Klassinen ›

Olin kyllä konsertissa. Pidin muista Kuulista paitsi Orjan pojasta. Se oli aivan liian pitkä ja pitkäveteinen.. Ehkä sillä oli osuutta nukahteluuni kun edellisenä yönä tuli nukuttua hurjat 4 tuntia, mutta silti.. Pidin kovasti kahdesta ensimmäisestä teoksesta. Ja Shostan 1. sinfonia kruunasi kyllä koko konsertin!
 
Uskomaton väittämä; minäkin myönnän, että piti käydä välillä vessassa, mutta otin korvalappustereot sinnekin mukaan etten menettäisi hetkeäkään tästä suurenmoisen vaikuttavasta orkestrerimaalailusta; ja Juha Uusitalohan oli aivan suurenmoinen laulaessaan vaativan baritono-osan. Shostaa en kiireiltäni edes ehtinyt kuunnella.
 
Kuulan musiikki saattaa melankolissesa pohjavireessä olla liian suuri pala haukuttavaksi Sibeliuksen niin kovin totutun skandinaavisuuden kyllästämään ja läpäisemään ilmaisutaiteeseen verrattuna.
 
Kuula on ehdottomasti kiinnostavin suomalainen säveltäjä, jolla oli musiikillista lahjakkuutta enemmän kuin Robert Schumannilla. Sibelius on menettänyt jo hohtonsa ja uutuden viehätyksensä ainakin minun korvissani. tunnen itseni hölmöki, kun olen hamstrannut hyllyihini niin paljon Sibeliuksen tilapoäisluonteista näytelmä-ynnä balettimusiikkia. On valtava menetys säveltaiteellemnme, jonka tunnen luitani ja ytimiäni myöten, että Kuulalta jäi säveltämättä jo pitkälle suunnitelemansa Karhun peijaat, kokoillan baletti Juhani Ahon tekstiin; kun kapellimestsarintyöt veivät liiaksiu aikaa.
 
Ja sitä paitsi Sibelius itse Kuulan vt sävellyksen opettajana ylisti tämän vasatavalmistunutta 51 minuuttista orkestraalista pianotrioansa, sanomalla;" Hyviä pianisteja on maailmassa kuin kissoja vilkkilässä, muta teidän trionne kaltaisia teoksia vähän". Kuula muuten pyörtyi menettäen tajuntansa viimeistellessään trionsa viimeisiä sivuja, kovan työtahdin takia ja luuli tulevansa työkyvyttömäksi, jopa 22-tuntisten työpäivien sewurauksena!!!!! Stabat materia säveltäessään hänelle tuli niin kova pääkipu, että joutui pitämään kylmää käärettä helpottaakseen oloaan.
 

Kuulan sävellyksissä on usein sellaista elegisyytä, melodista eksperssiivisyyttä ja melankoli-koleerista lunteenlaatua heijastelevaa karakteristiikkaa, jota esim. Sibeliuksella harvemmin tapaa. Tuntuu joskus siltä, kuin Sibelius vaikuttaisi jotenkin joskus esim. 3. sinfoniassa, jossain määrin kevyehköltä ja ilottoman ja kevytmielisen hilpeältä railakkaan hauskuuttavan viihde-ja käyttöohjelmiston tuottajalta.
 
Kuulan taide kun puolestaan on tuota tummutta, synkkyyttä, omituisen surumielisyydenkin siivittämää ahdistuneisuutta, jonhon sisältyy kuitenkin sielulinen puhdistuminen ja täyttymys katharsiksen kokemuksena; jo melko nuorena Kuula sävelsi koskettavan kauniita kappaleita; kuten 21-vuotiaana valmistunut Lyö sydän sekä liediksi että sekakuorolauluksi sovitettuna, joka tuli esittää "kaameasti".
 
Ja pohjimmiltaanhan ne Kuulan hienosti sovittamat kansanrallitkin ovat karakteeriltaan usein huolettoman hyväntuulisia vailla syviä tuntoja; iloosia, kun Kuulan oma kieltämättä tälle maaperälle sukulaisuutensa tunnustama, suomalaisesti värittynyt, mutta aina persoonallisen ja läpensä omaleimainen melodinen ilmaisutyylinsä, sävelkielensä on väkevää ja patouuneita sielunmaisemia heijastelevaa sävelrunoutta pateettisine nousuineen. Tuuli se taivutti koivun larvan, nyt mua vierähän linnasta linnaan, Nils-Eric Fougstedtin orkestroimana.
 
Ja jo varhain hän etsi omaa ilmaisuaan vältellen tavanomisia ratkaisuja murtamalla puhtaan kolmisoinnun muunnesävelillä tai kokeillen polyrytmikkaa triolien avulla, melodian annettaessa tehdä suuriakin hyppyjä.
 
Kuulan tuotannolle, kuten Schubertillekin on tunnusomaista eräs merkillepantavan luonteenomainen piirre:
 
Tuotannon suhteellinen kvalitatiivinen tasasauhtaisuus pienimmistä teoksista suurimpiin teosten ja sävelnäkyjen välillä. olipa kyse sitten suurimnuotoisista ja laajamitaisista sinfonisisyta sävelrunoista tai liedeistä, piano-ja viulukapaleista, jiden tyylillinen kirjo ulottuu kansallisromanttisista pikkukappaleista, Piirileikki, jonka voisi tulkita omalla tavallaan karikatyyriksi Siben salonkikelpoisesta pianotyylistä, ilman syviä vesiä, harmonisesti koksävelasteikkoa selkeään molliin yhdistyneenä käyttäviin impressioistisiin, alitajunnasta kumpuaviin psykogisisoiviin, spiraalimaisiin uni-ja sävelnäkyihin Hitchkockin hengessä, tai orkesterisarjan Sade tai hiidet ne virvoja viritti Edgar Allan poen kauhuromantiikan hengessä, kuten eräs venäläinen arvostelija huomasi.
 
Mutta myös ja ennen muuta laajaan ja karakteereltaan hyvin vaihtelevaan ja moni-ilmeiseen mies-nais-ja sekakuorotuotantoon, monia dramatikaltaan ja lyyriseltä herkkyydeltään vaikuttavia kananlaulusovituksia unohtamatta.
 
Tästä kaikesta vomme päätellä, että kuula oli hyvin monipuolinen säveltäjä, joka taisi paitsi kamarimusiikillisen, ja vokaalisen ilmaisun kaikkine sävyineen koko ilmaisuasteikolla, myös orketraalisten keinovarojen hallinnan,joka osaltaan heijastui kamarimusiikiteoksiin, ja josta lumoutuneena nykysäveltäjämmekin tämän jalanjäljissä kulkevat.
 
Lampaanpolskahan perustunena yleismailmalliseen kansanmelodiaan, La Foliaan, tummaan ja jykevään sointupohjaan verhottuna mollivoittoisena, on Kuulan ainoa variaatiomuoitoinen pianosävellys ja niitä harvoja muunnelmamuodolle pohjautuvia sävellyksiä ylimalkaan, jonka hän ilm. koskaan ilmoille kirvoitti, kansainvälistä kansanlauluperinnettä edustavana, kutenkin aitoa Kula-melankoliaa henkivänä järkyttävä todiste sielullissta kamppailusta. Kaikea muua klui hilpeää kansanmusisointia pelimannihengessä.