Aihe: Yhteiskunta tukee urheilua vaan ei musiikkia
1 2
Jemo
04.10.2005 22:59:57
 
Kun suoraselkäiset ja hyvätapaiset isänmaantoivot tulevat kaupungintalon kansliaan kysymään harjoitustiloja urheilujoukkueelle, harjoitustilaa löytyy. Rahaa välineisiin on sitäkin. Urheilukisoja järjestetään, valmentajia palkataan, ja urheilutoimintaa tuetaan alusta asti. Vaan rupeapa muusikoksi! Treenikämpän saat vuokrata itse, kamat ostat opintolainalla ja raadat hiukset päästäsi ilman mitään palkintoa, tunnustusta tai kunniaa. Vuosia saa tehdä töitä, harjoitella ja säveltää musiikkia ilman että kukaan kiinnittää huomiota tai tulee tarjoamaan apuaan. Sitten kun viimein alkavat siivet kantaa ja valtamedia kiinnostuu, rupeavat kaupunginisien kärsät väräjämään ja tunnustusta sataa. Kuten esimerkiksi Machine Menin tapauksessa. Kaikissa musiikkialan lehdissä mainitaan toissavuoden metallitulokas nimenomaan suolahtelaisena yhtyeenä. Tässä vaiheessa kun keikkaa on ympäri Suomea ja ulkomaanrundia pukkaa heräävät kaupunginisät ja antavat yhtyeelle tuhannen euron "kulttuuripalkinnon". Hyvä meidän pojat, teimme sen yhdessä.
 
Nuoria bändejä ei tueta silloin kun niitä pitäisi, eli alussa kun etsitään kämppää ja kalustoa. Yksityisiltä vuokratut treenitilat maksavat niin paljon, ettei aloittelevilla bändeillä ole siihen mitenkään varaa. Soittotila, jossa olisi edes kohtalainen murtosuojaus, lämmitys, tarpeeksi soittotilaa eikä lähistöllä melusaasteesta kärsiviä ihmisiä, nousee yleensä vuokrahinnaltaan niin korkeaksi että tilaan pitäisi ottaa vuokranjakajiksi niin monta yhtyettä ettei viikkoa kohden jäisi tarpeeksi treeniaikaa bändiä kohden. Edes jotenkuten välttävä PA-laitteistokin on hinnaltaan sellainen ettei aloittelevalla yhtyeellä ole mahdollisuuksia moiseen investoida. Ilman laulua on vaikeaa kehittyä yhtyeenä. Tämä luo oravanpyörän jota on hankala murtaa kuin onnella ja tarmolla.
 
Urheilijoita tuetaan moninkertaisesti sen mitä nykyään kulutetaan bänditoiminnan tukemiseen. Kyllä sählyjoukkueelle löytyy halleja ja aikaa ja valmentajia. Oikein loistava esimerkki kunnan tuesta bändeille on, kun eräs täkäläinen poppoo haki Suolahdelta tukea demonsa tekemiseen. Lupasivat viisikymmentä MARKKAA jos demon sisäkanteen tulisi koko sivun kokoinen kaupungin logo. Eivät ottaneet tarjousta vastaan. Mikä nykymaailmassa on niin vinksallaan että musiikki ja soittajat jätetään oman onnensa nojaan kun vieressä kaksi vuotta jääkiekkoa pelaaville junnuille rakennetaan halli, ostetaan viidelläsadalla tuhannella jäälaitteistoa ja palkataan pari valmentajaa? Suolahdessa on yksi huonokuntoinen treenikämppä kaupungin puolesta jossa on toista- tai kolmattakymmentä vuotta vanhat rikkinäiset kamat. Uusiin ei tule tukea, eikä edes treenikämpän rikkinäisen ikkunan korjaamiseen. Outoa sanon minä. Sangen outoa. Miten muissa kaupungeissa tällainen toimii?
 
-Kamikaze Kettunen
Olemme kuulemma jakomielitautinen. Muuten mukavia! -Einuli
KeljuK
04.10.2005 23:18:33 (muokattu 04.10.2005 23:22:24)
Laske uudelleen.
 
