Kitarat: soittaminen ›

Vetää sillä tavalla kun tulee luonnostaan. Ihan turha ruveta väkisin vääntämään jotain muuta siihen.
 
Rankasti eri mieltä. On olemassa ihan pätevät syynsä sille, miksi soittimesta riippumatta soittotunneilla, varsinkin klassisella puolella, kiinnitetään varsinkin opettelun alkuvaiheessa kovasti huomiota soittotekniikkaan.

Vetää sillä tavalla kun tulee luonnostaan. Ihan turha ruveta väkisin vääntämään jotain muuta siihen.
 
Eipäs. Tottakai sitä sähkistä voi rämpyttää miten haluaa, mutta todelliset osaavat hyvät kitaristit kyllä ovat tehneet paljon myös sormiharjoituksia. Varsinkaan klasaripuolella ei tule mitään siitä, että ''vetää vaan niinkuin tulee luonnostaan''. Ja hyvillä sähkökitaristeilla sama juttu. Se on pidemmän päälle todella hyödyllistä hioa tekniikkaa ja kiinnittää siihen huomiota.

Lyödäkö tässä vaiheessa kaikki sormet otelautaan (H-kielelle) kiinni
 
En minä ainakaan niin tee. Sormi kerrallaan. Tosin en nyt pikkaus- tai näppäilynopeudessa aivan supersankariluokkaan ylläkään, mutta en todellakaan iske kaikkia nakkeja kerralla laudalle ja sitten nostele niitä yksi kerrallaan.
 
Tosin asiaa voi treenata soittelemalla asteikkoja (tai vaikka kyseistä pätkää) joko pitämällä vain yksi vasurin nakki kerrallaan otelaudalla tai sitten pistämällä kaikki pohjaan ja sitten nostelemalla. Taikasana: metronomi. Jotkut soittajat pitävät sormia mahdollisimman paljon laudalla, toiset tykkäävät enemmän nostaa. Ei siinä mitään tulipalosääntöä ole, jos menee puhtaasti jommallakummalla tavalla niin eikös se sitten ole oikein? Korvahan siinä ratkaisee, ei se miltä sormet näyttää soiton aikana.
 
Liikkeiden minimoimisen kannalta
 
Tottakai pikkusormi on jo valmiina odottamassa h-kielen päällä (mutta ei paina vielä) kun näpätään/pikataan vielä e-kieleltä ykkösvälistä. Mahdollisimman pienet liikkeet ja mahdollisimman rennosti, pätee kummallakin tavalla, joko kaikki pohjaan tai yksi kerrallaan.
 
Kysymys kuulukin: miten sinun sormesi toimivat/olet opettanut ne toimimaan ko tilanteessa?
 
Vasuri on koko ajan valmiina jo seuraavan äänen kohdalla vielä edellistä soitettaessa. Klasarin soitto auttaa kyllä vasuriin helvetin paljon.

... Itse näkisinkin asian niin, että mitä pidemmälle tekniikkaa _haluaa_ viedä, sitä enemmän se on poikkeusten ja pienien yksityiskohtien hiomista. Esimerkkiisi sovellettuna aivot käskyttäisivät sormia tilannekohtaisesti ("kolmen sormen nippu"/vain pikkusormi). Näennäisen luonnottomasta tuleekin "sormien koulutuksen" myötä luontevaa.
 
Tässä olet ihan oikeassa. Painotinkin vastauksessani sitä että tässä nimenomaisessa kromaattisessa tapauksessa. Sanomattakin on varmaan selvää että kaikki totta maar riippuu aina siitä mitä tapahtui ennen ja mitä tapahtuu sen jälkeen.
 
Pikkurilli+nimetön+keskisormi "paketin" asettamisessa H-kielelle yhtä aikaa on seuraava järki: Jos sormia ei kaikkia aseta samalla kertaa, vaan pelkästään pikkurillin, tulee outo yhtäaikainen "pikkurilli ylös + samalla nimetön alas" flip-floppi ja taatusti ei mene puhtaasti eikä nopeasti. (Tai jos menee vaatii mielettömästi harjoittelua). Jos nimetön on jo valmiina nauhalla vuoroansa odottamassa, tilanne menee hallitusti vain rilliä nostamalla. Klasarin tekniikan perusideat on aika vanhoja ja aikojen kuluessa hioutuneet, parempia ratkaisuja on vaikea keksiä.
 
