Kitarat: kitarakamat ›

Ja Les Paul ei missään tapauksessa ole kestävin, eikö kaulan naksahtaminen ole oikeastaan pakollinen koettelemus kaikkien aitojen Lessujen kanssa elettäessä?
 
Ei sitte.. Kummallisista mielleyhtymistä tulee totuuksia.. *snif*..
Ei niit tarvi pitää kuin "kipeetä p***a", vaikka hirvittävästi kateelliset aina toitottelee..
Tietenkin voi olla, että minä oon nähny vaan sen 20 prossaa, kun kuulemma 80 prossaa Giboista on kaula-poikkinaisia ja muutenkin huonoja. ;)
Ittelläni ei ole sitte mikään aito...voi minnuu.. Eikä myöskään Petellä. Lapsestani puhumattakaan, nuorena jo joutunu väärennöksellä soittamaan..
 
Onko todellakin näin että jotkut Ekon paulit olis jopa ison G:n veroisia. Ehkä sitte, ja pentit kanssa..
 
Eikös kolmipulttinen Fendän kaulan kiinnitys ole kaikissa vääntänyt kaulan propellille. korjauskelvottomaksi ihan?? (Yhtä huono yleistys tämä!!)

Apulannan toni ei ole ensimmäinen mieleentuleva henkilö hyvien soundien yhteydessä, jo senkin vuoksi että hänen soundeillaan ja kitaran luonnollisilla soundeilla ei ole paljoa tekoa keskenään.
:-)
 
Joo totta, tuli vaan mieleen esimerkkinä raskaamman musan puolelta. Yleensäkin tuntuu siltä, että nu-metalscenessä on ihan sama millä soittaa, soundi on aina kuitenkin samanlainen päälle-pois tyyppinen sumutorvituuttaus, jossa ei nyansseilla ole paljon väliä.

Mutta Bonecrusher on kyllä käsittänyt telen soundin kovin rajallisesti, lienee kokeillut pelkällä tallamikillä ja volyymipotikka täysillä - telessähän volyymipotikassa on yleensä ylimääräinen konkka eli sillä viimeisellä pykälällä säädetään sitä terävyyttä.
 
Tää on just sitä Telen monipuolisuutta, joka tulee esiin vasta kun soittimen kanssa on ollut tekemisissä vähän pidempään. Pienillä muutoksilla saa aika paljon sävyjä aikaan. Muutin omasta Telestäni asetuksia siten, että tone ei vaikuta kaulamikkiin ollenkaan. Mikki kirkastui jonkin verran ja viritys mahdollisti nyt sen, että tallamikille voi laittaa sopivan lämpimän tonesäädön ilman että kaulamikki menisi tunkkaiseksi.
 
Craten v3112 styrkkarissa, jonka hankin vähän aikaa sitten Telen kaveriksi, on Boost kytkin, joka nostaa 10db 900hz:in kohdalla. Soundi pyöristyy mukavasti ja kun rullaa volumea pikkuisen taaksepäin saa kaulamikistä lähes Grant Green-tyyppisen savuisen jazz-soundin ilman tonenappulaakin. Hyvä juttu!

No, esimerkiksi monet klassiset Led Zeppelin -jutut on Jimmy Page soittanut telellä, samoin Keith Richardsin räyhäkäs komppisoitto on usein telestä peräisin.
 
Tele on rakki! Les Paul joku iso rotukoira. Strato ehkä afgaanivinttis.

Mutta Bonecrusher on kyllä käsittänyt telen soundin kovin rajallisesti, lienee kokeillut pelkällä tallamikillä ja volyymipotikka täysillä - telessähän volyymipotikassa on yleensä ylimääräinen konkka eli sillä viimeisellä pykälällä säädetään sitä terävyyttä.
 
Juu, en ole koskaan soitellut Telecasterilla. Kyllä katsos muissakin laadukkaissa soittimissa on volume ja tone-potikat... eipä tuo nyt ole Telessä mitenkään erikoista. Esim. LP:ssä on hienoa kun kaulamikistä ottaa volumea hieman pois ja tone aivan nollille, sen jälkeen tallamikiltä on mukava siirtyä Santana-leadeihin vipua kääntämällä.
 
Vaikka en ihan niin pitkään ole soittanut kuin sinä (kivi) tai vaikkapa fox, niin kyllä mie silti olen kerennyt viimeisen 15 vuoden aikana kohtuullisen monella Telecasterillakin soittamaan. On soiteltu volumet ja tonet täysillä tallamikillä ja kaulamikillä, mutta on sitä rävelletty Teleä muillakin "asetuksilla".
 
No, esimerkiksi monet klassiset Led Zeppelin -jutut on Jimmy Page soittanut telellä, samoin Keith Richardsin räyhäkäs komppisoitto on usein telestä peräisin.
 
