Kitarat: kitarakamat ›

Suurin ero minulle Les Paulin ja telecasterin/stratocasterin välillä on se kielen tatsi. Les Paulia kurittamalla sitä ei saa soimaan hyvällä tavalla, toisin kuin stratoa tai teleä. Mitenkä tämän nyt selittäisi ilman malliesimerkkiä...
 
Yleisesti ottaen minusta Lese sopii huomattavasti paremmin kitaraa hellemmin käsitteleviin käsiin kuin Tele tahi Strato.

Mutta ei kai kukaan yritäkään saada Lessua kuulostamaan Teleltä tai päinvastoin. Idea noissa puollituksissa ja muissa lienee soittimen omien soundimahdollisuuksien lisääminen, eikä toisten mallien apinointi.
 
Minä en ainakaan yritä saada Lesanderia kuulostamaan miltään toiselta skebalta, vaan todellakin haen erilaista soundikirjoa koska soitan monipuolista musaa. Välillä on oikeasti kiva vetää LP:lla Bon Jovia siten että tallamikki on puolitettuna.
 
Mutta kuten tunnetusti... se LP:n kaulamikki on aika LÄSKI ja tummanpuhuva, niin puolitettuna siihen tulee enempi klangia mukaan soundiin ja se "siistiytyy" kristallisemmaksi. Tämä siis hyvän mikin kanssa missä toinen kela toimii itsekseenkin hienosti.
 
Itse olen vain huomannut olevani aika pihalla kaverin Les Paul kädessäni. Soundissa on vaan jotenkin liikaa massaa... Ehkä tottumiskysymys. Fender-maailma tuntuu vaan tutummalta, vaikka 80-luvulla kovimmat värinät koinkin Slashin ja Joe Perryn sooloja kuunnellessani. Sitten tuli Stevie Ray mun elämään (samana päivänä kuin kuoli) ja sekoitti mun mieltymykset kokonaan. Nyt soitan Telellä...
 
Makuasioita ja tottumiskysymyksiä, kyllä! Massa on se mitä moni LP:ssa ihmettelee ja vierastaa. Leveän remmin kanssa sekään ei enää näin monen vuoden jälkeen tunnu missään... päinvastoin Stratot ja monet muut tuntuvat "liian keveiltä" :)
 
Les Paulissa on myös paksuhko kaula jos verrataan esim. moderniin Fender Am. Stratoon. Onhan siinäkin C-shape mutta ei se ole kuin Gibsonin 50s-kaula. Gibsonissa on myös lakattu tuo kaula, osassa Stratoja ja Telejä on satiini-viimeistely joten sekin saattaa oudolta tuntua. Toki OIKEASSA Fenkussa on kellertävä Gloss-viimeistely kaulassakin :)
 
Itse olen tosiaan haalinut kasaan parit LP:t, yhden Charvelin "Super-Straton" jumbonauhoilla ja sitten perinteisemmän Fernandesin MIJ "Stratocasterin" ihan normi 3xSC mikityksellä ja 21-nauhaisella otelaudalla missä ohuet ja pienet vintage-nauhat. Kaikilla soitto luistaa ja saamieni soundien määrä hipoo käsitykseni rajoilla.
 
Suurin ero minulle Les Paulin ja telecasterin/stratocasterin välillä on se kielen tatsi. Les Paulia kurittamalla sitä ei saa soimaan hyvällä tavalla, toisin kuin stratoa tai teleä. Mitenkä tämän nyt selittäisi ilman malliesimerkkiä...
 
Haetko tällä nyt sitä että Fenkuissa on 25.5" skaala kun LePassa on 24.75"?

Haetko tällä nyt sitä että Fenkuissa on 25.5" skaala kun LePassa on 24.75"?
 
Luulen, että tuo vaikuttaa siihen ehkä eniten. En tiedä varmaksi. Joka tapauksessa Leseä ei voi kurittaa samalla tavalla. Ei saundaa hyvältä.

Kyllä Lesteri ja Startocaster ovat aika eri kitaroita monessakin suhteessa... itse pidän kyllä Les Paulin soitettavuudesta, siitä tietystä keveydestä kielten suhteen ja toisaalta siitä että bendaus onnistuu melko vaivattomasti, sekä tietysti siitä sustainista. Se vain on jotenkin rauhallisempi soitettava... Toisaalta, Stratocasterin kielten tatsi on subjektiivisesti arvioituna jotenkin "tiukempi" ja kevyeen soittoon sen soundimaailma tuntuu sopivan vähän helpommin kuin massiivinen Les Paul. Sooloilussa en tykännyt Stratosta yhtään, lähinnä siksi että bendaus oli hemmetin raskas enkä sen takia edes uskaltanut veivata sitä ihan kunnolla kun pelkäsin kielten katkeavan. Muuten kitara kyllä soi tosi nätisti (keikalla oli siis jenkki-stratocaster jostain 80-luvun puolen välin tienoilta...).
 
