Aihe: Uhrijuhla (The Wicker Man) telkusta
1 2 3 4
Marlowe
10.09.2005 09:48:52
Tuota... millainen se sitten mielestäsi nyt oli?
 
"Uhrijuhla" on keskinkertainen mutta katsottava kauhuelokuva, jonka kulttimaine on kasvanut sen elokuvallisia ansioita suuremmaksi.
 
Puutteeistaan huolimatta "Uhrijuhla" toimii kuitenkin paikka paikoin ihan hyvin, ja jättää jälkeensä ison liudan niin entisiä kuin nykyisiäkin kauhuelokuvia. Etenkin poliisikonstaapelin uskonnollisen fanaattisuuden suora vertautuminen saarelaisten vastaavaan nostaa pisteitä. Loppuratkaisu oli myös vaikuttava.
 
Suorana vertailukohtana voisivat toimia saman aikakauden Hammer-elokuvat, joissa sankari oli Sankari isolla S:lla ja pahan oli lähes poikkeuksetta saatava palkkansa ja vampyyrin maistettava puuvaarnaa. Myöhemmin 70-luvullahan näitä nihilistisiä leffoja alkoi tulla enemmänkin ("Omen - ennustus" ja niin edespäin).
 
Ei ole hauskaa moinen.
 
Ei ole. Lapsellista, hymiöllä tai ilman.
 
Cannibal holocaustisssa muuten menee sikojakin. Se kilpikonnajuttu on todella häiritsevä. Ne repii sen kilpikuoren siltä irtikin siinä. Ja katselee sen kituvan siinä sisäelinsotkussa. En oikein tajua kuinka sairaita paskoja senkin häiriintyneen pätkän teossa on ollut mukana.
 
Cannibal Holocaust on minusta varsin huono ja juoneltaan epäuskottava leffa, jonka pointtina on shokeerata shokeeraamisen vuoksi, ilman mitään sen suurempia elokuvallisia ansioita. Perusidea tutkimusryhmän löytyneistä videokeloista on tosin ihan onnistunut, eikä ihme että se ripattiin mukaan "Blair Witch Projectin".
The unhappiest people I know, romantically speaking, are the ones who like pop music the most. (Nick Hornby)
Bilharzia
10.09.2005 13:35:25
Cannibal Holocaust on minusta varsin huono ja juoneltaan epäuskottava leffa, jonka pointtina on shokeerata shokeeraamisen vuoksi, ilman mitään sen suurempia elokuvallisia ansioita. Perusidea tutkimusryhmän löytyneistä videokeloista on tosin ihan onnistunut, eikä ihme että se ripattiin mukaan "Blair Witch Projectin".
 
Holocaustin idea elokuvana oli puhua shokkimateriaalilla mässäilyä vastaan olemalla niin yrjöttävä ja vastenmielinen kun mahollista. Tai jotain.
Mää keksin tähän joskus jotain hienoo.
NHR
10.09.2005 16:20:42
 
 
Niin tuota Marlowe, ihmettelin edellä vain sanavalintojasi, koska minusta päähenkilö nimenomaan OLI "puhtoinen ja perinteisen hyvä kristitty poliisi". Fanaattinen toki kristinuskossaan, mutta ehkä juuri se tosiaan oli tässä leffassa pointtina, kuten sanoitkin.
Pellestä taikuriksi muuttuu aika hitaasti; ehkei siihen riitä elinaikani.
tähtivaeltaja
10.09.2005 16:38:33
Cannibal Holocaust on minusta varsin huono ja juoneltaan epäuskottava leffa
 
Voi vittujen... Oikeasti, sait plussan leikkimällä kriitikkoa joka oikeasti luulee että tuossa elokuvassa on kyse ELOKUVASTA, elokuvan muodosta ja dynamiikasta.
 
