Aihe: Yhteiskunta tukee urheilua vaan ei musiikkia
1 2
Jemo
05.10.2005 19:21:44
 
 
Komppaan. Seuraavaksi kaupungin pitää varmaan kustantaa demojen tekemiset ja treenitmatkat, sitten keikkakulut ja miksei julkaista bändien levyjä.
 
Bänditoiminta vaatii oma-aloitteisuutta, helvetisti työn tekoa (muutenkin kuin musiikin suhteen) ja tietysti rahaa.

 
Aloittelevia harrastajia, etenkin kulttuurinteossa tuetaan kyllä, urheilijoita oikeinkin paljon, mutta harvemmin täällä muusikoille tehdään yhtään mitään. Kyllä kaupungeilta sen verran luulisi irtoavan että jonkun tuhat-parituhatta euroa pistäisivät PA laitteistoon. Kyllä urheilujoukkueelle kustannetaan matkat otteluihin. Jonkinlainen tuki juurikin demojen jne tekemiseen ei minusta olisi ollenkaan liioiteltua. Kummaa ajattelua että juuri muusikoiden kuuluisi olla omillaan koska sinäkin olet ollut, vaikka muuta kulttuuri/harrastetoimintaa tuetaan sadoilla tuhansilla euroilla vuositasolla.
 
-Kamikaze Kettunen
Olemme kuulemma jakomielitautinen. Muuten mukavia! -Einuli
leka
05.10.2005 19:29:25
Kuinkas moni teistä on hakenut tukea?
JAZZ OUT WITH YOUR ASS OUT!
Dr. Muff
05.10.2005 20:17:44
Miksi pitäisi kaikki saada ilmaiseksi? Olisi se toki kivaa jos mullekkin kaupunki ostaisi lisää soittovehkeitä, bändille kunnon PA:t, tarjoaisi ilmaisen 24/7 treenikämpän, kustantaisi levynteon ja hoitaisi markkinoinnin siihen päälle. Tosin keksin kyllä niillekkin rahoille sata ja yksi tärkeämpää kohdetta.
 
Miksi te ette ole valmiita maksamaan harrastuksistanne siinä missä jääkiekkoilevat junnut, tai pikemminkin heidän vanhempansa.
 
Sitten täällä vielä neuvotaan kiertämään veroja pyytämällä keikkapalkat matkakuluina ja itselle maksettavina laitevuokrina.
 
Aika mielenkiintoista, etten sanoisi. Menkää töihin ja hankkikaa rahaa millä kustannatte harrastuksenne.
 
Aika omillaan esim lätkäjoukkueet tulevat toimeen. Paljoa ei seuralta tipu, muuta kun sille korkeimmalla tasolla pelaavalle edustusjoukkueelle. Muuten tehdään talkoita ja maksetaan lisenssejä.
Tuumasta toiseen.
KeljuK
05.10.2005 21:37:51 (muokattu 05.10.2005 21:39:27)
Aloittelevia harrastajia, etenkin kulttuurinteossa tuetaan kyllä, urheilijoita oikeinkin paljon, mutta harvemmin täällä muusikoille tehdään yhtään mitään. Kyllä kaupungeilta sen verran luulisi irtoavan että jonkun tuhat-parituhatta euroa pistäisivät PA laitteistoon. Kyllä urheilujoukkueelle kustannetaan matkat otteluihin. Jonkinlainen tuki juurikin demojen jne tekemiseen ei minusta olisi ollenkaan liioiteltua. Kummaa ajattelua että juuri muusikoiden kuuluisi olla omillaan koska sinäkin olet ollut, vaikka muuta kulttuuri/harrastetoimintaa tuetaan sadoilla tuhansilla euroilla vuositasolla.
 
-Kamikaze Kettunen

 
Aivan täyttä roskaa. Sinulla ei ole mitään käsitystä miten urheiluseuroja pyöritetään. Eikä mitään kiinnostusta tehdä asialle mitään musiikkipuolelta- muutakuin vinkua siitä ettei kukaan maksa teidän henkilökohtaisia soittokamoja ja henkilökohtaisia tiloja.
 
Niin saamatonta touhua ettette saa edes muutaman bändin porukkaa kasaan jakamaan treeniksen vuokrakuluja. Surkeaa.
Kun pitäytyy tietämästä mitä voisi luulla saavansa, ei pety.
Jemo
05.10.2005 22:29:29
 
 
*huoh* näihin törmää vain foorumeilla, Jemoseni.
 
En minä ole vaatimassa että heti kaikki tänne nyt ilmaiseksi. Enkä käsittääkseni ole missäänkohden antanut moista edes ymmärtää. Ja tottakai jääkiekkoilijatkin maksavat harrastuksestaan, mutta ilman yhteiskunnan tukea ei sille harrastukselle olisi edes edellytyksiä!
Musiikkia harrastaville nuorille näitä edellytyksiä ei edes rakenneta! Musiikkiopisto pyörii lukukausimaksuilla ja palolaitoksen ja työväenopiston tiloissa. Jos kaupungit tukisivat musiikkikulttuuria, etenkin populaarimusiikkikulttuuria, edes puolella tai vaikkapa neljänneksellä siitä mikä menee jäähalleihin, valmentajamaksuihin ja kunnossapitoihin jne, saataisiin 2-3 hyvin toimivaa treenikämppää jossa olisi mukiinmenevät kamat. Hyvä paikka aloittelevalle muusikolle testata kiinnostaako homma.
 
Ja kiitos vain, minulta löytyy sekä soittimet (useampikin) että kamat lauluun kuin myös treenikämppä. Vähempiosaisille tässä huudetaan.
 
-Kamikaze Kettunen
Olemme kuulemma jakomielitautinen. Muuten mukavia! -Einuli
Epämuusikko
05.10.2005 22:56:03
Ei kai se nyt mikään ihme oo, että urheilua, johon ylesesti ottaen liitetään terveet elämäntavat, tuetaan enemmän, kuin bänditoimintaa, johon helposti liitetään se kaljoittelu ja "muu rappio". Minkäs teet.
 
Vaikka "nothing could be further from the truth". No, kalja sinne, piikki tänne...
Virallisesti semi-urpo! ÄrLä #009
drum-monkey
05.10.2005 22:57:00
Turussa on paikka josta bändit saa treenikämpän käyttöön 2-4h/vko vuokra on 20€/puoli vuotta, kaikki kamat löytyy, paitsi rumpukapulat. Siellä treenattiin 2,5 vuotta. Kiva kun kaupungilta liikeni rahat tollaseen. Sitten siellä oli niitä lahopäitä, joiden takia meni 2symbaalia viikossa hajalle, piuhoja katosi ja hajosi, ruuveja ja varastettiin. Tämän takia sinne tuli edes toi minimaalinen vuokra. Kamat ei ollut kovin hyviä, varsinkaan rummut. Vahvistimet kelpasi hyvin. Miinuspuolista suurin oli paikan kaameat valkoiset betoniseinät, joiden takia paikka näytti toimistolta. Ja akustiikka oli hirveä. Mutta kiitokset vaan kaupungille, kun siellä saatiin olla, kunnes löydettiin oma treenis ja bändejä maksamaan siitä. Vuokra kuusinkertaistui, mutta niin fiiliskin.
Munletti on mulletti
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)