Bänditoiminta ›

Herätetäänpä keskustelua aiheesta. Erinäisten kokemusten jälkeen on alkanut ottaa päähän pitkäjänteisyyden ja sitoutumisen puute näissä bändikuvioissa. Okei - halutaan soittaa omaa mielimusiikkia ja digataan siitä ,mutta ei tajuta ,että pelkästään (uuden) bändin nimen esille nostaminen on vuosien työ joka vaatii sitoutumista bändiin sen jäseniltä.Kun hankitaan keikkoja ja tehdään demoja niin on perskuta soikoon voitava luottaa siihen ettei kukaan lyö "hanskoja tiskiin" vaikkapa juuri ennen keikkaa tai juuri levytyssopimuksen kynnyksellä. Sitten on nämä tyypit jotka kiertävät bändistä toiseen sen perusteella miltä bändin menestys näyttää. Ovat mukana vaikkapa vuoden ja lyövät sitten pillit pussiin jonkun tekosyyn varjolla ja etsivät seuraavan uhrin. Liekö muilla kokemusta aiheesta?

Herätetäänpä keskustelua aiheesta. Erinäisten kokemusten jälkeen on alkanut ottaa päähän pitkäjänteisyyden ja sitoutumisen puute näissä bändikuvioissa. Okei - halutaan soittaa omaa mielimusiikkia ja digataan siitä ,mutta ei tajuta ,että pelkästään (uuden) bändin nimen esille nostaminen on vuosien työ joka vaatii sitoutumista bändiin sen jäseniltä.
 
Totta turajat.
Oma kohtaisella kokemuksella: Pari vuotta samassa bändissä, alku lähti loistavasti liikeelle. Pari demoa ulos ja lisää biisejä pukattiin kokoajan, samalla musiikillinen linja kevenee kokoajan. Mikä omasta mielestä ei ole paras asia. Kitaristillamme olisi LOISTAVIA riffejä ja ideoita mutta laulaja/säveltäjä ei oikein halua/viitti ottaa näitä aivan tarpeeksi tosissaan. Työtä ollaan tehty aivan järjetön määrä, jonkun asteisia meriittejä ollaan saatu jo aikaseksi(en viitti nyt kertoo etten paljastu =) ).
 
Kun hankitaan keikkoja ja tehdään demoja niin on perskuta soikoon voitava luottaa siihen ettei kukaan lyö "hanskoja tiskiin" vaikkapa juuri ennen keikkaa tai juuri levytyssopimuksen kynnyksellä.
 
Jatketaan tilitysty.
Itse tällä hetkellä aivan kypsä mutta jotenkin en viittis jättää jätkiä pulaan. Jotain pitäisi keksiä ennen kun kurkistan laulajan. Tiedän että joku kohta(nyt) sanoo: Puhukaa asiat selviksi! Muttakun se ei oikein auta, kaikki ihmiset eivät oikein meinaa kestää itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.
 
Siinä ajatuksia tästä päästä, jatkakaa.

Liekö muilla kokemusta aiheesta?
 
Ei oikeastaan niin paljoa kuin voisi olla, koska mulla on tapana sopia jo ihan projektin alkuvaiheessa hyvinkin tarkkaan ja ihan avoimesti, mitkä ovat seuraavat päämäärät ja paljonko niihin pääsemiseen varataan aikaa.
 
Pari jälkeenpäin katsoen huvittavaa juttua (mutta silloin ei kyllä naurattanut) tulee mieleen: eräs aivan tolkuttoman hyvä laulaja, jonka ääni muutti kaiken kullaksi, karkasi erittäin hyvästä ja aivan tyyliinsä sopivasta bändistä juuri läpimurron kynnyksellä ja aiheutti vähintään neljän vuoden viivytyksen (ja peruuttamattoman aikatauluristiriidan). Syyksi kaveri sanoi aavistaneensa, että kohta aletaan takoa ja jos lomaa tahtoo, se on paras ottaa kun vielä ehtii - myöhemmin homma ei enää voi olla harrastus. No, toivottavasti hän on tyytyväinen kun se sitä hänelle on.
 
