Yleistä keskustelua musiikista ›

Joskus tuntuu siltä, että nuoret eivät oikein hiffaa miten raakaa homma on (eivätkä aina vanhemmatkaan).
 
Ekan demon tekemisen jälkeen bändi hajoaa kun ei sitä levydiiliä tullutkaan (toisaalla keskustelussa ollut aihe bändin pitkäjännitteisyydestä). Tästä olen vierestä nähnyt useamman kerran tämän ilmiön. Bändi ei oikein tajua mikä se demo on. Mennään ensimmäistä tai toista kertaa studioon ja ollaan tekemässä "levyä". Vaihtoehtoina kuitenkin on esim. oman soiton kehittämisen kannalta tehty useamman biisin versio tai vaikka yhden kahden biisin hyvin tehty näytelevy, jota voi lähettää keikkapaikkoihin, radioihin jne.
pelkkä studiotyöskentelyn opiskelu on riittävä syy käydä studiossa.
 
Toisaalla melskaavat bändit, jotka vaihtavat tyylinsä kulloisenkin hitin mukaan (jos en ihan väärin muista 69 Eyes on soitellut pitkän uransa aikana 4-5 eri tyylistä musaa). Joskus voi jopa tärpätä.
 
Saadaan yksi biisi soimaan radioon ja heti uhotaan, että meidän bändi myy kuin leipää. Vuoden kuluttua bändi tahkoo edelleen sitä yhtä biisiä, mutta suun soitto on hiljentynyt. Ainoa seuraus on se, että melkoinen pala uskottavuudesta on mennyt.
 
Median kiinnostus alkaa ja loppuu uskomattoman nopeasti. Näistä yhden hitin ihmeistä on täälläkin keskusteltu. Pääseminen oikeasti monivuotiselle uralle on kovan työn takana.
 
Keikkojen saaminen on myös työtä vaativa homma, jonka voi pilata monella tavalla (tästäkin keskustelua toisaalla).
 
Koko homma vaatii kurialaisuutta ja valtavasti työtä. Mutta ennenkaikkea hyviä neuvoja, joita täällä olevat konkarit ovat kiitettävästi jakaneet.
 
Keep up the good work!

Joskus tuntuu siltä, että nuoret eivät oikein hiffaa miten raakaa homma on (eivätkä aina vanhemmatkaan).
 
Ekan demon tekemisen jälkeen bändi hajoaa kun ei sitä levydiiliä tullutkaan (toisaalla keskustelussa ollut aihe bändin pitkäjännitteisyydestä). Tästä olen vierestä nähnyt useamman kerran tämän ilmiön.
 
Joo minähän tuon topicin tuosta pitkäjänteisyydestä aloitin. Tässä on tahkottu eri bändivirityksissä demotasolla jo yli 10v ja nyt on mitta aika täysi.Omaksi ilokseen voi toki vielä soitella - miksei porukallakin - mutta siihen duuniin ryhtyminen (biisien teko, demojen teko, settien kasaus jne.) mitä omaa ohjelmistoa esittävän bändin kasaaminen vaatii tuntuu huonolta ajatukselta. Ainaiset miehistövaihdokset milloin mistäkin syystä ja pahimmillaan juuri kriittisellä hetkellä ovat "myrkyttäneet" mielen. Korkeintaan kasaan rahaa ja teen "sooloprojektin" jos jotain tarpeeksi hyvää materiaalia kertyy.
 
Ja tosi on: monet nimenomaan demotason soittajat eivät yksinkertaisesti tajua sitä duunia minkä bändin nostaminen vaatii sillä duunia se on (vaikka siitä useimmiten pitääkin) ja v-ttaa kun huomaa sen taas kerran kaiken vaivan menneen hukkaan.Ihan oikeasti olen törmännyt minua pidempään soittaneisiin ja enemmän kokemusta omaaviin kavereihin jotka eka demon jälkeen lyövät hanskat tiskiin.Jokaisen bändin kannattaisi tehdä kartoitus siitä MITÄ halutaan:
 
1) Keikkoja: haluatte vain keikkoja kannattaa kasata ohjelmisto kovereista ja/tai tanssimusiikkiohjelmisto.
 
2)Pinnalle vain/enimmäkseen omalla matskulla: Varautukaa useamman vuoden "päätä-seinään" -operaatioon, varsin vähäiseen keikkamäärään ja/tai "ilmaisiin" keikkoihin tai jopa maksamaan keikoista (varsinkin ulkopaikkakunnille)
 
Tässä pari kokemuksen kautta tullutta juttua.Nuo yllämainitut asiat eivät ole ihme kyllä monelle kokeneemmallekaan ilmeisesti selviä.
 