Musiikki, ja varsinkin oma-aloitteinen pop-rok hommeli on vain osa kuntien kulttuuritoimintaa. Kun lasketaan koko musiikkikirjo vs. koko urheilupuoli, niin varmaankin suhteellisen tasoissa liikutaan; varsinkin kun vielä muistetaan että jossain sählyporukassa tai tatamilla judoryhmässä pyörii samaan aikaan kymmeniä tyyppejä, hallit ja kentät ovat iltapäivä kolmesta puolilleöin n.100% käyttöasteella. Siinä tulee yhden henkilön tueksi aika pennosia. Täytyy myös muistaa että melkoinen osa halleista pyörii suurimmaksi osaksi yksityisellä rahalla, se on bisnestä. Kaupunki vain tukee näitä kävijämäärien mukaan. Ei suinkaan rahoita koko pottia.
 
Ja sitten on nämä "kalliit" lajit kuten jääkiekko. Kunta varmasti tukee halleissa jne. mutta kasvavan junnun varusteet kaikkineen maksavat kyllä hunajaa sekä mansikoita. Seurojen junnujen vuosimaksut pyörivät lätkässä 100-1000€ välissä kunnasta ja seurasta riippuen.
 
Poikkeuskuntia tottakai löytyy, mutta eikö suolahdella ole musiikkiopistoa, eri ikäisten musakerhoja, musiikkisalia jne. jne.
Kun pitäytyy tietämästä mitä voisi luulla saavansa, ei pety.
Jemo
04.10.2005 23:20:58
 
Musiikkiopistoissa on samat lukukausimaksut ja soitinmaksut, ja verrattuna jääkiekkohalleihin niin aika pienissä tukimäärissä liikutaan. En tiedä miten noissa isoissa kaupungeissa homma on hoidettu, mutta täällä maalikylissä vaakakuppi on kyllä ihan kantturallaan.
 
-Kamikaze Kettunen
Olemme kuulemma jakomielitautinen. Muuten mukavia! -Einuli
tommiot
04.10.2005 23:24:01 (muokattu 04.10.2005 23:24:30)
Seurojen junnujen vuosimaksut pyörivät lätkässä 100-1000€ välissä kunnasta ja seurasta riippuen.
 
Vantaan Musiikkiopisto (pop/jazz) taitaa olla jotain 600-700€ vuodessa...
KeljuK
04.10.2005 23:25:20 (muokattu 04.10.2005 23:28:34)
Musiikkiopistoissa on samat lukukausimaksut ja soitinmaksut, ja verrattuna jääkiekkohalleihin niin aika pienissä tukimäärissä liikutaan. En tiedä miten noissa isoissa kaupungeissa homma on hoidettu, mutta täällä maalikylissä vaakakuppi on kyllä ihan kantturallaan.
 
-Kamikaze Kettunen

Kuten sanoin, poikkeuksiakin on, mutta tosiaan jos laskee tukimarkkoja per. nenä, niin veikkaan että suht. tasatuloksessa sielläkin liikutaan.
 
Jos treenikämppä maksaa vuokrata esm. 500€ kuussa, ja saatte sinne 10kpl. 5h bändejä treenaamaan, on se vain kympin kuussa nokkaa kohden. Ei mitenkään kohtuutonta. Ja kaikille riittää tunteja viikossa vaikka kuinka. Tosin silloin siellä pitää treenata eikä juoda kaljaa.
Kun pitäytyy tietämästä mitä voisi luulla saavansa, ei pety.
KeljuK
04.10.2005 23:27:25
Vantaan Musiikkiopisto (pop/jazz) taitaa olla jotain 600-700€ vuodessa...
 
