meanbone 22.10.2005 14:53:44 | |
---|
Sain itekin vihdoin tappokoneen haltuuni ja hienostihan tämä toimii. Uus laulajakin kuulostaa mielestäni paremmalta kuin edeltäjänsä ja meno on muutenkin tappavampaa, mitä sitten ikinä tarkoittaakaan. Sounditkin on tuhdimmat eikä niin ohuet kuin Tempolla. TOTD:kin oli hyvä, mutta tämä on vielä parempi. Ei ois uskonu kun luki ennen uuden levyn ilmestymistä niitä juttuja, joissa käsiteltiin yhtyeen sisäisiä asioita. Minä en kyllä pysty sanomaan, että uusi laulaja olisi parempi, kuin Souza tai Baloff. Hyvin kaveri laulaa, mutta häviää kyllä omaperäisyydessä edeltäjilleen. En myöskään pysty sanomaan, että uusi olisi parempi kuin Tempo, vaikka hyvä onkin. Mielestäni Tempon riffit ovat yksinkertaisesti parempia ja kekseliäämpiä. Uusimman neljä ensimmäistä biisiä iskevät kyllä lujaa, mutta homma hiukan heikentyy loppua kohti. Biisit eivät erotu toisistaan niin hyvin kuin Tempolla. Tempo taas on mielestäni todella tiukka paketti alusta loppuun. I'm gonna take you to the bank, Senator Trent. To the blood bank! -Steven Seagal - Hard To Kill |
hanhjelm 22.10.2005 21:21:05 | |
---|
Meitsi käy maanataina lunastamassa liput! Jeee Jee! Ois pareempi olla kova meininki! Kaljaa Klajaa! "Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä, koska se sulaa just kun siihen alkaa tottua"
-Big Brotherin Perttu |
sagnakateih 23.10.2005 04:02:13 (muokattu 23.10.2005 04:03:26) | |
---|
Eli siis lahtaavat meidät tappomasiinan levyn biiseillä. Kova levy. Kaipaisin silti kyllä vanhempaakin, ja kunnolla. |
elbowski 23.10.2005 04:06:11 | |
---|
Eli siis lahtaavat meidät tappomasiinan levyn biiseillä. Kova levy. Kaipaisin silti kyllä vanhempaakin, ja kunnolla. Minä kaipaan tuota levyä, että osaa laulaa sitten keikalla. Let's burn this motherfucker like a roman candle!
IMIK #25 | Kelpaisiko pastilli? | Bella Italia #2 | THV-Klubi #45 |
sagnakateih 23.10.2005 04:07:53 | |
---|
Minä kaipaan tuota levyä, että osaa laulaa sitten keikalla. On jätkällä vielä aikaa hankkiakkin se. Shudder to think! |
elbowski 23.10.2005 04:11:26 | |
---|
On jätkällä vielä aikaa hankkiakkin se. Shudder to think! On, mutta rahaa ei :( Let's burn this motherfucker like a roman candle!
IMIK #25 | Kelpaisiko pastilli? | Bella Italia #2 | THV-Klubi #45 |
Ben_D 24.10.2005 23:02:12 | |
---|
Settilistaa Jenkkilästä viime lauantailta: Bonded By Blood Raze Deathamphetamine Karma's Messenger A Lesson in Violence Blacklist Altered Boy Now Thy Death Day Come Shudder to Think Scar Spangled Banner Piranha I Am Abomination 44 Magnum Opus Shovel Headed Kill Machine Encore: Fabulous Disaster (wasn't on the setlist) War Is My Shepherd Strike of the Beast |
altered6 25.10.2005 04:10:40 (muokattu 25.10.2005 04:12:40) | |
---|
Pakkohan tonne keikalle on mennä, aivan ehdottomasti. Ben, ootkos nähny listausta mitä krääsää Exoduksella on kiertueella ollut myynnissä? Pari paitaa vois kaapata kainaloon ja mahdollisesti live at the dna-dvd:n jos vain on myynnissä, toivottavasti on Voip olla että järki lähtee ton keikan aikana päästä, mut eipä haittaa yhtää! Vapaa nainen? Kaipaat miesseuraa? Ota tervehenkiseen ja terveennäköiseen mieheen yhteyttä! |
Maardi 25.10.2005 14:13:08 | |
---|