Joku sanoi että menee 50 v jos opettelisi kaikki eri mahdolliset sormitusvahtoehdot mutta vastasit juuri oikein, on tiettyjä perusasioita joita opetellaan ja loput hiotaan biisien mukaan "...se on poikkeusten ja pienien yksityiskohtien hiomista...". Mitä enemmän soittaa, sitä useammat tavalliset sormiaksrobatiat tulevat vastaan ja harjoiteltua ja aina vaan menee helpommin mitä enemmän soittaa.
 
Yksi tällainen "yleinen perusasia" on se, että monet sormiharjoitukset pyrkivät siihen, että saadaan eri sormien väliset, lihasten hermoratojen keskinäiset kytkennät irroitettua toisistaan. Tämä on sama asia kuin pianon soiton harjoituksissa kun pyritään saamaan vasen ja oikea käsi toimimaan itsenäisesti niin, että toisen käden liike ei vaikuta toisen käden liikkeeseen.
 
Yksi simppeli tuollainen harjoitus on se, että asettaa sormet kromaattisesti neljälle peräkkäiselle nauhalle ja tekee pull-off/hammer-on harjoitusta alkaen pikkurillistä ja siirtyen nimettömään, keskisormeen jne. Muut sormet eivät saa nousta ja laske mukana. Etusormen "irroitustusta" voi harjoitella esmes siten että pikkurilli+nimetön+keskisormi kromaattisesti H-kielellä paikallaan ja tekee etusormella hammer-on/pull-off harjoitusta E-kielellä. Nää harjoitukset aika nopeasti säännöllisesti tehtynä parantavat tekniikkaa.
 
Mutta klasari on klasari, sieltä voi oppia paljon tai olla oppimatta, ihan miten itse kukin funtsaa.
 
EDIT: Korjaus: sanoin "periaate" tarkoitin "perusasia"

John Titor:
 
Mulla ei ole käsitystä kokemuksestasi ja soittohistoriastasi, niin en voi oikein ottaa kantaa näkemyksiesi järkevyyteen oman soittosi tulosten pohjalta.
 
Olen tässä ketjussa kautta linjain pyrkinyt objektiivisesti (passiivisia lauserakenteita käyttäen) tuomaan esille mahdollisia lähestymistapoja asiaan. Tarkoitukseni olikin, ettei teema kohdistuisi minuun, vaan pysyisi yleisellä tasolla.
 
Aivojen kapasiteetilla ja ajalla on myös rajansa. Jos jokaisen mahdollisen sormiyhdistelmän hioo kaikilla mahdollisilla variaatioilla, tulos on se, että on 50-vuotias ennen kuin pääsee soittamaan ensimmäistäkään kappaletta. Tämän takia kannattaa treenata mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja niihin ongelmiin keskittyen.
 
Ajatus oli siis se, että “matkan varrella” hioo ja korjaa tekniikkaansa suotuisampaan suuntaan - Harjoituksen kohdistuessa vieläpä sellaisiin variaatioihin, joita on hyvinkin äärellinen määrä ja joihin “törmää” käytännön soittotilanteissa.
 
Jos lähtee tutkimaan asioita, ne täytyy sitten tosissaan miettiä loppuun asti eikä tarttua johonkin ajatuskulkuun prosessin alun ja lopun välillä.
 
Mihin viittaat tuolla? Voisitko tarkentaa?
 
Oman analogiani mukaan itse soittotapahtuma on vain jäävuoren huippu. Sen taustalla, että kaikki klikkaa soittohetkellä, on usein pitkä kuljettu tie ja paljon erilaisille asioille ja seikoille herkistymistä.

Risto:
 
Tässä olet ihan oikeassa. Painotinkin vastauksessani sitä että tässä nimenomaisessa kromaattisessa tapauksessa. Sanomattakin on varmaan selvää että kaikki totta maar riippuu aina siitä mitä tapahtui ennen ja mitä tapahtuu sen jälkeen.
 
Pikkurilli+nimetön+keskisormi "paketin" asettamisessa H-kielelle yhtä aikaa on seuraava järki: Jos sormia ei kaikkia aseta samalla kertaa, vaan pelkästään pikkurillin, tulee outo yhtäaikainen "pikkurilli ylös + samalla nimetön alas" flip-floppi ja taatusti ei mene puhtaasti eikä nopeasti. (Tai jos menee vaatii mielettömästi harjoittelua). Jos nimetön on jo valmiina nauhalla vuoroansa odottamassa, tilanne menee hallitusti vain rilliä nostamalla. Klasarin tekniikan perusideat on aika vanhoja ja aikojen kuluessa hioutuneet, parempia ratkaisuja on vaikea keksiä.