Mitä luulet, kummalla on enemmän harrastajia, Jokereilla(junnut mukana) vai Pop/Jazz opistolla? Ja kummalle kaupunki maksaa enemmän asiakasta kohden?
Kun pitäytyy tietämästä mitä voisi luulla saavansa, ei pety.
Dr. Muff
04.10.2005 23:27:33
Ja sitten on nämä "kalliit" lajit kuten jääkiekko. Kunta varmasti tukee halleissa jne. mutta kasvavan junnun varusteet kaikkineen maksavat kyllä hunajaa sekä mansikoita. Seurojen junnujen vuosimaksut pyörivät lätkässä 100-1000€ välissä kunnasta ja seurasta riippuen.
 
1000€ lätkäkaudesta on aika vähän. Voipi maksaa tuplastikin ton verran. Siis mitä homma junnun vanhemmille maksaa. Kunnista en tiedä paljonko ohjaavat rahaa ko.toimintaan, luulisin että melko vähän ja vaihtelevasti. Ja sitten tosiaan ne överikalliit varusteet vielä päälle.
 
Urheilu on kansanterveyden ja terveydenhuollon kustannusten kannalta paljon kannattavampi sijoituskohde. Munsta on ihan oikein että urheilua tuetaan.
Tuumasta toiseen.
Gypsy
04.10.2005 23:41:33
Treenikämpän saat vuokrata itse
 
Kela maksaa. Asumistukee.
 
Musaopistoissakin on vapaaoppilaspaikkoja.
 
Mutta joo, eipä bändit oikeen mitään apua saa, paska homma. Ite tosin en nykyään jaksa välittää, en mä mitään kaupunkia haluaiskaan sponssaamaan.
Twist
04.10.2005 23:44:49
Musiikilla hankkii, urheilulla ei. (turha oli)
Säkkipilli
Dr. Muff
04.10.2005 23:46:09
Sitten on muistettava että urheiluseurat todellakin ovat seuroja joissa on melkoinen määrä vapaethoistyöntekijäitä. Harva junnuvalmentaja saa mitään palkkaa, pienemmissä seuroissa ei "pomo" eikä talosuvastaavat sun muutkaan kerää penniäkään. Se on harrastustoimintaa.
 
Mitäs jos perustaisitte "Suolahden Bändit Ry:n", sille hallitus ja keräätte bändit yhteen jäseniksi jäsenmaksuilla, aivan kuten seuratkin. Sitten yhdessä isossa köntässä ruinaamaan treenikämppäavustuksia sun muita. Järjestätte pullakahvikirpputorimyyjäisiä sun muita talkoohommia- aivan kuten urheiluseuratkin. Ja tietysti konsertteja missä näytätte treenien tuloksia.
 
Jos verrataan harrastelijaseuroihin, niin kannattaa olla myös valmis toimimaan kuten he toimivat.

Näin just. Aah kuin mahtavaa oli joka sunnuntai kun ei ollut peliä mennä joskus klo9 siivoamaan jotain remonttijälkiä tai pakkaamaan Briolle leluja. Ja silti vanhemmat maksoi keskivertoihmisen melkein kuukauden palkan vuodessa.
 
Vai pitäiskö kaiken järjestyä ilmaiseksi?
Tuumasta toiseen.
shagriml
05.10.2005 10:29:14
 
Kyllä mustakin musaa pitäs tukea ! Vituttaa armottomasti ku bändi kaatu taas siihen et treenis lähti alta.
 
Nyt tartteis treeniksen, rummut, PA'n ja bassovahvarin että bänditoiminta vois jatkua. Eipä vaa saa mistään. Viikkoihin ei oo voinu soitella, masentaa, oon ryypänny enemmän ku normaalisti.
 
Nuorisotaloihin ei pääse kun on täysi-ikäinen ja muualtakaan ei löydy treenistä jonka hinta olisi kohtuullinen ja johon sisältyisi valmiiksi noi rummut, PA ja bassovahvistin siihen asti kunnes saadaan sellaiset ostettua (ei varmaan ihan heti, mullakin kun tuloja 0 eur). Kyselty treeniksii ni 310 eur / kk ollu toistaseks halvin ja ei sisällä mitään kamoja. 4 hengen bändillä pitäs olla vara toi noin 78 eur / naama maksaa kuussa ja siihen vielä samantien lisäks ostaa PA-kamat, rummut ja bassovahvari. Ei mitenkään mahdollista.
 
