Henkka Hevimies 23.10.2005 20:49:50 | |
---|
"Parran kasvattaminen alkaa olla ainoa asia, jota nainen ei pysty tekemään paremmin kuin mies, tai jos pystyy, hänen menestyksensä on varma ainoastaan sirkuksessa" |
Volume 23.10.2005 21:00:27 | |
---|
Hieno homma tämä, olen tyytyväinen. Nimittäin epäkaupallinen ja rohkea temppu Tuomakselta ja muilta pojilta. Nightwish on tällaiselle touhusta kiinnostumattomalle vähän sama kuin Tarja Turunen, joten veikkaanpa tämän näkyvän myös levymyynnissä, eikä välttämättä ainakaan aluksi ihan positiivisessa mielessä. Saisi se Tarja ymmärtää pikkuhiljaa potentiaalinsa pornoteollisuudessa ja siirtyä sinne kiekumaan! Tämä viesti oli 100 % totuus. |
kk80 23.10.2005 21:05:47 | |
---|
Hevi ei kiinnosta, floikka vingutukset ja nopeat skaalojen tahkoamiset aiheuttavat lähinnä ihottumaa & kutinaa. Nightwish on kuitenkin erottunut tyypillisestä hevikaurasta oopperatyylisellä naisvokalistilla. Nimenomaan naisvokalistilla, itse Tarja Turunen on jäänyt ainakin itselleni etäiseksi varsinaista brändiä / tähtiloistetta ei solistin ympärille ole mielestäni onnistuttu tekemään. Keulahahmo hän toki on/oli mutta eipä kukapa naissolisti ei bändissään olisi? IMHO Tarja Turunen ei ole omassa genressään korvaamaton joten luulisi laulutaidoiltaan pätevän korvaajan löytyvän helposti. Eri asia on miten imago yms. muut ulkoiset tekijät natsaavat bändin kanssa. Tosin mielestäni olisi virhe etsiä 1:1 kopiota Turuselle. Asiaan syvällisemmin perehtymättömänä (tuttua on lähinnä radiosoitto ja yleiset mediahommelit -en siis omista yhtään levyä)väittäisin että pieni muutos sopisi Nightwishille mainiosti. Musiikillisesti jäisi vähän junnaamisen puolelle jos hommaa jatkettaisiin täysin samoilla korteilla. Täydellisenä ajastusleikkinä voisi kuvitella vaikkapa Evanescenen Amy Leen liittymistä bändiin. Neidillä on kaunis ääni, rockhenkisyyttä sekä kyky laulaa Nightwishin vanhaa materiaalia edes vähän sinnepäin. Toinen biisintekijä Holopaisen lisäksi voisi viedä Nightwishiä monipuolisempaan suuntaan. Ulkoisiin asioihinkaan (perse&tissit)homma tuskin tulisi kaatumaan :) AmyLee tuskin tulee kyseeseen mutta vastaavaa laulajaa Nightwishin kannattaisi mielestäni etsiskellä. Odotamme mielenkiinnolla tulevia ratkaisuja... |
Kuinka fanit sitten suhtautuu? Häipyvätkö Tarjan mukana. Jää nähtäväksi. Biisit ja systeemit yleensäkkin säilyy samana. Jos holopaisella jotain uutta mullistavaa olis takataskus niin ihmettelisin. Ovathan biisinsä tähänkin asti ollu samaa hevykauraa ilman isompia juttuja kuin klassinen sopraano solistina. Tämä jo särähti sen verran pahasti silmään, että pakkohan tähän on kommentoida. Holopainen todisti viimeistään Once-albumillaan todellakin, että on todellinen nero tekemään musiikkia. Levyhän on todellinen spektaakkeli ja sijoittuu alltime top3-levyihin ainakin mun listalla. En nyt ihan heti lähtis tituuleeraamaan musiikkia samaksi heavykauraksi. On nyt kuitenkin vähän isompi juttu kyseessä kuin Evanenscense (miten se edes kirjoitetaan?) Kun ei tee töitä
ei tule virheitä. |
Jami 23.10.2005 21:11:41 | |
