Kitarat: soittaminen ›

Mikä kumman ihme siihen on syynä, että joka jumalan treeneissä tai keikoillakin, missä sessiossa on mukana vähintään yksi kitaristi, käy seuraavasti:
 
Heti kun piuha on kiinni, töpseli seinässä ja virrat päällä aloittaa kitaristi(t) tulkitsemaan elämänkertaansa ja kaikkea tähän mennessä mielestään oppimaansa yleensä jäerjettömällä volalla ja tolkuttomalla säröllä.
 
Ei tätä aina tapahdu. Itsekin tosin syyllistyn tähän silloin tällöin, eikä se kovin hyvältä kuulosta huonolla tekniikallani.
 
Sitten kun biisi lyödään käymään, on onneton munaleikkurinomistaja ihan pihalla.
 
Hahah, munanleikkurinomistaja, pakko antaa plussa! En ole kuullutkaan koskaan noin hauskaa nimeä kitaralle :D
 
Toki räpläystä saa hetkeksi hillittyä lyömällä nuotit eteen, mutta yleensä nekin sivuutetaan soittamakka ihan jotain muuta irrelevanttia.
 
Noh, tässä kohtaa voin sanoa että suurin osa tuntemistani kitaristeista kyllä osaa kuitenkin "rauhoittua" kun aletaan oikeasti vetämään. Eli kuinka monesta tapauksesta on kokemusta?
 
Toinen ketutuksen kohden on järjettömät volat. Eikö nykytekniikalla muka oo mahdollista valmistaa styrkkareita, joista lähtee hyvä saundi ennen kuin kavereilta kuulo?
 
Surullistahan tämä on, mutta ei ole luukutetun putkivahvarin saundin voittanutta. Sitä en ole vielä vakuuttavasti kuullut mallinnettavan. Keinokuormat ovat asia erikseen, mutta ovat taasen melko kalliita ja harvat sellaisia omistavat. Mutta kyllä ainakin itse koitan säätää volat kohdilleen, niin että kitara kuuluu hyvin mutta ei peitä mitään muita soittimia. Suurin osa kitaristeista joilla on kokemusta bändisoitosta (muutakin kuin hevi) tajuaa myös tämän, ainakin minun kokemuksieni mukaan.
 
Yleensä kahden kitaristin bändit ovat pahimpia, kun jos toinen soittelee jotain niin on itsekin pakko liittyä mukaan. Olen huomannut tämän, yleensä jos olen bändin ainoa kitaristi, olen soittamatta (tai oikeastaan "hiljaisissa" vaiheissa pistän kitarasta volat nollaan ja rämpyttelen jotain niin etteivät muut kuule). Sitten kahden kitaristin bändissä, jossa toinen kitaristi ei malta olla hiljaa, on itsekin pakko jatkuvasti soittaa.
 
Ja olen huomannut, että kun kokemusta tulee lisää, niin tuo tiluräpläysmetelikin vähenee.

Ja olen huomannut, että kun kokemusta tulee lisää, niin tuo tiluräpläysmetelikin vähenee.
mul on yks kaveri joka tekee silleen että aina ku aikoo tiluttaa jotain ni pistää volat pois.. harvinaisen hyvä juttu.

Mulla on tainut käydä hyvä tuuri kun tällaisiin kitaristeihin en ole törmännyt. Yleensä se on rumpalien juttu tuo ylimääräisen melun tuottaminen.
 
Meilläpäin tuo velipoika tosiaan tahtoo olla se joka niillä rummuillaan päristelee vaikka pitäisi säätää soundia niin silti sieltä irtoaa filliä ja tukua. Mutta siihenhän vastataan tiluräpläysmetelillä. :)

Aletaan nyt siitä että minähän olen aika helvetin kova luuttusmies. Mutta mikähän Siinä on, että kun mä en revittelekään ja pyrin istuttamaan soittoni ja äärimmäisen upeat ja tyylitajuiset (ihan oikeasti siis) sooloni ja komppaukseni siihen soitettavaan kappaleeseen, niin kaikki ihmettelee että "onpa ihme kitaristi kun ei pidä älytöntä mekkalaa".
 
Että mitä tässä nyt sitten pitäis tehdä? Kun se älytön järjetön tiluttaminen ja "soundien hakeminen" on mun mielestä ainoastaan ajanhukkaa.

Mutta kyllähän tänne ääntä mahtuu!

Ei ole pelkästään kitaristin ongelma tuo turha metelin pitäminen biisien välissä. Paras tapa hankkiutua tästä eroon on ottaa bändiin joku, joka sopiviin kohtiin karjaisee mikkiin vaikkapa jotta "Nyt seuraava jätkä jonka soittimesta pääsee ääntä lähtee mun kanssa pihalle ja sieltä ei takas tule ku toinen!", sen pitäisi toimia.
 
Itelle volyyminupin kaakkohakuisuus on melkoinen selviö: soitan hevibändissä, jossa on raskaskätinen rumpali. Pienillä volyymeillä ei a: saa sopivaa mättömeininkiä ja b: kuule soittoaan rumpujen yli. Ja jokainen kyllä tietää, että on eettisesti väärin pyytää rumpalia soittamaan hiljempaa.

Ja jokainen kyllä tietää, että on eettisesti väärin pyytää rumpalia soittamaan hiljempaa.
 
Mun mielestä on eettisesti väärin antaa sen rumpalin paukuttaa niin lujaa kun ranteista lähtee.
Varsinkaan keikalla ei kuuntelijoilla ole kovin kivaa...;)

Ai niin...ne jazzkitaristithan ei tiluta yhtään!:)
 
Ne sentään osaa. Ja vielä puhtailla.