Ihmetyttää kyllä miten valtio ei voi sen vertaa tukee bänditoimintaa et rakentais ees muutamia "Nuorten aikuisten taloja" jossa täysikäset sais käydä soittelee ! Kyllä nyt ku viikkoihin ei oo soitellu ni ois tosi ilonen siitä paristakin tunnista viikossa...
 
Entisessäki paikkakunnassa nuokkarilla kävin kunnes 18 täytin, sanovat sit että etpä saa tulla enää, aloin sit ryyppäämään siitäkin eestä ja katselin kun kaupunki rakentelee vaan kaikenmaailman urheiluhalleja joihin ei taas ole mitään ikärajaa ! 200 m alueella mun kämpästä oli jo Squash halli, uimahalli, kuntosali, yleisurheiluhalli, jäähalli, jalkapallokenttä ym ja lisää tahtoivat rakentaa mutta eivät bänditiloihin satsaa...
 
Eipä täällä Helsingissäkään sen paremmin asiat oo mut ei niin paljo vituta ku ei ihan nurkan taakse nouse uutta urheiluhallia joka vuosi.
KeljuK
05.10.2005 12:03:22 (muokattu 05.10.2005 12:04:13)

Juuri sanoin, mitä luulet että maksaa jos minä haluan neljän kaverin kanssa yksityisen punttisalin kamoineen? Ja miten kaupunki tähän tukipyyntöön suhtautuu.
 
Näillä urheiluhalleilla on tuhansia(jopa kymmeniä tai satojatuhansia kaupungin koosta riippuen) käyttökertoja kuukaudessa. Ja kuukausikortti jollekin salille maksaa silti n.30€
 
Vuokratkaa hemmetti kimpassa niitä tiloja. Ja hommatkaa ruikuttajat suhteellisuudentaju. Kaupungin tuet liikuntapaikolle käyttäjää kohden ovat korkeintaan joitain euroja.
Kun pitäytyy tietämästä mitä voisi luulla saavansa, ei pety.
shagriml
05.10.2005 12:07:00 (muokattu 05.10.2005 12:11:46)
 
Juuri sanoin, mitä luulet että maksaa jos minä haluan neljän kaverin kanssa yksityisen punttisalin kamoineen? Ja miten kaupunki tähän tukipyyntöön suhtautuu.
 
Näillä urheiluhalleilla on tuhansia(jopa kymmeniä tai satojatuhansia kaupungin koosta riippuen) käyttökertoja kuukaudessa. Ja kuukausikortti jollekin salille maksaa silti n.30€

Miksei bändikämpät vois toimia samalla systeemillä ? Kaupunki rakentaa hallin johon menee vaikkapa 30-100 bändiä ja jokainen bändi maksaa vuokraa ?
 
Nuorisotalosysteemikin riittäis itselleni eli yksi huone jossa on soittimet ja siellä käydä vuorotellen soittelee muiden bändien kaa. Iisalmessa moinen touhu oli 12 eur / kk 2 tuntia viikossa. Jos huone ois käytettävissä 5 päivänä viikossa ja yhden päivän aikana 6 bändii kävis soittelee sen 2 tuntisen (vaikka aamuyhdeksästä iltaysiin ois soittovuorot) ja hinta ois toi 12 eur per bändi niin 6 x 5 x 12 = 360 eur /kk. Tai jos hinta ois 20 eur niin 6 x 5 x 20 = 600 eur /kk. Luulisi saavan kaupunki tarpeeksi katetta YHDESTÄ HUONEESTA ?
 
Kun hommahan on just se et moisii systeemei on alaikäisille mutta ei täysi-ikäisille. Kyllä tällaselle täysi-ikäisellekkin nuokkarivuoro kelpais. Nuokkarit ei vaa ota täysi-ikäisii ja toisekseen nuokkareidenkin bändivuoroista on huutava pula...
 