Tarkoitus ei ole saarnata eikä yleistää.

Sen unohdin minäkin laittaa, että tarkoitus ei ole yleistää eikä lannistaa, mutta jos joku säästyy suurimmilta kolhuilta niin sekin on jo jotain...

Joskus tuntuu siltä, että nuoret eivät oikein hiffaa miten raakaa homma on (eivätkä aina vanhemmatkaan).

 
Tuli mieleen että tämä saattaa johtua mm. siitä, miten musiikkilehdissä ym. kerrotaan miten kaiken maailman Sonata Arcticat ja Himit saivat levytyssopimuksen toisella (Him, muistaakseni?) tai jopa ekalla (Sonata) demolla.
Kyllähän semmoinen saa itsensäkin innostumaan.

Joo minähän tuon topicin tuosta pitkäjänteisyydestä aloitin.

Hyvä kun aloitit. Samoin Bonhamille kiitokset mielenkiintoisista aloituksista. Nämä on oikeasti mun mielestä tärkeitä juttuja. Kyllä tuota "fanboy"-kamaa on jo täälläkin ihan riittämiin.

Tottahan noi kokemukset bänditoiminnasta on. Mutta, mun mielestä toi on oikeasti ihan hyväkin jos ei heti pääse pinnalle. Bändiä pitää herjoittaa samalla lailla kun uutta instrumenttia ja se vie aikaa. Kaikilla tuntuu vaan olevan helvetin kiire ja varsinkin pääkaupunkiseudulla on aina vaivannut tuo bändien nopea hajoaminen nopean menestyksen puutteesta.

Joskus on ihan hyväkin että ei heti tule liian ammattilaiseksi ja kyyniseksi. Sellaista aitoa intoa ja yrittämistä mun mielestä olisi mukava nähdä enemmän.

Toisaalta tuo aika rankkakin tie erottaa kyllä myös jyvät akanoista. Jos tosissaan uskoo juttuun, elää musalle ja jaksaa paahtaa, niin on se kyllä hieno juttu kun alkaa sitten tuottaa tulosta.

Ekan demon tekemisen jälkeen bändi hajoaa kun ei sitä levydiiliä tullutkaan. Keep up the good work!
Tämä on nähty useammankin laulajaksi havittelevan kohdalla. Ei oikein viitsisi pakertaa kun ei se ainut, usein suoritukseltaankin välttävä, demo tuonutkaan tähteyttä ja sen mukana lokoisia päiviä ruusun lehtien täyttämällä vuoteella loikoillen ja shamppanjaa maistellen. Velipoika bändikursseja pitäessään sanoi oppilailleen että hyvin harva teistä koskaan tulee musiikilla leipäänsä repimään ja yleensä vastaus oli tyyliin " entäs HIM, löihän sekin itsensä läpi ". Porukka unohtaa että maassa on tuhansia ja taas tuhansia bändejä veivaamassa ja aniharvoi joku lyö läpi eikä se niilläkään usein ole taloudellista ruusuilla tanssia. Onhan se tietysti hyvä että jaksaa tahkota. Ilman sitä ei varmasti onnistu.

Porukka unohtaa että maassa on tuhansia ja taas tuhansia bändejä veivaamassa ja aniharvoi joku lyö läpi eikä se niilläkään usein ole taloudellista ruusuilla tanssia. Onhan se tietysti hyvä että jaksaa tahkota. Ilman sitä ei varmasti onnistu.
 
Ja hei, vaikka sitä ei tulisikaan rikkaaksi ja kuuluisaksi niin musiikki on h-tin kivaa ihan noin harrasteenakin, eiksvaan.. Meillä (siis bändinä) on loistava tulevaisuus, tosin takana.. :) ja jo vuosia pitkäjänteistä toimintaa vanhojen äijien (ja tietty yhden ladyn) terapiabluusbändinä. Ambitiot jäi jonnekin ja nyt veivataan vaan ns. arjen vastapainoks, pari-kolme keikkaa per vuosi ja sen verran treeniä ettei ihan tarvii mennä lauteille itteensä munaamaan. Ei pysty oikeen useemmin treenaamaan. Ei maksa kestä...ei vaiskaan, 6-henkinen bändi on aika v-mäinen kasata treeneihin ympäri Suomee....
Oli ihan pakko pistää tämmönenkin postaus tähän threadiin että tulis valotettua näkemys "when the thrill is gone.." =)
Jaa niin, mittarissa on pikkuhitusen vähemmän soittovuosia kuin Nazarethilla, kokoonpanossa on yks kaveri tullu lisää 70-luvun jälkeen...hih. :p

Luulenpa että musiikillisen osaamisen ja sen ties kuinka monennen onnistuneen demon lisäksi pinnalle nousuun tarvitaan älytön määrä hyvää tuuria... Että sattuu juuri oikeaan väliin ja se demo on siellä levy-yhtiössä silloin kun levymoguli on hyvällä tuulella ja kaikki muutkin jutut sattuvan osumaan kohdallleen...