---|
Mutta tommoset saatanan kristallit rupee olemaan jo sen luokan new age -hapatusta ja muuta vastaavaa paskaa, että mun ymmärrykseni loppuu. . Pilkkaat tuotteita joita monet Tarja-fanit ovat halajaneet ja pitkään säästäneet moisen saadakseen. Mikäs stara sinä olet kertomaan että juuri tuo kaupallisuuden ja henkilöihannoinnin laji on väärin.??? Fletarehtaa ne häjyysemmäkki! |
Jami 23.10.2005 21:13:10 | |
---|
Myös Peer Güntin . Mitenkäs tämä nyt sitten liittyy maailmanmainetta keränneen bändin asioihin? Fletarehtaa ne häjyysemmäkki! |
mr_b 23.10.2005 21:16:48 | |
---|
Kyllä mä ymmärrän kaupallisuuden kaikkivoipasuuden. Ja hyväksyn sen että myydään julistetta, T-paitaa ja rintamerkkiä. Mutta tommoset saatanan kristallit rupee olemaan jo sen luokan new age -hapatusta ja muuta vastaavaa paskaa, että mun ymmärrykseni loppuu. Näin ja täsmälleen juuri näin. Laitetaanpa tähän vielä uudelleen kristallin hieno mainosteksti, jotta se varmasti painuisi mieleen: "Jos olet joskus kuullut sanonnan "kiveen hakattu", kuvittele Tarjan kuva kaiverrettuna kristalliin viimeisimmällä Laser -teknologialla. Mutta siinä ei ole vielä kaikki! Tarjan kuva kristallin sisällä on 3D, mikä tarkoittaa sitä että voit käännellä kristallia eri suuntiin ja nähdä Tarjan kasvot aidompana kuin koskaan aikaisemmin. Tunnet olevasi Tarjan lähellä! " Yes. Normaalia tervettä kaupallisuutta. Heti pukinkonttiin. Assume the position! |
Jami 23.10.2005 21:18:02 (muokattu 23.10.2005 21:19:04) | |
---|
Nimi vaihtoon ja Marco mikkiin. Tarot-nimisen bändin solistina kuulemma toimii. Mikähän on vikana kun ei ole tavoittanut maailmanmainetta. Puuttuisko jonkun Tarja-nimisen karisma ja laulutaito? HÄ? Niin ja nimenä on lanseerattu tämä Nightwish. Se kuulemma myy maailmalla miljoonia. Tarot? mitäs se myy? Hattaroita? Fletarehtaa ne häjyysemmäkki! |
Teme007 23.10.2005 21:20:08 | |
---|
Tarot-nimisen bändin solistina kuulemma toimii. Mikähän on vikana kun ei ole tavoittanut maailmanmainetta. Puuttuisko jonkun Tarja-nimisen karisma ja laulutaito? HÄ? Niin ja nimenä on lanseerattu tämä Nightwish. Se kuulemma myy maailmalla miljoonia. Tarot? mitäs se myy? Hattaroita? Jami se jaksaa vaan trollata, zum zum zum... "Lämmittäisi varmaan minunkin mieltäni saada platinalevy musiikkilevyllä, jota en ole itse tehnyt, eikä kukaan ole ostanut..." joku joskus INDX:n menestyksestä. |
Mr. Wolf 23.10.2005 21:21:02 (muokattu 23.10.2005 21:23:36) | |
---|
Tarot-nimisen bändin solistina kuulemma toimii. Mikähän on vikana kun ei ole tavoittanut maailmanmainetta. Puuttuisko jonkun Tarja-nimisen karisma ja laulutaito? HÄ? Niin ja nimenä on lanseerattu tämä Nightwish. Se kuulemma myy maailmalla miljoonia. Tarot? mitäs se myy? Hattaroita? Just! Aika hyvä analogia (huomaa sarkasmi). Biisin tekijäthän kummassakin samat. Sulla taitaa vain kyrpiä kun kirjeessä loukattiin pohjanmaalaisia perusarvoja sotkemalla perhe bändi riittoihin mukaan. edit. korjasin virh. |
Mika Antero 23.10.2005 21:22:45 | |
---|
