Roots ›

Jonkin verran m-netissä on puhuttu otsikossa mainitun äijän musiikista, mutta omaa ketjua en hänestä muista olleen. Korjataan se puute. Alkuun pari arvovaltaista kommenttia Blind Willie Johnsonin musiikista:
 
Ry Cooder: "Nobodys fault but mine on ehkä hienointa slidekitarointia mitä on."
Eric Clapton: "Dark was the night on kaikkein ylivertaisin palanen amerikkalaista musiikkia." (…tu osaa suomentaa: Dark was the night is the most transcendent piece of all American music.)

Olen täällä m-netissä nähnyt useammankin kerran keskusteluja joissa etsitään pelottavaa musiikkia, lähinnä tuolla metallipalstalla. Blind Willie Johnson pääsee kuitenkin pelottavuusasteissa sellaisiin lukemiin, joista metallimiehet voivat vain haaveilla. Eihän hän musiikkiaan varmasti pelottelumielessä esittänyt, mutta sanonpa vaan, että vakaumuksellisinkin ateisti rupeaa miettimään syntyjä syviä, jos erehtyy kuuntelemaan vaikka I know his blood can make me wholea tai Lord I just can’t keep from cryingia. Jos et usko, niin kuuntelepa näitä syksy-yönä, yksin ja pimeässä. Sen verran vakuuttavaa miehen saarna on, että se kyllä lyö jumalanpelkoa raavaaseenkin mieheen. Mitenkähän meidän luterilainen kirkkokansa suhtautuisi, jos saarnastuolista alkaisi tulla tulta ja tulikiveä Blind Willie Johnsonin malliin…
 
Blind Willien (s. noin 1902 tai –03 tai jotain) elämä on kuin suoraan kaikkein karmeimmasta bluesin oppikirjasta: Äitipuoli vippasi lipeälientä seitsemänvuotiaan pojan silmille sokeuttaen tämän. Poika rämpytti isänsä tekemää sikarilaatikkokitaraa kaduilla rahaa ansaitakseen. Miehen esityksiä taltioitiin kolmisenkymmentä kappaletta 20-30 –lukujen vaihteessa. Valitettavasti ei enempää. Kuolo korjasi Blind Willien vuonna –47. Hänen talonsa paloi ja asunnottomana hän sairastui keuhkokuumeeseen, eikä päässyt tietenkään sairaalaan, koska oli sokea neekeri. So it goes. Olisihan tuossa ollut parikymmentä vuotta aikaa taltioida lisää Blind Willien musiikkia.
 
Onko Blind Willien musiikki sitten gospelia vai bluesia vai mitä sen on? Minä en tiedä, mutta vaikuttavaa ja vakuuttavaa se on. Suosittelen tutustumista myös sellaisille joita tuo uskonnollinen aspekti ärsyttää; miehen ääni tulee sen verran syvältä, että voisi hyvin kuvitella vanhalla kehnolla olevan ote äijän äänihuulista… Blues Newsissä 6/94 Esa Kuloniemi kommentoi Blind Willien musiikkia: ”Minulle kappaleissa on elämäntotuuksia, jotka eivät edellytä uskonnollista mielenlaatua.”
 
Olisi mukava kuulla muidenkin mielipiteitä äijän musiikista. Esim. kitaransoiton analysoiminen olisi mielenkiintoinen juttu. Hänhän käytti käsittääkseni (em. Blues Newsin mukaan) avointa D-virettä kaikissa slidebiiseissään.
 
Blind Willie Johnson on mielestäni yksi kaikkien aikojen vakuuttavimmista –jos ei jopa vakuuttavin- laulajista.

joo tulee kylmät väreet kuunnellessa. heviurpot vois yrittää sisäistää minkälainen musa on todella rankkaa ! hengellinen musa ! ainakin äijä oli tosissaan..

joo tulee kylmät väreet kuunnellessa. heviurpot vois yrittää sisäistää minkälainen musa on todella rankkaa ! hengellinen musa ! ainakin äijä oli tosissaan..
 
Hengellinen musa on rankkaa, jos ja vain jos, kuuntelijalla on jotakin syytä pelätä henkiolentoja. Ja miksi pitäisi niitä pitäisi pelätä.
 
Asiasta toiseen. "Perinteisen" jaottelun mukaan kaikki blues on paholaisen musiikkia. Gospel on sitten erikseen. Tosin minun on vaikea sanoa mikä näiden ero on, kun en asunut 1930-luvulla deltalla, koska eikös bluesmiehet laulelleet myös Jessestä ja jumalasta.
 
Pitääpä ottaa kuunteluun Sokea Willie. Tosin olen tainnut joskus kuunnellakin miehen tuotantoa.

Ja miksi pitäisi niitä pitäisi pelätä.
 
