Aihe: Ismo Alangon lyriikat
1
Deep Shadow
07.06.2003 18:23:03
Mitäs mieltä olette tämän herran sanoituksista? Ja ketä ylipäätään arvostatte eniten näistä suomalaisista lyriikan vääntäjistä?
~There´s always someone in the deepest shadow~
Nimismies
07.06.2003 20:17:59
Ismo Alanko on yksi niistä suuresta viidestä, joita arvostan valtavasti suomalaisessa musiikissa(muut ovat Martikainen, Yrjänä, Lindgren ja Liimatta). Mies on tehnyt todella kunnioitettavan uran: yli kaksikymmentä vuotta tasan sellaista musiikkia kuin itse haluaa.
 
Lyriikat eivät kuitenkaan ole välttämättä se pointti miksi kuuntelen Alankoa. Ismon biiseissä lyriikka ei nouse samalla tavalla esille kuin esim. Absoluuttisen Nollapisteen biiseissä, vaan ennemminkin se on osa biisin kokonaisuutta. Ismon lyriikoissa on harvemmin mitään punaista lankaa, kappaleen sisällä voidaan liikkua hyvinkin erilaisissa sfääreissä.
 
Alanko on tehnyt todella loistavia sanoituksia, ja mennyt mielestäni jatkuvasti parempaan suuntaan. Sielun veljien ajan sanoitukset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä(Rakkaudesta lukuunottamatta), mutta tuolla bändillähän tärkeämpää oli kova meininki ja hyvä energisyys runollisten lyriikoiden sijaan. Hassisen Koneella löytyy todella hyviä tekstejä(Jeesus tulee, Uhrisavua, Führerin puolesta ym.). Ismon parhaat lyriikat löytynevät kuitenkin Pulu - levyltä. Maalausliike, Päivän uutinen, Rakkaus on ruma sana...aijai, hiton kauniita biisejä sanoituksiltaan jokainen.
 
Tulipa tästäkin nyt melkoinen luento. En viitsi alkaa kirjoittelemaan noista muista tärkeistä suomirokin sanoittajista, ehkäpä sitten myöhemmin.
Mitä sitten, vaikka elämä meneekin alamäkeä? Eipähän ainakaan tarvitse polkea.
H. Ani
07.06.2003 20:32:51
Tuohon yllä olevaan ei ole paljon lisättävää, paitsi tietty Juice Leskinen. Häntä ei voi mielestäni ohittaa, jos ja kun puhutaan suomalaisen musiikin huippu sanoittajista ja neroista.
Niin se on ja niin sen tulee olla!
Nimismies
07.06.2003 22:04:36
Juice on kyllä hyvä sanoittamaan mutta säveltäjänä mielestäni aika mitäänsanomaton.
Mitä sitten, vaikka elämä meneekin alamäkeä? Eipähän ainakaan tarvitse polkea.
Deep Shadow
08.06.2003 20:24:21
Joo onhan noita kovia lyyrikkoja suomessa vaikka kuinka. Sattuman varaisesti nostin vain Alangon esiin... Ja Alangon musiikissa on kunnioitettavaa juuri se että hän tekee mitä haluaa.. Täytyy sanoa, että ensimmäinen ajatus Säätiöstä oli että mitä helv... Mutta kun tuota on kuunnellut niin kyllä se vaan loistavaa musiikkia on.. Varsinkin tuo Pulu albumi.
 
Muut joita henk. koht. kunnioitan ovat A.W.Yrjänä, Jarkko Martikainen (sekä YUP:n että Niskalaukauksen lyriikoillaan) ja totta kai tuo Juice...
~There´s always someone in the deepest shadow~
Blue Moon
09.06.2003 00:57:59
 
 
Ja ketä ylipäätään arvostatte eniten näistä suomalaisista lyriikan vääntäjistä?
 
Repe Helismaan merkitystä ei voi liikaa korostaa. Junnu Vainio oli toinen mainio tekstinikkari.
- It's been a long time coming -
Deep Shadow
09.06.2003 01:16:00
Repe Helismaan merkitystä ei voi liikaa korostaa. Junnu Vainio oli toinen mainio tekstinikkari.
 
Aivan totta!
~There´s always someone in the deepest shadow~
Guderian
09.06.2003 12:20:07
 
 
Ja ketä ylipäätään arvostatte eniten näistä suomalaisista lyriikan vääntäjistä?
 
Tämmöinen herra kuin Hannu Nurmio.
Klotzen, nicht Kleckern!
ozz3
09.06.2003 22:45:29
Arvostan Alangon lyriikoita, hienojahan ne ovat, mutta joskus tulee sellainen fiilis ettei tästä ymmärrä yhtään mitään...
Deep Shadow
09.06.2003 23:18:33
Arvostan Alangon lyriikoita, hienojahan ne ovat, mutta joskus tulee sellainen fiilis ettei tästä ymmärrä yhtään mitään...
 
Kyllähän niitä joitain hieman miettiä saa, mutta siinä kai niiden hienous piilekin.. Samoin kuin A.W.Yrjänän lyriikat... Niitä ei aina ymmärrä vaikka vaivautuisikin miettimään. Mutta sitten kun ne aukenevat niin hienoja ovat...
~There´s always someone in the deepest shadow~
Zarmo
12.06.2003 12:55:21
 
 
Heitetään nyt sellainen nimi kuin Mikko Saarela.
Kyllä sitä säröä saa miedommillakin säädöillä, pitää vaan hakata lujempaa.
HCW
14.06.2003 14:21:57
Ismo lyriikat on kaikin puolin toimivia.Muita hyviä suomalaisia esim.:
-Juice Leskinen
-Tuomari Nurmio
-Vexi Salmi
-Yrjänä jne...
PJS
20.06.2003 21:51:31
 
 
Mä pidän UB:n lyriikoista, niitä tosin on tehny aiak moinen joukko porukkaa mm. anni sinnemäki
Jeah!!!
musatuukka
21.06.2003 23:06:31
Alanko,Martikainen ja Yrjänä ovat hyviä ,mutta Heikki Salo(Miljoonasade) on vielä parempi.......
Elän huonoja päiviä hyvien eteen.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)