Aihe: Musiikkia vauvalle
1 2 3 4
Kaake
04.10.2005 16:38:04
12 viikkoinen Leevi makaa tossa peitolla ja kuuntelee Tuomari Nurmion Punaista Planeettaa. Muutenkin suomimeininki tuntuu uppoavan, Leevi, Ismo, M.A.Numminen ym.
 
Tokihan tuon ikäinen ei nyt varsinaisesti vielä musiikkia tiedosta/tunnista tai siitä mitään myöhemmin muista mutta tuleehan se musiikkiin tutustuttaminen toki ajoissa aloittaa.
 
Eli mitä poppia olisitte itse halunneet silloin vaavina kuunnella ja onko vanhempien silloinen musiikkimaku vaikuttanut jotenkin nykyiseen musadiggailuunne tai soittoharrastukseen?
 
ja millä pirulla noi prkl%%#%%## vatsavaivat lähtevät?? :)
No väärinhän se meni.
author
04.10.2005 16:40:24 (muokattu 04.10.2005 16:42:00)
Soita sille jotain kaunista ja rauhoittavaa klassista :) Klassisen musa on kuitenkin niin monipuolista, että sen luulisi kehittävän kaikkein eniten vauvan musikaalisuutta.
 
edit. Unohtui vallan onnitella :)
Mika Antero
04.10.2005 16:41:54
Minä vähän luulen, että kaikkein parasta musiikkia vauvalle on äidin ja/tai isän laulaminen.
 
Meidän neiti hymyili ensimmäisiä kertoja kun yhdessä tanssittiin Joe Callicotin tahtiin. Tai ainakin olin tulkitsevinani suun mutristelun hymyksi... Viikkoja en muista.
Flow
04.10.2005 16:43:16 (muokattu 04.10.2005 16:43:45)
Soita sille King Crimsonia:) Crimsonin musa on kuitenkin niin monipuolista, että sen luulisi kehittävän kaikkein eniten vauvan rytmitajua.
I'll take the emergency bat-tunnel. It comes out on Highway One and I can catch a bus to Gotham City - Robin
Hohhoijaa
04.10.2005 16:43:35
onko vanhempien silloinen musiikkimaku vaikuttanut jotenkin nykyiseen musadiggailuunne
 
On toki. Hendrixin musiikista tulee outoja fiiliksiä, kuin kaukaisia muistoja.
Harrastaisit mieluummin vaikka Koillis-Kirgisialaista fuusiojazzia. (DeWilde)
jäykkis
04.10.2005 16:45:54
12 viikkoinen Leevi makaa tossa peitolla ja kuuntelee Tuomari Nurmion Punaista Planeettaa. Muutenkin suomimeininki tuntuu uppoavan, Leevi, Ismo, M.A.Numminen ym.
 
Kokeilehan tarjota vaikka Barokkimusiikia.
 
Vatsavaivat... jaa, onkohan syöntiasiat kunnossa. Siis ettei "hotkita" ja vedetä ilmaa tissinraosta?
"Tietokoneella musiikin kuuntelu on extraa. Jos nyt käytät jotain Linuxia tai Macia, kannattaa harkita ihan tavallisen cd-soittimen hankkimista" - Tommi KyyrÄ -
SiwamieS
04.10.2005 17:24:19
Mulle on soitettu vissiin mm. Roy Orbisonin ja Queenin tuotantoa moisessa "iässä".. Ymmärtääkseni myös kuulokkeilla sillon kun olen vielä ollut äitini sisuksissa :)
They're coming to get you, Barbara!
Lego
04.10.2005 17:27:53
Immortal tai muu vastaava vois olla aika toimivaa.
Pushing little children, With their fully automatics, They like to push the weak around.
wrshredder
04.10.2005 17:29:05
Pantera ja Slayer käy mainiosti,,
ettei vaan kasva mikään "akateeminen ,rillipää klasaripelle" :)
Romantikkoitkijät#23 "Now excuse me, i have a funeral afterparty to attend to.."
meitu
04.10.2005 17:31:01
 
 
Pantera ja Slayer käy mainiosti,,
ettei vaan kasva mikään "akateeminen ,rillipää klasaripelle" :)

 
plop
Ne jotka soittaa, ne tietää.
Starlia
04.10.2005 17:31:31
Kummipoika nukahtaa heti kun soi Nightwish tai Rammstein. Ikää 1,3 vuotta.
 