 
Ah, allekirjoitan täysin kirjoittamasi ja ymmärsin jo ensimmäisestä vastauksestasi että viittaat nimenomaan avausviestini tapaukseen (juuri tuossa nimenomaisessa tapauksessasi). Taisi tapahtua pieni väärinkäsitys? Viittasin tuolla lainaamallasi kohdalla John Titorin mainitsemaan tapaukseen, jossa vain pikkusormi käväisee H-kielellä. Yritin painottaa, että aivot oppinevat kyseisen poikkeuksenkin (ettei H-kielelle lasketa kuin pikkusormi) "kohtuullisella" toistomäärällä.
 
EDIT: Tarkentelua.

Tarkoitan siis sitä, että perustaa soittonsa kokonaisvaltaisemmille asioille kuin yksittäistapausten hallinnalle. Ajattelun kesken jättämistä on se, että ajattelee musiikin koostuvan paloista, mutta ei selvitä minkä kokoisia ne palat ovat. Kromaattisen skaalan kokonaisvaltaiseen hallintaan sisältyvät kaikki poikkeustapaukset, mutta ei niitä kaikkia tarvitse erikseen nylpätä lihasmuistiin vaan ne kannattaa ajaa sinne isompien harjoitusten kautta. Tästä syystä esim. klasarisoittajilla on tietyt vakiintuneet etydit ja muut harjoitukset, joissa käydään kaikki musiikissa tarvittavat asiat läpi - erilaiset skaalatyypit, sointurakenteet, tekniikat, tempot, tahtilajit, rytmit, kappaletyypit, rakenteet ja kaikki mahdollinen muu mitä musiikkiin kuuluu, ja koko ajan soitetaan musiikkia, ei epämusiikki-sormiharjoituksia. Esim. huilisteille on lukuisia etydikirjoja, jotka sisältävät yhden etydin kaikissa sävellajeissa ja lisäksi on kromaattisia etydejä, soitintyypillisiä etydejä, joissa keskitytään esim. hengitykseen, tiettyihin hankaliin sormituksiin ym. vastaaviin soitinkohtaisiin asioihin.
Kitaristina pitäisi mielestäni hallita samat musiikin palikat ja laajentaa tietämystä vielä soitin- ja tyylikohtaisiin asioihin, kuten pentatonisiin, bluesasteikoihin, erilaisiin fraseerauskeinoihin ja kaikkeen vastaavaan kitaristille olennaisiin asioihin.
Myönnän kyllä että sormiharjoituksista on hyötyä ja varsinkin jos tekniikka on kuralla, on pakkokin tehdä vain niitä eikä edes yrittää soittaa musaa, koska silloin tulee väkisin soitettua väärin opituilla tavoilla.

Jos matriisikirjoittimella tulostaa Shakespearen sonetin, eikö sanoman viesti ole ihan sama? Lisäksi todistettavasti jonkun mielestä Petruccin soitossa on tunnetta, monesta muusta en ole kuullut samaa. Tsekkaa uuden DT-kiekon arvostelu www.imperiumi.net -sivustolta.
Saundi on osaksi makuasia, mutta ei siinä Petruccin särösaundissa objektiivisesti arvioituna mitään vikaa ole. Säröä ei ole über-paljon, eq on aika tasapainoinen, efektejä ei ole älyttömästi, kaiken kaikkiaan aika rehellinen, puhdas särösaundi. On sillä vissiin enemmän faneja kuin sun saundilla;) Tosin olen valmis myöntämään että miehen cleaneista saundeista harvoin pidän itsekään.
Omaperäisyydestä sen verran, että millä mittarilla mitattuna Petruccin soitto ei ole omaperäistä? Kyllä mä ainakin tunnistan miehen soiton levyillä joita en ole ennen kuullut. Lisäksi se yhdistelee useita eri tyylin soittajia aika omaperäiseksi keitokseksi, kuuntelepa se uusi soololevy läpi, olin jopa hämmästynyt kuullessani sitä tuossa taannoin. Jopa fuusiosoitto kromaattisine johtosävelineen tuntuu olevan jollain tavalla hallussa. Tai jos et sitä arvosta, tsekkaa An Evening with Jordan Rudess and John Petrucci. Jos nuo pojat eivät ole kuunnelleet Coreaa ja DiMeolaa niin kuka sitten on?
Kerropa nyt että ketä sä arvostat? Lähinnä olen kuullut sun haukkuvan jokaista kitaristia jota muut kehuvat. Vai onko niin ettet edes uskalla tunnustaa mistä tykkäät, kun pelkäät että joku pääsisi todistamaan että tykkäämisen kohteet ovat huonoja? Säälittävää. Soisin että joukossa olisi säröllä soittavia ihmisiä, jotta vertailukelpoisuus olisi taattu. Grant Greeniä ja Petruccia on vaikea verrata objektiivisesti.
 
