Etno, proge, latin ›

Kuka katsoi?
 
Aika rankka.. on se Ian Carrin kirja vielä kesken (perkeleenmoista biisien nuotti nuotilta ruotimista), mutta ei se siinä ihan noin karua kuvaa Milesistä anna.
 
Muusikkona nostettiin sille jalustalle, jolle hän ehdottomasti kuuluu - monet soittopuolen jutut vetää vieläkin ihan sanattomaksi!
 
Mitähän tostakin filmistä pitäis oppia.. ainakin sen, että lähtökohdilla ja henkilökohtaisilla luonteenpiirteillä ei välttämättä ole merkitystä siinä, minkälainen muusikko henkilöstä kehittyy..
 
Lähetysaika oli toisaalta ihan perseestä: Taas nähtiin mitä paskaa tällekin humppakansalle halutaan parhaaseen katseluaikaan tarjota. No, Suo, kuokka ja Jussi tulee kai järkevämpään aikaan. Mutta että noin hieno Milesdokumentti. Ei perrrrrrrkele! Olis ollu huumevalistustakin tarjolla.

Tulihan tuo katsottua. Ihan mukava dokumentti, jossa todellakin käsiteltiin Milesin elämän negatiivisiakin puolia, sortumatta kuitenkaan turhaan alleviivaamiseen. Musiikki oli pääosissa ja hyvä niin.

Mielenkiintoista, näin asiaan vihkiytymättömän soittajan kannalta...melkoinen persoona tuo Miles on ollut!!
 
Nää kuviothan on luettu jo yleisemmällä tasolla esim. Charlie Parkerin elämänkerrasta,naiset, huumeet,mustan muusikon arvostus Jenkeissä yms.,tosin eihän niitä kaikkein pahimpia juttuja voida TV-dokkariin edes laittaa...
 
Isojussi,kun olet alan miehiä,kerrohan mulle pari esimerkkilevyä joissa esim. Scofield soittaa,kitaristina kiinnostaisi nää uudemmat kokoonpanot,kunhan ei ole mitään ihan UKAATA(freetä);-)

Isojussi,kun olet alan miehiä,kerrohan mulle pari esimerkkilevyä joissa esim. Scofield soittaa,kitaristina
 
Vaikk' en isojussi olekaan niin tässä muutama joka tulee mieleen:
 
o Star People
o Decoy
o You're Under Arrest
 
Ja jos Scofieldista diggaa niin kannattaa kuunnella myös Marc Johnson's Bass Desires:in hienot äänitteet "Bass Desires" ja "Second Sight" (mukana myös Bill Frisell ja Peter Erskine).

Kiinnostava dokumentti, totta. En tiennytkään, että kaveri on coveroinut Time After Timea. Ja oikeastaan en tiennyt juuri mitään muutakaan ennen dokumenttia.

Mitäs sitä turhaan silottelemaan, jos äijä on välillä ns. tyrinytkin. Siitähän se maine kasvaa. Osaako joku nimetä todella legendaarisen muusikon, joka on raitis ja uskollinen vaimolleen ym?
 
Oli ne kovia livepätkiä missä Miller veti bassolla...

Oli ne kovia livepätkiä missä Miller veti bassolla...
 
Mä taas tajusin niistä, etten tykkää paljon hehkutetusta Millerin soundista yhtään...

Katsastin kyllä. Selkis moni juttu.

Hieno dokumentti. Mutta enemmän Milesin musaa olisin kaivannut, pitääpä lähteä kirjastoon. Sanokaapas mitä otan mukaan, Kind of Blue ja Doobop löytyy jo, mutta mitä sitten? Bitches Brew, Tutu...? Varsinkin nämä 70-90 -lukujen jutut, sähköjazz jne. kiinnostaa, mutta ei mielellään mitään hirveää häröilyä, löytyykö mitään?

Tsekkaa On the Corner, Big Fun, Agharta, In Concert, In A Silent Way, Miles In the Sky vaikka alkajaisiks..
 
Myös se Bill Laswellin tekemä remixattu-levy on hyvä ja tyylille uskollinen.

Isojussi,kun olet alan miehiä,kerrohan mulle pari esimerkkilevyä joissa esim. Scofield soittaa,kitaristina kiinnostaisi nää uudemmat kokoonpanot,kunhan ei ole mitään ihan UKAATA(freetä);-)
 
Sorry, Scoffari ei oo ihan mun alaa - tai siis en oo ehtiny siihen, tai muihinkaan jazzkitaristeihin niin paljon (=tarpeeksi :-( ) syventyä. Hieno soittaja ja hienosti veti siinäkin pätkässä,mikä tossa dokkarissa vilahti.
 
