Rock, pop, alternative ›

Mitäs mieltä täällä ollaan The Crampsista? Jonkin verran itse on tullut kuultua, ja aika hyvältä (vai pitäisikö sanoa pahalta) se meininki vaikuttaa.
 
Milläs levyllä on kannattavinta tutustua The Crampsiin? Muutama biisi on tullut kuultua "Fiends of Dope Island" albumilta, samoin kuin siltä niiden ekalta albumilta. Flame Job oli joskus lainassa, mutta ei ainakaan silloin ihan hirveästi kolahtanut.

Cramps on parhaimmillaan ihan saatanallisen loistava, huonoimmillaan lähinnä puuduttava. Kyllähän sitä jonniin verran tulee kuunneltua.
 
Flamejob on mun mielestäni ihan kohtuuhyvä levy. Sado County Auto Show ja Naked Girl Falling Down The Stairs on aivan hemmetin hyviä biisejä! Sitten kun joskus saa sen rokabilibändin kasaan, niin ensin mainittu löytää takuuvarmasti tiensä ohjelmistoon.

Oma lempilevyni on Smell of Female, Stay Sick! ja A Date with Elvis tulevat seuraavaksi. Vanhemmista biiseistä tykkään eniten Garbagemanista: "Do you want the real thing or are you just talking?" Gretchin twangia on aina ilo kuulla...

Musta Songs the lord taught us ja Psychedelic Jungle on parhaat...on se hurja.

Flamejob on mun mielestäni ihan kohtuuhyvä levy. Sado County Auto Show ja Naked Girl Falling Down The Stairs on aivan hemmetin hyviä biisejä!
 
Juu, tuo jälkimmäinen on kyllä kova biisi. Sado County Auto Show:ta en muista, tuosta on aika kauan aikaa kun olen Flamejobin kuullut.
 
Stupidosta irtoaisi Songs The Lord Taught Us 7.9:ään euroon ja Flamejob euron halvemmalla. Täytyypi mennä huomenna käymään.

Stupidosta irtoaisi Songs The Lord Taught Us 7.9:ään euroon ja Flamejob euron halvemmalla. Täytyypi mennä huomenna käymään.
 
Suosittelen Songs The Lord Taught Us:ia.

Varhaisen "Gravest Hits" - EP:n materiaali on myös mainiota, eritoten kupan syömät versiot rockabillyklassikoista "The Way I Walk" (Jack Scott) ja "Domino" (Roy Orbison). Löytyy uudelleenjulkastuna ainakin "Off the Bone" - kokoelmalta.

Flamejob on mun mielestäni ihan kohtuuhyvä levy.
 
Itse olen kuullut vain Flamejobin, mutta ei oikein iskenyt. Laulupuoli jotenkin tökki minulle ja junnaavuutta oli vähän liikaa. Pitäisi kai tutustua enemmän orkesteriin.

Itse olen kuullut vain Flamejobin, mutta ei oikein iskenyt. Laulupuoli jotenkin tökki minulle ja junnaavuutta oli vähän liikaa. Pitäisi kai tutustua enemmän orkesteriin.
 
Kyllä se Flamejob on aika kalpea verrattuna bändin alkuaikojen tuotoksiin. Tuo Off the bone on ihan hyvä johdatus asiaan.

Kyllä se Flamejob on aika kalpea verrattuna bändin alkuaikojen tuotoksiin.
 
Samaa mieltä. Melko puuduttava lätty vaikka toki siltäkin hetkensä löytyy.

Maailmankaikkeuden parhaita bändejä. Toinen, huomattavasti liian vähän hehkutusta osakseen saanut yhtye, joka sivuaa hieman aihetta roots-meiningillään on Jeffrey Lee Pierce-vainaan Gun Club.
 
Komp!

Cramps on parhaimmillaan ihan saatanallisen loistava, huonoimmillaan lähinnä puuduttava.
 
Tästä mä olen samaa mieltä, mutta kyllähän minä tuota usein huomaan kuuntelevani.

Maailmankaikkeuden parhaita bändejä. Toinen, huomattavasti liian vähän hehkutusta osakseen saanut yhtye, joka sivuaa hieman aihetta roots-meiningillään on Jeffrey Lee Pierce-vainaan Gun Club.
 
Ehdottomasti samaa mieltä! The Gun Clubissa on kunnon voodoo-swamp blues -meininkiä. Voisin kuvitella että esim. PJ Harvey on kuunnellut yhtyettä ja saanut vaikutteita.

Mitäs mieltä täällä ollaan The Crampsista?
 
Tykkään. Just tuli muutama päivä sitten kaivettua hyllystä A Date With Elvis ja kuunneltua läpi.
 
Yksi epätodennäköisimpiä ja yllättävimpiä tv-ohjelmamusavierailuja oli, kun The Cramps visiteerasi teinisaippuassa Beverly Hills 90120 (tjsp).

Tuli eilen sitten haettua Songs The Lord Taught Us. Nyt kuuntelussa, eilen jäi kuuntelut sikseen ilmeisen höyryisen menon takia. Nytkään ei kieltämättä ole paras mahdollinen hetki tuon levyn kuunteluun (tai ylipäänsä minkään kuunteluun), mutta kyllähän tuo hyvältä vaan kuulostaa.

No, nyt kun olen ehtinyt syventyä kunnolla levyyn, täytyy todeta, että pelkäänpä pahoin jääneeni koukkuun. Eli lisää pitää saada, heti kun löytää rahaa ja ehtii kauppoihin.
 
Aluksi en tosin hirveästi tykännyt "Strychnine" coverista, kun olin tottunut kuulemaan The Sonicsin alkuperäisversiota, mutta kyllä tuokin on alkanut jollain sairaalla tavalla kuulostamaan erittäinkin hyvältä. Se soundi on aika tyly.

Maailmankaikkeuden parhaita bändejä. Toinen, huomattavasti liian vähän hehkutusta osakseen saanut yhtye, joka sivuaa hieman aihetta roots-meiningillään on Jeffrey Lee Pierce-vainaan Gun Club.
 
Naulan kantaan. Olen kyllä Cramps-fanikin, mutta tuo Gun Club on itselleni varmasti se kaikkein tärkein bändi. Mm. bändin eka "Fire of Love" on aivan huima levy.

No, nyt kun olen ehtinyt syventyä kunnolla levyyn, täytyy todeta, että pelkäänpä pahoin jääneeni koukkuun.
 
Sinusta on tullut Crampsisti, tervetuloa joukkoon!

Ostin jokunen aika sitten minäkin tuon Songs The Lord Taught Usin, koska en ole aiemmin bändiin tutustunut kuin levynkansia ihmettelemällä. Mitään intohimoista Crampistia tekele ei minusta kyllä tehnyt -en usko että ostan enää muita bändin levyjä- mutta oma kiero viehätyksensä siinä on. Hysteerinen on varmaan oikea sana kuvaamaan musiikkia. Voin vain kuvitella miten hurja meno bändin keikoilla on täytynyt olla, kun rajuus on saatu levyllekin näin hyvin taltioitua.

Kunnon räimimistä ilman murehtimisia siitä meneekö soolon kaikki äänet nyt varmasti oikein...