Kitarat: soittaminen ›

Usein nostetaan tuo kommentti esiin että tyyli/soundi tulee soittajan sormista eikä kamoista. Mietin tuota jonkin aikaa ja huomasin että monella tyylitaiturilla kuitenkin on kitaran ja vahvistimen välissä (tai loopissa) enemmän tai vähemmän kamaa joita ilman ne ei pärjää kunnolla. Ominaissoundi varmasti tuleekin itse soittajasta mutta jotenkin olen aina mieltänyt että "oikea" tyylimestari kytkee kitaran suoraan vahvistimeen ja siinä se. Niitäpä ei kuitenkaan löydy helposti ja hekin yleensä tarvitsevat sen "juuri oikean" vahvistimen että homma pelaa. Tuleeko mieleen hemmoja joiden soundi pysyy kohtuu samana vaikka kitara/vahvistin/efektit vaihtuu? Gary Moore taitaa olla yksi tuollainen ainakin minun mielestäni.

Usein nostetaan tuo kommentti esiin että tyyli/soundi tulee soittajan sormista eikä kamoista. Mietin tuota jonkin aikaa ja huomasin että monella tyylitaiturilla kuitenkin on kitaran ja vahvistimen välissä (tai loopissa) enemmän tai vähemmän kamaa joita ilman ne ei pärjää kunnolla. Ominaissoundi varmasti tuleekin itse soittajasta mutta jotenkin olen aina mieltänyt että "oikea" tyylimestari kytkee kitaran suoraan vahvistimeen ja siinä se. Niitäpä ei kuitenkaan löydy helposti ja hekin yleensä tarvitsevat sen "juuri oikean" vahvistimen että homma pelaa. Tuleeko mieleen hemmoja joiden soundi pysyy kohtuu samana vaikka kitara/vahvistin/efektit vaihtuu? Gary Moore taitaa olla yksi tuollainen ainakin minun mielestäni.
 
No eihän ne soundit samana pysy jos säätää ihan vi***lleen :)
 
Mutta eiköhän noi ammattimiehet pysty soittamaan juttuja millä vahvistimilla tahansa. Ei kai se niistä ole kii???

Tuleeko mieleen hemmoja joiden soundi pysyy kohtuu samana vaikka kitara/vahvistin/efektit vaihtuu? Gary Moore taitaa olla yksi tuollainen ainakin minun mielestäni.
 
Mielestäni Blackmore on myös sellainen. Muistan hämmästelleeni sitä, kun aikanaan sain tietää että eräillä vanhoilla Purplen studio- ja livelevyilläkin mies soittaa puoliakustisella Gibsonilla (ja jopa Vox-vahvarilla) Siihen saakka luulin että Stratocaster ja Marshall-yhdistelmä pelkästään käytössä...

Mielestäni Blackmore on myös sellainen. Muistan hämmästelleeni sitä, kun aikanaan sain tietää että eräillä vanhoilla Purplen studio- ja livelevyilläkin mies soittaa puoliakustisella Gibsonilla (ja jopa Vox-vahvarilla) Siihen saakka luulin että Stratocaster ja Marshall-yhdistelmä pelkästään käytössä...
 
Blackmore tosiaan sai jopa akustisesta oman soundinsa (tosin vahvistimen kautta) Turun keikalla, joten ei turha tyyppi tosiaankaan.

No aika tyhmä vaatimus että ei saisi mitään olla vahvarin ja kitaran välissä.
Vielä pidemmälle vietynä: Etuasteetkin on kielletty! Tosi taitava kitaristi saa oman saundinsa vaikka pluggaisi suoraan päätevahvistimeen. Vai saako? Vai onko sillä loppujen lopuksi väliä?

Onko sillä mitään väliä, millä sitä musiikkia tehdään. Lopputulos on se tärkeämpi, kuin tekotapa.

No aika tyhmä vaatimus että ei saisi mitään olla vahvarin ja kitaran välissä.
Vielä pidemmälle vietynä: Etuasteetkin on kielletty! Tosi taitava kitaristi saa oman saundinsa vaikka pluggaisi suoraan päätevahvistimeen. Vai saako? Vai onko sillä loppujen lopuksi väliä?
 
No siinäkin on paljon tyylillisiä eroja. Esim. Herrat Blackmore ja Moore jotka eivät hirveästi käytä huiluääniä tai muuta sellaista voivat ehkä pärjätä huonommillakin saundeilla. Mutta Moorenkin olen kyllä huomannut käyttävän sellaista hallittua feedback:iä (kiertoa, jos joku ei ymmärtänyt...) mikä ei kyllä ihan millä tahansa säädöillä ja mikeillä onnistu.
 
Sitten taas monet metallikitaristit (en nyt tarkoita kaulamikki tiluttajia) kuten esim. Dimebag ja Laiho joitten tyyliin kuuluu pitkät ja korkeat huiluäänet. Mun vahvarilla(laney tf300) ja pedaalilla (korg ax1500g) ei edes saa niin korkeita huiluääniä kuin ne... enkä usko et on musta kii kun jos Wah:in lyö yläasentoon niin sit pääsee paljon korkeemmalle.
 