Eikös Zeppelinin ykköslevy ollut Telellä soiteltu. Sen jälkeen Page omaksui LP:n riveihinsä. Keith Richardsin soundistakin voidaan olla montaa mieltä. Toiset pitävät sitä räyhäkkäänä kenties, toiset eivät. Ei siinä mitään, asiallisia riffejä ja lead-soitantaa siitä huolimatta etten hänen soundiaan kauheasti diggaile. Ja tämä nyt on muutenkin taas sellaista huttua asiasta, että "nämä ja nämä ovat soitelleet telellä". Kyllä sitä voisi luetella liudan monipuolista musiikkia soitelleista Strato-kepittäjistäkin, tahi LP-kepittäjistä. Ei siinä vain ole mitään järkeä kun kyseessä on siitä huolimatta erilaiset skebat.
 
Tele nyt vain sattuu olemaan kuuluisa siitä "twängistä" ja jos tuo yleistys kauheasti mieltä painaa niin ei muuta kuin tuonne ison maailman foorumeille muuttamaan alati seurassamme liikkuvaa epätosi-lausetta.
 
Ja Les Paul ei missään tapauksessa ole kestävin, eikö kaulan naksahtaminen ole oikeastaan pakollinen koettelemus kaikkien aitojen Lessujen kanssa elettäessä?
 
No minulla vanhin LesPaul on vuodelta '85 ja kyllä se tämän 20 vuotta on ilman lavan katkeamista kestänyt. Toinen Lesanderi on '92 ja siinä ei ole ollut muuta vikaa kuin nuo virittimet. Ne sai joskus iskun ja sen tietää mitä Klusonit on mieltä siitä. Soittimia voi pitää hyvin tai niitä voipi kohdella kaltoin. Viimeiseen asti koitan varjella nuita, mutta kyllä Fenderinkin kaula poikki menee. Näitä on monia tapauksia kun kitara jää vaikka reeniksen sohvalle ja sit siinä on joku viltti vähän puolittain päällä. Sit tietysti sen kulmakunnan isoin sälli istuu leveellä perseellään siihen ja naks. Helpompaa tuohon pulttikaulaiseen on kyllä koko kaula vaihtaa, mutta ei se siltikään LP:stä vielä heikkokestoista tee.
 
LP:n kestävyys on meinaan kovaa luokkaa... body kestää ihan mitä vaan, keikoilla ei tartte pelätä että LP antautuisi. LP onkin minun henk. koht. favorite :) Stratot ja sen johdannaiset tulee kovaa perässä...
 
Meikäläisen soundipaletti kasvoi taas radikaalisti kun parin LP:n ja Charvelin "super-straton" lisäksi hommasin tuon 3xSingleCoil Fernandesin MIJ "straton". Nyt irtoaa bluesit, jazzit, rockit, reggaet, funkit, hevit, bläkkändekkerit ja ties mitkä... ainakin jollain noista skeboista. Vielä vaan kun osais itse soittaa.

Tele on rakki! Les Paul joku iso rotukoira. Strato ehkä afgaanivinttis.
 
:) Heh! nimim. straton ja afgaanin omistaja.
 
Omat suosikit on strato ja lespa. Kumpi ennen riippuu päivästä ja fiiliksestä.
Puhtailla ja pikkurosoilla strato. Kunnon säröllä sitten lespa.
Molempi parempi.

Juu, en ole koskaan soitellut Telecasterilla. Kyllä katsos muissakin laadukkaissa soittimissa on volume ja tone-potikat... eipä tuo nyt ole Telessä mitenkään erikoista. Esim. LP:ssä on hienoa kun kaulamikistä ottaa volumea hieman pois ja tone aivan nollille, sen jälkeen tallamikiltä on mukava siirtyä Santana-leadeihin vipua kääntämällä..
 
Tele nyt vain sattuu olemaan kuuluisa siitä "twängistä" ja jos tuo yleistys kauheasti mieltä painaa niin ei muuta kuin tuonne ison maailman foorumeille muuttamaan alati seurassamme liikkuvaa epätosi-lausetta.
 
Älä nyt ota itseesi, en hetkeäkään epäillyt pätevyyttäsi soittajana, (eikä mulla paljon varaa muiden arvosteluun olisikaan).
 
Telen volyymipotikka toimii eri tavalla kuin juuri minkään muun kitaran volyymi, sitä mä vain yritin sanoa. Tokikaan kaikissa teleissä ei sitä volyymipotikan ylimääräistä konkkaa ole. Aivan hyvin voi soittaa teleillä koko ikänsä törmäämättä tähän.
 