Toinen on rumpali, joka ei halunnut keikkailla, ja siksi lähti ja palasi kuin pyöröovessa. Mukava kaveri, muttei kauhean hyvä soittaja. No, heppu tuli vielä kerran kysymään saako palata kuvioon, kun oli ollut kotona käymässä, ja äiti oli haukkunut aamukahvipöydässä, että: "Mitä sä siitä lähdit, nehän soi radiossakin!?" Heh, ei olis ehkä soinut, ellei olis rumpali vaihtunut. "Joo, ei sovi nyt."
 
Sitten mieleen tulee muutama kaveri, joiden intohimona on koota bändejä, ei soittaa niissä. Ikäänkuin saattelevat projektin alkuun, ja jäävät katsomaan sivusta. Ihan jännä asenne on se.
 
Tuommoisia.

Demo-tason bändeillä tuntuu ainakin oman kokemuksen perusteella kaksi vuotta olevan jonkinlainen kriittinen piste. Siinä vaiheessa iskee pahin turhautuminen siitä kun ei homma etenekään. Demot on tehty ja keikkojakin alkaa olla takana, mutta mitään ei tapahdu. Siispä lopetetaan bändi ja perustetaan uusi, aloitetaan kaikki alusta taas. Heitetään parin vuoden työpanos ns. kankkulan kaivoon.
 
Kiitos kommenteista. Juuri tätä tarkoitan. Tavallaan bändin "nimi" menee täysin hukkaan. Vaikka soittajilla olisi kokemustakin niin uusi bändi on aina yleisölle uusi bändi.Itse olin vielä siinä tilanteessa ,että uhrasin melko paljon aikaa bändin eteen (osoitteiden hankinta,keikkapaikkojen selvittelyä jne.) Sitten kun oltiin valmiita demon suhteen kaksi soittajista ilmoitti ,että he lopettavat.Ilmoittivat mitä asioita bändissä heidän mielestään on vinossa.Kun ehdotettiin ongelmien korjaamista he eivät suostuneet (yksi syy oli mm. se että eräs bändin jäsen oli jättänyt 2 treenit väliin(?)). Ongelmista he eivät puhuneet halaistua sanaa edes paria päivää ennen eroilmoitustaan.Eihän tällaisiin kavereihin voi perskutarallaa luottaa! Itseltäni meni kyllä luottamus bänditouhuihin pitkäksi aikaa. Soitella toki voi ,mutta että ottaisin vielä samanlaisen "vetovuoron" jossain bändissä - niin no way!

Hyvä aihe ja hyviä ajatuksia. Tuolla Kivi taisi mainita tosta "tavoitteet ja niiden vaatima työ" -pohjaisen ajattelun joka on musta tervettä jos hommaa tehdään yhtään vakavasti. Ja toisaalta jos ei tehdä niin ihan turha on odotellakaan mitään sen kummempaa.
 
Kyllä se vaan niin on että sitoutumsen aste ja henkilökemioiden natsaaminen on se kivijalka näissä hommissa. Ne kun saa mahd. hyvin täsmäämään niin kaikki on matkalla samaan suuntaan, mikä se sitten ikinä onkaan.
 
Tää soittamisen ohella tapahtuva "joukkuepelaaminen" korostuu vielä mun mielestä hiukan enemmän bändeissä (joihin allekirjoittanutkin kuuluu) joissa soitetaan enemmän ehkä marginaalissa olevaa materiaalia koska asiaa ei ajatellakaan levymyynnin kannalta(siis pääsääntöisesti) vaan tarkoitus on pyrkiä tuottamamaan mahdollisimman korkeatasoisia keikkoja ja äänitteitä ja jokainen näitä hommia tekevä tietää että silloin tosiaan puhutaan vuosista eikä kuukausista. Tällä siis tarkoitan sitä että kannustin hommaan tulee usein "sisältäpäin".
 