Rakentais joku yksityinen ees tollasia bändihuoneita nuokkarimeiningillä talon täyteen niin 600 eur huoneesta tienais kuukaudessa. Sillä kustantais äkkiä ne soittimetkin jotka on nuokkareilla yleensä perseestä, mutta riittävät.
 
Vuokratkaa hemmetti kimpassa niitä tiloja. Ja hommatkaa ruikuttajat suhteellisuudentaju. Kaupungin tuet liikuntapaikolle käyttäjää kohden ovat korkeintaan joitain euroja.
 
Kenen kaa ? Eipä ole tiedossa tuttuja bändejä joiden kaa mennä tiloja vuokraamaan ja tuntemattomiakaan ei aina heti löydä ja ei huvittais jättää jotai 2000 euron edestä omaa omaisuutta joittenki tuikituntemattomien ihmisten kaa samoihin tiloihin.
justus5
05.10.2005 12:36:12
..yhden päivän aikana 6 bändii kävis soittelee sen 2 tuntisen (vaikka aamuyhdeksästä iltaysiin ois soittovuorot
 
Yleensä tommoset päivävuorot harvemmin sopivat työssäkäyvälle, eli kyllä ne soittovuorot pääsääntöisesti ajoittuu sinne iltapäivästä eteenpäin.
 
Rakentais joku yksityinen ees tollasia bändihuoneita nuokkarimeiningillä talon täyteen
 
No, siitä vaan yrittäjähenkeä peliin ja tekemään moista. Yleensä kaupungeista, jopa stadista, löytyy jotain käyttämättömiä kerroksia teollisuustiloista/varastohalleista , johon moista voi ruveta suunnittelemaan ja toteuttamaan.
 
Sillä kustantais äkkiä ne soittimetkin jotka on nuokkareilla yleensä perseestä, mutta riittävät
 
Kommuunisoittimissa on se huono puoli että aina löytyy joku jolle ne ei kelpaa ("kun ne on perseestä") ja odotettavaa on että ennemmin tai myöhemmin (yleensä ennemmin) ne menevät särki.
 
Eipä ole tiedossa tuttuja bändejä joiden kaa mennä tiloja vuokraamaan ja tuntemattomiakaan ei aina heti löydä ja ei huvittais jättää jotai 2000 euron..
 
Mmh. Noin vaan moni muukin joutuu tekemään.
Remember to rebel against authorities, kids!
Atommic
05.10.2005 12:47:10
Ja hommatkaa ruikuttajat suhteellisuudentaju.
 
Komppaan. Seuraavaksi kaupungin pitää varmaan kustantaa demojen tekemiset ja treenitmatkat, sitten keikkakulut ja miksei julkaista bändien levyjä.
 
Bänditoiminta vaatii oma-aloitteisuutta, helvetisti työn tekoa (muutenkin kuin musiikin suhteen) ja tietysti rahaa.
Ambition makes you look pretty ugly
salmivaara
05.10.2005 12:58:54
 
Komppaan. Seuraavaksi kaupungin pitää varmaan kustantaa demojen tekemiset
 
Kyllä täälläpäin tollasta harrastetaan.
Against the grain, thats where Ill stay, swimming upstream, I maintain against the grain
t-termiitti
05.10.2005 13:58:25 (muokattu 05.10.2005 14:03:47)
 
Miksei bändikämpät vois toimia samalla systeemillä ? Kaupunki rakentaa hallin johon menee vaikkapa 30-100 bändiä ja jokainen bändi maksaa vuokraa ?
-------
Kenen kaa ? Eipä ole tiedossa tuttuja bändejä joiden kaa mennä tiloja vuokraamaan ja tuntemattomiakaan ei aina heti löydä ja ei huvittais jättää jotai 2000 euron edestä omaa omaisuutta joittenki tuikituntemattomien ihmisten kaa samoihin tiloihin.

Kenen kaa? Eikö noista 30-100 bändistä ole yhtään tuttua?
 
