Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Levy on näköjään top neljässäkympissä yhdentenätoista.
 
Ja tulee nousemaan tällä viikolla korkeammalle, sillä tuohon 11. sijaan ehtivät vaikuttaa vain (pe), ma ja ti myynnit edellisellä viikolla, minkä jälkeen tuota levyä on myyty varmasti "muutama".

Hämmennys kalvaa ikävästi, vaikka periaatteessa kuulostaakin mahtavalta nyt parin kuuntelukerran jälkeen.
 
Kestänee tovi tottua uudistuneeseen Opeth-soundiin. The Grand Conjucation ja Ghost of Perdition eivät näemmä kertoneet tarpeeksi siitä, mitä todella on tapahtunut Deliverance/Damnation -kaksikon jälkeen. Sävyskaala on paljonkin laajempi, enää ei voi tarrata yksittäiseen tuttuun tunnelmaan.
 
Kieltämättä ahdasmielisyydessäni toivoin jotain aivan muuta, mutta täytyy nyt vain pitää mielessä, että eivät ne edeltäneet De / Da mihinkään katoa, saatika menetä arvoaan, vaikka tämäkin tästä avautuu ja alkaa toden teolla miellyttää.
 
Silkasta paskasta ei kuitenkaan joudu sitä sacher-kakkua valmistamaan tällä(kään) kertaa.
 
Keikkaa odotellessa...

Kestänee tovi tottua uudistuneeseen Opeth-soundiin. The Grand Conjucation ja Ghost of Perdition eivät näemmä kertoneet tarpeeksi siitä, mitä todella on tapahtunut Deliverance/Damnation -kaksikon jälkeen. Sävyskaala on paljonkin laajempi, enää ei voi tarrata yksittäiseen tuttuun tunnelmaan.
 
Kieltämättä ahdasmielisyydessäni toivoin jotain aivan muuta, mutta täytyy nyt vain pitää mielessä, että eivät ne edeltäneet De / Da mihinkään katoa, saatika menetä arvoaan, vaikka tämäkin tästä avautuu ja alkaa toden teolla miellyttää.
 
Nämähän ovat taas niitä asioita, että ihmiset haluavat näinkin paljon erilaista materiaalia tehneiltä eri asioita, mutta kyllä se taitaa olla silti niin, että Ghost Reveries on paluu ehtaan Opeth -tyyliin, siinä missä Deliverance ja Damnation olivat bändin asteikolla molempien ääripäiden kokeiluja. Henkilökohtaisesti olen hyvin iloinen siitä, ettei tällä yksittäisiin puoliin tarttumiseen jääty kulkemaan, sillä D/D -kaksikossa oli ehkä hieman liiankin selvästi havaittavissa se kuuluisa jako kolikon raskaamman ja keveämmän puolen välillä. Sen sijaan esimerkiksi My Arms, Still, Black ja Ghost ovat kaikki mahtavia osoituksia siitä parhaimmasta Opethista, jossa ei ole selkeästi eri puolia jaoteltuna, vaan kaikki ainekset sulautuvat täysin vaivatta yhteen, jolloin se todellinen Opethin taika tulee esille kaikkein parhaimmalla tavalla. En siis todellakaan D/D -kaksikkoa vähättele tästä, pidän pirusti molemmista levyistä, mutta mainittu nelikko on silti toteamistani syistä se Opethin neljän ässän rivi tällä hetkellä.

Nämähän ovat taas niitä asioita, että ihmiset haluavat näinkin paljon erilaista materiaalia tehneiltä eri asioita, mutta kyllä se taitaa olla silti niin, että Ghost Reveries on paluu ehtaan Opeth -tyyliin, siinä missä Deliverance ja Damnation olivat bändin asteikolla molempien ääripäiden kokeiluja. Henkilökohtaisesti olen hyvin iloinen siitä, ettei tällä yksittäisiin puoliin tarttumiseen jääty kulkemaan, sillä D/D -kaksikossa oli ehkä hieman liiankin selvästi havaittavissa se kuuluisa jako kolikon raskaamman ja keveämmän puolen välillä. Sen sijaan esimerkiksi My Arms, Still, Black ja Ghost ovat kaikki mahtavia osoituksia siitä parhaimmasta Opethista, jossa ei ole selkeästi eri puolia jaoteltuna, vaan kaikki ainekset sulautuvat täysin vaivatta yhteen, jolloin se todellinen Opethin taika tulee esille kaikkein parhaimmalla tavalla. En siis todellakaan D/D -kaksikkoa vähättele tästä, pidän pirusti molemmista levyistä, mutta mainittu nelikko on silti toteamistani syistä se Opethin neljän ässän rivi tällä hetkellä.
 
Opethiin tuli tutustuttua D/D -kaksikon kautta, ja niiden kautta yhä peilaan vahviten Opethia itselleni, vaikka kosketusta muuhunkin tuotantoon on toki jonkin verran. Taidan siis lähestyä hieman eri suunnasta näitä asioita, ja vieläpä turhan subjektiivisesti/tunnepohjaisesti, kieltämättä.
 