Loppukädessähän "henkisen palkan" ja tietty joskus vähän materialistisenkin sellaisen maksaa asiakas eli yleisö silloin kun keikalla ollaan. Valmistahan näistä jutuista ei tavallaan tuu koskaan mutta mukavaahan se on näitä musiikin välietappeja suoritella yks elämänkokoinen pätkä. Tässä saa yhtä aikaa olla nöyrä musiikkia kohtaan, solidaarinen muita kohtaan ja hyvä on semmosta pientä positiivista egoakin joskus väläyttää kun kerran esiinnytään.
 
edit: näppihäiriöitä

Hyvä aihe ja hyviä ajatuksia. Tuolla Kivi taisi mainita tosta "tavoitteet ja niiden vaatima työ" -pohjaisen ajattelun joka on musta tervettä jos hommaa tehdään yhtään vakavasti. Ja toisaalta jos ei tehdä niin ihan turha on odotellakaan mitään sen kummempaa.
 
Juuri näin.Omassa tapauksessa kyse oli lontoonmurteella vedetystä musasta joka esim. keikoilla sai (aiempiin juttuihin verraten) koko bändin mielestä hyvän vastaanoton. Ja ainakin minä sain kuvan ,että jokainen oli sitoutunut bändiin - vaan eipä tainnut olla. Kartuttelin ja päivittelin vielä soittokamojakin.
 
Kyllä se vaan niin on että sitoutumsen aste ja henkilökemioiden natsaaminen on se kivijalka näissä hommissa. Ne kun saa mahd. hyvin täsmäämään niin kaikki on matkalla samaan suuntaan, mikä se sitten ikinä onkaan.
 
Kyllä. Ja tuosta bändistä eroamisesta: sen voi hoitaa fiksustikin jos elämäntilanne on sellainen ,että se sitä vaatii. Ehdotin omassa tapauksessa pientä tai pidempää taukoa joka keskeytettäisiin vain mahdollisten keikkojen takia - ei käynyt, ehdotin voisivatko he jatkaa jonkin aikaa ,että saataisiin demoa vähän levitykseen ja korvaajat kehiin - ei käynyt. Tuli kyllä olo ,että suksikaa nyt v...n! (anteeksi kirosana). Onneksi koko elämä ei ollut sen bändin varassa :-)

Tää soittamisen ohella tapahtuva "joukkuepelaaminen" korostuu vielä mun mielestä hiukan enemmän bändeissä (joihin allekirjoittanutkin kuuluu) joissa soitetaan enemmän ehkä marginaalissa olevaa materiaalia koska asiaa ei ajatellakaan levymyynnin kannalta(siis pääsääntöisesti) vaan tarkoitus on pyrkiä tuottamamaan mahdollisimman korkeatasoisia keikkoja ja äänitteitä ja jokainen näitä hommia tekevä tietää että silloin tosiaan puhutaan vuosista eikä kuukausista.
 
Joo luulin tosiaan ,että kaikille asia oli selvä koska mukana oli ns. "konkareita" ,mutta ei - juuri nämä pettivät. Tiesivät muuten tasan tarkkaan miten kesken hommat jäivät.Ja kaiken lisäksi homma tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.
 
Sori jos menee ruikutuksen puolelle, mennyt on toki mennyttä.Hauska huomata monen ajattelevan samalla tavalla ja tuo Kiven esittämä toimintamalli olisi voinut todellakin olla paikallaan.

Sitä on nähty, että osa porukkaa v*ttuuntuu orkesterin muusikillisesta linjasta, esim suomirokkibändi ei vedä tarpeeksi progea... Mutta totaalista hanskojen tiskiin lyömistä kesken kaiken en ole nähnyt kuin levy-yhtiön taholta, kun se debyyttialbumi ei olemattomasta buffauksesta huolimatta myykään miljoonaa.

Joo, tää on hyvä aihe. Niinä hetkinä, kun ei oikein enää jaksais ja tuntuu että tässä musiikin tekemisessä ei ole mitään järkeä eikä tästä mitään sen suurempaa tulekaan, mietin, kuinka kauan porukka on pysynytkään yhdessä ja puhaltanut yhteen hiileen - joskus ehkä vähän toiseenkin. Porukoita kuitenkin hajoaa ympäriltä pilvin pimein ja harvat jaksaa vääntää vuodesta toiseen.
 
Kuitenkin se, että bändi on treenannut lähes joka viikko 5 vuotta, merkitsee hemmetin paljon. Vaikka lähtökohdiltaan kaverit olis aika erilaisia soittajia ja tavoitteet eri tasoilla, tuo 5 vuotta hitsaa kuitenkin kummallisella tavalla yhteen.