Ja kyllä, muissakin kitaroissa voi kääntää tonea. Mutta siitä en ollut sanomassa mitään - vaan yritin selittää, että kun yleensä tapana on pitää volyymia täysillä melkein tilanteessa kuin tilanteessa. niin telessä saattaa se "täysillä" olla about kasin paikkeilla, ja siitä eteenpäin alkaa boosti.
;-)
 
Ja telen twangihan on klassikko. Aika hyvän samansukuisen twangin saa muuten myös Mustangin ja Musicmasterin muovikuorimikeistä, mutta niissä ei oo sitä läpirungon-sointia eikä tallan funkkia.
 
Ja rankkaa telesoundia hakeville suosittelen vielä Albert Collinsin ja hänen Icebreakers-yhtyeensä levyjä. ja Muddy Watersillakin olen nähnyt telen, kun tämä aikoinaan kävi porin Jazzissa.

Itse ainakin heteroseksuaalina kuuntelisin paljon mielummin naaraksen naukumista kiimassa... mutta kukin tyylillään ja mieltymyksiensä mukaan :)
 

 
Niin, ehkäpä sen kissan kiiman kuuntelu ei kuitenkaan liity millään tavalla siihen heteroseksuaalisuuteen.
Ahhahha, oli vain pakko.

Älä nyt ota itseesi, en hetkeäkään epäillyt pätevyyttäsi soittajana, (eikä mulla paljon varaa muiden arvosteluun olisikaan).
 
Huonohan mie olen mutta ei otettu sen enempää ihteen :)
 
Telen volyymipotikka toimii eri tavalla kuin juuri minkään muun kitaran volyymi, sitä mä vain yritin sanoa. Tokikaan kaikissa teleissä ei sitä volyymipotikan ylimääräistä konkkaa ole. Aivan hyvin voi soittaa teleillä koko ikänsä törmäämättä tähän.
 
Ja kyllä, muissakin kitaroissa voi kääntää tonea. Mutta siitä en ollut sanomassa mitään - vaan yritin selittää, että kun yleensä tapana on pitää volyymia täysillä melkein tilanteessa kuin tilanteessa. niin telessä saattaa se "täysillä" olla about kasin paikkeilla, ja siitä eteenpäin alkaa boosti.
;-)
 
Juu... itse aikanaan huomasin volumepotikan hienouden kun virittelin skebaa ja vola sattui olemaan about puolivälissä. Se mittari toimi niin rauhallisesti että virittäminen oli kerrassaan mukavaa ja helppoa. Nyt tässä on tullut viimeiset 6-7 vuotta leikittyä enempikin volan ja tonen kera. Yllättävillä säädöillä saa aikaiseksi loistavat meiningit.
 
Ja telen twangihan on klassikko. Aika hyvän samansukuisen twangin saa muuten myös Mustangin ja Musicmasterin muovikuorimikeistä, mutta niissä ei oo sitä läpirungon-sointia eikä tallan funkkia.
 
Totta... Twangista kuuluisa mutta kyllä siitä monet muutkin irtoaa.
 
Ja rankkaa telesoundia hakeville suosittelen vielä Albert Collinsin ja hänen Icebreakers-yhtyeensä levyjä. ja Muddy Watersillakin olen nähnyt telen, kun tämä aikoinaan kävi porin Jazzissa.
 
Jos vielä rankempaa Teletystä haluaa niin John 5 (Marilyn Mansonin skebaaja... ainakin oli joskus) sekä Audioslaven Tom Morello (eli entinen RATM-jehu)... Albert Collinsin Tele ois minun valintani jos Fender pitäisi ostaa... naturaali, kaulahumbucker jne jne. Harmi vain että Fender on tainnut senkin Signaturen lopettaa juuri tälle vuodelle :)

Albert Collinsin Tele ois minun valintani jos Fender pitäisi ostaa... naturaali, kaulahumbucker jne jne. Harmi vain että Fender on tainnut senkin Signaturen lopettaa juuri tälle vuodelle :)
 
Kai sitä on saatavissa, mutta vain custom shoppina.

Hot rodded sarjan telessä on kans kaulapuolella humppari. Liekkö sitten koko sarjaa enää, 2002 luettolossa on ainakin.

Pulttikaulainen Les Paul, case closed.

Kyllä noista kolmesta eniten mun rapylään ja tyyliin sopii Lespa, mutta ei noita kahta muutakaan mallia voi lähteä haukkumaan...
 
Meikäläisen eka "kunnon kitara" oli Tokain Breezysound Tele, joka olikin varsin pätevä vehje. Soittomukavuus oli paksun rungon ja reilun painon takia vähän niin ja näin. Menin vielä tunkemaan tallaan minihumpparin :) Kitara on nyt uudella (toivottavasti) onnellisella omistajallaan.
 
Ja Stratoista sitten... Pakkohan sitä oli hommata itelleen myös joku single-coil klangin omaava keppi, kun noita humpparimalleja on jo kertynyt. Ihan kaikkia soundeja ei tosiaan saa Les Paulista.
 
