Yleistä keskustelua musiikista ›

Mikä on oleellisin ero noissa?
Onko erotteluperuste
a) Puhaltimet-Kitara
b) Bluesin 12 tahtinen sointukaava-erikoisempia sointuja

Kerropa yksikin biisi, josta on vaikea sanoa, onko se jazzia vai bluesia?

No joku viisas(!?) on joskus sanonut että jazz on blues-musiikkia useammalla soinnulla. Tää ei tietenkään poissulje sitä etteikö bluesissa voisi olla useampia sointuja. Anyway samasta sukupuustahan nuo tulevat. Tosin Robert Johnsonin ja atonaalisen freejazzin ero on kyllä aika huikea ;-)

Mikä on oleellisin ero noissa?
 
Joku tuolla jo sanoikin, että kummatkin ovat lähtöisin samoilta alkulähteiltä. Voi kuitenkin sanoa, että jazzarit ja bluesukot soittavat bluesia hieman eri tavoin.
 
Erot ovat lähinnä harmoniassa, jazzin näkökulmasta bluesin sointukaavaa voi venytellä mihin suuntaan tahansa. Lisäksi jazzin-bluesissa sointukaavan toinen sointu on IV asteen sointu (ei I kuten "blues-bluesissa" ;-). Itse soinnut voivat olla samoja dominanttisointuja kuin blues-bluesissakin, tosin mikään ei estä lisäämästä lisäsäveliä sinne joukkoon.
 
Kokonaisuutena jazz on sitten täysin oma tyylisuuntansa verrattuna bluesiin. Jazz-blues on vain yksi jazzin sointukaava (tosin yksi niistä soitetuimmista). Mikään ei kuitenkaan sido sointukulkuja jazzissa pelkästään blueskaavaan. Eli jos tuossa kysymyksessä hait sitä, että ovatko jazz ja blues vain kaksi tyylilajia jotka käyttävät samaa sointukaavaa vähän eri tavalla, niin vastaus on että eivät ole.
 
No joku viisas(!?) on joskus sanonut että jazz on blues-musiikkia useammalla soinnulla.
 
Ei kyllä ole, vaikka (jazz-)blues on tärkeä osa jazzia.
 
Tää ei tietenkään poissulje sitä etteikö bluesissa voisi olla useampia sointuja.
 
Eipä niin.

a) Puhaltimet-Kitara
 
Ei. Varmaan molemmissa voi käyttää molempia, vai?
 
b) Bluesin 12 tahtinen sointukaava-erikoisempia sointuja
 
Kuten joku jo sanoikin, jazz-bluesissa on 12-tahtinen sointukaava, ja bluesissa taas voi olla erikoisempia sointuja.
 
Itseäni kyllä kummastuttaa suuresti, jos ei huomaa eroa näiden kahden välillä. :)

 
Ei kyllä ole, vaikka (jazz-)blues on tärkeä osa jazzia.
 
No tämähän on tietty että miten tässä blues ymmärretään. Se ahtain ajatteluhan perustuu tähän I-IV-V rakenteeseen ja 12-tahdin kiertoon tai sen variointiin. Ihan samalla tavalla kun jazzin tunnusomaisimpia piirteitä on II-V-I kadenssit, sointukorvaukset, lisäsävelet, kromatiikka, outside-soittaminen, AABA-rakenne noin jotain mainitakseni. Nämä siis raakoina yleistyksinä.
 
Jos mennään tonne viime vuosisadan alkupuolelle tarkastelemaan jazzin ja bluesin kehitystä ja ajatellaan esim. ragtimea josta tavallaan lähdettin liikkeelle New Orleans -tyylin kautta swingiin niin yhtymäkohtia bluesiin on kyllä tuntuvasti. Ihan jo dominanttisoinnun käyttö I asteen sointuna on hyvä pienenpieni esimerkki joka ilmenee em. jutuissa. Jos jätetään toi modaalinen kama, bebop ja modernimpi jazz veks niin kyllä tommosta jazz-arria tuijottaessa löytyy paljon bluesin tunnusmerkkejä vaikka sointuja onkin usein enemmän. IMHO.