Hyvä että on noita vanhempia biisejä enemmän, jossain kun vaan näin kuvan settilistasta missä oli SHKM kokonaisuudessaan ja vain muutama noita muita biisejä. Täytyy kyllä nyt hankkia tuota uutta kuunteluun. |
Aegis 25.10.2005 16:24:06 | |
---|
Vähän huono lähteä kun just itellään melkein samana päivänä keikka. Ei riitä oikein paukut tuommoiseen matkusteluun. Eiköhän nuo vielä tule kun niin innoissaan ovat nykyään. Als ik een vis was dan zouden auto's ramen hebben en zelfs rendieren zouden neuken in een aquarium. |
Ben_D 25.10.2005 17:00:43 (muokattu 25.10.2005 17:08:27) | |
---|
Vähän huono lähteä kun just itellään melkein samana päivänä keikka. Ei riitä oikein paukut tuommoiseen matkusteluun. Eiköhän nuo vielä tule kun niin innoissaan ovat nykyään. Perukaa keikkanne. Legenda lavalla. ;) Olette suht huonon päivän valinnu keikallenne..Luulis Etelä-Suomen jokaisen thrashpään olevan Nosturissa. |
Ouluun oisi tarkotus mennä katstamaan että miten ne jätkät vetää. Ja Hypocrisyn näkeminen on pelkkää + |
Aegis 26.10.2005 13:21:24 | |
---|
Perukaa keikkanne. Legenda lavalla. ;) Olette suht huonon päivän valinnu keikallenne..Luulis Etelä-Suomen jokaisen thrashpään olevan Nosturissa. Noh, mie tuun sitten ensi kerralla. Uhrauksia pitää kuitenkin bänditoiminnan takia tehdä kun ei suomessa kuitenkaan niin usein hyville keikoille pääse mukaan. Ja nyt näkee kuitenkin Evil Angelin! Als ik een vis was dan zouden auto's ramen hebben en zelfs rendieren zouden neuken in een aquarium. |
sagnakateih 26.10.2005 15:38:36 | |
---|
Ja nyt näkee kuitenkin Evil Angelin! THRASH NIGHTMARE |
Executioner 05.11.2005 13:09:38 (muokattu 05.11.2005 13:10:45) | |
---|
Onko ketään lähdössä lappeenrannasta tai lähistöltä katsomaan Exodusta jyväskylään? Täällä olisi kolme lapsosta vailla kyytiä. Laittakaa mailia haematobitch(at)hotmail.com tai pikaviestiä. |
aku.miettinen 05.11.2005 14:27:40 | |
---|
Onko kukaan kuullu miten Dukes vetää nuo vanhat Exoduksen biisit? Toivottavasti hyvin ja onneksi Fabolous Disaster on setissä. |
Invader 05.11.2005 17:48:18 | |
---|
Onko kukaan kuullu miten Dukes vetää nuo vanhat Exoduksen biisit? Toivottavasti hyvin ja onneksi Fabolous Disaster on setissä. Kiinnostaa itseäkin. Noh, kohtahan se selviää. Toxic Waltzin kun vielä soittaisivat niin omg. Tai sitten ei.. |
Deathrace King 05.11.2005 20:45:50 | |
---|
Toxic Waltzin kun vielä soittaisivat niin omg. Juuri näin! Yksi parhaista rässibiiseistä, mitä on. Ja sanotukset täyttä rautaa ;) Ei ressiä, RÄSSIÄ!!! www.chaoscreation.net |
aku.miettinen 05.11.2005 20:52:52 | |
---|
Juuri näin! Yksi parhaista rässibiiseistä, mitä on. Ja sanotukset täyttä rautaa ;) Gary Holt on sanonut, että on todella kyllästynyt soittamaan tuota kappaletta joten tuskinpa tuota kuullaan. |
Ironfist 05.11.2005 22:53:31 | |
---|
Eeeexooduss-dus-dus... Miehistö nykyään hieman erilainen, "uusimmista" kuitenkin hyvä lisä tämä Baloph. Mutta Exodus on aina Exodus ja onhan siinä Holt. Bonded By Blood - Fabulous Disaster ja Another Lesson In Violence ja Tempo Of The Damned selkeesti hyviä levyjä. Uusinkin hyvä muttei vielä ole niin itelle auennut. Kyllä Souza ja Baloff oli kovia laulajia verrattuna uuteen.. Vaikeehan noihin saappaisiin on astua. Lutakkoon katsomaan 22. päivä!! |