Aihe: Nightwish ja Tarjan lähtö?
1 2 3 4 511 12 13 14 1542 43 44 45 46
HaloOfFlies
23.10.2005 21:43:35 (muokattu 23.10.2005 21:44:55)
 
 
Yllätyksenä tämä tuli minullekin, sekä erottaminen että ne syyt jotka siihen on johtaneet. Jos kerta Turunen itse on Holopaiselle sanonut Torontossa että ei tarvitse Nightwishia ja että voi jättää bändin ihan koska tahansa minuutin varoitusajalla, niin ymmärrän kyllä ratkaisun. Ja tuota vasten ihan oikea ratkaisu oli. Mitäpä sitä turhaan jatkaa töitä yhdessä jos toisella ei sydän ole mukana touhussa.
 
Ja mitä tulee maailmanvalloitukseen, niin minun mielestäni se kyllä tyssäsi tuohon. Tarja Turunen oli sen luokan keulakuva että vaikea siihen on toista solistia kuvitella laulamaan niitä biisejä. Kyllä tuo oli Nightwishin loppu.
First they steal your mind and then they steal your soul
Jami
23.10.2005 21:48:48
 
 
Just! Aika hyvä analogia (huomaa sarkasmi).
 
Kun ei ole omia intohimoja asiaan niin voi olla kylmän sarkastinenkin. Kiitos.
 
Biisin tekijäthän kummassakin samat.

 
Niin. Miksiköhän suosio ja levymyynti maailmalla ei ole samat? Kerro jos tiedät syyn. Mulla on asiasta omat ajatukset.
 
Sulla taitaa vain kyrpiä kun kirjeessä loukattiin pohjanmaalaisia perusarvoja sotkemalla perhe bändi riittoihin mukaan.
 
Auts. Osui ja uppos. Bändin menestys ja halut meillä pohojammaalla tuloo vasta perheen hyvinvoinnin jälkeen. No kyse tietysti viimepeleissä on ihmisen onnellisuuden mittareissa. Sen kautta kai meistä jokainen toimii. Mikä kenellekkin on onni ja autuus?
 
Täällä pohojammaalla on toki iso rypäs maankuuluja menestyneitä yrittäjiä jotka on osoittanu että työ ja pohojalaaset arvot voi sovittaa hedelmällisesti yhteen.
Fletarehtaa ne häjyysemmäkki!
U.Honey
23.10.2005 21:49:07
ehdotuksia uudeksi solistiksi:

- Sari kaasinen - karjalan tyttöi hääkii
- hanna pakarinen - eteläkarjalan tyttöi hää ja pitkä musta tukka

 
Bändin nimi täytyy myös vaihtaa jotta unohtuu tämä ikävä miehistönvaihdos: NightFish? NightMiss? NightPiss?
 
Tai kenties reilusti vaan Kiteen murteella: Yökala? Yömissi? Yöpissa?
My name is Baron, U.Honey Baron.
Flick
23.10.2005 21:49:10
 
 
Tarja on kuulemma syvästi järkyttynyt tavasta, jolla asia tuotiin julkisuuteen ja kuinka myös hänen miehensä on vedetty mukaan tähän soppaan. Jotenkin noin se uutisissa oli.
Mies joka on juonut olutta samasta tuopista Zakk Wylden kanssa :)
Hammer Of The Gods
23.10.2005 21:52:50
Tarja on kuulemma syvästi järkyttynyt tavasta, jolla asia tuotiin julkisuuteen ja kuinka myös hänen miehensä on vedetty mukaan tähän soppaan. Jotenkin noin se uutisissa oli.
 
