Yleistä keskustelua musiikista ›

Itse olen pääsääntöisesti studiolevyjen ystävä. Ne voi selkeämmin asettaa aikajanalle, kuvaavat bändin luomisvoimaa, tyyliä, suuntausta ja meininkiä juuri siinä ajassa.
 
Kokoelmiin olen suhtautunut varauksella. Esimerkiksi vituttaa, kun tuli ostettua joskus Thin Lizzyn Wild One -kokoelma, joka sinäänsä on täynnä hienoja piisejä, mutta on jäänyt "vanhaksi" kun olen myöhemmin hankkinut bändin kaikki parhaat studiolevyt.
 
Viimeaikoina olen yrittänyt laajentaa 70-lukupainotteista musiikkimakuani enemmän 60-luvulle, joka oli vielä voimakkaasti sinkkujen aikakautta. Eli albumit ovat paljolti kokoelmia sinkuista täydennettynä muutamalla täytepiisillä enemmän kuin selkeitä omia kokonaisuuksiaan. Eilen tuli ostettua kokoelmat Wilson Pickettiltä ja Booker T. & the M.G's:iltä. Tässä kokoelma puolustaa paikkaansa.
 
Live-levyjä ostan pääasiassa bändin sellaisilta kiertueilta, jonka keikan olen itse päässyt näkemään. Mutta kyllä joltain Iron Maidenilta on tullut ulos ihan liikaa live-kamaa. Toistaa pahasti itseään. Mutta onhan niitä bändejä, jotka ihan selkeästi ovat parhaimmillaan yleisön kanssa kommunikoidessaan. J.Geils Band:in livelevyt ovat bändin koko tuotannon parhaita! Ja onhan toi Purplen Made In Japan ollut meikäläiselle tosi tärkee lätty.
 
Mites teillä?

Studiolevyjä ja livelevyjä yleensä. Kokoelmia silloin kun olen vasta tutustunut bändiin ja haluan kuulla lisää. Viime vuosina on kokoelmia tullut harvemmin hankittua,

Suurimmaksi osaksi studioalbumeja. Yleensä diggailemani bändit ovat sellaisia, joiden kohdalla albumit ovat täynnä loistokkaita kappaleita ja sikäli tavanomainen best of on hivenen turha hankinta. En ole mikään keräilijäluonne, eli kaikkia mahdollisia suosikkiorkestereitteni levyjä (kokoelmat, livet) ei ole mikään pakottava tarve saada hyllyyn. Myös sinkkuja tulee haalittua aika paljon.

Studiolevyjä enimmäkseen, jos tutustun johonkin artistiin paremmin, jolta olen kuullut jo jotain niin tulen esim. täältä mnetistä katsomaan, että mitä levyjä suositellaan ensimmäiseksi.

Enimmäkseen studiolevyjä. Livelevyjä en juuri osta, paitsi jos biisit ovat selvästi erilaisia kuin studiolevyillä (esim. unplugged). Kokoelmiakaan en osta, paitsi jos niillä on paljon sellaisia biisejä, mitä ei "normaaleilta" studiolevyiltä löydy.

Kaikkia. Livelevyt miellyttää kaikkein eniten lähinnä niin aidon soundimaailman takia. Studiolevyt ovat kuraa verrattuna liveihin.

Studioalbumit ovat biisiensä summia. Kokoelmiin en rahojani haaskaa, kirjastostakin lainaan vain jotain Love Recordsin kokoelmien tyylisiä various artists -juttuja. Livelevyihinkin suhtaudun varauksella.

En ole kokoelmien ystävä, mutta joissakin tapauksissa se on mainio tapa tutustua yhtyeeseen.

Useimmiten ostan studioalbumeita. Kokoelmia tulee ostettua toisinaan, jos johonkin bändiin haluaa tutustua suurpiirteisemmin. Levyhyllystä kylläkin löytyy muutamia kokoelmia, joiden rinnalle on myöhemmin kerääntynyt bändin studioalbumeita. Jollain tavalla olen huomannut kyllästyväni kokoelma levyihin usein paljon nopeammin kuin studioalbumeihin. Livelevyjen osto on täysin riippuvainen bändistä.

En oikein pidä kokoelmista, ne on yleensä hajanaisia hittikimaria ja usein vielä ne "hittibiisit" on niitä keskinkertaisimpia parhaiden helmien ollessa niitä vähemmän tunnettuja.

Lähinnä ostelen Iron Maidenin kokoelmia.... :)
 
Ei vaan. Studiolevyjä suurimmaksi osaksi. Joskus, kun vasta tutustumassa bändiin, niin tulee kokoelmiakin osteltua.