Joskus kyllä saatan hommatakin Les Paulin (tai jos joskus opin tekemään itse niin... :P), se olisi luultavasti aika hyvä kaveri Charvelin pariksi. Stratocaster taas ei minusta toisi enää mitään ekstraa Charvelin rinnalle, varsinkin kun Charvel on soittotuntumaltaan paljon parempi ja toimiva floikka on muutenkin mukavampi kuin perinteinen tremolo-talla.
 
Sitä tosin en aina ymmärrä miten Les Paul sopii hevanderiin, minusta se vain tuntuu jotenkin vähän "löysältä" soitettavuutensa puolesta siihen...

Mutta kuten tunnetusti... se LP:n kaulamikki on aika LÄSKI ja tummanpuhuva, niin puolitettuna siihen tulee enempi klangia mukaan soundiin ja se "siistiytyy" kristallisemmaksi. Tämä siis hyvän mikin kanssa missä toinen kela toimii itsekseenkin hienosti.
 
Joo toi soundi kiinnostaisi meikäläistäkin ehkä enemmän kuin se perus-kakskelasoundi.
 
Makuasioita ja tottumiskysymyksiä, kyllä! Massa on se mitä moni LP:ssa ihmettelee ja vierastaa. Leveän remmin kanssa sekään ei enää näin monen vuoden jälkeen tunnu missään... päinvastoin Stratot ja monet muut tuntuvat "liian keveiltä" :)
 
Mun oma Tele on tosi raskassarjalainen, suosaarnibody painaa pirusti, koko skitta yli neljä kiloa. Soundi on kuitenkin mielestäni hyvä, enkä rupea soitinta vaihtamaan vain en takia, että yleinen mielipide Teleissä kallistunee kevyempään suuntaan. Rinnalle hankkisin mielelläni kevyemmän leppärunkoisen 60' mallin jos vain olisi joskus varaa. Siihen ehkä keskimikki blend-potikalla... ja miksei parallel-series kytkennät... saisi niitä vaihtoehtoja!
 
Les Paulissa on myös paksuhko kaula jos verrataan esim. moderniin Fender Am. Stratoon. Onhan siinäkin C-shape mutta ei se ole kuin Gibsonin 50s-kaula. Gibsonissa on myös lakattu tuo kaula, osassa Stratoja ja Telejä on satiini-viimeistely joten sekin saattaa oudolta tuntua. Toki OIKEASSA Fenkussa on kellertävä Gloss-viimeistely kaulassakin :)
 
Alkuperäinen telen U-mallinen kaulu on kans aika paksu, suurin piirtein samaa luokkaa kuin Lessujen 50's kaula. IHAN oikeassa Fenkussa ja miksei Gibsonissa lakka on kulunut paljosta soittamisesta melkein kokonaan pois, tai ainakin mukavan mattapintaiseksi! =)

Jos vire ja kielisetti ovat samat, on Stratocasterin ja Telecasterin tatsi jäykempi kun Les Paulissa, johtuen piedemmästä skaalasta. Ei Stratocaster mielestäni tatsiltaan kyllä muuten yhtään sen jäykempi ole: siinä vaan pitää käyttää suhetessa ohuempia kieliä tai matalempaa virettä jos haluaa identtisen tatsin LP:n kanssa.
 
Stratocasterin rungon muotoilu on kyllä paljon mukavampi, vähemmän pyöristetystä Les Paulista tulee ainakin istualtaan soittaessa aina raidat reisiin. Les Paul on jossain määrin kömpelömpi, mutta toisaalta ylvään ja arvokkaan näköinen, joten semmoinen on oltava keikalla mukana jo pelkästään edustussyistä. Stratocaster mielestäni reagoi paremmin soittotatsiin ja pieksemiseen, kun taas Les Paulin dynamiikka tuntuu jotenkin hieman suppeammalta, mikä ei tietysti ole aina pelkästään huono asia - LP:llä on helpompi saada paksua ja tasaista lead-soundia, kunhan käytössä on humbuckerit.
 