Jos vaikka siksi, että syntiäkin on tullut tehdyksi...

Jos vaikka siksi, että syntiäkin on tullut tehdyksi...
 
höpö höpö, musa on rankkaa, koska äijä on niin ilmeisen tosissaan. se on uskottavuudessa, ei uskonnossa se juttu. tai niin se mulle välittyy

Jos vaikka siksi, että syntiäkin on tullut tehdyksi...
 
Ettei mene ohi aiheen kommentoin tähän, että hyvä kirjoitus tällaisia on aina mukava lukea. Toisin kuin niitä tyhjänpäiväisiä keskustelun aloituksia "Mitä mieltä bändistä ja laulajasta X" (aah...nyt minun ei tarvitse avautua asiasta backstagelle).
 
Mutta asiaan miksi ateisti pelkäisi tehneensä syntiä, jos hän ei usko koko synnin käsitteeseen. Asiaan liittyen on myös sanottava, että eikös bluesukkelit (tai ainakin osa) esittäneet näitä gospel rallatuksia ihan muistakin syistä kuin uskonnollisista. Toisaalta gospel biisit menivät ihan siinä missä muutkin perinteiset (trad.) biisit ja toisaalta gospel biiseillä haluttiin laajentaa kuulia kuntaa juuri edellä mainitusta bluesin "paholaisen musiikki" maineesta johtuen.
 
edit: Tässähän tuli vastaus myös jjyllille:kin. Tosin en tuntenut sokea Willietä henkilökohtaisesti, joten en voi mennä varmasti toteamaan hänen motiivejaan laulla gospelia.

höpö höpö, musa on rankkaa, koska äijä on niin ilmeisen tosissaan. se on uskottavuudessa, ei uskonnossa se juttu. tai niin se mulle välittyy
 
Tuo nyt oli vähän kieli poskessa heitetty kommentti tuo syntijuttu...
 
Gospeliahan kutsutaan myös "holy bluesiksi", joten jäljet johtanevat sylttytehtaalle tässäkin. Bluesissahan on aina ollut yksi tärkeä elementti tämä synnillisen lavean tien blueselämän ja hengellisemmän kapeamman tien elämän ristiriita. Mites se Muddy -vainaa (ja ties kuinka moni muu) lauloikaan:
 
"Well, I could a had a religion,
This bad old thing instead.
Well, I could a had a religion,
This bad old thing instead.
Well, all whiskey and women,
Would not let me pray. "
 
Tai Son House Preachin' the bluesisssa jne.
 
EDIT: Ei ollut sinänsä tarkoitus tehdä tästä mitään teologista väittelyä -niiden turhuus on m-netissä nähty liian monta kertaa- vaan lähinnä keskustelua äijän musiikista, mutta ei se mitn, pääasia että kommentoidaan.
 
EDIT 2: "Mitä mieltä bändistä ja laulajasta X" (aah...nyt minun ei tarvitse avautua asiasta backstagelle).
 
Olen niin monta kertaa meinannut kirjoittaa backstagelle samasta asiasta, mutta en oo viitsinyt, kun muutenkin olen aina niin saatanan tiukkapipoinen...

Tosin en tuntenut sokea Willietä henkilökohtaisesti, joten en voi mennä varmasti toteamaan hänen motiivejaan laulla gospelia.
 
Laitanpa tämän innoittamana otteen Blues Newsista 3/94, jossa oli Jouni Hyytiäisen kirjoittama ensimmäinen osa Blind Willie Johnsonia käsittelevästä artikkelista otsikolla "Huijarisaarnaaja, osa 1":
 
BWJ oli oli eri asia kuin BWJ:n musiikki. Hän ei ollut yksinomaan haudan partaalta tuomiotaan julistanut kiihkobaptisti vaan musiikin ammattilainen. Katusoittajan mesenaatti oli hänen yleisönsä. On jokseenkin yhdentekevää oliko Johnson tosissaan laulaessaan kappaleitaan (asiasta voi olla ainoastaan mielipiteitä), mutta yhdentekevää ei ole se yksimielisyys, joka lokeroi tämänkaltaisen musiikin ja muusikot niihin tuttuihin ja turvallisiin fraaseihin.
 
Näin siis Jouni Hyytiäinen Blues News -lehdessä nro. 3/94 (juttu oli siis kaksiosainen, aiempi Kuloniemeä koskeva lainaus osasta 2, sama kirjoittaja). Ymmärtää kuka ymmärtää, aika lennokkaita sanavalintoja hänelläkin...

no jos blind willie teeskenteli niin teki se sen ainakin tyylikkäästi. se oli sit varmaan ateisti tai joku muu nisti

no jos blind willie teeskenteli niin teki se sen ainakin tyylikkäästi.
 
