Etno, proge, latin ›

Käppäilin juuri himikseen pikku tihkusateessa poikettuani ex tempore täkäläiseen kuppilaan, en kuppien vaan musan perässä.
 
Iltapäivällä harmaaksi kääntynyt perjantai päättyi elähdyttävissä fiiliksissä kahden erilaisen mutta sarallaan ehtaa asiaa suoltavan nuoren bändin parissa.
 
Unit 6, vokalistinaan suloinen ja varmaotteinen Johanna Iivanainen esitti perinnehenkistä jazzia. Seassa oli pari luontevasti sovitettua standardiakin; How High The Moon ja Night And Day. Minen näistä paljon tiijä mutta tykkäsin aivan täysillä. Helkkarin hyvä meininki, sympaattiset ja selvästi tekemisestään innostuneet muusikot sekä itse asiaan paneutuva lähestymistapa ilman turhia krumeluureja.
 
"Nuoriso-orkesteri" Quintessence, laulajanaan viileä kaunotar Emma Salokoski veti vastaavasti modernimpaa settiä ja aivan yhtä uskottavasti. Tosin nuo nykyajan epämääräisen hitaasti jolkottelevat rhythm'-ties-mitä-tempot eivät välttämättä iske meikäläisen jalkaan aivan täysillä mutta omahan on vammani. Jostain syystä bändin meiningistä johtui mieleen Jamiroquai, mikä ei ole ollenkaan pahempi juttu. En tiedä, mutta voisin hyvin kuvitella kiipparisti/laulaja Tuomo Prättälän diggailevan em. bändistä. Välipalana kuultiin joku.. (sviddu menee muisti) aivan uuteen uskoon sovitettu Antonio Carlos Jobim'in kipale. Kävi väkisinkin jalkaan vaikka meno oli aika etäällä originaalista bossa novasta. Habitukseltaan menneiden aikojen kolilaivan kipparin oloinen rumpali, Mikko Kaakkuriniemi, kannattaa pistää mieleen. Eh.. erittäin löyhästi luonnehdittuna mies on rumpujen Iiro Rantala.
 
Klisheisesti summattuna illasta jäi päällimmäisenä mieleen hyvä meininki. Siinä kai musiikki loppujen lopuksi kulminoituukin. "It don't mean a thing if ain't got that swing".
 
Ja takaisin Pasilaan. Arvi, ole hyvä.