Tarot? mitäs se myy? Ei ehkä miljoonia, mutta on tehnyt vuodesta -86 asti enemmän tai vähemmän tasaisin väliajoin levyjä ja keikoilla kiertänyt liitereitä siinä missä moni tanssibändikin. Minun mielestäni ihan kunnioitettavaa hommaa, vaikkei pärstä välttämättä Härmän Sanomien kannessa näykään. |
Flick 23.10.2005 21:24:35 | |
---|
Tarot-nimisen bändin solistina kuulemma toimii. Mikähän on vikana kun ei ole tavoittanut maailmanmainetta. Puuttuisko jonkun Tarja-nimisen karisma ja laulutaito? HÄ? Vai oisikohan kyseessä jonkun Tuomas-nimisen henkilön sävellystaito? Hä? Mies joka on juonut olutta samasta tuopista Zakk Wylden kanssa :) |
Jami 23.10.2005 21:25:56 | |
---|
Eihän tossa pelkässä mieslaulajalla vetämisessä sinällään mitään hullua olisi. Sitähän 99% heavystä on. Mutta siinäpä tuo juju juuri taitaakin piillä, että Nightwish on ainakin tähän asti rakentanut asemaansa voimakkaasti juuri Tarjan (eli siis klassisen naislaulajan) avulla. Koko hommalta ikäänkuin katoisi pohja ja perusidea, jos yhtäkkiä samaa hommaa vedettäisiinkin pelkän Marcon voimalla. Älkää käsittäkö väärin, loistava laulajahan Marcocin on. Mä taidan kyllä nyt selittää samaa mitä kaikki muutkin aikasemmin, oon hilijaa... :) Harva tätä on tajunnu. Että ihan asiasta asiaa kirjoitit. Nämä hevanderit on kyllä aikaisemmin kehunu Tarjaa ja pitäny sitä guruna ja hevykuningattarena mutta nyt kun tämä holopainen hänet hylkäs niin ollaan niin kirkasotsaista ja hylätään se joka suosion takas. Minä kyllä veikkaan että paskaan astuivat ja maailmanvalloitus tyssäs. Kattotaan vuoden päästä kuka oli oikeassa. Fletarehtaa ne häjyysemmäkki! |
Deep Shadow 23.10.2005 21:28:10 | |
---|
Jotenkin sellainen kutina, että tämä ketju on menossa vähän huonoon suuntaan. Sen nyt kuitenkin sanon, että mielenkiinnolla odotan, mitä Tarjalla on sanottavaa tähän. Tuon kirjeen takana kuitenkin oli koko muu bändi, joten kyse ei ole vain siitä, että Tuomasta vituttaisi. Ja ihan heppoisin perustein ei varmasti bändin keulakuvaa heitetä menemään. Joka tapauksessa jotenkin surullinen juttu. Mutta eiköhän se Nightwishin tarina kuitenkin vielä jatku. "Televisio on kulttuurin vappunenä" -A.W. Yrjänä
Bella Italia #15 Suhteettomat Toverit #2 |
Jami 23.10.2005 21:28:25 | |
---|
Hevi ei kiinnosta, ... Hieno homma tämä, olen tyytyväinen. ! Mitä jos ihan vain pitäisitte päänne kiinni. Näitä rienaajia löytyy aina. Tehkää itse jotain. Vaikka ihan pientäkin. Fletarehtaa ne häjyysemmäkki! |
Jii 23.10.2005 21:34:21 | |
---|
Jotenkin sellainen kutina, että tämä ketju on menossa vähän huonoon suuntaan. +1 Sen nyt kuitenkin sanon, että mielenkiinnolla odotan, mitä Tarjalla on sanottavaa tähän. Tuon kirjeen takana kuitenkin oli koko muu bändi, joten kyse ei ole vain siitä, että Tuomasta vituttaisi. Ja ihan heppoisin perustein ei varmasti bändin keulakuvaa heitetä menemään. Ihan heppoisin perustein tuollaista kirjettä ei kehtaa kirjoittaa. On tuossa asiallinen sävy ja tilanne sen mukaan on ollut liian raskas liian kauan. Toki haluaisin itsekin kuulla vastineen. Joka tapauksessa jotenkin surullinen juttu. Mutta eiköhän se Nightwishin tarina kuitenkin vielä jatku. Uskon itse tuohon myös. Hyviä biisejä bändi on tehnyt ja parantanut koko ajan. Jos bändin hyvä henki saadaan palautettua, tarina varmaan jatkuu vahvasti. Muuten, toivon myös, että Tarja Turunen saa oman uransa vahvasti käyntiin. Asiat eivät ole koskaan yksiselitteisiä, vaikka tilanne on ollut mikä tahansa. |