Osaako joku nimetä todella legendaarisen muusikon, joka on raitis ja uskollinen vaimolleen ym?
 
Dizzy Gillespie

Noista 80-luvun alun levyistä Star People on selkeästi paras. Scofieldin lisäksi levyllä kitaroi mukavasti erityylinen Mike Stern. Itseäni kiinnostaisi löytää levy nimeltä Miles! Miles! Miles! Live in Japan '81, mutta ilmeisesti tuo on julkaistu vain Japanissa.
 
You're Under Arrestin kansi kilpailee muuten varsin hyvin maailman huonoimman levykannen tittelistä. Tutun kansi voisi sijoittua korkealle parhaimpien sarjassa.

Noista 80-luvun alun levyistä Star People on selkeästi paras. Scofieldin lisäksi levyllä kitaroi mukavasti erityylinen Mike Stern.
 
Stern soitti hienosti Milesin bändissä, sen soololevyjä en oo koskaan kuunnellu, mutta töllöstä tuli joku aika sitten sen konsertti, enkä mä oikein jaksanu kuunnella sitäloppuun saakka... ei soitossa mitään vikaa ollu, ehkä se oli saundia myöten jotenkin niin .... kliinistä?
 
Itseäni kiinnostaisi löytää levy nimeltä Miles! Miles! Miles! Live in Japan '81, mutta ilmeisesti tuo on julkaistu vain Japanissa.
 
Digeliuksen sä oot jo varmaan tsekannukkin? Nettikaupat? E-bay?
 
You're Under Arrestin kansi kilpailee muuten varsin hyvin maailman huonoimman levykannen tittelistä. Tutun kansi voisi sijoittua korkealle parhaimpien sarjassa.
 
Muistaakseni Bitches Brew (vai kuinka se ny taas kirjoitettiin) arvostettiin / arvostetaan aika korkeelle tossa sarjassa - mutta tutun kansi on hieno - ja Amandlan kanssa

Digeliuksen sä oot jo varmaan tsekannukkin? Nettikaupat? E-bay?
 
Digeliuksessa en ole nähnyt. CD Universestä löytyy liki 70 dollarin importti, mikä on melkoinen summa 75 minuutin levystä (vaikka onkin tupla-cd). Ebaystä ei pikaisella haulla löytynyt.

Mä taas tajusin niistä, etten tykkää paljon hehkutetusta Millerin soundista yhtään...
 
Makuja on monia. Eihän tuon mahtavammaksi voi soundi mennä. Luodolla jyrähtää taas, jos vanhat merkit paikkansa pitävät.

Makuja on monia. Eihän tuon mahtavammaksi voi soundi mennä. Luodolla jyrähtää taas, jos vanhat merkit paikkansa pitävät.
 
Joo, kyllähän Miller on teknisesti uskomaton ja on se soundi siis hyvä, mutta omaan makuuni liian kihinävoittoinen.
 
Nimimerkki "Tumppu"
 
P.S. harmi ettei Micheal Hendersonia käsitelty yhtään dokkarissa. Siinä vasta basisti. Se repästiin suoraan Stevie Wonderin bändistä Milesin pumppuun. Groove hallussa hepulla.

Hitto, pitäis opetella lukemaan. Miles ja Miller, äh, menee sekaisin. Hyviä ovat molemmat, mitä minä olen kuullut.

No enpä sanois. Mun mielestä se dokkari keskittyi liikaa kaikkeen muuhun paitsi juuri siihen tärkeimpään eli musiikkiin. Ei mulla ainakaan kiinnosta kattoa milesin jokaisen tyttöystävän tilityksiä menneistä ajoista. Dokkari kävi löyhästi läpi Milesin "tärkeimmät" levytykset eikä niitäkään edes kaikkia.
 
Tuo dokkari keskittyi eniten Milesin elämään.
 
Onko se kirja lukemisen arvoinen, jos on kiinnostunut Milesin musasta?

Mielestäni dokumentti kertoi Milesistä myös ihmisenä, ei vain muusikkona. Nuo "tilitykset" olivat kuitenkin vahvasti sidoksissa kunkin ajanjakson musiikkiin. On selvää, että jos miehen ura kesti 50 vuotta, ei puoleentoista tuntiin kovin syvää analyysiä saa.