Rummut: rumpukamat ›

Itse olen niitä kaksi tehnyt. Se kun käy sellaiseen neliöön, johon rumpu juuri ja juuri mahtuu. Koneisto menee nurkkiin. Vanerista laatikko. Laatikosta sahataan kansi, laitetaan saranat, lukot, kulmapalat ja kahvat. Eikä maksa paljoa. Katso omakuvaa.
 
Tuossa lyhennelmä minun tekemästä jutusta Viidakkorumpuun: Kaikilla rumpaleilla on joskus ongelmana sopivan kotelon puute. Rummuille, pelleille ja telineille tarvitaan kuljetusta ja säilytystä varten kotelo. Toisilla ei ole mitään. Eivät tarvitse, kuulemma. Sen ovat vehkeetkin sitten näköiset.
 
Itse olen törmännyt virvelinkotelo-ongelmaan Ludwigin Supraphonickin kanssa. Sen mallin, jossa on Supersensitive koneisto. Se kun ei mahdu tavallisen virvelin koteloon rummun kyljessä olevien ulkonevien suojarautojen ja mattokoneiston mallin vuoksi. Kyseiselle mallille käy koteloksi suorakulmainen särmiö, jonka sisään täysin pyöreä vastaavan kokoinen rumpu juuri ja juuri mahtuu. Suojaraudat mahtuvat kulmiin hienosti.
 
Materiaaliksi projektiin valitsin vanerin. Jostakin oli jäänyt sopivasti mustaksi maalattua 6 mm vaneria kylkipaloiksi ja 4 mm vaneri oli poistetun kirjakaapin takalevystä pelastettua. Kaupan päälle oli levy vieläpä valmiiksi petsattu ja lakattu. Vanerisesta kotelosta tulee riittävän luja, mutta kuitenkin kevyt.
 
Mitoitus oli ensimmäinen varsinainen työvaihe. Sisälle pehmikkeeksi tulevan retkipatjan suikaleen päällä mittasin 6,5 tuumaisen virvelin korkeudeksi 190 millimetriä. Siihen vielä pari milliä kannen retkipatjapehmustetta varten ja kolme pyörösahan terän vietäväksi. Kotelon kyljen vanerisuikaleen korkeudeksi tuli 195 millimetriä. Retkipatja antaa sen verran periksi, että kotelosta voi tehdä hiukan ahtaan. Näin virveli ei hölsky kotelon sisällä.
 
Sahaus.
 
Kylkikappaleiden kooksi määräytyi 420x195x6 millimetriä. Niitä siis neljä samanlaista, koska naularivi tule jokaisen kappaleen toiseen päähän. Kansi ja pohja ovat kooltaan 426x426x3 millimetriä. Itselläni on käytössä pyörösaha. Puusepän liikkeestä saa määrämittaan sahattuja kappaleita. Käsin ei kannata sahata, ellei ole todella kokenut käsityöläinen.
 
Kokoaminen
 
Laatikko on helppo koota liimalla ja nauloilla. Ensin naulataan kehikko. Kahden sentin välein ja kolmen millimetrin verran reunasta piirretään puraisimella naulan paikka. Saumakohtaan laitetaan puuliimaa. Sitten naulataan 15 millimetriä pitkillä nauloilla huolellisesti levyn keskelle ja suoraan. Tämä on aluksi hankalaa, mutta pari viimeistä naulaa menee jo hienosti. Kansi ja pohja samalla tavalla. Nauloja menee noin 200 kappaletta, joten harjoitusta tarkkuusnaulaukseen tulee. Vaihtoehtoisesti voi särmiin laittaa popniiteillä alumiinilistat, mutta kun nyt ei niitä ollut kotona, niin tein homman näin. Sitä paitsi ulkonäkökin on jotenkin rockimpi naulaten kasatussa kotelossa. Painoakin säästyy ja rahaa. Lista on kallista.
 
Naulattu kotelo sahataan kahteen osaan. Näin sadaan kansi kätevästi irti ja siitä tulee samankokoinen muun kotelon kanssa. Jostakin oli jäänyt sopiva pätkä pianosaranaa ja pari lukkoakin. Ainoastaan kulmapalat ja kahva piti tähän savottaan ostaa kaupasta. Kulmapalat maksoivat 60 senttiä kappale ja kahva 1.60€. Näiden osien kiinnittämisen jälkeen koristelin kantta Ludwigin logolla. Logo oli jäänyt etukalvoprojektista yli ja nyt sillä oli hyvää käyttöä.
 
Valmis kotelo on kevyt ja pienikokoinen. Entinen pyöreä fiiberikotelo on isompi ja painavampi. Hiukan kotelon pituutta lisäämällä olisi koteloon saanut lokeron pikkutavaroille, vaikka kevyelle telineelle ja kapuloille. Itse en lisää mittaa tarvitse, mutta jollekin saattaisi hyvinkin olla lokeroille käyttöä. Samalla tekniikalla voi valmistaa vaikkapa symbaalikotelon ja telinearkun. Tomit ja bassarit laitan kuitenkin mieluummin pussiin tai kovaan koteloon.
 
Kotelon teko vei kolme tuntia ja rahaa kului neljä euroa. Askartelu on mukavaa puuhaa ja valmis työ on moninkertaisesti siihen uhratun työn ja rahan arvoinen.