Jami 23.10.2005 21:34:34 | |
---|
Holopainen todisti viimeistään Once-albumillaan todellakin, että on todellinen nero tekemään musiikkia. Aha joo. Nämä nerothan sitten kyllä näyttää neroutensa ainakin ajan kuluessa. En kyllä holopaista laske näiden nerojen mukaan millään mittarilla. Samaa paskaa mitä kaikki tuutit suoltaa hevyn rintamalla. Ainut missä Nightwish eroaa on solisti. Holopainen osoittaa neroutensa kantavuuden parhaiten kun Nightwish menestyy maailmanlaajuisesti uudella solistilla paremmin kuin entisellä. Jäämme odottelemaan. Levyhän on todellinen spektaakkeli Mun maailmassa spektaakkeli on ihan jotain muuta. Fletarehtaa ne häjyysemmäkki! |
Jami 23.10.2005 21:37:43 | |
---|
Jami se jaksaa vaan trollata, zum zum zum... Mä oon liian vanha nielemään nuorison mielettömiä ajatuksia. Vaikka niitä kyllä kannatankin. Koitan tässä vastavoimana kertoa jotain todellisesta elämästä näille sinisilmäkirkasotsille jotka kertoo totena asioita josta näkevät unia. Fletarehtaa ne häjyysemmäkki! |
Turmis 23.10.2005 21:38:15 (muokattu 23.10.2005 21:39:06) | |
---|
Tarot-nimisen bändin solistina kuulemma toimii. Mikähän on vikana kun ei ole tavoittanut maailmanmainetta. Puuttuisko jonkun Tarja-nimisen karisma ja laulutaito? HÄ? Tarjalla on isommat tissit. Se jos mikä on markkinavoimaa. tätäenolevieläkertonutkenellekäänmuttanytsanonluitkotämänsenimittäinolitäysinturhaa. |
Hammer Of The Gods 23.10.2005 21:43:18 (muokattu 23.10.2005 21:46:19) | |
---|
Harva tätä on tajunnu. Että ihan asiasta asiaa kirjoitit. Nämä hevanderit on kyllä aikaisemmin kehunu Tarjaa ja pitäny sitä guruna ja hevykuningattarena mutta nyt kun tämä holopainen hänet hylkäs niin ollaan niin kirkasotsaista ja hylätään se joka suosion takas. Minä kyllä veikkaan että paskaan astuivat ja maailmanvalloitus tyssäs. Kattotaan vuoden päästä kuka oli oikeassa. Joo.. Mun näkemyksen mukaan tossa on kaks vaihtoehtoa: Joko tyypit löytää TODELLA vakuuttavan naislaulajan, joka on laulutaidoiltaan samalla tasolla Tarjan kanssa, mutta lavakarismaltaa huomattavasti kirkkaampi. Ilman todella voimakasta karismaa (myös ulkonäköä) en usko että fanit suhtautuvat kovinkaan myönteisesti. Uuden laulajan pitäisi myös sopia Nightwishiin luontevammin kuin Tarjan. Vaikka Tarjaa on pidetty olennaisena osana NW:tä, niin mielestäni hän on kuitenkin vaikuttanut jotenkin porukkan kuulumattomalta oudolta linnulta. Ilmeisesti näin sitten olikin, ainakin loppuvaiheessa. Ja kun sanoin että on mielestäni kaksi vaihtoehtoa... Toinen, ja myöskin hyvin mahdollinen skenaario on se että koko paska osuu tuulettimeen, ja homma lopahtaa täysin. Edit: Niin, ja itsekin kyllä odotan mielenkiinnolla, kuinka Tarja vastaa (vai vastaako ollenkaan) tuohon erottamiseensa. Seuraan tilannetta mielenkiinnolla... |