Ne korkeimmat huilu äänet joita Laiho ja Dimebag käyttää tulevat hyvin pitkälti eri kohdista G-kielen 1. ja 2. nauhan väliltä.

joo blackmore on kuulemma yhessä live showssa soittanut stereomankka nauhakaikuna , näin yksi vanha rokkari äijjä kertoi. Kytkentöjä hän ei muistanut. mankka soitti soitot vaan jälessä.

Pinch harmoniciako tarkoitat Mazah?

No aika tyhmä vaatimus että ei saisi mitään olla vahvarin ja kitaran välissä.
Vielä pidemmälle vietynä: Etuasteetkin on kielletty! Tosi taitava kitaristi saa oman saundinsa vaikka pluggaisi suoraan päätevahvistimeen. Vai saako? Vai onko sillä loppujen lopuksi väliä?
 
No tämä "vaatimus" on lähinnä vanhan koulukunnan esittämä kritiikki silloin kun räkkisysteemit tuli suosioon. Silti noi vanhatkin hemmot tunki lisukkeita kitaran ja vahvarin väliin tai efektoi jälkikäteen mutta haastatteluissa väitti ihan muuta. Joskus oma suosikkini (yksi niistä) Ted Nugent sanoi ettei käytä lisälaitteita mutta ainakin wah, chorus, sekä phaser on kuultavissa levyillä.

Ynkkäkin on väittänyt (toukokuun Guitar Worldin haastattelussa) käyttävänsä ainoastaan DOD 308a efektinä. Kyllä siellä levyllä wahia ainakin on. Ja flangerikin tais jollain vanhalla levyllä olla.

Ja onhan jollain ynkän vanhalla kuultavissa myös delaytä ja chorusta. "emmä mitään muita kuin dodii käytä" *polkee wahia ja toisella jalalla laittaa choruksen ja flangerin päälle.

Ominaissoundi varmasti tuleekin itse soittajasta mutta jotenkin olen aina mieltänyt että "oikea" tyylimestari kytkee kitaran suoraan vahvistimeen ja siinä se (...) Tuleeko mieleen hemmoja joiden soundi pysyy kohtuu samana vaikka kitara/vahvistin/efektit vaihtuu? Gary Moore taitaa olla yksi tuollainen ainakin minun mielestäni.
 
Kannattaa tehdä erottelu soundin (raa'asti otettuna siis vain kamoista lähtevä soundi) ja soittotatsin välillä. Kun se mitä ne kuulijat kuulee, on sitten yhdistelmä näistä molemmista. Eli kun joku soittaja kuulostaa juuri itseltään, se yleensä johtuu persoonallisesta soittotatsista, joka tulee läpi riippumatta siitä, mitä kamoja on käytössä.
 
Lisäksi jokaisella soittajalla on se oma soundi-ihanteensa siellä päässä. Eli vaikka ne kitarat ja vahvistimet (efekteistä puhumattakaan) vaihtuisivat, niin silti niistä vermeistä pyritään löytämään se itseä miellyttävä soundi. Nuo kaksi kun laittaa yhteen, niin ei ole mikään ihme, että joidenkin soundi pysyy suht samana riippumatta kamoista (ellei sitten tietoisesti ole haluttu etsiä jotain uutta).

No siinäkin on paljon tyylillisiä eroja. Esim. Herrat Blackmore ja Moore jotka eivät hirveästi käytä huiluääniä tai muuta sellaista voivat ehkä pärjätä huonommillakin saundeilla. Mutta Moorenkin olen kyllä huomannut käyttävän sellaista hallittua feedback:iä (kiertoa, jos joku ei ymmärtänyt...) mikä ei kyllä ihan millä tahansa säädöillä ja mikeillä onnistu.
 
Sitten taas monet metallikitaristit (en nyt tarkoita kaulamikki tiluttajia) kuten esim. Dimebag ja Laiho joitten tyyliin kuuluu pitkät ja korkeat huiluäänet. Mun vahvarilla(laney tf300) ja pedaalilla (korg ax1500g) ei edes saa niin korkeita huiluääniä kuin ne... enkä usko et on musta kii kun jos Wah:in lyö yläasentoon niin sit pääsee paljon korkeemmalle.
 
Ne korkeimmat huilu äänet joita Laiho ja Dimebag käyttää tulevat hyvin pitkälti eri kohdista G-kielen 1. ja 2. nauhan väliltä.
 
Ai Gary Moore ei käytä huiluääniä vai? Herran tavallista hevimpi tuotanto 80-luvulta kyllä sisältää aika paljonkin huiluäänien ja vibrakammen tehokäyttöä. Mitä noihin säätöihin tulee, eikö se käytä Ibanez Tube Screameria? Vielä haluaisin mainita Eddie Van Halenin, jonka kitaran ja vahvistimen välistä löytyy korkeintaan phaser ja flanger, ja joka on ensimmäisiä todellisia modernien huiluäänitekniikoiden käyttäjiä.
Noista korkeista Dimebag-tyylisitä huiluäänistä voisi sanoa, että Dime käyttää hieman tavallista kovempia mikkejä ja säröä enemmän kuin tarpeeksi (mahdollisesti oma MXR:n signature-särönsä lisänä Randall-trankkujensa ominaissäröön), mikä helpottaa tarkkuutta vaativien huiluäänien tuomista esiin.