Jep. Jos musiikki on noin vakuuttavaa, niin on ihan yks hailee mitkä sen motiivit ovat olleet: Raha, rauha, rakkaus vai silkka opportunismi... Kyllä minä uskon, että Blind Willie Johnson on ollut ihan vakaumuksen mies. Ei tollasta voi teeskennellä, ei.

Jos Blind Willien elämä riippui hänen kyvystään saada toimeentulo esittämällä tietynlaista musiikkia, niin kyllähän siinä on tarpeeksi vahva motivaatio oppia ja omaksua tietynlainen esittämistapa; oli vakaumus mikä hyvänsä.
 
Tuo on ihan yhtä hyvä -jos ei jopa parempi- ja yhtä hyväksyttävä näkemys Blind Willien musiikin vakuuttavuudesta kuin omani. Nälkä ja kylmä on hyvä opettaja... Mutta kuunteles nyt ihan tietoisesti joku miehen levytys kuitenkin. Vakuuttavaa se on, olivat motiivit sitten mitkä hyvänsä.

Blind Willie Johnsonin elämänvaiheet ovat kohtuullisen epäselvät. Suurin osa "tiedoista", jotka Sam Charters keräsi haastattelemalla Blind Willien viimeistä vaimoa Angelinea 50-luvulla, ovat osoittauteneet vähintäänkin epäilyttäviksi. Kuolintodistuksen perusteella Willie ei ollut syntynyt Texasissa Marlinissa -02 tai -03 vaan Brenhamin lähistöllä v. 1897 ja kuolinvuosi olisi -45, ei -47 tai -49 kuten on arveltu. Kuolinsyyksi on kirjattu malaria, jota kuppa on mahdollisesti avittanut.
 
Sokeutumisen syyksi yleensä mainitun lipeä-episodin tueksi ei luonnollisesti ole mitään todisteita olemassa. Mutta stoorihan on hyvä, se riittää.
 
Blind Willien myöhemmillä levytyksillä duetoiva naisääni ei ole Angeline, vaan aiempi (tai toinen samanaikainen?) vaimo tai mahdollisesti Willie B. Harris, jonka kanssa Blind Williellä oli lapsikin.

Blind Willie Johnsonin elämänvaiheet ovat kohtuullisen epäselvät.
 
Onko noista vuosista 30-47 (tai jotain) mitään tarkempaa tietoa olemassa, eli mitä äijä puuhasi?

Onko noista vuosista 30-47 (tai jotain) mitään tarkempaa tietoa olemassa, eli mitä äijä puuhasi?
 
Eipä juuri mutta kaiketi sitä mitä aiemminkin. Kierteli paikasta toiseen soittaen kadunkulmissa elannokseen.
 
Sen verran vaikuttavaksi esitykseksi "Dark Was The Night" - katsottiin, että se lähtettiin Voyager - avaruusluotaimen mukana mahdollisten muiden avaruuden sivilisaatioiden kuultavaksi. "Galaktinen hitti". :-)
 
Pätevä linkki:
 
http://www.austin360.com/music/cont … usic/blindwilliejohnson_092803.html

Tuo on ihan yhtä hyvä -jos ei jopa parempi- ja yhtä hyväksyttävä näkemys Blind Willien musiikin vakuuttavuudesta kuin omani. Nälkä ja kylmä on hyvä opettaja... Mutta kuunteles nyt ihan tietoisesti joku miehen levytys kuitenkin. Vakuuttavaa se on, olivat motiivit sitten mitkä hyvänsä.
 
No jokainen joka tähän blues-delta-gospel-ihan-sama -aiheeseen on tutustunut, tietää, että se on kaikilla mennyt vähän samaa rataa. Kaikilla on se kirkko-lähtöinen tausta, noista delta-immeisistä noihin modernimpiin ukkoihin. Ja samasta aiheestahan BB Kingikin on puhutnut haastatteluissa, että spirituaalista kaikki aina kiitteli, mutta kun soitti jonkun bluesin niin johan tuli tippiäkin tai paukku. Toinen hyvä ersimerkki esim. Ray Charles, joka sai vihat päällensä, kun se otti suoraan tollaisen jehova-meiningin 'maallisiin' biiseihin... Et onhan tota. Ja ihan parasta kamaa, oli sitten tehty rahasta tai mistä muusta syystä vaan.

Roy Book Binder kertoili Reverend Gary Davisin opastaneen häntä kotokellarissa ragien ja nimenomaan sekulaarisen eli maallisen, justiinsa tämän paholaisen, bluusin haaraan :)
 
No Gary oli katusaarnaaja ja tiukasti Jumalaa pelkäävä mies ja vieläpä vaimoaankin, sillä kun rouva Reverend asteli rappuja, siirtyi Gary salamana sacred elikkäs hengelliseen blyysiin. Tarina löytyy myös levyltä "Don´t start me Talkin".
 