Niin... Toivottavasti tuossa ei nyt ala joku älytön paskan heittäminen suuntaan tai toiseen. Holopainen oli jo aika lähellä tuolla omalla kirjeellään, mutta rajaa hipoen pysyi asialinjalla kuitenkin.. Olisipa kiva ollut päästä kärpäsenä katossa seuraamaan kuinka nuo asiat oikeasti ovat menneet.
Ihmettele ja ihastu, Soulfallen ja Beautiful Betrayal
askomiko
23.10.2005 21:53:12
Täydellisenä ajastusleikkinä voisi kuvitella vaikkapa Evanescenen Amy Leen liittymistä bändiin.
 
Hihi. Vähän niinku vaihtaisi Marshallin pinon patterilla toimivaan muoviseen ämpärivahvariin.
"I think it's not so much that you're wrong, but that you're wrong AND you're a complete idiot."
Jami
23.10.2005 21:55:05
 
 
Ei ehkä miljoonia, mutta on tehnyt vuodesta -86 asti enemmän tai vähemmän tasaisin väliajoin levyjä ja keikoilla kiertänyt liitereitä siinä missä moni tanssibändikin. Minun mielestäni ihan kunnioitettavaa hommaa, vaikkei pärstä välttämättä Härmän Sanomien kannessa näykään.
 
En moiti enkä pilkkaa. Uutiskynnyksen kuitenkin ylitti nimenomaan vientituote nimeltä Nightwish. Sillä on merkitystä. Maakunnan bändit toimii maakunnissa, merkittävät bändit vähintäänkin Euroopassa. Härmän sanomilla tässä on vain se merkitys että mun näkemystä voi sen kautta halveerata. Ja meidän oma media on nimeltään Härmät-lehti.
Fletarehtaa ne häjyysemmäkki!
-septimisti-
23.10.2005 21:55:36 (muokattu 23.10.2005 21:58:18)
No olipas uutinen. Kone päälle ja ekaksi www.yle.f/uutiset lihasmuistista osoiteruutuun. Nigerian koneturma odotettua pahempi. Aha, vai sellaista. Nightwish vaihtaa solistia. Niin että täh? Ekana mulle tuli mieleen, että kyseessä on jonkinlainen pila. Kävin kaikki aprillipäivät ja muut unisessa päässäni läpi, kävi mielessä jopa ylen sivujen hakkerointi tai jonkinlainen omituinen käytännönpila/julkisuustemppu.
 
Idea siitä, että nykyisellään varmasti taloudellisestikin ihan hyvää tiliä tekevän orkesterin, joka viimeistään eilen oli todellisen kansainvälisen tähdeyden kynnyksellä tuosta vain 'vaihtaa laulaja' kuulostaa aivan absurdilta.
 
No itse uutisen ja tuon bändin avoimen kirjeen lukeminen hippasen valoitti asiaa ja tätä ketjua kahlattuani olen jo tottunut ajatukseen että oikeastaan kyseessä ei ole mikän uutinen, vaan tämähän oli itsestään selvä tapahtuma. Vähän kuin hesarissa olisi pienen pienellä fontilla uutinen, "mäyräkoirat eivät osaa lentää, uusi tutkimus vahvistaa asian".
 
Mut eipä sillä, että mä olisin koskaan hirveästi nightwishistä välittänyt. Okei, onhan niillä ainakin jonkinlainen selkeä käsitys siitä, mitä tekevät ja homman toteutus on vähintään kohtuullista tasoa - silti ainoa napakymppi on mun mielestä ties montako vuotta vanha Sleeping Sun. Sävellykset on loppujenlopulta tylsiä ja mitäänsanomattomia, eikä se jodlaus toimi kuin ajoittain niin hyvin kuin voisi.
 
Seuraillaan tilannetta, ties mitä tässäkin on taustalla. En pitäisi ollenkaan mahdottomana tölkki-skenaariaon toistumista tämän homman osalta. Ainakin kaikki edellytykset siihen ovat olemassa. Vaatii kuitenkin todella monen asian takemistä just eikä melkein oikein, että bändin suosio ei romahda uuden laulajan myötä. Timpat taisivat älytä saman asian, eikä kumpikaan lopulta lähtenyt yrittämään yksin. The end ja kaikki elivät elämänsä loppuun asti.
Mika Antero
23.10.2005 22:01:11 (muokattu 23.10.2005 22:29:14)
Härmän sanomilla tässä on vain se merkitys että mun näkemystä voi sen kautta halveerata.
 