Jos mennään tonne viime vuosisadan alkupuolelle tarkastelemaan jazzin ja bluesin kehitystä ja ajatellaan esim. ragtimea josta tavallaan lähdettin liikkeelle New Orleans -tyylin kautta swingiin niin yhtymäkohtia bluesiin on kyllä tuntuvasti.
 
Asiallinen kirjoitus kaikin puolin. Noin minäkin olen ymmärtänyt. Esim. tuollaista ragtime-kamaahan esitti ja levytti moni bluesartistiksi mielletty tyyppi.

Itseäni kyllä kummastuttaa suuresti, jos ei huomaa eroa näiden kahden välillä. :)
 
Kannattaa kuunnella tuossa mainittua New Orleansin musiikkiperinteestä kumpuavia artisteja huomaat lokeroinnin vaikeuden jonkun Johnny Adamsin tai Dr Johnin kanssa.

Kannattaa kuunnella tuossa mainittua New Orleansin musiikkiperinteestä kumpuavia artisteja huomaat lokeroinnin vaikeuden jonkun Johnny Adamsin tai Dr Johnin kanssa.
 
No, ehkä niissä, mutta yleensä ottaen.

Mikä on oleellisin ero noissa?
 
Blues on köyhän miehen jazz.
 
Jazz on blues progea. Siinä on kalliimmat soinnut.

Toi on ihan helppo!
 
Pidän bluesista ja vihaan jazzia!

Jos mennään tonne viime vuosisadan alkupuolelle tarkastelemaan jazzin ja bluesin kehitystä ja ajatellaan esim. ragtimea josta tavallaan lähdettin liikkeelle New Orleans -tyylin kautta swingiin niin yhtymäkohtia bluesiin on kyllä tuntuvasti. Ihan jo dominanttisoinnun käyttö I asteen sointuna on hyvä pienenpieni esimerkki joka ilmenee em. jutuissa. Jos jätetään toi modaalinen kama, bebop ja modernimpi jazz veks niin kyllä tommosta jazz-arria tuijottaessa löytyy paljon bluesin tunnusmerkkejä vaikka sointuja onkin usein enemmän. IMHO.
 
Olen ihan samaa mieltä siitä, että jazzissa on paljon yhtymäkohtia bluesiin. Ja varsinkin siellä regtimessä ja New Orleans-tyylisessä menossa. Mutta kun jos jazzia tarkastellaan kokonaisuutena (jolloin ei voi rajata pois esim. bebopia tai modernia jazzia, varsinkin jos ottaa huomioon bebopin merkityksen jazzin kehitykselle), niin silloin on aika kovan luokan yksinkertaistus sanoa, että jazz on vain "blues-musiikkia useammalla soinnulla".
 
Eli edelleen: blues on tärkeä osa jazzia (jolloin tietenkin jazzissa on yhtymäkohtia bluesiin), mutta vain osa sitä.

...blues on tärkeä osa jazzia (jolloin tietenkin jazzissa on yhtymäkohtia bluesiin), mutta vain osa sitä...
 
Tulihan se kultajyvä sieltä!
 
Ei bluesia ja jazzia voi erotella sointukiertojen perusteella. Ei soittimien perusteella. On jazzartisteja, jotka käyttävät hyvinkin simppeliä blues-ilmaisua soitossaan. On bluesartisteja jotka käyttävät melkoisenkinmonipuolista jazzilmaisua soitossaan.
 
Mihin sitten pitäisi vetää raja? Ei vittu mihinkään!

Jatsi alkaa jiillä ja bluus beellä. Joopa..
 
Maallikkona tulee em. maailmojen eroavaisuuksista mieleen, että blues on melko kaavamaista, melodisesti "köyhähköä" mutta toisaalta parhaimmillaan äärimmäisen intensiivistä ja tunteisiin vetoavaa vääntöä.
 