Kertoman mukaan jako hengellisen ja ns. Saatanallisen musan välillä on ollut jokapäiväisessä elämässä omalla tavallaan tiukka; ollaan oikeasti julistajia ja lauletaan taivasosuudesta. Tai sitten panemisesta ja juomisesta, murhista ja junista :)
Tämä siis käytännön elämässä; renttu on renttu ja oikeamielinen kaidanpolun miäs taas jotakin muuta.
Mutta ah, olivathan ne niin kiehtovia ne kulkumiehet, Royn kertoman mukaan "..Miehet itkivät ja heittelivät rahaa, naiset riisuivat vaatteitaan ja kiemurtelivat..".
 
BWJ on kyllä mielenkiintoinen siinä mielessä, että ei tiedetä esittikö hän koskaan muunlaista tavaraa kadun kulmilla. Settilistoja ei ole vielä löytynyt. Voisi kyllä olettaa Garylla ja Williella olleen samaan muottiin käyviä aineksia urallaan eli olisiko sittenkin lipsahtanut iltasella tuhmuuksissa.
 
Muinoinhan bluesmiehen piti soittaa tuntitolkulla yleisön mieleen käyvää tavaraa ja tanssimusaa.
No sehän tietysti rikastutti bluesia kovasti, kun ukkojen oli soitettava päivän suositut tanssisävelet ja valkoisenkin väen reelit ja polkat samaan kyytiin. Puhumattakaan minstrel-show ja kaiken karvaisten kirppusirkusten mukana pyörineiden miesten valtavan laajasta ohjelmistosta esim. Pink Anderson, jokaiselle jotain ja pääosin pikkutuhmaa...
 
Gospelit välissä kirvoittivat osan yleisöstä kyyneliin;
sen ajan ihmisjukeboxit erilaisissa tilaisuuksissa joutuivat kyllä olemaa monena.
Harvinaisissa levysessioissa sitten vedettiin omat ja muiden biisit omalla tatsilla. Kamanhan piti myydä; joten oli hyvä tallentaa varalta pari gospeliakin jos siitä pari savikakkua menisi. Pääasiassa ne jellyroll-renkutukset kuitenkin myivät kuin häkä...
 
Mutta pointtina se, että kun BWJ.tä kuuntelee, vakuuttuu ainakin Bulletin-poika miehen aidosta ja hehkuvasta uskosta ja tinkimättömyydestä.
 
Tietysti, jos tuo kuppa-juttu on edes osin faktaa, muutta se asetelman päälaelleen :)
 
On harkittu Berrymanin kanssa muutama vuosi, notta vedettäisiin BWJ:tä, mutta ei yksinkertaisesti uskalla ryhtyä: tuntee itsensä niin pieneksi ja mistä ne munat... Vaikka gospeliset mutta kuitenkin! Harkinta jatkuu :)

kenkkunen: Miehen esityksiä taltioitiin kolmisenkymmentä kappaletta 20-30 –lukujen vaihteessa. ---- Olisihan tuossa ollut parikymmentä vuotta aikaa taltioida lisää Blind Willien musiikkia.
 
Voihan olla että Blind Willie kierteli - tai oli peräti asettunut aloilleen - levy-yhtiöiden ulottumattomissa tuolloin. Käsitykseni mukaan levy-yhtiöiden toiminta "race-musiikin" parissa Texasissa ennen WW II:ta oli muutenkin vähemmän aktiivista kuin esim. Mississippissä.
 
Tosin tuona ajanjaksona äänilevyteollisuus kärsi pahoin vuonna -29 alkaneesta lamasta, eikä etenkään race-levyjä kannattanut juurikaan julkaista kohderyhmän heikon ostovoiman vuoksi moneen vuoteen. Vuosina 42-44 taas ei käsittääkseni taltioitu juuri mitään lakon takia.

Totta, kyllä se lopetti monet levytysurat melkolailla kokonaan. Hiljaista oli monella ennen koviakin myyntejä tehneellä. Ja radion tulo oli tietysti yksi syy; no kellä nyt sitten oli varaa siihen mutta kuitenkin.
 
Ja kuuluiko BWJ enää sitten potentiaaliseen hittiportaaseen, vaikka olisi kuultukin myöhemmin. Ehkäpä olisi ajateltu olevan kaiku menneisyydestä Titanic-viisuineen :)

Gona: Ja kuuluiko BWJ enää sitten potentiaaliseen hittiportaaseen, vaikka olisi kuultukin myöhemmin.
 
Tuskinpa.
 
Major-firmathan kaiken lisäksi menettivät kiinnostuksensa rotumusiikkiin laman aikana ja riippumattomien, mustaan musiikkiin erikoistuneiden lafkojen aika koitti vasta Toisen Maailmasodan jälkeen.