Tulihan se sieltä.
 
En halveeraa näkemystäsi (suurelta osalta jopa allekirjoitan sen), mutta vähän voisit kaasujalkaa keventää, ennenkuin tämä menee taas tyypilliseksi paskanheitoksi taattuun m-netin tapaan. Tuomas Holopainen ja muut karvapäästatistit ovat kuitenkin tehneet sen musiikin jota Tarja Turunen (ja siinä sivussa statistitkin) on maailmalla esittänyt. Tykätähän siitä musiikista ei tarvitse.
 
Kivaahan meitä nuoria on ärsyttää, tiedänhän minä sen...
 
EDIT: Ja vielä Jamille, ettei jää mitään epäselvyyksiä: Jos provosoi niin pitää ymmärtää, että provosoidutaan. Jos heittää raskasta herjaa pitää myös ottaa vastaan raskasta herjaa.
 
Jos olen kanssasi eri mieltä niin se ei tarkoita, että halveeraisin mielipidettäsi.
Mr. Wolf
23.10.2005 22:01:20
Niin. Miksiköhän suosio ja levymyynti maailmalla ei ole samat? Kerro jos tiedät syyn. Mulla on asiasta omat ajatukset.
 
Joo kävi nyt näin, että tuo sarkaski sulku olisi pitänyt olla tuolla "biisin tekijät on samat jälkee, koska Tarot:n biisit tekee eri tyyppi kuin Nightwishin.
 
Toisaalta minullakaan ei ole mitään intohimoja asiaan. Voin kuitenkin sanoa, että näin loogisesti ajateltuna sinulla ei ole mitään perusteita sanoa, että Nightwish on pelkkä Tarja. Perusteesi on yksinkertaisesti johonkin markkinointiin vetoaminen. Markkinointi voi toimia tässä tapauksessa niinkin, että laulajan erottaminen käännetään bändin vahvuudeksi. Vanha jouduttiin erottaan, mutta siitäkin suosta noustiiin. Ainut mikä todella ratkaisee on tulevien biisien taso, jos ja kun Tarjan nyt sitten toisella naislaulajalla korvaavat. Hyvien biisien vallitess en näe mitään syytä miksi Nightwish ei voisi menestyä. Oikealla markkinoinnilla voidaan kääntää ihmisten päät mikäli haluat näin ajatella.
 
Toisaalta puhuit myös siitä, että Nightwishin biisit ovat perus(hevi)kauraa. Siitä en tiedä, koska musiikilliset lahjat ovat varsin vähäiset, mutta minä haluaisinkin tietää mitkä ovat sinun meriittisi metalli/heavy musiikin arvioinnissa? Oletko hyvinkin perillä nykyhevin tuulista?
Landola59
23.10.2005 22:02:14
Asiaa kymppiuutisissa...
Ironia on uutta niille jotka eivät siitä ennen ole kuulleet. Punttisika #7 IMIK #36 IHFC #1 Perustajajäsen
sirdickyj
23.10.2005 22:03:48
Holopaiset uutisten mukaan odottaa Tarjalta vastavetoa. Toivon mukaan Tarja vain toteaa tapahtuneen ja alkaa rakentaa uutta suuntaa halujensa mukaan. Alkaa toteuttaa omaa missiotaan.
 
Juu. Ne eivät ole varmaankaan rockiin liittyviä, niinkuin tuo on tasaisin väliajoin jaksanut mainostaa.
 