Täällähän on joku ruvennut puhumaan asiaa. Mitä olen viimeaikaisia kirjoituksiasi seurannut, niin helvetin asiallista juttua kyllä. :)

Yritys on kova:) Nyt toivoisin että armoitettu kitarakollegamme Jucciz viitsisi vastata kysymykseen jottei hänen puheitaan enää tästä lähtien tarvitsisi pitää pelkkänä sanahelinänä, vaan niillä olisi jonkinlainen peruste ja vastanäkemys.

Kysymys kuulukin: miten sinun sormesi toimivat/olet opettanut ne toimimaan ko tilanteessa?
 
Minulla ainakin menee kaikki sormet tuolle alemmalle kielelle. Klasaritaustaa on kyllä, mutta ei me tuota olla mitenkään opeteltu tunneilla, vaan ihan luonnostaan se menee noin. Tuo liikkeiden minimoiminen on muuten vittumaista hommaa, mutta kyllä tekniikka parani ja nopeutta tuli lisää, kun siihen keskittyi. Mulla ennen heilui sormet tosi kauas otelaudasta, nykyään pysyttelevät aika lähellä. Keskisormi tosin nousee joskus vähän liikaa, en tiedä miksi. Yleensähän ongelma on juuri pikkurillin kanssa, että se tuppaa menemään kaulan taakse jne.

Jos matriisikirjoittimella tulostaa Shakespearen sonetin, eikö sanoman viesti ole ihan sama? Lisäksi todistettavasti jonkun mielestä Petruccin soitossa on tunnetta, monesta muusta en ole kuullut samaa. Tsekkaa uuden DT-kiekon arvostelu www.imperiumi.net -sivustolta.
Saundi on osaksi makuasia, mutta ei siinä Petruccin särösaundissa objektiivisesti arvioituna mitään vikaa ole. Säröä ei ole über-paljon, eq on aika tasapainoinen, efektejä ei ole älyttömästi, kaiken kaikkiaan aika rehellinen, puhdas särösaundi. On sillä vissiin enemmän faneja kuin sun saundilla;) Tosin olen valmis myöntämään että miehen cleaneista saundeista harvoin pidän itsekään.
Omaperäisyydestä sen verran, että millä mittarilla mitattuna Petruccin soitto ei ole omaperäistä? Kyllä mä ainakin tunnistan miehen soiton levyillä joita en ole ennen kuullut. Lisäksi se yhdistelee useita eri tyylin soittajia aika omaperäiseksi keitokseksi, kuuntelepa se uusi soololevy läpi, olin jopa hämmästynyt kuullessani sitä tuossa taannoin. Jopa fuusiosoitto kromaattisine johtosävelineen tuntuu olevan jollain tavalla hallussa. Tai jos et sitä arvosta, tsekkaa An Evening with Jordan Rudess and John Petrucci. Jos nuo pojat eivät ole kuunnelleet Coreaa ja DiMeolaa niin kuka sitten on?
Kerropa nyt että ketä sä arvostat? Lähinnä olen kuullut sun haukkuvan jokaista kitaristia jota muut kehuvat. Vai onko niin ettet edes uskalla tunnustaa mistä tykkäät, kun pelkäät että joku pääsisi todistamaan että tykkäämisen kohteet ovat huonoja? Säälittävää. Soisin että joukossa olisi säröllä soittavia ihmisiä, jotta vertailukelpoisuus olisi taattu. Grant Greeniä ja Petruccia on vaikea verrata objektiivisesti.
 
Odotan kiihkeästi juccizen vastausta!

Tarkoitan siis sitä, että perustaa soittonsa kokonaisvaltaisemmille asioille kuin yksittäistapausten hallinnalle. Ajattelun kesken jättämistä on se, että ajattelee musiikin koostuvan paloista, mutta ei selvitä minkä kokoisia ne palat ovat. Kromaattisen skaalan kokonaisvaltaiseen hallintaan sisältyvät kaikki poikkeustapaukset, mutta ei niitä kaikkia tarvitse erikseen nylpätä lihasmuistiin vaan ne kannattaa ajaa sinne isompien harjoitusten kautta.
 
