Klassinen ›

Fredrik Pacius kuuluu säveltäjänä tai paremminkin sävelittäjänä siihen kategoriaan, joka osoittautuu luomistyössään häpeilemättömäksi ja ehkä osin häikäilemättömäksikin vanhoilta ja kunnioitetuilta mestareilta omaksuttujen, jo kertaalleen kontekstissaan menestyksekkäästi hyödynnetyn materiaalin uudelleen kierrättäjäksi, kuten puusta tehdyn paperinjalostuksen kautta toiletteihin tiensä roskiksesta löytäneet vessapaperirullat taikka paremman vertauskuvan puutteessa musiikilliseksi pörssikeinottelijaksi, joka ostaa ja myy heti samantien pois kaikki osakkeensa; vaikka Viroon, pyydän anteeksi, jos näin rankkaa ja vahvasti rahalle haiskahtavaa ilmaisua uskaltaa sen koommin edes tarpeisiina hyödyntää, mikäli nämä esitetyt tarpeet eivät palvele aivan välttämättömiä perustarpeita, kuten ulostaminen et cetera: Anteeksi, taas sanoin sen. Yritän nyt vastedes olla ihmisiksi, sallittehan sen toki tapahtuvan?
 
Ellei sitten voi jopa puhua varsinaisesta trokauksesta, bootleggaamisesta tai plagioinnista. Tämä käy ilmi paitsi meidän kaikkien eestiläisten ja suomalais-ugrilaisten hyvin tuntemasta palkintojenjakoseremonioissa elimellisesti palvelevasta, kanallistuntoja ja lippua salkoon nostattavasta, käyttö-ohjelmiston funktiota täyttävästä saksalaisesta juomalaulutraditiosta siinneestä ja kummunneesta Maamme-laulusta, jonka sävel on siis Paciuksen kierrättämä ja osakkeina ostamaansa kovemmalla hinnalla poismyymä.
 
Myös esim. Kyproksen prinsessa-näyttämömusiikin kuoronumeroista ja etenkin ns. Naurukuorosta Lemminkäiselle, joka vaikuttaa häpeämättömältä muistumalta ja lainalta kopioituna Haydnin rakastetun Vuodenajat-oratorion Talvi-jaksosta, muunneltua säkeistölaulua muistuttavasta Hannan sopraanoaariasta kuoron kertosäkeineen kansanballadin tyyliin, jonka lomassa sopraano-soolon ja kuoron altertaatiossa kuoro kommentoi Hannan kertomusta kansanjoukon toisinan ponneekkaastikin huudahtavin ja vaativasävyisin ja kantaaottavin pisteliäin välihuomautuksin-ja kysymyksin, kuten eduskuntasalissa ainakin on tapana tehdä hallitukselle; näiden repliikkien tuodessa hyppysellisen aromikasta dramatiikka-pippuria muutoin varsin säyseästi virtailevaan luontevan harmittomaan melodisesti muunneltuun mollissakin käytettyyn viehätysvomaiseen kroatialaiseen sävelmään, joka sitten kuoron viimeisen kertosäkeen sisääntulon aikana äityy ja yltyy raivokkaisiin onomatopoeettisiin nauraviin tempoltaan kiihtyviin hahahaa-repetitioihin.
 
Paciuksen paljon soitetut, mutta suhteellisen vähän sanovat näyttämöteokset muodostavat kuin valtavan myymälän; näyttämömusiikin suurimpana hankkijana maassamme. Eikä hänen koko musiikillinen järjestelmänsä pysty antamaan musiikille alkuperäisyyden tuntua, kyeten tarjoamaan vasta toisen käden tavaraa.
 
Siinähän tyttönenkin saa muuten kunnon pusu poskelleen.
 
Hannan aariasa Kuoro-ja soolo-osuuksien vuorotteleva käsittely tuo eittämättä tyyliltään mielen musiikillisesti toki paljon lumoavamman ja merkittävämmän Estrella-prsinsessan Metsästysaarian kuoron metsästys-huutoineen käyrätorvisignaalien kera tai Kurtin orientaalisen tenoriarian Pedrillon h-molli romanssin henkeen Der Graf von Gleichenista, jotkla kumatkin tänään kuuntelin.