Suosittelen yhdistyksen perustamista tai muuta kansalaisaktiivisuutta!
 
Miten kaupunki sitten uskaltaisi jättää tuhansien eurojen kamoja heitteille? Jonkun pitää ottaa vastuuta, esim. yhdistyksen. Jonkun pitää organisoida toiminta, jakaa vuorot, kerätä maksut, jne. Kaupunki joutuisi palkkaamaan henkilön tätä varten ja se on kallista! ei niinkään tilojen vuokrat tms.
 
Uskoisin että tuollainen 30-100 bändin yhdistys saisi haluamansa tilan kaupungilta ja luultavasti yhden henkilönkään palkkaaminen osa-aikaisesti / työllisyystuella hoitamaan erinäisiä asioita ei olisi mahdoton ajatus...
 
Jos oikeasti haluaa jotain, sen yleensä myös saa - edellyttäen että näkee vähän vaivaa asian eteen?
 
Jos sitä keskenään harmittelee kun ei ole tiloja, niin eihän sitä tilannetta kukaan päättäjä välttämättä tiedä, pitää olla aktiivinen ja tuoda epäkohdat julki, jos niitä kerta on!
 
Selvät epäkohdat yleensä korjataan. En usko että kyse on siitä, että kaupungin päättäjät vihaisivat muusikkoja ja syrjisivät juuri teitä - aivan kiusallaan...? Vai...?
 
E: Kertokaapa mitä olette tähän mennessä tehneet asioiden eteen, niin keksitään sitten lisää konsteja! Kyllä 30 bändille treenikämppä järjestyy, melkein mistä tahansa kunnasta/kaupungista.
Tulokset 1 - 10 noin 58 osuman joukosta haulle "meaning of life is 43". (0,09 sekuntia)
Henko
05.10.2005 15:30:29
 
Ei kai se nyt mikään ihme oo, että urheilua, johon ylesesti ottaen liitetään terveet elämäntavat, tuetaan enemmän, kuin bänditoimintaa, johon helposti liitetään se kaljoittelu ja "muu rappio". Minkäs teet.
Olen true-uskottava.
Fortune
05.10.2005 15:34:25 (muokattu 05.10.2005 15:36:06)
Kyllä täälläpäin tollasta harrastetaan.
 
Jep. Esim. täällä Joensuussa on Pop-muusikot Ry., joka myöntää apurahoja demontekoon yms. toimintaan ja sitten on Pelastakaa Joensuun Bändikämpät ry., joka on vuokrannut räntsähtäneen kerrostalokerroksen (tai oikeastaan kaksi) ihan keskustasta ja pitää siinä bändikämppäkompleksia yllä. Nyt on kai kuusi kämppää käytössä ja lisää remontoidaan, kunhan saadaan talkoot aikaiseksi.
 
Hyvin toimii, hinta kämpistä on satasen nurkilla per bändi ja mitään valittamista ei ole ollut (paitsi joidenkin orkestereiden kyvyttömyys säännölliseen vuokranmaksuun...)
 
Oma-aloitteisuutta, tuokin homma oli saatu pystyyn ihan vain etsimällä tilat ja vuokraamalla ne. Vuokrasopimus on pankin kanssa, joka ei muuten ko. asumiskelvottomasta kiinteistöstä mitään tuloja saisi. Win-win-situation, joten joustoa löytyy.
 
Kaupungin kulttuuritoimi ja muut tahot kusevat hunajaa toiminnan edessä, tukea ja pätäkkää on lupailtu esim. remontti-investointien ja tapahtumajärjestelyjen suhteen.
 
Hommaa olisi kai tarkoitus laajentaa soittotilaisuuksien ja esim. pienimuotoisten, toisille paikkakunnille suuntautuvien keikkamatkojen muodossa.
 
Kyllä tuollaisia tiloja on joka paikassa, jonkun on vain laitettava nyrkit saveen. Ei se niin vaikeaa ole...
"Look behind you, a three-necked guitar!"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)