Tälläinen sitten lähti tänään Saksasta tulemaan :D
http://www.thomann.de/thoiw3_artike … sn=e1a8bb980a5d20f7a7a3a5c5d06dd796

Lasken nää tälläset topicit trolleiksi, pelimies omistaa useanlaisia kitaroita.
 
-alppu

Lasken nää tälläset topicit trolleiksi, pelimies omistaa useanlaisia kitaroita.
 
-alppu
 
Kai mää sitten oon pelimies.
 
Tele on kiva, Strato on kiva, Pauli on kiva, mutta myös 335 on kiva. Seuraavaks opettelen soittamaan.

Seuraavaks opettelen soittamaan.
 
minä lykkään tuota vielä muutaman hankinnan ajaksi:)

Ja jokaiselle joka uskoo että vibrakampi on välttämättömyys rautalangassa - näin (toistakymmentä vuotta sitten) televisiosta silloin verrattain tuoreen Ventures-liven, missä kaikki kampitemputkin tehtiin Telecasterilla
 
Tää vois olla se taltiointi mitä nykyään myydään halpa-dvd:nä? Kivasti se instru taittuu ilman kampea, ja ilman nauhakaikuakin - ainakin Nokielta ;-)
 
monipuolisin
 
Tää on helppo: Strato
 
kätevin
 
Strato, ks. "monipuolisin"
 
paras
 
Syntax error 501: infinite quantity of variables
 
mehukkain
 
LP
 
kaunein
 
Yksistään LP
 
seksikkäin
 
Riippuu kantajastaan. LP on noista maskuliinisin, mutta se ei automaattisesti tarkoita samaa kuin seksikkäin - ei edes miehillä ;-)
 
kestävin
 
Tele?
 
ihanin
 
Strato
 
omin
 
Noista Strato, just nyt
 
makein
 
Tele; just semmoinen puunvärinen (butterscotch?), mustalla plekusuojalla ja mulle ehdottomasti vaahteraotelaudalla. Se on makein siksi, että näyttää niin peruspuupalikalta, mutta on jotain ihan muuta.
 
loistavin
 
Tähän mä sanon Strato, taannoisen The Shadows-keikan myötä; Straton omin soundi pääsee Hankin hyppysissä todella oikeuksiinsa. Fantastinen soitin!
 
Tele noista multa puuttuu, jostain syystä; en tunne nytkään semmoista oikeasti tarvitsevani mihinkään - siis niin että se olisi just se oikea vaihtoehto.

Lasken nää tälläset topicit trolleiksi, pelimies omistaa useanlaisia kitaroita.
 
-alppu
 
Tässä ei ole nyt kyse omistamisesta, vaan eri soitinten erityislaaduista ja siitä mikä tuntuu omimmalta. Ja miten se valittu soitin vaikuttaa omaan soittoon. Jos vetää ES-335 samoja likkejä kuin Telellä, niin miksi ihmeessä pitää sitä soitinta vaihtaa. Kaikki ne on kitaroita ja ei ne soundit nyt niin erilaisia ole, vaikka oliskin periaatteessa ihan ääripäistä. Ja kai nyt kaikilla joku suosikki on?

Ja kai nyt kaikilla joku suosikki on?
Se yksi ja ainoa, ainutkertainen?
No pitäiskö sit kysyä minkä ottaisit mukaasi autiolle saarelle=)
 
Lespani ottaisin, edellyttäen että jonkin vahvarin saa kans.. ja sähköö. Jos ei niin anon vaihtoa akustiseen;)

No pitäiskö sit kysyä minkä ottaisit mukaasi autiolle saarelle=)
 
Lespani ottaisin, edellyttäen että jonkin vahvarin saa kans.. ja sähköö. Jos ei niin anon vaihtoa akustiseen;)
 
Ei muuta kuin tuulivoimala pystyyn!

Les Paulin kestävyydestä: kaulan saa napsahtamaan poikki lavan juuresta ihan vaan kaatamalla kitaran olohuoneen karvalankamatolle (nimim. tämänkin piti kokea). Sen sijaan stratoa, telestä puhumattakaan, voi kolhia aika kovastikin ilman että soittimen rakenne tai soittokelpoisuus kärsii.
 
Sähköremontit on les paulissa helppoja huoltoluukkujen ansiosta, mutta kaularemontit taas hankalimpia.
 
Mulle strato on paras kitara. Siinä vaan on niin ylivertainen soundimaailma, sitä on mukava käsitellä ja se on parhaan näköinen. Lisäksi se on erittäin luotettava laite, joka ei koskaan ole pettänyt tositoimissa. Tykkään kyllä erittäin paljon telestä ja LP:stakin.