Kannattaa tehdä erottelu soundin (raa'asti otettuna siis vain kamoista lähtevä soundi) ja soittotatsin välillä. Kun se mitä ne kuulijat kuulee, on sitten yhdistelmä näistä molemmista. Eli kun joku soittaja kuulostaa juuri itseltään, se yleensä johtuu persoonallisesta soittotatsista, joka tulee läpi riippumatta siitä, mitä kamoja on käytössä.
 
Lisäksi jokaisella soittajalla on se oma soundi-ihanteensa siellä päässä. Eli vaikka ne kitarat ja vahvistimet (efekteistä puhumattakaan) vaihtuisivat, niin silti niistä vermeistä pyritään löytämään se itseä miellyttävä soundi. Nuo kaksi kun laittaa yhteen, niin ei ole mikään ihme, että joidenkin soundi pysyy suht samana riippumatta kamoista (ellei sitten tietoisesti ole haluttu etsiä jotain uutta).
 
Kappas, onhan tällä palstalla sentään joku joka ajattelee itsekin eikä vai sokeasti usko taikauskoisiin satuihin. Plussaa rapsahti nyt. ;-)
 
Eli siis puhutaan taas asioitten oikeilla nimillä, eli tässä tapauksessa soittotyylistä tai paremminkin soittotatsista, ei soundista. Soundit on ne mitkä laitteet antaa ulos sille ei kukaan mahda yhtään mitään, soitti sitten vaikka öljytynnyrissä käsillään seisten ja Hendrix-paita päällä. :-P
 
- Aardfather

Kappas, onhan tällä palstalla sentään joku joka ajattelee itsekin eikä vai sokeasti usko taikauskoisiin satuihin. Plussaa rapsahti nyt. ;-)
 
Eli siis puhutaan taas asioitten oikeilla nimillä, eli tässä tapauksessa soittotyylistä tai paremminkin soittotatsista, ei soundista. Soundit on ne mitkä laitteet antaa ulos sille ei kukaan mahda yhtään mitään, soitti sitten vaikka öljytynnyrissä käsillään seisten ja Hendrix-paita päällä. :-P
 
- Aardfather
 
Ainakin ulkomaiset lehdet on pullollaan soittajien kommentteja joissa puhutaan soundista ja tarkoittavat juuri sitä mikä lähtee sormista ilman lisälaitteita. Eiköhän soittotatsi ole enemmänkin miltä kitara tuntuu kädessä ja tyyli taas on se mitä soittaa tai mistä/miten jonkin jutun soittaa. Soundihan kuuluu ilman vahvistustakin jos kaveri on pätevä.

Vielä haluaisin mainita Eddie Van Halenin, jonka kitaran ja vahvistimen välistä löytyy korkeintaan phaser ja flanger...
 
http://guitargeek.com/rigview/258/
no kyllähän sieltä phaser ja flangerkin löytyy.

Ainakin ulkomaiset lehdet on pullollaan soittajien kommentteja joissa puhutaan soundista ja tarkoittavat juuri sitä mikä lähtee sormista ilman lisälaitteita. Eiköhän soittotatsi ole enemmänkin miltä kitara tuntuu kädessä ja tyyli taas on se mitä soittaa tai mistä/miten jonkin jutun soittaa.
 
Tuo erottelu oli siinä sitä varten, että voitaisiin vähän selkeämmin puhua aiheesta. "soundia" kun käytetään usein kuvaamaan myös sitä kokonaisuutta, mikä tulee soittajasta+kamoista.
 
Soundihan kuuluu ilman vahvistustakin jos kaveri on pätevä.
 
Olen melko samoilla linjoilla. Kun se oma "soundi" tai "soittotatsihan" on aina mukana kun soitetaan. Se on sitten eri asia, että kuinka hyvin se kuuluu läpi. Tietyssä mielessä voi ajatella (IMHO) että varsinkin yliefektoitu soundi (siis nimenomaan kitarasoundi) voi ennemminkin olla tappamassa sitä omaa soittotatsia, koska silloin nyanssit siinä soitossa ei pääse läpi. Onhan se siellä tatsi siellä edelleen, mutta kun niitä efektejä on liikaa niin se ei kuulu.
 
Toisaalta jokaisella soittajalla on oma soittotatsinsa/soundinsa, riippumatta taitotasosta. Se on sitten eri asia, että onko se kuinka kehittynyt & hienostunut.
Kysymys on kuitenkin jokaisen omasta tavasta soittaa. Käsiala voisi olla melko hyvä vertaus. Se voi olla hyvä tai huono, mutta jokaisella on kuitenkin jonkunlainen persoonallinen käsiala.

http://www.freakguitar.com
 
Kukaan kuullut Mattias Ia Eklundista?