Bänditoiminta ›

Kuuluisiko mielestänne rock-bändillä olla yhteinen imägö jäsenten kesken?
 
Tämä tulee mieleeni melkein aina kun näen jonkin bändin lavalla. Kun musiikki on entuudestaan tuntematonta, niin huomioni keskittyy normaalia enemmän lavashowhun ja tyyppien ulkoiseen olemukseen.
 
Pahimmassa tapauksessa lavalla on viisi jätkää, jotka soittavat rockia ja ainoastaan kaksi heistä näyttää rokkarilta. Basisti on rastapää jamaica-hemmo, yksin nurkassa pilvipäissään eikä yhtään mukana riehumisessa. Rumpali on kalju, Koffin paitaan pukeutunut kolmen lapsen isä. Toinen kitaristi on juuri musiikkilukion pop/jazz-puolelta valmistunut ja pitää kitaraa ylempänä kuin Beatles. Rokki soi kuitenkin niin hyvin, että jos laittaa silmät kiinni, voi kuvitella olevansa G'n'R:n keikalla.
 
Näissä tilanteissa tuntuu, että ei se musiikki yksistään se juttu voi/saa olla. Kyllähän korkealle tähtäävän rock-bändin pitäisi myös näyttää rock-bändiltä. Voin kuvitella mitä tuon esimerkkibändin kaksi rock-heeboa ajattelee siitä, että vain he riehuvat lavalla ja että aina heidät laitetaan promokuvissa etualalla.. niitähän vituttaa!
 
Kyllähän jokaisen kuuluu olla oma itsensä, mutta jos bändi tähtää korkealle niin viimeistään levy-yhtiön pomot kiinnittävät huomiota ulkonäköön.
 
Eli nyt kyseenalaisten mielipiteeni kysyessäni omianne.
Kuuluuko rock-bändin näyttää rock-bändiltä?
 
Kuuluuko esiintymisen olla yhtenäistä ja jäsenten välillä tasapainoista?
 
Onko muusikko sielunsa myynyt jos mukautuu muottiin ulkonäön (eli ulkomusiikillisen asian) osalta?
 
Lähtökohtana siis, että esimerkkibändi toimii musiikillisesti hyvin yhteen.. Aiheena ulkoinen tyyli, lavakarisma, show, tuotteellisuus.
 
Edit: typoja ja jäsentelyä...

Rock-bändin imago
 
On hemmetin tylsä käsite jo sellaisenaan.

Mutta imagohan on tärkeä asia! Siis pukeutuminen ja lavaesiintyminen ainakin.
 
Oman yhtyeeni kohdalla jako on solisti - yhtye, jolloin on luontevaa, että varsinkin rytmiryhmä komppailee taka-alalla vähän vaisummissa kuteissa kuin muut. Soolokitaristi on 70-lukumiehiä, joka näkyy myös hipahtavassa pukeutumisessa - oman soittotyylin mukainen vaatetus ei ainakaan ole haitaksi.
 
Musiikin tyylilaji on folk/country -vaikutteinen rock, joten omat keikkavaatteeni ovat sen verran hillbillyä, että kotona peilin edessä alkaa joskus naurattaa... Mutta keikalta otetuissa poseerauskuvissa ne näyttävät ihan tilanteeseen sopivilta. Eiväthän näyttelijätkään mene treffeille teatterimaskissa, vaikka se on lavalla välttämätön.
 
Oman lisänsä imagoon tuo myös julkisuudessa esiin tuotu asenne tai näkökulma. Jonkun Samuli Putron tai Timo Rautiaisen voi hyvin ymmärtää olevan yhteiskunnallisesti kriittinen, kun tekstitkin ilmentävät samaa näkökulmaa. Itse taas puhuisin mieluummin vaikkapa rakkaudesta, toivosta tai vaikkapa vieraantumisen pelosta, kun ne asiat ovat omien laulujen teksteissäkin usein päällimmäisinä.
 
Terveisin Jalo Walamies

. Basisti on rastapää jamaica-hemmo, yksin nurkassa pilvipäissään eikä yhtään mukana riehumisessa.
 
Mun mielestä näiden pitäis ehkä soittaa reggaeta, tyylinsä mukaisesti?

