Ei ollenkaan huono. Tykkäsin kovasti vaihtelevista teemoista ja kitaraharmonioista. Kyllä tällaista kuuntelee ihan mielellään. Sitten vähän kritiikkiä. Tuntuu, että kappaleen rakennetta olisi ehkä voinut vielä hioa. Loppupuolella meno alkaa kuulostaa hieman päämäärättömältä, ja lopetus tulee jotenkin töksähtäen. (En osaa valitettavasti selittää tarkemmin.) Bändin yhteissoitto voisi ehkä olla hiukan tiukempaa, sillä välillä olin kuulevinani pieniä epätarkkuuksia, jotka vähän söivät kappaleen groovea. Lisäksi en oikein pitänyt virvelisoundista. Se oli minun makuuni jotenkin eloton, ja kaikua oli liikaa. Kuulosti vähän siltä, kuin virveli olisi trigattu. Tässä nyt tuli aika kovia sanoja, mutta se johtuu siitä, että oikeasti pidin tuosta kappaleesta ja toivon, että teette lisää samanlaista vielä paremmin. Se, joka ei tiedä mitään ja tietää, ettei tiedä mitään, on viisaampi kuin se, joka ei tiedä mitään eikä tiedä, ettei tiedä mitään. |
Ei ollenkaan huono. Tykkäsin kovasti vaihtelevista teemoista ja kitaraharmonioista. Kyllä tällaista kuuntelee ihan mielellään.
Jep, hienoa saada kommenttia!
Sitten vähän kritiikkiä. Tuntuu, että kappaleen rakennetta olisi ehkä voinut vielä hioa. Loppupuolella meno alkaa kuulostaa hieman päämäärättömältä, ja lopetus tulee jotenkin töksähtäen. (En osaa valitettavasti selittää tarkemmin.) Jälkeenpäin olen ajatellut, että kappaletta olisi voinut rikastuttaa vielä erilaisilla melodioilla. Rakenteet ovat hieman....omituisia kyllä :D. Lopun kvintti vaiko kvarttikitara oli muuten miksaajan idea...Se sopii tietyissä kohdissa mutta töksähtää loppuun päin mennessä. Bändin yhteissoitto voisi ehkä olla hiukan tiukempaa, sillä välillä olin kuulevinani pieniä epätarkkuuksia, jotka vähän söivät kappaleen groovea. Totta. Asiaan voi myös vaikuttaa se että meillä oli yksinkertaisesti liian vähän studioaikaa ja liian paljon biisejä. Kahdeksan biisiä/3-4 päivää. Mutta silloin halut olivat vain todella kovat päästä nauhoittamaan :D. Bändimme on tällä hetkellä jäsenvaihdosten alla, joten tässä ehtii taas treenaamaan yhteissoittoa tiukaksi :D Lisäksi en oikein pitänyt virvelisoundista. Se oli minun makuuni jotenkin eloton, ja kaikua oli liikaa. Kuulosti vähän siltä, kuin virveli olisi trigattu. Totta, eipä ole hääppönen soundi lopuissakaan biiseissä virvelissä. Studiossa se kuulosti vielä hyvältä...mutta myöhemmin aika "keinotekoiselta." Toisaalta, virveliä miksattiin aika paljon, joten suuri osa menee miksaajan piikkiin. Moni muukin on valittanut virvelin soundia. Tässä nyt tuli aika kovia sanoja, mutta se johtuu siitä, että oikeasti pidin tuosta kappaleesta ja toivon, että teette lisää samanlaista vielä paremmin. Kovat sanat ovat aina tarpeen miettien kehitystä! Tsekkaa ihmeessä myös muut biisit! Seuraava levymme tulee olemaan enemmän laulupainotteista, mutta samoilla harmonioilla tietty :D. Kiitos vielä kerran! |
Kävin kuuntelemassa noita muitakin biisejä. Hyvää musiikkia! Erityisesti Unwinding jäi positiivisesti mieleen. Kunhan seuraavalla levyllä saatte soiton tiukemmaksi ja soundit kuntoon, niin tulee kyllä erittäin hyvä. Tuo ep olisi ehkä kaivannut vähän lisää hieromista, mutta kun olette sivujen perusteella kuitenkin aika nuoria tyyppejä (kuten minäkin), niin siihen nähden soitto kulkee kyllä ihan mallikkaasti. Teissä on selvästi potentiaalia! Se, joka ei tiedä mitään ja tietää, ettei tiedä mitään, on viisaampi kuin se, joka ei tiedä mitään eikä tiedä, ettei tiedä mitään. |