Moiseen olen myös minä törmännyt. On haastavaa hommaa saada kasaan kokoonpano, jossa kaikilla olisi samanlainen into ja motivaatio tehdä töitä pitkällä tähtäimellä yhteisen asian eteen. Asioiden vaikeuttamiseksi asustelen pienellä paikkakunnalla ja olen aina ollut kiinnostuneempi toimimaan marginaalimusiikin saralla kuin ns. valtavirrassa.
Vuosien varrella olen huomannut, että työkseen musiikkia tekeviä muusikoita on vaikeampi saada motivoitumaan omaehtoisesta musiikista, jolla ei todennäköisesti rahaa tulla tekemään, hyvä jos omillaan pysymään. Mitään ei olla valmiit uhraamaan sen "suuremman" päämäärän vuoksi, vaan asioiden pitäisi edetä välittömästi. Isoksi yhdessä yössä.
Luku sinänsä ovat niinsanotut jeesmiehet, jotka lähtevät innolla kelkkaan ja saattavat olla hyvinkin kiinnostuneita yhtyeen kehittämisestä, mutta heillä ongelmaksi muodostuu aikataulut. He kun ovat mukana sen seitsemässä projektissa ja rahakeikat menevät tietenkin kaiken muun edelle.
Ratkaisuna, tai ainakin vaihteluna edelliseen olen hakenut viimeisimpään kokoonpanoon tarkoituksella nuoria ja nälkäisiä soittajia. Heillä tekemisen into korvaa kokemuksen, eikä koko ajan tarvitse puhua rahasta, tahi olla vonkaamassa treeneihin. Puhumattakaan perhevelvoitteista, jotka ovat karsineet monen ikätoverini lupaavan urakehityksen "satunnaiseen pimputteluun".
Ihmisillä kun tuppaa tuo arvomaailma olemaan kovasti paljon erilainen. Järjellä ajateltuna musiikin ei pitäisikään olla koko elämää pyörittävä asia, mutta sehän ei olekaan järkikysymys.

Kivi
 
Pari jälkeenpäin katsoen huvittavaa juttua (mutta silloin ei kyllä naurattanut) tulee mieleen: eräs aivan tolkuttoman hyvä laulaja, jonka ääni muutti kaiken kullaksi, karkasi erittäin hyvästä ja aivan tyyliinsä sopivasta bändistä juuri läpimurron kynnyksellä ja aiheutti vähintään neljän vuoden viivytyksen (ja peruuttamattoman aikatauluristiriidan). Syyksi kaveri sanoi aavistaneensa, että kohta aletaan takoa ja jos lomaa tahtoo, se on paras ottaa kun vielä ehtii - myöhemmin homma ei enää voi olla harrastus. No, toivottavasti hän on tyytyväinen kun se sitä hänelle on.
 
Tämä kuulostaa aivan yhdeltä tutulta laulajalta. Herra S. sukunimen mukaan. Lauloi suomenkielisessä poprock bändissä joka teki yhden levyn ja juuri menestymisen kynnyksellä lähti S. pois bändistä. Kuulemma kitaristi siinä porukassa hermostui. Nykyään se kaveri laulaa ihan omituisissa porukoissa.
 
Itsellä on käynyt kanssa niin että potentiaalisesta poppisbändistä lähti laulaja kitaristi kävelemään. Koko bändihän hajosi siihen paikkaan.
Tuntui että ne Soundin demoarvostelut oli sille liian kova paikka, ja sehän lähti komppikitaristiksi hevibändiin. Senverran pitäisi olla itsetuntoa että kestää rakentavaa kritiikkiä, ne meidän arvostelut oli kuitenkin aika hyviä. Parhaassa kolmanneksessa sentään oltiin. Olisi vain pitänyt tulla hirveää suitsutusta.

Tämä kuulostaa aivan yhdeltä tutulta laulajalta. Herra S. sukunimen mukaan. Lauloi suomenkielisessä poprock bändissä joka teki yhden levyn ja juuri menestymisen kynnyksellä lähti S. pois bändistä
 
Jukka S. ?
:-)