Kyllä minäkin tosin nukahtaisin mieluummin kuin niitä kuuntelisin..
Schnowotski
04.10.2005 17:32:45
Minä olen pohtinut joskus atonaalisen musiikin kuunteluttamista vauvalle. Että se pitäisi sellaista sitten yhtä normaalina kuin vähemmän sävellajillisesti laajaa musiikkia.
 
Itselläni on muistoja vain Eppu normaalista, Barathrumista ja Sentencedistä. Joista ensimmäiseen liittyy aika huonoja muistoja (enkä tarkoita että siinä musiikissa olisi jotain vikaa).
"oota.. käväsedn puistelemassa petivaatteet" -> "oota... käyn kusella" -> "oota... käyn värkkäilemässä" -Dutteri. Mour.
Ekomiehellä on mielipide sinusta
hoja
04.10.2005 17:42:23 (muokattu 04.10.2005 17:43:20)
 
 
Meidän 9-viikkoinen Ida-Lotta kuuntelee mielellään isin laulua. Justiin sain nukahtamaan ruokalevolle laulamalla Tiernapojista Husaarin ja Katsokaa Murjaanien Kuningasta ja Dave Lindholmin Sitähän Se Kaikki On.
 
EDIT: ja onneksi olkoon. Ja koeta kestää.
K100 #8 Minäkö tyhmä? Nyt en ymmärrä..
Fuzzy Boner
04.10.2005 17:57:35

 
ja millä pirulla noi prkl%%#%%## vatsavaivat lähtevät?? :)

 
Cuplaton!
 
tai
 
Disflatyl. Kannattaa tsekata! Poistavat ilmaa vatsasta. Äidin kannattaa myös jättää maitotuotteita + tomaatti + liiat mausteet (valkosipuli, chili yms) vähäks aikaa pois nii ei tissin kautta tuu liikaa ärsykkeitä.
 
Mä soitan vauvalle Stevie Wonderia, Princeä, EW&F:ää, Jacksonssia yms ja hyvin tuntuu uppoavan. Meijän vauva synty Princen tahdissa.
Saapuilija
Stain
04.10.2005 18:03:24
Laula hänelle John Lennonin Oh My Love. On just sellainen melodia että voisi kuvitella kehtolauluksi.
We had some good times But they're gone The winter's comin' on Summer's almost gone
Joonas
04.10.2005 18:15:40 (muokattu 04.10.2005 18:16:03)
Soita Dingoa tai Curea, saattaa vauvakin ymmärtää osan lyriikoista, kun samoille tekniikoilla vetävät - sekä vauva, että Neumann että Smith.
 
J.
Moon vanha kettu. Älä ammu mua.
sirdickyj
04.10.2005 18:19:14
Meijän vauva synty Princen tahdissa.
 
Miten synnytään jonkun tahdissa?
 
Ettei vain olis siitetty Princen tahdissa...
 
Antakaa vauvojen olla vauvoja ja soittakaa niille jotain rauhottavaa, meillä soitettiin kannelmusiikkia ja Mozart for babies-levyä, molemmat erikseen vauvoille suunniteltua selkomusiikkia.
En ikinä liittyisi bändiin, joka ottaa MINUT jäsenekseen!
Kaake
04.10.2005 18:21:28
Oho, eihän tässä ehdi vauvelia edes ruokalevoille tuuditella kun on jo toistakymmentä postia. Kiitokset kaikille vaan kommenteista.
 
Suosituksia on tullut näköjään niin laidasta laitaan kun tälläisestä paikasta uskookin. Oma lauluääni on kyllä nii karmaiseva että saa nähdä pilaanko lapsen mahdollisen musikaalisuuden tuutilauluja veisaten. Tosin tippuuhan toi M.A.Numminenkin :)
 
Kiinnostavaa lukea myös näitä omia kokemuksia ja muistoja. Omat vanhemmat kuunteli pelkästään suomi-iskelmää ja humppaa, luojan lykky että aivopesu ei täysin onnistunut. Immortal? Juu löytyyhän sitäkin, tempo vaan sitä luokkaa että ainakaan mitään vauvajumppaa sen tahdissa ei pahemmin tehdä :) Vaikkakin vauvan yöllinen örinä Abbathia läheisesti muistuttaakin.
 
Nuo Röllit ja Nummis&Hietasen teokset täytyy kyllä jostain löytää, onko herrasväellä tietoa mistä mahdollisesti saisi?
 
jäykkis ja Boner: joo kyllä tuota syömisjuttua on seurattu ja Disflatylia annetaan. Toivotaan
että asettuisi.
No väärinhän se meni.
MrHands
04.10.2005 18:25:10
Kaikki vauva tykkää The Beach Boysista - fakta.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)