Bändiä pitää herjoittaa
 
Freudilainen lipsahdus, Note? :-)
 
No mutta näinhän tää on. Populaarimusiikissa (ja ehkä muussakin) on kaksi tapaa nousta pinnalle - läpimurto ja työvoitto. Läpimurrolla saadaan lyhytaikaisesti ehkä enemmän rahaa kerralla, mutta työvoitolla voidaan saada kohtuullisesti pidempään. Molemmissa taloudelliset satsauksetkin ovat samaa luokkaa; tosin työvoitossa 'osamaksulla'.
 
Valitsen koska tahansa jälkimmäisen, tosin ensimmäistä vaihtoehtoa ei ehkä enää olekaan tarjolla.
 
Ja sitten on se fakta joka on monesti sanottu täälläkin: kaikista ei tarvii tulla tähtiä, keikkaraakkeja tai -moukareita. Musiikki ja sen soittaminen voi tosiaan olla hauska harrastus, vaikkapa silloin kun curlingsalin kalenterista on kaikki sopivat päivät jo varattu:-) ja se on ihan yhtä hienoa ja arvokasta.
 
Vaikka se vähä soittotaito mitä mulla on katoais huomenna, en pitäisi hukkaan heitettynä sitä aikaa ja rahaa joka soittamiseen on kulunut.

Ja sitten on se fakta joka on monesti sanottu täälläkin: kaikista ei tarvii tulla tähtiä, keikkaraakkeja tai -moukareita. Musiikki ja sen soittaminen voi tosiaan olla hauska harrastus, vaikkapa silloin kun curlingsalin kalenterista on kaikki sopivat päivät jo varattu:-) ja se on ihan yhtä hienoa ja arvokasta.
 
Vaikka se vähä soittotaito mitä mulla on katoais huomenna, en pitäisi hukkaan heitettynä sitä aikaa ja rahaa joka soittamiseen on kulunut.
 
Hyvin sanottu. Tässä on kevät mennyt promojen lähettelyksi (peräti 2 vastausta ollaan saatu; "ihan kiva, pistäkää seuraavaakin demoa tännepäin") ja kyllähän se vituttaa kun bändi tavallaan junnaa paikallaan. Tällä viikolla ollaan pari kertaa käyty soittelemassa ihan vaan covereita ja oon huomannu, kuinka v***n hauskaa itse soittaminen on. Periaatteessa mulle on aivan sama, soittelenko loppuikäni "vain" omanksi iloksi vai tuleeko sitä menestystä, kunhan saa vain soittaa!
 
Tajunnanvirraksi käänty näköjään teksti, mutta työn lomassa en parempaan pysty :)

Hyvä topikki!
 
Olen kuullut monesta paikkaa, että kannattaa ryhtyä ammattilaiseksi VAIN, jos ei kertakaikkiaan ole muuta vaihtoehtoa. Mun mielestä se on aika hyvin sanottu.

Aiheesta ja hyvästä jutustelusta sietäisitte kaikki saada ison plussan. Lisää kiitos! Nyyppä kuuntelee, anteeksi lukee, mielellään.
 
Paras ketju aikoihin.

vaikkei sitä koskaan mitään listasijoituksia siunaantuisikaan, saa keikoista ainakin hyviä wiboja - ja tietysti ilmaista viinaa...ja pääsee toteuttamaan itseään. olisihan se mukavaa jos ei tarvitsisi päivätöissä käydä mut käyhän se näinkin.

Kyllä tässä ne joitka jaksaa pitkäjänteisesti töitä pisimmän
korren (toivottavasti) vetää. Harvalla käy munkki eka demolla. Oikea paikka, aika ja oikeat ihmiset.
 
Bändihommiaa on kyl turhautavaa toi niitten ainaiset hajoamiset yms jutut, siksi olen päätynytkin koneella tehtävään musiikkiin. Mutta paljon hienompaa olisi laulaa
bändissä. Mut nytkin on semmonen tilanne, että asun
oulussa pelkästään kesän, eikä pari kuukautta riitä mihinkään bändihommissa. Mut sit takasin topikkiin..
 
