Siben 7 on hieno teos ja kauttaaltaan hienon taiteellisen aistin kyllästämä ja huomattavan yhtenäinenkin loogisessa orgaanisessa kehityksesään, joitakin harvoja taitteita tai ylimenoja lukuunottamatta.
mäkin pidin siitä. tänään kuulin metsän haltijan ja täytyy sanoa, että ei kyllä kolahahtanut yhtään. |
A) Sibeliuksen lauluissa risoo eli ottaa pannuun ruotsikielisyys. Siben kotikielihän oli ruotsi, joten kotona luettu kirjallisuuskin oli ruotsia.
B) Sibelius ei selvästikään osaa rakentaa sellaisia kohottavia ja järkyttäviä nousuja ja huipennuksia, kliimakseja ja kohokohtia, mikä Kuulalle on niin tyypillistä lauluissaan. Monasti Sibeliuksella jää pointillisesti joku yklsittäinen ja orpo irrallinen sävel tai akordi kuin ilmaan leijumaan vailla orgaanista jatkuvuuta.
Tai Sibeliuksen rakentamat nousut tuntuvat maaneerimaisen teennäisiltä ja väkinäisiltä, ja dramaattiset purkaukuset melodramaattisilta ilman oikeata inspiraatiota, vailla omintakeisuutta, vain laihana alitajuisena muistumana Scubertin laulutuulistä; elisen kuuntelemani perusteella.
Niistä puuttuu todellista hengen lentoa, ideaa, identiteetiä ja ytimekkyyttä, ja näin ollen myös selväpirteiset melodiset aiheet.Tietty kaavamaisuus pistää korvaan.
Mutta Toivo timoteus Kuula oli vakaumuksellinen fennomaani!
Ska du sjunga på svenska eller på finska: miltei kaikki siben yksinlaukuthan ovat järjestään ruotsinkielisiä, mutta Kuula sävelsi 16-vuotiaana vain yhden.
On mielestäni sentään edistyksellistä, että kriitikoiden joukosta löytyy vielä kriittisestikin ajattelevia ihmisiä, etteivät kaikki ole Sibelius-huuman sokaisemia ja arvosta hänen jokaista postikorttiaankin lehteen julkaiseminen arvoisena korvaamattoman arvokkaana kultuurihistoriallisena dokumenttina, maamme musiikkielämää jotenkin rikastuttavana suurena musiikinhistoriallisena löytönä.
Huomasin myös, etä Siben laulujen vokaalisatsista jää uuppumaan todellista laulunomaista melodista äänenkuljetusta, inspiroitunutta pitkälinjaista melodista kaarrosta.
Siblelius on ruotsinkielisen sivistyneistön konservatiivista kompromissitaidetta ajan henkeen kansallisen heräämisen kynnyksellä, joka ei mene äärimmäisyyksiin tai kohtuuttomuuksiin ja herätä äärioikeistolaista liikehdintää, reformaatio-tai revoluutiomielialaa johtamalla kansalisen itsetunnon heräämiseen musiikillisilla ja kielellisillä avuillaan, vaan pikemminkin taantumukselliseen vallitsevien porvaristoa suosivien yhteiskunnallisten olojen säilyttämiseen kansantaiteen tappioksi.
Oma lukunsa on Siben laulujen yhtäkkiset harha-ja puolilopukkeitakin ilmeisesti jossain määrin suosivat lopetukset, ja tarkoituksena lienee, että niiden musiikillinen muoto täydentyisi kuuntelijan mielessä. Niissä jä uein kaipaamaan kaunista melodista ja luonnollisesti hengittävää laulullista linjaa. Mutta minkäs instrumentalisti taidoilleen tai niiden yksipuolisuudelleen mahtaa? Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
etnopoju
risto