Toki voi vähän purkaa sydäntä ja sanoa että kyllä aviomies kuitenkin pitää tulla ennen työkavereita. 150 keikkaa vuodessa maailmalla on kyllä melkoinen mittari avioliitolle. Tanssipalstalla moni sanoo että 30 keikkaa kotimaassa on aviosiipalle liikaa. No täällä tietysti asiaan ottaa kantaa ihmiset jotka odottelee sitä ekaa keikkaansa. Ja tietävät parhaiten.
 
No, tuo siippahan on ollut rundeilla mukana, ja on itsekin musabisneksessä, että ei natsaa.
 
Kovin näyttää olevan holopainen uskossa ettei Tarjaa tarvita. Aika näyttää. Tätä spekulaatiota on siinä mielessä kiva käydä että vuoden päästä tiedetään kuka puhui paskaa ja kuka arvas kuinka käy.
 
Ei sitä tarvitakkaan, Tarja Turunen voisi olla kuka hyvänsä musiikkiopistosta reväisty keskinkertainen solisti, joka on isolla rahalla stailattu lavakelpoiseksi. Tuomas Holopaista ei voi tuossa bändissä korvata MIKÄÄN.
 
Ensimmäinen kysymys on uus solisti. Kuka ja minkälainen. Ajattelis että sopraano klassiselta puolelta ja nainen. Sillä sapluunallahan bändi on pärjännyt. Eihän se muuten ole erottunut gengressään. Miksi muuttaa toimivaa systeemiä ja aloittaa aivan nollasta. Kyllä bändin suosio täytyy käyttää hyväksi.
 
On se eronnut genrestään; niillä on muutama hieno biisi.
 
Kuinka fanit sitten suhtautuu? Häipyvätkö Tarjan mukana. Jää nähtäväksi. Biisit ja systeemit yleensäkkin säilyy samana. Jos holopaisella jotain uutta mullistavaa olis takataskus niin ihmettelisin. Ovathan biisinsä tähänkin asti ollu samaa hevykauraa ilman isompia juttuja kuin klassinen sopraano solistina.
 
Ahaa...eihän ne nyt ihan samaa oo koko ajan ollu. Kovasti on tuo bändi ja sävellykset kehittyny vuosien varrella.
 
Toinen kysymys on uudet levyt ja videot. Löytyykö solistista se karisma joka kantaa ja johtaa hyvään levymyyntiin. Jos ei niin tukijat ja markkinointikoneisto kääntyy jonkun kannattavamman bändin puoleen. Vaikka täällä kuinka Tarjaa morkataan niin se on kuitenkin yhdeksän vuotta rakentanut ja kehittänyt tuota stailiaan eikä siihen kyllä pystymetsästä eli tuntemattomuudesta kukaan pysty. Ei brändiä rakenneta vuodessa.
 
Juu, eikä sillä silti oo mitään karismaa,
 
Veikkaan että uus solisti esitellään aika pian. Tätä nykyistä Nightwishiä myydään levyinä todella hyvin jonkun aikaa mutta uuden solistin kanssa eka levy on floppi ja seuraavasta ei enää maailmalla edes puhuta. Alkanut maailmanvalloitus tyssää tähän. Bändi, joka näin alkutaipaleella ei pysty hoitamaan välejään, ei kiinnosta markkinoinnin ihmisiä. Pitäis pystyä sitoutumaan.
 
Eikös se ollut juuri tuo sitoutumisen puute, joka tämänkin asian ratkaisi?
En ikinä liittyisi bändiin, joka ottaa MINUT jäsenekseen!
cldron
23.10.2005 22:33:38
Parempi Matti kukkarossa kuin Jorma vetskarin välissä
Enokkio - Enotionaalinen yhtye.
Jormaz
23.10.2005 22:33:57
In Goth We Trust!
The 666 Club #4 Mactep - Love Metalia Neuvostoliitosta
Marlowe
23.10.2005 22:34:25 (muokattu 23.10.2005 22:36:13)
Olipa melkoinen uutinen. Muutamia ajatuksia:
 
- Avoin kirje oli aika katkeraa tilitystä, jossa tehtiin ns. syntipukki selväksi. En hirvittävästi tykännyt tyylistä. On äärimmäisen mielenkiintoista lukea Turusen versio tapahtumista.
 
