Aihe: Kun kämpän jaosta tulee riita
1
Spawn
21.09.2005 22:34:56 (muokattu 24.09.2005 18:38:17)
Nyt on sellainen ongelma, että meillä on samassa kämpässä neljä bändiä. Koska viikonpäiviä on vain seitsemän, ei päiviä voi jakaa tasan jokaiselle bändille. Muilla bändeillä oli aikaisemmin kaksi vuoroa (yhdellä bändillä ma-ti, toisella ke-to ja kolmannella la-su) ja meillä yksi (eli perjantai). Vuorot oli jakanut Rovaniemen nuorisotoimisto, mutta silti vuoroja voi vaihtaa bändien kesken joustavasti sillä toimiston päätökset eivät ole sitovia. Kaikilla bändeillä on sama vuokra (40€).
 
Sitten lauantain ja sunnuntain vuorot "omistava" bändi päätti (tai siis sen yhteyshenkilö), että vuoroja pitäisi jakaa. Pidettiin bändien yhteyshenkilöiden kanssa kokous, josta tosin myöhästyin ja pääsin vasta loppujakoihin. Minulle oli kuitenkin annettu se kuva, että vuorot jaettaisiin tasan.
Niinpä päivät jaettiin neljään osaan, jolloin kahdelle bändille annettiin kolme vuoroa ja kaksi sai seitsemän. En tosin tiennyt tästä vaan luulin, että kaikilla olisi sama kolme vuoroa ja loput olisivat ns. "joustavia vuoroja", joista voisi päättää bändien kesken. Joustaviksi vuoroiksi jäivät vain aamuvuorot (11:00-13:30), joita on hankala opiskelijoiden käyttää.
 
Selvisi siis, että tämä jako oli tehty täysin tämän jakoidean keksineen bändin ehdoilla, joka sai sunnuntain vuoron + kolme muuta. Syy siihen, miksi vuoroja ei voitu jakaa tasan oli, että jaon tehneen mukaan "ne vuorot oli jaettu nuorisotoimiston puolesta" ja koska meille alunperinkin oli annettu vain yksi vuoro, emme saisi uudessa jaossa kuin kolme vuoroa. Tämä hämmästytti, sillä toinen bändi, jolla oli alunperin kaksi treenipäivää, sai myös kolme vuoroa.
 
Olen nyt keskustellut kaikkien samalla treenikämpällä käyvien bändien kanssa. Meidän bändimme ja toinen kolme vuoroa saanut bändi olivat jakoon tyytymättömiä, toinen bändi joka sai seitsemän vuoroa on tasapuolisuuden nimissä sitä mieltä, että ne vuorot pitäisi jakaa tasan. Neljäs bändi on sitä mieltä, että ne vuorot pitäisi olla kuten nuorisotoimisto on jakanut vaikka kaikilla on sama vuokra. Taidan soittaa Karpolle.
 
Tämän raskaan vuodatuksen jälkeen haluaisin kuulla onko muualla päin Suomea tällaisia ongelmia?
 
----------------------------------
 
Jees, hommat hoidettiin bändien kanssa taiteen sääntöjen mukaan. Ainakin itse olen tyytyväinen eikä mitään dramatiikkaa nähty. Nyt on meidän kämpässä ainakin asiat kunnossa.
"Hyvän nopeuden saavuttaminen vaatii paitsi kärsivällisyyttä, myös progressiivisuutta!" -Rumpali Kainuusta
Super-Jari
21.09.2005 22:48:10
Meidän treeniksen vastaava on sen verran kusipää että kun kämpässä on kolme bändiä ja viikossa on täällä Oulussakin seitsemän päivää, niin äijä ottaa omalle bändilleen kolme vuoroa ja muille kaksi. Se kolmas päivä on kuulemma semmonen puolivakkari että jos joku haluaa sillon mennä niin menee, mutta jos ei niin se menee itse bändinsä kanssa.
They think they know who I am
Volle
22.09.2005 09:33:53 (muokattu 22.09.2005 09:37:52)
Eipä ole probleemia. Kämpässä kolme bändiä ja homma toimii.
 
Tossa muuten kannattaa, vaikka mulkun maineen uhalla, valittaa suoraan sille väärintekijälle ja paikan vuokraajille, eikä täällä, mutta sen varmaan jo tiesitkin.
 
