllättynyt olisin jos tuollainen tieto olisi mennyt ohi korvien. Riippumatta siitä, hyvä baaristoori joka tapauksessa :)
Lähikauppias
09.07.2003 17:33:21
 
 
aika yllättynyt olisin jos tuollainen tieto olisi mennyt ohi korvien.
 
Sillä saattoi olla sisäpiirin informaatiota. Se oli nimittäin DJ:n kaveri. :)
patonki
14.07.2003 14:22:08
 
 
Kertokaapas minulle kaikki tietonne seuraavanlaisesta asiasta:
 
Viime viikonloppuna kuulin joltain kivalta pikku poppitytöltä, että Grandaddyn levy-yhtiö olisi jossain vaiheessa käskenyt heppuja tekemään levyn, kun ei ole pitkään aikaan tullut. Tämän jälkeen bändi olisi mennyt kotistudioonsa ja nauhoittanut albumin parissa päivässä, hirveässä humalassa ja pöllyssä, ja että albumi olisi tämän jälkeen julkaistu eri nimellä (yllätys, yllätys).
 
Onko kellään mitään tietoa, mikä tämmöisen levyn nimi voisi mahdollisesti olla?

 
Niin siis hommahan menee niin, että Grandaddy oli juuri viimeistelemässä Sophtware Slumpia, kun malttamaton levy-yhtiö halusi kuulla, mitä partasuut ovat kotistudiossaan saaneet aikaiseksi. Yhtye ei halunnut kuitenkaan soittaa firmalleen keskeneräistä levyä, vaan teki tuollaisen huumoripläjäyksen päihdeviikonlopun aikana ja tekivät firmalle käytännönpilan väittämällä sitä vitsilevyä levyksi, minkä kimpussa olivat ahertaneet kuukausikaupalla. Levy-yhtiö meni halpaan ja paniikkia kesti muutaman päivän ajan, kunnes papat paljastivat kyseessä olleen vain käytännönpila. Kun ottaa huomioon, että Sophtware Slump oli kuitenkin yhtyeen ensimmäinen levy V2-firmalle, oli tuo suhteellisen rohkeaa toimintaa yhtyeeltä...
 
Mutta siis, Grandaddyn oma Sweat Of The Alps -firma julkaisi puoli vuotta sitten mystisen Arm Of Roger -nimisen yhtyeen The Ham And Its Lily -albumin. Kesän korvilla yhtye paljasti, että tuo Arm Of Rogerin levy on juuri tuo kyseinen vitsipläjäys. Itse tilasin levyn heti tuon paljastuksen kuultuani, onhan tuo ihan hauska kuriositeettilevy, mutta ehkei se ole kuitenkaan ihan kaiken sen vaivan arvoinen julkaisu, että sitä kannattaisi lähteä jenkeistä asti tilailemaan.
 
Mikäli tuo levy kiinnostaa, sen tilaaminen onnistuu seuraavista osoitteista:
http://www.grandaddylandscape.com/
http://www.cdbaby.com/
 
Ja onhan tuolle yhtyeelle keksitty omanlaisensa peitetarinakin, käykääpä myöskin osoitteessa
http://armofroger.com/
parinc.
14.07.2003 15:54:13
Kesän korvilla yhtye paljasti, että tuo Arm Of Rogerin levy on juuri tuo kyseinen vitsipläjäys.
 
Tsiisus. Se on siis totta. Olen kuullut AOR:sta (LOL!) , mutta olen tähän saakka noteerannut sen vain ja ainoastaan paappojen kavereina. Kummasti nousi nyt kiinnostus.
 
ehkei se ole kuitenkaan ihan kaiken sen vaivan arvoinen julkaisu, että sitä kannattaisi lähteä jenkeistä asti tilailemaan.
 
Ilman tätä kommenttia olisi jo tilaus sisällä. Tjaa-a, vaikea paikka. Stooria olisi tosin hauskempaa kertoa kavereille mikäli olisi ko. levy ohessa esiteltävänä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)