Kyllä minä oon valmis kuuntelemaan huonompaakin musaa jos bändin jätkillä on kajaalit silmissä ja tukat värjätty mustaks. Rok!

Kyllähän se imago on ihan samalla viivalla sen musiikin kanssa, ei siltä voi välttyä.
 
Oli sitten kyse rock-orientoituneesta, nahkahousuja ja niittejä pursuvasta jytäorkesterista tai "imagoa emme mieti" -tyylisestä silmälasiprogebändistä. Vaikka esim. Absoluuttinen nollapiste mainostaa niin kovasti, että he eivät mieti lavapreesensiään ja imagoaan, niin päin vastoinhan se on: kyllä se nörtti-imagon ylläpitäminen vaatii työtä ja vaivaa, sillä eihän Liimatta erehdy koskaan vetämään päälle spandex-haalareita ja nostamaan jalkaa monitorin päälle, koska sehän tuhoaisi ko. mielikuvan.
 
Mielestäni visuaalinen puoli on muutenkin tärkeää ja kahden musiikillisesti suhteellisen tasavertaisen orkesterin välillä se ero puuhastelussa ja tosissaan hyvin tekemisessä on siinä, miltä homma näyttää lavalla, keikkajulisteissa, promokuvissa, haastatteluissa, levynkansissa ja nettisivuilla.

Imagoa on tullut mietittyä lähinnä siltä kannalta miten se sopii kyseiseen tilaisuuteen ja omaan persoonaan. Empä ole ihmeemmin panostanut imagoon musiikkityylin perusteella.
 
Oli sitten kyse rock-orientoituneesta, nahkahousuja ja niittejä pursuvasta jytäorkesterista
 
Kun ei ole tottunut tuontapaiseen omaan imagoon, niin voisi olla vaikeuksia sopeutua uuteen rooliin.
 
Enempi tykkään pitää sen suuntaista imagoa kuin susi lampaiden vaatteissa.

kyllä se nörtti-imagon ylläpitäminen vaatii työtä ja vaivaa, sillä eihän Liimatta erehdy koskaan vetämään päälle spandex-haalareita ja nostamaan jalkaa monitorin päälle, koska sehän tuhoaisi ko. mielikuvan.
 
Kait tämä vitsi oli? Vai meinaatko, että ne spandexit ihan väen vängällä hakeutuu ihmisten päälle ja jalkakin evoluution seurauksena hakeutuu monitorin päälle.
 
Rock on kyllä musana monesti aika vanhan kaavaa toistava, onneksi siinäkin kuitenkin pientä kehitystä tapahtuu kokoajan. Sen sijaan nämä imago-asiat ja lavameininki eivät ole minun mielestä juuri millään tavalla kulkeneet eteenpäin. Ainakaan niin, että minä saisin niistä mitään kiksejä. Siis todella harvoin oikeasti olen törmännyt sellaiseen bändiin jonka pukeutumistyyli tai meno lavalla olisi tuonut jotain lisäarvoa sen musiikin ohelle. Rammsteinin ilotulitusmeininki oli sen verran kovaa, että sitä jaksoi jo sellaisenaan katsoa, muuten sitä keikkaa ehkä ei olisi jaksanutkaan alusta loppuun.
 
Toki pro-meininki promokuvissa ja julisteissa on on todellakin pro-meininki, mutta keikkajulisteessa esimerkiksi voi ihan hyvin olla jotain muutakin kuin kuva bändistä.
 
Monesti kun näkee bändin joka on selvästi panostanut ulkoasuun ja kaikkiin ulkomusiikillisiin seikkoihin, niin siitä jää vaan mielikuva, että on otettu mallia siitä miltä rokkarin "pitää" näyttää, eikä millään tavalla ole käytetty omaa mielikuvitusta.

Enempi tykkään pitää sen suuntaista imagoa kuin susi lampaiden vaatteissa.
 
Minusta tuollaisessa on aina jotain hienoa. Että on oikeasti enemmän annettavaa (meininkiä) kuin mitä ulkoasu antaa ymmärtää. Viimeaikaisista keikoista jäi mieleen Opeth Tavastialla. Laulajalla perusfarkut jalassa ja paskainen t-paita päällä, pitkä tukka ja amisviikset, mutta miten vangitseva esiintyminen! Mies osasi jutella yleisölle ja todellakin ottaa sen koko tapahtuman haltuun. Välillä kyllä tuntee olevansa ihan friikki kun on ihan oikeasti kiinnostunut vain ja pelkästään musiikista.

perhana, saa poistaa

Kait tämä vitsi oli? Vai meinaatko, että ne spandexit ihan väen vängällä hakeutuu ihmisten päälle ja jalkakin evoluution seurauksena hakeutuu monitorin päälle.
 