Tuo siteeraus pääsi leikepöydälleni, aika näkyvälle paikalle vielä. Onnea maailma, emme me vielä ole hävinneet taistoa.
'Why do you necessarily have to be wrong just because a few million people think you are?' -FZ
Epämuusikko
10.09.2005 19:34:36
Hyvä leffa. Tykkäsin.
Virallisesti semi-urpo! ÄrLä #009
m. hööd
11.09.2005 13:26:24
 
 
mielenkiintonen leffa, soundtrack parhaimmillaan loistava.
Folcce
22.10.2005 10:22:44
Kattelin just directors cutin leffasta, joka kannattaa ehdottomasti katsastaa. Noin 10-15 min pidempi ja musaa paljon enemmän. Mm. Gentle Johnny vedetään ihan siellä baarissa ja kai siinä on näitä musantekijöitä (Paul Giovanni?) kehissä.

Teatteriversiosta on jätetty ihan törkeän hyviä kohtauksia ja sen luonne on jotenkin muuttunu enemmän perusleffaksi (mitä helvettiä tuo sana sitten ikinä tarkoittaakin).
Tää on kyllä parhaita leffoja ikinä.. Siis todella hyvä tuo leikattukin.
Music's my life, Moxey.
HaloOfFlies
31.10.2005 20:14:10
 
 
Nostetaanpa. Tänään nimittäin tulee tämä kyseinen elokuva Subtv:ltä kello 0.40.
 
Ei muuta, jatkakaa.
First they steal your mind and then they steal your soul
kede
31.10.2005 20:40:00
Eklandilla oli muistaakseni body-double nakuilukohtauksessa. Jostain luin, en niin tarkkaan vartaloaan tunne.
 
Itseasiassa frontal-nudity on aitoa, mutta takaapäin olevat eivät. Eli ass-double käytössä :) Jostain syystä piti googlettaa tuo. Britt Eckland-fiksaatio mulla.
bedlam
31.10.2005 21:15:12 (muokattu 31.10.2005 21:16:54)
 
 
Hyvä jotta huomautitta, unohdin napata talteen viimeksi.
 
Britt Eckland-fiksaatio mulla.
 
No ei voi olla vielä huolestuttava, kun nimen kerta väärin kirjoitat ;)
http://www.mikseri.net/kiasma
Tempura
01.11.2005 01:44:55 (muokattu 01.11.2005 01:47:36)
Olen vähän aikaa nyt katsonut (missasin alun) ja jotenkin häiritsevä elokuva on.
 
Yleensäkin häiritsee tarinat, missä on joku hämärän rajamailla vaeltava omituinen kyläyhteisö. Ja tietenkin joku yksi jannu siellä keskellä yrittämässä saada tolkkua.
 
Esit: Mua on aina ahdistanut "eläimen pää ihmisellä" - hommat. Vieläkin näköjään.
 
Näin perseitä ja tissejä ainakin.
THV-Klubi #7 Romantikkoitkijät #12
T.S. S L A Y E R
01.11.2005 09:03:56
 
 
Voi noita heavy-horse biisejä. Ei noita yksinkertaisesti pysty kestämään.
rheinone
01.11.2005 13:21:35
Mua on aina ahdistanut "eläimen pää ihmisellä" - hommat. Vieläkin näköjään.
 
Eikö tuo juuri ole tuon leffan juju, siis double-assin lisäksi?
All you gotta do is plug me into High Voltage Rock'n'Roll.
wrshredder
01.11.2005 13:36:33
Se ei kyllä oo kauhuelokuva missään kohtaa..
eikä edes jännitys..
 
ihan ok silti.. ihmettelin vaa ko se ei yrittäny lainkaan päästä pois sieltä jättimäisen risumiehen sisältä.. sen hökkelöoven olis saanu väännettyä hampailla auki..
Romantikkoitkijät#23 So, this dude, Sauron, made a big badass ring. He did some nasty shit with it, and then he got killed and this human took it. Then he did nasty shit, too. The ring made everyone an asshole and then Ian Holm got i
Kanjonit
01.11.2005 22:59:19
 
 
Olin huomaavinani että Herrasmiesliiga on ottanut jonkin verran vaikutteita tästä elokuvasta.
Silhuetti
Röytäen olisit jo perillä.
Demostuodio: Silhuetti - Peili ja minä
Tempura
01.11.2005 23:07:08
Eikö tuo juuri ole tuon leffan juju, siis double-assin lisäksi?
 
Kunhan vaan sanoin mitä sillä hetkellä ruudusta näin.
THV-Klubi #7 Romantikkoitkijät #12
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)