Jazz puolestaan tipahtaa, aivan järjellisistä syistä, väkisinkin tuonne "muusikoiden musiikkia"-osastolle. (..ttu, minen tiijä tästä oikeastaan mitään. Ihan täyttä mutu-juttua) Po. genren tunnusomaisuuksiin ei välttämättä kuulu esim. se, että sovitaan etukäteen sävellalit, soolojen paikat yms. ilmaisua rajoittavat jutut. Jazz-muusikot lienevät yleensä näitä ns. lajissaan pidemmälle ehtineitä. Soittotekniikka ja -kamat ovat niin arkisia asioita, että niistä tuskin löytyy noissa piireissä paljonkaan jutun juurta. Päällimmäinen huoli näillä lienee, että on hyvä fiilis ja pystyy ilmaisemaan pakottomasti, tajunnanvirtana, instrumentillaan sen mitä päässä liikkuu. Ja kaiken lisäksi nämät pikku paskiaiset pystyvät vielä livahuttamaan jonkun ylimääräisen aistin avulla sen hatusta repäisemänsä fraasin sujuvasti ympäröivään musiikilliseen kehykseen, riippumatta siitä mihin muu soittajisto on sfääreissään ajautunut.
 
- Ja yleisö ei huomaa mitään. Korkeintaan joku asiaan vannoutunut toteaa lakonisesti, että näinhän sen kuuluukin mennä.

kuitenkin siinä mielessä, että jazz kehittyi bluesista.
 
Eipäs. Niillä oli suurinpiirtein samat lähtökohdat ja ajautuivat vähän erilleen. Eli kehittyivät yhtäaikaa. Esimerkiksi vaikutteet espanjalaisesta torvisoittokuntamusiikista kuuluu vanhassa jazzissa, mutta mielestäni ei bluesissa.

Mielenkiintoista keskustelua. Jännä, että jotkut on valmiit rajaamaan bluesin tiukasti kolmen soinnun kitaranrämpyttelyksi mutta samaan aikaan tarkastelevat jazzia täysin erilaisesta näkökulmasta.
 
Toisin sanoen bluesia tarkastellaan selkeäsi rajattuna musiikkityylinä mutta jazzia taas ennemminkin tapana lähestyä musiikkia. Ei ihme, että blues vaikuttaa perin simppeliltä ja rajoittuneelta jazziin verrattuna, jos näkökulmat tarkastella niitä ovat aivan erilaiset! :-)

Löytyisiköhän eroja tarkastelemalla rytmejä ja fraseerausta?

Kaikki blues-biisit taas kuulostavat enemmän tai vähemmän samalta, johtuen juuri perinteisestä kolmen soinnun blueskaavasta. On toki omaperäisempääkin bluesia(esim. John Mayall, Eric Clapton, Gary Moore...).
 
Jos noi esimerkit ovat mielestäsi omaperäistä bluesia niin kannattaisi ehkä marssia kirjastoon ja aloittaa bluesin kuuntelu hieman monipuolisemmalta pohjalta. Kannattaa lainata esimerkiksi jotain legendaaristen "shoutereiden" Eddie "Cleanhead" Vinsonin tai Jimmy Witherspoonin levyjä.Vaihtoehtoisesti voisit myös kaivaa jotain Fatpossum tuotantoa mitä voisi oikeasti kutsua omaperäiseksi bluesiksi.
Vastoin yleistä käsitystä rohkenen väittää perinteiset kolmensoinnun bluesit ovat vähemmistönä kaikessa blues musiikissa. Johtuen Willie Dixonin ja Chess yhtiön merkityksestä bluesin popularisoinnissa pidetään kolmen soinnun bluesia jotenkin ainoana oikeana bluesina mutta blues on paljon muutakin. Blues löytyy Robben Fordin jazz soinnuista, se löytyy Yank Rachellin mandoliinista tai John Lee Hookerin jalan tamppauksesta. Blues is feeling...
 
Ugh olen puhunut

---pidetään kolmen soinnun bluesia jotenkin ainoana oikeana bluesina mutta blues on paljon muutakin. Blues löytyy Robben Fordin jazz soinnuista, se löytyy Yank Rachellin mandoliinista tai John Lee Hookerin jalan tamppauksesta.---
 
...soulista, funkista, rapista, rockista jne... Asiaa kirjoitat, Mage.