Ja mitä siihen kitaraopetuksen pitämiseen nuorisotoimen bänditiloissa tulee, niin se on ihan reiästä. Kitaraopetus ei tuota hirveätä mekkalaa, joten sen voinee suorittaa myös vaikka kotona. Bändikämpän varaaminen on aina muilta pois.
Nam.
Jzci
22.09.2005 10:55:03
 
 
Nyt on sellainen ongelma, että meillä on samassa kämpässä neljä bändiä...
 
Johtuneeko aamupöhnästä vai mistä, mutta en tajunnut oikein ollenkaan tuota tekstiä.
 
Omien bändien kanssa ei ole kämppäongelmia kun molemmilla bändeillä ollaan kämpän ainoita käyttäjiä.
Rokkia: TÄÄLTÄ Melodista heviä: TÄÄLTÄ: Tiluliluliitä: TÄÄLTÄ
Jemo
22.09.2005 13:42:26
 
 
Meillä on tällainen systeemi;
Bändikämpällä on viidellä bändillä avaimet, joidenkin bändien jätkillä on sivuprojekteja ja jotkin eivät ole aina kovin aktiivisia, joten bändejä on ehkä kolmesta seitsemään aktiivista. Treeniksen aulassa on kalenteri, johon merkataan aika kun siltä tuntuu. Meillä ei ole jaettu tuntimääriä siitä että kauanko saa olla, mutta sanaton herrasmiessopimus sanoo että 4 tuntia on aivan poikkeustapauksia lukuunottamatta maksimi. Meillä ei ole myöskään jaettu mitään tiettyjä päiviä viikossa, vaan homma toimii niin että kuka tarvitsee treenivuoron ja sellaisen kerkeää varata, sen myös varaa. Toisinaan on vapaita päiviä jolloin ei käy ketään, joinain päivinä käy kolmekin bändiä. Kamoja lainaillaan aika vapaasti; kitarakaapit ovat yhden bändin mutta kaikki kysyvät ovat niitä saaneet lainata. PA:t talon puolesta. Ei ole tullu ongelmia aikojen kanssa, mitä nyt kesällä erään läheisen ison treenikämpän ollessa korjattavana on tuolla käynyt jonkun toisen bändin avaimilla kaksi muutakin bändiä mitkä sinne eivät ehkä aivan välttämättä kuuluisi ja ahtaus on välillä iskenyt, mutta oikein hyvin on toiminut silti tämä systeemi. Ei valittamista. Mukavampi että tarpeen mukaan saa käydä soittamassa kuin että olisi maanantai teille ja tiistai noille.
 
-Kamikaze Kettunen
Olemme kuulemma jakomielitautinen. Muuten mukavia! -Einuli
Spawn
22.09.2005 15:36:14 (muokattu 24.09.2005 18:39:05)
Johtuneeko aamupöhnästä vai mistä, mutta en tajunnut oikein ollenkaan tuota tekstiä.
 
Tilanne on itsessään jo niin sekainen, etten itsekään täysin käsitä. Yritin selittää asian kuitenkin niin yksityiskohtaisesti ja selkeästi kuin voin. Koitan kuitenkin vähän jäsennellä tätä.
 
1) Neljä bändiä samassa kämpässä. Vuorot jaettiin uudestaan, nyt vuoromäärissä suurempi ero.
 
2) Vuoroja ei voida jakaa enää uudelleen, koska jakaneella bändillä on oma tulkintatapa asiasta.
 
3) Kolme muuta bändiä on jokainen omalla tavallaan neljännen bändin toimintaa vastaan, mutteivät pysty tekemään mitään ilman nuorisotoimiston apua.
"Hyvän nopeuden saavuttaminen vaatii paitsi kärsivällisyyttä, myös progressiivisuutta!" -Rumpali Kainuusta
Bobana
23.09.2005 09:10:44
Meidän treeniksen vastaava on sen verran kusipää että kun kämpässä on kolme bändiä ja viikossa on täällä Oulussakin seitsemän päivää, niin äijä ottaa omalle bändilleen kolme vuoroa ja muille kaksi. Se kolmas päivä on kuulemma semmonen puolivakkari että jos joku haluaa sillon mennä niin menee, mutta jos ei niin se menee itse bändinsä kanssa.
 