Studiolevyjä ostan yleensä, tietenkin.
 
Yksi hyvä kokoelma on Bruce Dickinsonin The Best Of. Kokoelmalta löytyy mm. 2 uutta biisiä sekä liveä ja b-puolimatskua. 25 biisistä vain 9 on tuttuja studioalbumeilta.
 
Nykyään bändeillä on paha tapa laittaa kokoelmalla pari uutta veisua. Sitten vanhatkin fanit joutuu ostamaan sen.

Studiolevyjä. Kun nyt saisi edes jonkunlaisen kulmakiven levykokoelmaani, niin voisi alkaa ostella livelevyjäkin...

Itse olen pääsääntöisesti studiolevyjen ystävä. Ne voi selkeämmin asettaa aikajanalle, kuvaavat bändin luomisvoimaa, tyyliä, suuntausta ja meininkiä juuri siinä ajassa.
 
Samaa mieltä.
 
Kokoelmiin olen suhtautunut varauksella. Esimerkiksi vituttaa, kun tuli ostettua joskus Thin Lizzyn Wild One -kokoelma, joka sinäänsä on täynnä hienoja piisejä, mutta on jäänyt "vanhaksi" kun olen myöhemmin hankkinut bändin kaikki parhaat studiolevyt.
 
Joo mulle kävi sama juttu Scorpionsin Best masters of the 70's kanssa.Piti päivittää vanhoja vinyylejä cd-muotoon ja typerästi aloitin kokoelmasta.Sittenhän niistä 70 -luvun Skorpparilevyistä napsahti tietysti re-masteroidut uusintapainokset...
 
Live-levyjä ostan pääasiassa bändin sellaisilta kiertueilta, jonka keikan olen itse päässyt näkemään. Mutta kyllä joltain Iron Maidenilta on tullut ulos ihan liikaa live-kamaa. Toistaa pahasti itseään.
 
Totta ja Purplelta myös.Toisaalta Purplen kohdalla monet kokoonpanomuutokset on olleet aika perustavan laatuisia (Blackmore->Bolin,Gillan->Coverdale tai Blackmore->Morse) ,että jossain määrin live-levyjen ilmestymisen aina kokoonpanon vaihtumisen jälkeen ymmärtää.

Ostan studioalbumeita, livelevyjä ja kokoelmia. Tosin livelevyjä nykysin hyvin harkiten. Kokoelmia ostan paljon, koska tämän hetkinen mielimusiikkini on sen verran vanhaa, että mitään pitkäsoittoja tai edes vinyylilevyjä ei kappaleita nauhoitettaessa edes tunnettu...
 
Mutta kyllähän se n. 40 minuuttia pitkä studioalbumi on minulle se kaikkein tutuin ja rakkain muoto kuunnella musiikkia.

Enimmäkseen studioalbumeita mutta joskus myös kokoelmia, parhaat niistä ovat erinomaisen hyviä kuten esim. Buzzcocksin Singles Going Steady. Kokoelmat ovat käteviä erityisesti sellaisten artistien/bändien kohdalla joilla on hyviä biisejä mutta epätasaisia albumeja.
 
Livelevyjen suhteen olen nirsoin: hyvät livelevyt ovat mahtavia, huonot sietämättömiä.

Mutta kyllähän se n. 40 minuuttia pitkä studioalbumi on minulle se kaikkein tutuin ja rakkain muoto kuunnella musiikkia.
 
Joo.Jotenkin uudempia - sinänsä ihan hyviäkään levyjä - ei tahdo jaksaa kuunnella kertaistumalta.Johtunee tuosta vinyyliajasta.Ja pitihän sitä nousta aina kääntämään puoltakin :-)

Studiolättyjä yleensä, livelevyjä aina silloin tällöin. Kokoelmia en osta, paitsi jos koostuvat harvinaisemmasta materiaalista. Sinkkuja tulee aika vähän ostettua.

Studioalbumeita, livelevyjä vai kokoelmia ?
 
Mun Thin Lizzy:n Live and Dangerous vinyyli, on näköjään vähän kaikkea. Hyvä se kuitenkin on, vaikka "prosenttuaalisesti" onkin enemmän studioalbumi, kuin livelevy.
 
Jos siis joku haluaa säilyttää illuusionsa ja "live se on !" mielipiteensä, älkööt klikatko tätä:
 
http://www.tonyvisconti.com/artists/thinlizzy/live.htm
 
Jos ostaisin enää levyjä, ostaisin kai studiolättyjä. Mutt kun en osta.