Telecaster on ainut oikea vaihtoehto kun haetaan "näkkärisoundia". Tele on myös varma joka paikan työkalu, väsymätön rokkikeppi, Telecasterin tietynlainen "soundillinen yksipuolisuus" on itse asiassa monessa tilanteessa erittäin hyvä tehokeino: kun tarjolla ei ole miljoonaa eri vipua ja soundivaihtoehtoa vaan yksi terve Telecaster-soundi, tulee soittajankin keskityttyä olennaiseen eli itse soittamiseen eikä pelkästään kitaran soundipaletin tutkimiseen. Telecaster erottaa pojista miehet - jos Tele soi soittajan käsissä hienosti, ei homma ole enää kitarasta kiinni. :)
 
Mutta kuten sanoin, eri tarkoituksiin eri työkalu, 335:a unohtamatta. :)

Telecasterin tietynlainen "soundillinen yksipuolisuus" on itse asiassa monessa tilanteessa erittäin hyvä tehokeino: kun tarjolla ei ole miljoonaa eri vipua ja soundivaihtoehtoa vaan yksi terve Telecaster-soundi, tulee soittajankin keskityttyä olennaiseen eli itse soittamiseen eikä pelkästään kitaran soundipaletin tutkimiseen. Telecaster erottaa pojista miehet - jos Tele soi soittajan käsissä hienosti, ei homma ole enää kitarasta kiinni. :)
 
Amen! Halleluja! Nyt tuli plussaa...
 
Joo siis tätä itsekin olen yrittänyt tässä sanoa. Vähemmän on enemmän ja parempaa. Tele on välitön apu vaihtoehtoahdistukseen! Ja tulee todellakin keskityttyä siihen MITÄ ja MITEN soittaa...
 
Jos Telestä jotain muuttaisin, niin varmaan tekisin siihen samanlaisen loivennuksen rungon yläreunaan niin kuin stratossa on. Oikea käsi väsyy joskus reunan painaessa kyynertaitteeseen. Eli JOS joskus custom-soitinta olisin tilaamassa, niin tilaisin siihen varmasti straton kaltaisen "kädenlepuuttimen". Strato on (pakko myöntää) ergonomialtaan ylivertainen. Mutta onko ergonomia rockenrollia? No ei ole! Tele rokkaa!

Telecaster on ainut oikea vaihtoehto kun haetaan "näkkärisoundia".
 
No ei kai ny sentään ellet sitten tarkoittanut vain otsikon kolmea vaihtoehtoa. Mihin jäi Jaguar, Jazzmaster, Mustang, Musicmaster?

Eikös se ole vähän niinkuin hyvä asia, että kitarassa on oma tunnistettava soundinsa ja ominaislaatunsa. Kitaran monipuolisuus on asia jota en jaksa kauheasti arvostaa ja kaivata, persoonallisuus on paljon hauskempaa.
 
Komppaan! Mua kiinnostaakin erityisesti se, mikä kitara tuntuu kenestäkin omimmalta. Se on musta vähän sellainen asia, ettei sitä voi ihan tosta vaan valitakaan, vaan viiden pennin zeniläisyydellä voisi sanoa, että se kitara valitsee sinut. Mä ainakin samaistun muihin Tele-soittajiin ihan vilpittömästi, vaikka en toki pidäkään itseäni minään mestarina. Mutta kyllä mulle nykyään on paljon läheisempiä heppuja jotkut Roy Buchanan, Danny Gatton tai vaikka Tommi Viksten kuin joku Hendrix tai Jimmy Page. Mutta siis ihan meikä vaan... Esikuvia ei tietenkään pitäisi liikaa kumartaa, mutta kyllä musta on tärkeää tuntea edes jonkinlaista sielunkumppanuutta menneisyyden mestareiden kanssa. On sitä omaa identiteettiäkin sitten paljon mielekkäämpää rakentaa, kun tietää mitä on jo tehty ja millä ja miten...
 
Les Paul-kitaroiden puhdas soundi on erittäin aliarvostettu ja liian vähän käytetty, vaikka Les Paulhan soitti itse aivan puhtaan kirkkaalla soundilla.
 
Tää on toinen mielenkiintoinen kommentti. Toivottavasti moni keksii soittaa "väärällä" kitaralla "väärää" musaa ja todistaa kaikki typerät yleistykset ja tottumuksen betoniin valamat muka-totuudet vääriksi. Öö... siis "vääriksi". ;)
 
Niin ja Tele on erinomainen Jazz-kitara siitä saa erittäin uskottavan bebop-soundin.
 
Komppia! Freddy Green-tyylillä...