Viimeistä edellisessä viestissä esittämiäsi tapauksia ym yleisimpiä kromaattisia kombinaatioita on kyllä tullut taottua näppeihin jokunen sata ja tuhat tunti, muodossa tai toisessa. Avausviestissä esittämäni tapaus on hyvinkin perustavaa laatua oleva tapaus ja yleinen rakennuspalikka tyylistä riippumatta - Liikkeiden minimoimisen valossa ei ole mitään perustetta, mikseikö huomion pitäisi kiinnittyä siihen.
 
Kyllä vaan, kokonaisvaltaisen harjoittelun ja soittamisen puolesta puhun minäkin. Kokonaisuus muodostuu pienemmistä palasista ja kyllä kononaisvaltaisessa harjoittelussa on aina tilaa pienimpienkin palasten viilaamiseen. Jokainen tietenkin jakaa harjoitteluun käyttämänsä ajan parhaimmaksi näkemällään tavalla ja viilaa palasia sen mukaisesti. Arvioimalla itseään objektiivisesti ja rehellisesti, harjoittelun huomion saa kohdistettua eri osa-alueisiin tarpeen vaatimassa suhteessa.

No joo, ko. tapauksessa minä laittaisin samalla kun "etusormi soi" pikkurillin paikoilleen ja välittömästi perässä loput kerralla seuraavalle kielelle. Kyllä tämä soittohomma on klassisella puolella siinä mielessä laiskan miehen/naisen/henkilön puuhaa, että yritetään päästä kaikessa mahdollisimman vähällä. Kun soitetaan taloudellisesti ja ylimääräisiä liikkeitä tekemättä, päästään varmasti ... no miten sen sanois ... sulavimpaan ja korvaa miellyttävimpään lopputulokseen. Fyysisestä rasituksesta ja vammoista puhumattakaan.

Kahden oluen jälkeen sanoisin että petruccin musiikilliset ideat ovat loppunut Scenes From A memoryn jälkeen.
 
Mutta itshe (:) aihesheen shiis. Ylös ja alas mentäessä 1234-treenissä mennään kyllä sormi kerrallaan.
 
Mutta shilti olen tullut siihen tulokseen jotta paras tekniikkatreeni on harjotella sellaista sooloa joka kuulostaa hyvältä eikä vedetä niitä skaaloja ylös/alas. Nojoo tekniikka paranee mutta se musikaalisuus jää vähemmälle.
Toisekseen liiallinen soundien tarkkailu tekee sitä samaa.

Kahden oluen jälkeen sanoisin että petruccin musiikilliset ideat ovat loppunut Scenes From A memoryn jälkeen.
 
Yhen viinilasin voimalla kommentoisin että kyllä se siitä vielä paranee. Petrutsilla on vaan nyt joku "osaan tiluttaa ja seon pääasia ei tarvi mitään funtsia" -vaihe päällä.

tuota 4321 soittaessa kannattaa myös tarkkailla miten korkealle ne sormet nousevat siitä otelaudasta, itselle tuo oli tuskaa opetella pitämään ne matalalla, kun oli tottunut soittamaan sormet heiluen.

Yhen viinilasin voimalla kommentoisin että kyllä se siitä vielä paranee. Petrutsilla on vaan nyt joku "osaan tiluttaa ja seon pääasia ei tarvi mitään funtsia" -vaihe päällä.
 
JJep.

tuota 4321 soittaessa kannattaa myös tarkkailla miten korkealle ne sormet nousevat siitä otelaudasta, itselle tuo oli tuskaa opetella pitämään ne matalalla, kun oli tottunut soittamaan sormet heiluen.
 
Minulla on tämä ongelma ollut jo vuosia. Sormet hyppii miten sattuu. 4321 (ja variaatiot) on todella hankalaa minulle. Sormet takkuaa niin pirusti. Vaikkapa Queen:n Ogre battle riffi on semmoinen riesa, etenkin live tempolla, joka on "himpun" nopeampi. Jostain syystä ei oikein suju nuo alaspäin menevät kuviot. 1234 (ja variaatiot tuosta) sitten menee täysin luontevasti.
 
Treeniä vaan.

Kattokaapa Chris Impellitterin sormia kun se soittaa, heiluvat pystyssä kuin kalapuikot, kuitenkin nopeutta ja tarkkuuttakin riittää. Eiköhän se liikkeiden minimoiminen ole suht turhaa puuhaa, kun näyttää n+9 kitaristia soittavan liiankin nopeasti ilman minimoituja liikkeitä?