Käsitit varmaan totaalisesti väärin. Pointti oli sitä, että Absot miettivät kyllä imagoaan, kun eivät astu lavalle koskaan muissa kuin niissä nörttitamineissaan. Vaikka muuta väittävätkin. Imago se on sekin.
 
Rock on kyllä musana monesti aika vanhan kaavaa toistava, onneksi siinäkin kuitenkin pientä kehitystä tapahtuu kokoajan. Sen sijaan nämä imago-asiat ja lavameininki eivät ole minun mielestä juuri millään tavalla kulkeneet eteenpäin. Ainakaan niin, että minä saisin niistä mitään kiksejä. Siis todella harvoin oikeasti olen törmännyt sellaiseen bändiin jonka pukeutumistyyli tai meno lavalla olisi tuonut jotain lisäarvoa sen musiikin ohelle. Rammsteinin ilotulitusmeininki oli sen verran kovaa, että sitä jaksoi jo sellaisenaan katsoa, muuten sitä keikkaa ehkä ei olisi jaksanutkaan alusta loppuun.
 
Tarvitseeko noiden imagojuttujen kulkeakaan eteenpäin, jos perushomma toimii? Jokainen bändi voi tuoda jotain pientä uutta ja jos bändissä on karismaattista sakkia, niin se on jo riittävä persoonallinen lisä vanhaan. Perinteet toimivat ja kliseet nyt vain ovat yksinkertaisesti sellaisia juttuja, jotka toimivat.
 
Toki pro-meininki promokuvissa ja julisteissa on on todellakin pro-meininki, mutta keikkajulisteessa esimerkiksi voi ihan hyvin olla jotain muutakin kuin kuva bändistä.
 
Kuka nyt on moista väittänytkään? Tyyli ja imago ulottuu kaikkeen visuaaliseen antiin ja sen pitää olla bändin ulkomuodon kanssa yhtenevää. Keikkajulisteessa saa tietysti olla ihan mitä vain, mutta se ei saa poiketa bändin linjasta. Julisteen tyylin pitää kertoa, mitä on lavalta odotettavissa, vaikka ilman tekstejä sitten.
 
Monesti kun näkee bändin joka on selvästi panostanut ulkoasuun ja kaikkiin ulkomusiikillisiin seikkoihin, niin siitä jää vaan mielikuva, että on otettu mallia siitä miltä rokkarin "pitää" näyttää, eikä millään tavalla ole käytetty omaa mielikuvitusta.
 
Niin? Huonostihan tuonkin voi tehdä, mutta ei se, että siihen panostaa, automaattisesti tarkoita sitä ko. apinointia. Sehän erottaakin amatöörit seuraavasta tasosta. Usein on lähdettävä vanhoista malleista ja se oma tyyli kehittyy ajan mittaan.

Käsitit varmaan totaalisesti väärin. Pointti oli sitä, että Absot miettivät kyllä imagoaan, kun eivät astu lavalle koskaan muissa kuin niissä nörttitamineissaan. Vaikka muuta väittävätkin. Imago se on sekin.
 
No onhan jokaisella tietenkin, ainakin periaatteessa, oltava vaatteet päällään kun keikalle menee. Eri asia onko niitä sinne keikalle mennessä mietitty. Minä en Absoluuttisen Nollapisteen pojista tiedä, että kuinka paljon tuota imagoaan miettivät. Veikkaisin, etteivät paljoa.
 
No ihan sama mulle koko bändin imago yleensä. Minä en vaan tajua siitä yhtään mitään ja minua ei oikeasti kyllä liikuta tippaakaan.

Siis todella harvoin oikeasti olen törmännyt sellaiseen bändiin jonka pukeutumistyyli tai meno lavalla olisi tuonut jotain lisäarvoa sen musiikin ohelle.
 