No eikös tuo nyt ole varsin oikein...?? Tosta tekstistä kyllä ymmärtää sen että jos haluaa mennä soittamaan niin silloin rimpauttaa yhteyshenkilölle ja asia selvä.
Jos hän vastaa kaikesta niin luonnollisinta minusta on tällainen järjestely.
Sex, choppers and rock´n roll!!!
Super-Jari
23.09.2005 12:59:07
No eikös tuo nyt ole varsin oikein...?? Tosta tekstistä kyllä ymmärtää sen että jos haluaa mennä soittamaan niin silloin rimpauttaa yhteyshenkilölle ja asia selvä.
Jos hän vastaa kaikesta niin luonnollisinta minusta on tällainen järjestely.

 
Joo. Hyvin se toimiikin. Minä olen nimittäin se vastaava.
They think they know who I am
Tmp
25.09.2005 09:55:08
Joo. Hyvin se toimiikin. Minä olen nimittäin se vastaava.
 
Tuota. Sarjassamme "Mikä hymyilytti sinua tänään".
Kuuntele oikeaa musiikkia - www.penelopeband.net
Kure
26.09.2005 17:06:43
Korjataanpa tämä aihe sitten suoraan näin.
 
Ensinnäkään asiasta ei ole tällä hetkellä mitään ongelmaa. Ainoa ongelma on se, että nuorisotoimiston asianhoitajahenkilö on vaihtunut ja päättänyt ratkaista ongelman niin, että laitetaan tilat niin täyteen kuin vain voi ja ongelma ratkaistu.
 
Toisaalta tähänkin tila-asiaan korjaus, mutta ei nuorisotoimen puolesta, kun saadaan ensin muutamista sadoista neliöistä neuvottelut loppuun. Luulen, että sen jälkeen niitä vuoroja löytyy hieman enemmän tämän hetkisessä tilassa.
 
Tämä kyseinen sunnuntai-vuoro ei ole muuna kolmen kerran vuoron omaavan bändin periaatteellinen reenivuoro ja siitä saa neuvotella "yhteyshenkilön" kanssa niin paljon kuin vain haluaa.
 
Asiaa on korjattu myös jälkikäteen ja ongelman pitäisi olla poistunut. Yksi ongelma on myös se, että nuoremmasta päästä näkemykset ovat paljon kapeammalla alalla ajatellen koko tilan käyttöä.
 
Jos asioista on vielä jollakin ks. kämpän bändeistä jonkinlaista mielensä päällä, olkoon hyvä ja ottaa meikäläiseen yhteyttä tai tähän mystiseen "yhteyshenkilöömme". Tämän jälkeen ei luulisi olevan pakollista tarvetta tilittää ainakaan tähän liittyviä asioita millään palstoilla.
Henko
28.09.2005 22:37:12
 
 
Kovin jätkä voittaa. Jos joku urputtaa, tehkää sillä pystypunneruksia a heittäkää pää edeltä vessanpönttöön, jos reeniksellä on semmonen. Jos ei oo, roskis saa kelvata. Kyllä alkaa tulla sopua reenivuoroista1!!1!!11!!!
Olen true-uskottava.
aarnikotka
29.09.2005 22:11:45
 
 
Eipä ole tuollaista ongelmaa, kun ei ole yhteiskämppää.
Tuli kuitenkin mieleen, että koska niin Oulussa kuin Helsingissäkin on tietääkseni joka viikossa 7 päivaa, voisi tasapuolisuuden nimissä olla tuo vuorolista kiertävä, eli kiertää 4 viikon jaksoissa, (jos 4 bändiä)
 
Eli vuoro 1, 2, 3, ja 4
ja bändit 1, 2, 3, ja 4
 
seuraavalla viikolla:
vuoro: 1, 2, 3, ja4
bändi: 2, 3, 4, ja 1

jne....
Varo päätäsi!
chair
01.10.2005 05:00:51
Meillä toimii homma oikein hyvin, vaikka samassa kämpässä soittaa 4 bändiä. Sen verran harvemmin nykyään tulee treenattua nykyään, kun 75% bändistä asuu levällään pitkin maata, ettei ongelmaa soittovuoroista pääse syntymään. Vielä kun kaikkien bändien jätkät on tuttuja pitkän ajan takaa, niin ongelmitta sujuu kaikennäköinen sumpliminen.
"My hopes are so high, that your kiss might kill me. So won't you kill me? So I die happy" Dashboard Confessional - Hands Down
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)