"Kylmästi ulkopuolelta" arvioiden tilanne on tietenkin kuin edellä esitetty. Monisävyistä ilmaisua on jälleen viety eteenpäin, juuria unohtamatta. Death Metal -käsitettä venytellään taas aivan ratkeamispisteeseen saakka, mikä on hyvä.
 
Laadukkaan "perus kaman" asemaa kaikessa musiikissa yhtään väheksymättä, on hienoa että löytyy Opethin kaltaisia nimiä, joiden tekemisistä voi huoletta puhua 'ainoa laatuaan' -sävyyn, ja silti liittää osaksi jotakin vieläkin laajempaa jatkumoa, kuin pelkkä 'oma genrensä'.
 
Kaikesta mahtavuudesta huolimatta, kyse on kuitenkin (onneksi) lopulta vain viihteestä.

Opethin Ghost of Perdition levy on loistava.
 
keikalle menossa :)

Opethin Ghost of Perdition levy on loistava.
 
Tarkoitatkohan Ghost Reveries albumia vai Ghost Of Perdition kappaletta? ;)

Kyllä toimii uusi levy. Prkl!

Tätä kirjoittaessani en ajatellut ihan näin pitkää settiä raapustaa. Koskaan en ole levyarvostelua tehnyt, mutta tästä kai sellanen muodostui :)
 
Ghost Reveries on nyt kuunneltu muutaman kerran läpi. Jo ensimmäistä kertaa kuunnellessani en voinut uskoa korviani: "Voiko tämä levy olla Still Lifen kaataja?" hämmästelin ääneen. Opeth ei ole kuulostanut minun korvaani loistavalta - muutamia kappaleita lukuunottamatta - sitten Still Lifen joka on ollut heidän ehdoton Masterpiece ja täydellinen albumi minulle. Blackwater Parkilla on hetkensä, kuten myös Deliverancella, mutta ne eivät vain jaksaneet pitää mielenkiintoa yllä koko albumin pituutta. Näiden albumien jälkeen odotukset eivät olleet hirveän korkealla... mutta miten kävi.
 
Kappalemateriaali on yksinkertaisesti ällistyttävää. Mikään kappale ei jää toisensa varjoon, ja ne kaikki omaavat mieleenpainuvat hetkensä heti ensi sekunneista lähtien. Kuten Akiman aikaisemmin totesi, tämä on selkeä paluu Opethin juurille. Tästä huolimatta he ovat onnistuneet uudistamaan itsensä ja kuulostavat todella tuoreelta.
 
Blackwaterilla alkanut "heikosti soitettu" -linja on poissa. Ja ennenkuin kukaan alkaa avautumaan, tarkoitan Opethin mittapuulla heikosti soitettua. Blackwaterilla ja Deliverancella kuuli kuinka biisit oli treenattu pääasiallisesti studiossa ja se häiritsi itseäni aika paljon, sillä se vei palasen bodya mukanaan soitosta. Uusi levy loistaa soitannollisesti enkä nuuskimallakaan löydä mitään hutaistua koko levyltä.
 
Levyn soundeista sen verran, että ovat parhaimmat mitä olen kuullut pitkään aikaan miltään artistilta, ja ehdottomasti Opethin parhaat. Akustiset soivat heleästi, särökitarat ovat todella rouheat ja potkivat ... (2 minuutin jumitus iski tähän väliin... "Reverie/Harlequin Forest" 6:00 -> kitaramelodiat) ... Opethin kitaroissa olen aina pitänyt särön vähyydestä, mutta Deliverancella se meni jo välillä liian vähäiseksi ja söi munakkuutta mm. tietyistä demppijutuista. Rummut kuulostavat hyvältä ja basso on koko ajan hyvin esillä. Yleensäkin ottaen miksaus on tasoa 10+
 
Kylmiä väreitä ja kananlihaa. Ällistyksen hetkiä ja jumittumisia askareiden pariin, kun musiikki vain vie väkisin mukanaan. Täydellisyyttä ja euforiaa. Vähemmällä en pysty kuvailemaan tunteitani levystä.
 
Siinä mitä tuli levystä mieleen muutaman kuuntelun perusteella. Nyt kun se perkeleen levykin vielä tulisi, niin ei tarvitsisi mp3: sia kuunnella :)
 
-Ari

Hyvä kirjoitus oli tuo ^
 
Kylmiä väreitä ja kananlihaa...
...Täydellisyyttä ja euforiaa.
 
- Ghost of Perditionin loppu n. 7.00 minuutista alkaen, "...to see a beloved son in despair of what's to come..."
 
- Harlequin Forestissa se "Nocturnally helpless and weak in the light" -kohta. Mahtavat huiluäänillä soitetut taustat!
 
Ja höh, koko levy on edelleen loistava kyllä.
 