Näkisin, että kyse ei ole niinkään siitä, tuoko ulkoasu lisäarvoa musiikkiin, vaan siitä, että epäyhtenäisen tai typerän ulkoasun aiheuttamat negatiiviset assosiaatiot saattavat siirtyä joko tietoisesti tai tiedostomatta musiikillisiin seikkoihin - etenkin jos on entuudesta tuntematon orkesteri kyseessä.
 
Monesti kun näkee bändin joka on selvästi panostanut ulkoasuun ja kaikkiin ulkomusiikillisiin seikkoihin, niin siitä jää vaan mielikuva, että on otettu mallia siitä miltä rokkarin "pitää" näyttää, eikä millään tavalla ole käytetty omaa mielikuvitusta.
 
Olet oikeassa. Mutta tästä päästäänkin siihen, että bändin ulkoasu pitäisi mielestäni olla sellainen, joka tuntuu bändille itselleen omalta. Ja tällainen ulkoasu lienee (ainakin ideaalitapauksessa) linjassa myös musiikin kanssa, mikäli bändi myös soittaa sellaista musiikkia, joka tuntuu bändille itselleen omalta.

No onhan jokaisella tietenkin, ainakin periaatteessa, oltava vaatteet päällään kun keikalle menee. Eri asia onko niitä sinne keikalle mennessä mietitty. Minä en Absoluuttisen Nollapisteen pojista tiedä, että kuinka paljon tuota imagoaan miettivät. Veikkaisin, etteivät paljoa.
 

 
Tämä menee jo varmaan filosofiseksi pohdiskeluksi, mutta eikö voisi ajatella niin, että tuo näennäinen "välinpitämättömyys" olisi juuri se bändin tyyli, jota tuon "emme panosta" -asenteen kautta toteutetaan. Eli kun ei mietitä, niin mietitään kuitenkin.

Monesti kun näkee bändin joka on selvästi panostanut ulkoasuun ja kaikkiin ulkomusiikillisiin seikkoihin, niin siitä jää vaan mielikuva, että on otettu mallia siitä miltä rokkarin "pitää" näyttää, eikä millään tavalla ole käytetty omaa mielikuvitusta.
 
Usein sama mielikuvituksettomuus kuuluu sitten myös näiden bändien musiikissakin. "Näin sitä rokkia "pitää" tehdä. Aina on tehty."
 
Munkin mielestä bändin ulkoasuja pitää miettiä edes vähän. Vaikka poppoo koostuisikin viidestä täysin erilaisesta yksilöstä, niin jollain tapaa sitä habitusta pitäisi onnistua pukemaan yhtenäiseen muottiin. Tämä ei tosiaan tarkoita mirään zencafen pukulinjaa, vaan sitä, että kukin karsii pukeutumisestaan ne pahimmin porukasta erottuvat asiat. Kultainen keskitie, sano. Muutenkin ennen keikkaa olisi hyvä keskustella mitä kukin pistää päälleen, jotta soittajatoverit pystyvät käyttämään veto-oikeuttaan toisen ehdottamaan esiintymisasuun. Kyllä mua vaan vituttaisi olla lavalla, jossa toinen vetää venäläisessä armeijan koppalakissa :)
 
EDIT: Ai niin, tänään katsomaan, josko Liimatta olisikin spandexeissa...

Kyllä mua vaan vituttaisi olla lavalla, jossa toinen vetää venäläisessä armeijan koppalakissa :)

 
No ei se haittaa, jos itse saisi käyttää silinteriä:
 
http://www.bbc.co.uk/music/thelive8event/pics/velvetrevolver/g/1.jpg

"Me poikien kanssa ajateltiin että pistetään nyt vähän jänniä vaatteita ja sillai" ...toimistomuusikkoläppää. Ihminen näyttää itseltään, ja jos näyttää sattumalta rokkarilta kun kerran soittaa rokkia niin sehän on vaan plussaa.

Kyllä minä oon valmis kuuntelemaan huonompaakin musaa jos bändin jätkillä on kajaalit silmissä ja tukat värjätty mustaks. Rok!
 
Hell yeah. Joskus tuntuu tosiaan, että porukka viihtyy enemmän peilin edessä kuin reenikämpällä.

Kaikista kamalinta on se, kun jostain bändistä näkee heti että ne on pakolla puettu sillä lailla kuin on, eikä ne äijät oo yhtään kotonaan siinä "imagoasussaan"