Oma valinta olisi Telecaster. Tässä nyt painaa oma musiikkimaku aika paljon. Itse soitan pääasiassa akustisella ja yksi sen parhaita ominaisuuksia on yksinkertaisuus, otat kitaran syliin ja soitat. Sama juttu Telessä. Toisaalta Tele on joko/tai -osastoa; soundista ja ulkonäöstä tykätään tai ei. Tässä mielessä Telellä soittaja tietää mitä haluaa ja mihin tarkoitukseen. Itse näkisin Telen tietyn kohderyhmän keppinä. Moni kitaristi saattaa omistaa stratoja, lespauleja jne. mutta ei välttämättä Telecasteria.

Jonkin verran mun kriteereissä painaa myös kitaran paino. 1-2 tunnin keikoilla lespaulin paino ja rungon terävät kulmat eivät vielä haittaa, mutta viiden setin tanssikeikoilla alkaa kummasti arvostaa sitä, että soitin on ergonomisesti hyvin muotoiltu eikä paina liikaa. Noissa tanssivedoissa meinaa välillä muutenkin paikat mennä hapoille. Eikä tilanne varmaan parane, kun tässä kuitenkin koko ajan ikäännytään ja rupsahdellaan. Muun muassa siksi näillä pitkillä keikoilla se on strato, joka lähtee mukaan.

Mä en osannu valita, joten on tullu aikojen saatossa haalittua koko kolmikko. Tele ja Lespa on niin ääripäistä, että ne ei toisiaan korvaa missään nimessä. Strato taas sijottuu siihen keskivaiheille. Son hyvä all around kitara.
Noilla oikeestaan hoitelee homman ku homman.. akkari sihen vielä päälle.

Itse päädyin teleen aikoinaan koska ei ollut varaa ostaa aitoa Les Paulia.Sitten jotenkin kasvoin siihen soundiin,koskaan vielä itse kitara ei ole asettanut rajoitteita jonkun jutun oppimiselle.(no ok. ei ole kampea).Ja kuten tulikin jo esille näennäisestä yksinkertaisuudesta huolimatta hyvästä (made in USA ) Telestä saa irti kaikki tarvittavat soundit,ainakin tollaseen roots musaan mitä itsekin diggaan.Mutta jos pitäisi valita esim.kaunein kitara se olis kyllä Les Paul,loimuvaahterakannella.Ehkä hommaan sellaisen itselleni 50-v.lahjaksi sitten joskus.

Hö. Ei mikään noista kolmesta.
 
Firebirdillä ja ES335:llä saa jo riittävän laajan kirjon saundeja. :)
 
Firebirdillä saa ainakin tallamikillä jo lähes stratomaisen, sellaisen heleän ja ohuen soundin. Kaulamikillä kuulostaa jo melkoisen tummalta, ja molemmat mikit käytössä kuulostaa sopivan räyhäkkäältä.
 
Nojoo, sen verran voin antaa periksi, että mikäli Telen, Straton ja LP:n väliltä pitää valita, niin valintani on LP. Tarkemmin sanoen tasakantinen LP Junior (doublecut, mieluiten).

Apulannan toni ei ole ensimmäinen mieleentuleva henkilö hyvien soundien yhteydessä, jo senkin vuoksi että hänen soundeillaan ja kitaran luonnollisilla soundeilla ei ole paljoa tekoa keskenään.
:-)
 
Mutta Bonecrusher on kyllä käsittänyt telen soundin kovin rajallisesti, lienee kokeillut pelkällä tallamikillä ja volyymipotikka täysillä - telessähän volyymipotikassa on yleensä ylimääräinen konkka eli sillä viimeisellä pykälällä säädetään sitä terävyyttä.
 
No, esimerkiksi monet klassiset Led Zeppelin -jutut on Jimmy Page soittanut telellä, samoin Keith Richardsin räyhäkäs komppisoitto on usein telestä peräisin.
 
Todellakin, Lannan Tonin soundi on hirveää avaruushässäkkäefektipuuroa.
Keith Richards on vieläkin paras ja ainoa Telemies, Aamen.

Todellakin, Lannan Tonin soundi on hirveää avaruushässäkkäefektipuuroa.
Keith Richards on vieläkin paras ja ainoa Telemies, Aamen.
 
Kyllä minulle on enempi Teleä herroissa: Merle Haggard, Danny Gatton, Muddy Waters ja tietysti itse ICEMAN!!!
 
Vaikka ei tuo Keith ole lainkaan huono Teletappi myöskään.

Nii ja koko triidi on rokkareiden kansoittama..:-)
 
Kattelkaas Ameeriikan kantri-viteoita !! Niillä on kaikilla Tele !!
 
:-)