PItää nauttia tästä musiikkitripistä ja yrittää feidata
se menestymisen pakko taustalle. Rentoutua. Tehdä vitusti töitä, epäonnistua ja analysoida virheet ja jatkaa siitä
mihin jäätiin..
 
Tässä hommassa tulee aina turpiin, ehkä joskus voi onnistuakin.. mutta kun haavat on nuoltu käydään
entistä voimakkaampana uuteen hyökkäykseen...

Tässä hommassa tulee aina turpiin, ehkä joskus voi onnistuakin.. mutta kun haavat on nuoltu käydään
entistä voimakkaampana uuteen hyökkäykseen...
 
Juuri näin!
 
Viisitoista vuotta on kulunut ensimmäisen demon äänittämisestä. Bändejä, keikkoja, treenejä, demoja, jatkuvaa alusta aloittamista. Ei silti lannista vieläkään. (Paitsi öisinä hetkinä kun kävelee baarista kotiin... onneksi on lyhyt kotimatka!)
 
Nyt ollaan tilanteessa jossa kaikki bändikaverit on jo ylityöllistettyjä ammattilaisia tai puoliammattilaisia.
On vaikea enää ylläpitää sellaista nuoruusvuosien idealistista "me tehdään yhdessä ja ollaan aina kimpassa" -bändiä. Toisaalta nyt on helpompi tehdä paljon juttuja koska on jo kokemusta ja tietotaitoa. Ts. kantapään kautta on opittu paljon.
 
Mutta ehkäpä ensi kesänä meidän bändi soittaa festareilla...
..ja jos ei soita, niin pari klubikeikkaa saadaan varmasti hoidettua! Son vissi.

Paljon hyvää asiaa tullut. On todellakin tärkeää asettaa itselle ja miksei bändillekin tavoitteita, välietappeja jne, jotta hommassa säilyy milenkiinto.
 
Välietapin ei tarvitse olla suurikaan asia; voi esimerkiksi sopia jonkun kemeran omaavan tuttavan kanssa, että otetaan uusia promokuvia, laaditaan päivitetty CV, työstetään nettisivuja, päivitetään tidostoa keikkapaikoista ja toimittajista jne jne. Mikä vaan, että on jotain tähtäimessä.
 
Erittäin tärkeä pointi oli myös tuo yllä mainittu seikka, että kaikista ei tarvitse tulla tähtiä ja ammattilaisia!!!

Jokseenkin lähipiiristä tai ainakin tuttuja on monia lyönyt läpi oikein kunnolla. Siellä on tosi tunnettuja räppäreitä, poppareita ja hevareita. Tulee semmonen "mäkin haluun"-fiilis ja tuntuu että se kävisi helpostikin, joka on kyllä harhaa =)

Jokaisella on oma motiivinsa. Mutta kyllä sieltä aika usein paljastuu jonkunlainen haave, että tulis edes jonkunlaista vastakaikua...ja mieluummin enemmänkin. Ihmisillä on taipumus ovata halu päästä eteenäpäin ja aika usein junnaavat projektit tuppaa lopahtamaan.
 
No hei Note, tuo on täysin totta. Kun me oltiin muutama vuosi käymättä "missään"treenikämpältä, niin meidän gimmavokalisti sanoi yksissä treeneissä että eiks voitais joku pienempi keikka järjestää jonnekin ihan sen takia että nähtäis treenataanko turhaan - kyseessä oli siis juuri tuo "vastakaiun" metsästys. Ja onhan se äärettömän kiva saada positiivista palautetta ja hyväksyntää, enkä nyt tarkoita vain ja ainoastaan musiikkia. Hyvin suuri osa ihmisistä on sosiaalisia ja "laumaeläiminä" tarvitsevat positiivista palautetta jaksaakseen tehä sitä mitä-tahansa-ovatkaan-tekemässä. Ja tosiaan jos homma menee tervanjuonniksi niin sitä ei tahdo jaksaa.

Ja hei, vaikka sitä ei tulisikaan rikkaaksi ja kuuluisaksi niin musiikki on h-tin kivaa ihan noin harrasteenakin, eiksvaan..
 
Niin, ja täytyy ainakin itse arvostaa omaa työtään jos ei sitä muut arvosta. Onhan se h-tin hienoa jos on elämässään saanut kasapäin tasokkaita demoja aikaan. Vaikka eihän se tietysti lohduta, jos tavoitteena on ammattilaisuus... Mutta noin lohdukkeeksi. Samoin kuin antoisa keikkailu-ura on ainakin minusta hieno asia, vaikkei koskaan levyä tekisikään.