- Jos en viihdy "työkavereitteni" A ja B seurassa eivätkä henkilökemiamme mene kohdalleen, niin onko se vain ja ainoastaan minun vikani?
 
- Jos pitäisi asettaa vastakkain tärkeä ja hyvä ihmissuhde ja työpaikka (kutsutaan nyt bändiä sellaiseksi), niin voisi olla, että ensimmäisenä mainittu painaisi vaa'assa enemmän. Jokainen voi miettiä asiaa omalta kannaltaan.
 
- Turusen aviomies leimataan automaattisesti jonkinlaiseksi etelän rahanahneeksi gigoloksi yhden kirjeen perusteella? Hmm. Onko kenelläkään tästä mitään muuta tietoa?
 
- En usko, että bändi olisi menestynyt maailmalla yhtä hyvin ilman Turusta. Epäilemättä maailmalta löytyy yhtä hyviä ja parempiakin laulajia, mutta kyse ei olekaan siitä. Nightwish henkilöityy Turuseen siinä missä Rolling Stones Jaggeriin. Tavalliselle Matti Meikäläiselle yhtye on yhtä kuin Turunen.
 
- En myöskään jaksa uskoa yhtyeen kaupallisen menestyksen jatkuvan samanlaisena, vaikka peruspalikat olisivat tulevaisuudessa samanlaiset.
The unhappiest people I know, romantically speaking, are the ones who like pop music the most. (Nick Hornby)
tigrushka
23.10.2005 22:35:07
I got stripes ^..^
BaariMikko
23.10.2005 22:38:10
 
 
Mitä jos ihan vain pitäisitte päänne kiinni. Näitä rienaajia löytyy aina. Tehkää itse jotain. Vaikka ihan pientäkin.
 
Heh. Toinen ilmottaa että hevi ei häntä kiinnosta. Tulee viestiä, että turpa kiinni kakarat. Sitten perään todetaan, että hevi on kaikki samaa paskaa. Lukisit ees viestit kokonaan.
Dolmo
23.10.2005 22:38:36
En menetä yöunia.
 
Tarja on korvattavissa oleva henkilö. Kunhan ei löydy munaa, laulaa kirkkaasti ja lausuu edes auttavasti lontoota.
 
Odotan Turusen kommentointia tapahtuneesta.
Mika Antero
23.10.2005 22:41:23 (muokattu 23.10.2005 22:41:51)
Nightwish henkilöityy Turuseen siinä missä Rolling Stones Jaggeriin. Tavalliselle Matti Meikäläiselle yhtye on yhtä kuin Turunen.
 
Tää on just se asia, joka minua on tässä mietityttänyt. Eli suurimmalle osalle niistä, joille Nightwish on vain päällisin puolin tuttu Nightwish = Tarja Turunen. Aivan kuten suurelle osalle Rolling Stones = Mick Jagger. Rolling Stones ei kuitenkaan ole Mick Jagger, eikä Mick Jaggerkään näytä olevan paljon mitään ilman Rolling Stonesia. Mick Jagger + mikä tahansa taustabändi ei ole Rolling Stones, vähintään Keith Richards ja Charlie Watts pitää olla mukana. Voiko Rolling Stones esiintyä ilman Mick Jaggeria? Ei voi.
 
Mitä Tarja Turunen on ilman Nightwishiä? Ex-Nightwish vai arvostettu oopperalaulaja? Voiko Nightwish esiintyä ilman Tarja Turusta? Ehkä. Olisiko Tarja Turunen + mikä tahansa taustabändi Nightwish? Suurelle yleisölle kyllä.
 
Ihan kuin tää ois kauhian tärkeä asia...
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)