Saas nähdä, meinaavat vissiin Roadrunnerilla laittaa ulos jonkun spessupainoksen levystä. Ainakin www.opeth.com kertoo näin, tosin asiasta kiinnostuneet ovat varmaan sen jo myös lukeneet :)

- Ghost of Perditionin loppu n. 7.00 minuutista alkaen, "...to see a beloved son in despair of what's to come..."
 
- Harlequin Forestissa se "Nocturnally helpless and weak in the light" -kohta. Mahtavat huiluäänillä soitetut taustat!
 
Ja muuten täysin samat kohdat mitkä ensimmäisenä kiinnitti minun huomion. Tosin useat muutkin kohdat, mutta mutta... Pakko vielä hehkuttaa etten taas ole aikoihin kuullut niin maukasta rumpalointia kuin Lopezilta. On se ihme jätkä ensinnäkin soittamaan hyvin, fiiliksellä ja ennenkaikkea mielikuvituksellisesti.

Kiertue alkoi eilen Birhminghamissa ja joku etsivä voisi kaivaa jostain esiin settilistan (spoilerivaroitusten kera tietty), itse en löytänyt.

Onhan tätä bändiä kaverit moneen kertaan tuputtanu ja olen yrittänytkin kuunnella mutta jotenkin ei ollut iskenyt ennenkuin kuulin Ghost of Perditionin YleX:ltä. Ensimmäisenä pisti korvaan soundit, biisin rakenne, upeat melodiat ja rumpalin tarkka soitanta.
 
Maanantaina levy tippui postiluukusta ja nyt olen sen verran ehtinyt sitä kuunnella että uskallan kehua loistavaksi levyksi. Minuun iskevät erityisesti kliininä lauletut rauhallisemmat osiot, örinän ystävä kun en oikein ole, mutta myös hevanderin parhaita puolia esitellään pitkin levyä erittäin moneen otteeseen.
 
Tähän mennessä mieleen iskostuneet biisit raitajärkässä:
Ghost of Perdition
The Baying of the Hounds
Atonement
Hours of Wealth
 
En ole yleensä ns. hevin ystävä, mutta Opeth on onneksi niin paljon muutakin.

Kiertue alkoi eilen Birhminghamissa ja joku etsivä voisi kaivaa jostain esiin settilistan (spoilerivaroitusten kera tietty), itse en löytänyt.
 
Myös tieto siitä, joko Martin Lopez oli puikoissa, kiinnostaa.

On kyllä aivan uskomattoman täydellinen levy, Varsinkin kuuloikkeilla kuunneltuna, mahtava tunnelma koko levyn läpi, mahtavia melodioita ja upeasti rakennettu kokonaisuus...
 
Varmasti Opethin parhaita BWPn ja Damnationin kanssa, Täydellinen, kaunis levy.

Ja muuten täysin samat kohdat mitkä ensimmäisenä kiinnitti minun huomion. Tosin useat muutkin kohdat, mutta mutta... Pakko vielä hehkuttaa etten taas ole aikoihin kuullut niin maukasta rumpalointia kuin Lopezilta. On se ihme jätkä ensinnäkin soittamaan hyvin, fiiliksellä ja ennenkaikkea mielikuvituksellisesti.
 
Jep, aivan loistavaa rummuttelua. Useampi kerta kuunnellessa vierähtänyt niin ettei muusta musiikista oikein ole mitään tajunnutkaan kun on vain keskittynyt rumpuihin. Sama juttu kävi kaverin lainaamaa Lamentationsia katsoessani, siinä kun myös näkee herran soittavan :)

Kiertue alkoi eilen Birhminghamissa ja joku etsivä voisi kaivaa jostain esiin settilistan (spoilerivaroitusten kera tietty), itse en löytänyt.
 
******SPOILERI*********
 
Deliverance
The Baying of the Hounds
When
In My Time Of Need
To Rid The Disease
The Drapery Falls
The Grand Conjuration
Face Of Melinda
Blackwater Park
 
---
 
Demon Of The Fall
 
http://www.ultimatemetal.com/forum/showthread.php?t=207918
 
******SPOILERI*********
 
Tommonen löyty. Toivottavasti soittavat Blackwater Parkin Helsingissäkin.

Ihan törkeän hyvä setti! Jännä, että vain kaksi biisiä uudelta levyltä, tosin se voi johtua tuuraajarumpalin mukanaolosta.

Olikos tuo jokin festarikeikka tai vastaava? Pitkiä kappaleitahan nuo tietenkin ovat, mutta muistaisin 2003 keikkojen olleen (toki Damnation kappaleiden kera) paljon pidempiä ja sisältäneen noin 120-150 minuuttia materiaalia.

Olikos tuo jokin festarikeikka tai vastaava? Pitkiä kappaleitahan nuo tietenkin ovat, mutta muistaisin 2003 keikkojen olleen (toki Damnation kappaleiden kera) paljon pidempiä ja sisältäneen noin 120-150 minuuttia materiaalia.
 
Ihan "tavallinen" keikka ilmeisesti.
 
Oliko 2003 Opethilla lämppäriä? Nythän mukana on Extol, jonka setti vie illasta toki oman aikansa.