Ne sentään osaa. Ja vielä puhtailla.
 
Jos osaa "tiluttaa", niin osaa tehdä sitä millä tahansa saundilla. Piste. Jos tuntuu, että jollakulla "tilutus" onnistuu vain jollakin tietyllä saundilla, niin silloin se ei tarkemmalla tarkastelulla toimi _edes_ sillä saundilla.

Miks pitää tiluttaa, kuin vois soittaakin?
 
Ja miks tarvitaan järjetöntä efektointia?
 
Soittotaidon paikkaamisseen?

Ja miks tarvitaan järjetöntä efektointia?
 
Soittotaidon paikkaamisseen?
 
Pitääkö kaikki yhdenmiehen bändit kieltää sillä verukeella että se ei soita kaikki soittimia ?

Boo hoo hoo, soittakaa hitaampaa, soittakaa hiljempaa, leikatkaa lettinne...

Joo joo - mitä kovempi ja pahempi ääni, sen parempi saundi - joo joo.....

Jos osaa "tiluttaa", niin osaa tehdä sitä millä tahansa saundilla. Piste. Jos tuntuu, että jollakulla "tilutus" onnistuu vain jollakin tietyllä saundilla, niin silloin se ei tarkemmalla tarkastelulla toimi _edes_ sillä saundilla.
 
Empiirisesti tarkasteltuna kuitenkin keskivertokitaristilla sormien liikenopeus on suoraan verrannollinen särön ja volyymin määrään.

Jos osaa "tiluttaa", niin osaa tehdä sitä millä tahansa saundilla. Piste. Jos tuntuu, että jollakulla "tilutus" onnistuu vain jollakin tietyllä saundilla, niin silloin se ei tarkemmalla tarkastelulla toimi _edes_ sillä saundilla.
 
Ihmeellistä sepustusta. Eiköhän jokainen osaa sen saman jutun soittaa millä tahansa soundilla, en nimittäin usko että keneltäkään katoaisi lihasmuisti ja motoriikka yhtäkkiä kun soundia vaihdetaan.
 
Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, niin homman nimi on vain siinä, että jollain soundilla vaan tietyt jutut kuulostavat vain paremmalta kuin toisella soundilla. Master Of Puppetsin riffin soittaminen voi kuulostaa toimivammalta tuhdilla särösoundilla, sointurimputtelun soitto puhtaammalla soundilla, ja esim. "tiluttaminen" taas hieman kovemmilla säröillä.
 
Ja miks tarvitaan järjetöntä efektointia?
 
Itse olen tässä vuosia jo miettinyt samaa kysymystä, ja tuossa toissapäivänä tulin siihen tulokseen, että ehkä jotkut haluavat erilaisia soundeja?

Suurin osa kitaristeista joilla on kokemusta bändisoitosta (muutakin kuin hevi) tajuaa myös tämän, ainakin minun kokemuksieni mukaan.
 
Mistäköhän tämmöinen nyt tulee. Hevibändeissä se äänekkäin on yleensä rumpali. Etuastesäröillä pelatessa sen soundin ei tarvitse olla niin äänekäs. Ainoastaan sen verran, että kuuluu rumpujen yli.
 
Se on ne blyyssimiehet ja semmoiset, jotka haluavat parhaimman pääteastesärön, kun soittavat kovimmilla volumeilla.

Ihmeellistä sepustusta. Eiköhän jokainen osaa sen saman jutun soittaa millä tahansa soundilla, en nimittäin usko että keneltäkään katoaisi lihasmuisti ja motoriikka yhtäkkiä kun soundia vaihdetaan.
 
Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, niin homman nimi on vain siinä, että jollain soundilla vaan tietyt jutut kuulostavat vain paremmalta kuin toisella soundilla. Master Of Puppetsin riffin soittaminen voi kuulostaa toimivammalta tuhdilla särösoundilla, sointurimputtelun soitto puhtaammalla soundilla, ja esim. "tiluttaminen" taas hieman kovemmilla säröillä.
 
Pointti oli, että saundi vaikuttaa saundiin. Piste. Saundi ei vaikuta siihen, hallitseeko soittaja soittimensa. Jotkut saundit peittävät tai tuovat esiin tiettyjä hallinnan puutteita paremmin kuin toiset. Esimerkiksi wannabetiluttajien keskuudessa suosittu tuhnusärösaundi kompressoi dynamiikan naurettavalle tasolle peittäen dynamiikan epätarkkuudet. Samalla se usein hämää kuulijaa - ja valitettavan usein soittajaakin - myös pikkauksen ajallisen tarkkuuden suhteen.

Säröä sopivasti

Mistäköhän tämmöinen nyt tulee. Hevibändeissä se äänekkäin on yleensä rumpali. Etuastesäröillä pelatessa sen soundin ei tarvitse olla niin äänekäs. Ainoastaan sen verran, että kuuluu rumpujen yli.
 
No, olen soittanut vain yhdessä hevibändissä. En ole myöskään soittanut yhdenkään ehdan hevirumpalin kanssa. Monen tiluttajan kylläkin, jotka ovat soittaneet vain heviä aiemmin, ja nämä tyypit lurittelevat jatkuvasti. Mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa karsiutuu.
 
Se on ne blyyssimiehet ja semmoiset, jotka haluavat parhaimman pääteastesärön, kun soittavat kovimmilla volumeilla.
 
Totta. Mutta kyllä minäkin diggaan päätesäröstä, vaikka soitan heviäkin välillä. Enkä ole ainoa.